Lapuan verot nouseee

Ennakkotiedon mukaan Lapuan kaupunginhallitus tulee esittämään Lapuan veroprosentin nostamista vuoden 2008 alusta 18.5 prosentista 19.5 prosentiin. Lopullisesti veronkorotuksesta päätää kaupunginvaltuusto myöhemmin syksyllä.

Johtuuko veronkorotus kaupunginhallituksen ja virkamiesjohdon runsaasta rahankäytöstä ja matkustelusta vai mönkään menneen Simpsiö-projektin runsaista kuluista tai ylihintaisen joutomaan ostamisesta Simpsiöltä, jää lapualaisten veronmaksajien arvioitavaksi.

Osasyynä veronkorotukselle on vuoden 2009 alkuun kaavailtu Ylihärmän ja Lapuan kuntaliitos, joka luo myös paineita veroprosentin korotukselle myöhemminkin.

Porvarihallituksen kaavailemat ja hallitusohjelman mukaiset tulonveron kevennykset siis ulosmitataan kunnallisveron korotuksilla lapualaisilta verovelvollisilta.
3473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Veroprosenttia korotetiin viimeksi vuoden 2005 alusta.
On sangen ikävää,että Lapuan kaupupunginhallitus ei salli lapualaisten vaurastua ja voida hyvin, vaan lisää kaupunkilaisten verotaakkaa.

Kun kerätyt verovarat eivät kohdennu lapualaisten hyvinvointiin ja peruspalveluihin, näivettää se yhteiskuntaa ja lopulta yhteiskunta nousee itseään vastaan ja luhistuu.

Äänestä

"Osasyynä veronkorotukselle on vuoden 2009 alkuun kaavailtu Ylihärmän ja Lapuan kuntaliitos, joka luo myös paineita veroprosentin korotukselle myöhemminkin."

Vaikea uskoa, että 3000 asukkaan kunnan liittyminen 14 000 asukkaan kuntaan aiheuttaisi tuollaisia korotuspaineita veroprosenttiin semminkin kun tuo 3000 asukkaan kunta teki viime vuonna 600 miljoonaa euroa ylijäämäisen tilinpäätöksen.

Äänestä

Suomessa vallitsevan noususuhdanteen ja taloutemme vakauden myötä on kansantulo kasvanut maassamme kuluvan vuoden aikana voimakaasti. Lapuan kaupungin verotulot ovat siten myös kasvaneet voimakaasti taloutemme vahvistuessa.

Eikö Lapuan kaupunginhallituksen ahneudella ole mitään rajoja?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lompsa hukassa kirjoitti:

Ennakkotiedon mukaan Lapuan kaupunginhallitus tulee esittämään Lapuan veroprosentin nostamista vuoden 2008 alusta 18.5 prosentista 19.5 prosentiin. Lopullisesti veronkorotuksesta päätää kaupunginvaltuusto myöhemmin syksyllä.

Johtuuko veronkorotus kaupunginhallituksen ja virkamiesjohdon runsaasta rahankäytöstä ja matkustelusta vai mönkään menneen Simpsiö-projektin runsaista kuluista tai ylihintaisen joutomaan ostamisesta Simpsiöltä, jää lapualaisten veronmaksajien arvioitavaksi.

Osasyynä veronkorotukselle on vuoden 2009 alkuun kaavailtu Ylihärmän ja Lapuan kuntaliitos, joka luo myös paineita veroprosentin korotukselle myöhemminkin.

Porvarihallituksen kaavailemat ja hallitusohjelman mukaiset tulonveron kevennykset siis ulosmitataan kunnallisveron korotuksilla lapualaisilta verovelvollisilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu