Palsta kuihtuu

maailmanlopun edellä...
No, eipähän näy gay-gospelistejakaan foorumi onneksi enää juuri kiinnostavan.

Jukka.F:n ohjetta mukaillen, nyt kannattaa keskittyä omakohtaiseen Raamatun tutkimiseen. Palstalla hengailu ei enää maksa vaivaa...
5189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

pidä homoseksuaaleja jotenkin saatanallisina?

Useimmat homoseksuaalit ovat luultavasti henkisesti puhtaampia kuin heterosisaruksensa - veikkaan. Ei ole tullut vastaan irstailevia homoja, sen sijaan irstailevia heteroita on maailma täysi!

Jukka F. (kukalie) muiden muassa?

Omakohtaiseen Raamatuntutkiskeluun kannattaa kylläkin keskittyä, nimenomaan omakohtaiseen. Lukee esimerkiksi alkajaisiksi kriittisellä mutta tutkiskelevalla silmällä Raamatun kannesta kanteen. Sen jälkeen Koraanin ja ehkä joitain muita uskonnollisia tekstejä vielä, Qumrania, Buddhalaisia, Mustan Raamatun ja sen sellaista sälää.

Sitten vielä UT:n toistamiseen kriittisellä mutta tutkiskelevalla silmällä alusta loppuun. Ai niin, vielä kun tunkee pari halkoa perseeseen, niin Sitten voisin jo väittää, että henkilö ymmärtää mitä puhuu.

Äänestä
  • tarkoitan, ettei ihminen voi todellisuudessa oppia mitään Elämästä, jos hän syntyy kultalusikka suussa ja kasvaa ja elää pilvissä ja pumpulissa.

    Ihmiselämään kuuluu olennaisena osana virheet ja muu negatiivinen. Negatiivisten asioiden tapahtumisen kautta ihminen vähitelle oppii erottamaan hyvän pahasta, rakastamaan hyvää ja välttämään pahaa.

    Negatiivisia asioita ei kannata pelätä, sillä niistä on hyötyä - jos muistaa aina pysähtyä miettimään jälkeenpäin mitä tapahtui, eikä ikäänkuin vauhdissa pyydä niitä anteeksi ja unohda ne saman tien. Mielestäni se on kevytkenkäisyyttä.

    Kuten sanottua, ihminen on itse se työkalu, jonka avulla voi saavuttaa onnellisuuden ja Jumalallisen Rauhan.

    Mainitsemani tekstit kriittisin mutta tutkiskelevin silmin luettuna saavat pikku hiljaa oivaltamaan, mikä kohta on Jumalallista sanaa, mikä "demonien" käsialaa. Demoneissa ongelmallisinta onkin juuri se, ettei niiden hyökkäystä tai aikaansaannoksia helposti huomaa.

    SEn takia kaikki ulkoapäin tuleva teksti on lausekohtaisesti ymmärrettävä ja koeteltava ennenkuin sen päästää sisälle. Se, että yksi lause on oikeamielinen, ei tarkoita että seuraava lause olisi myös oikeamielinen. Vastaavasti se, että yksi lause on väärämielinen ei tarkoita että seuraava lause olisi myös väärämielinen.

    Äänestä

  • Tällä muuten jo hiljentyneellä helluntailaisuus -palstalla esiintyy suhteellisen paljon häiriintyneitä kirjoituksia. Etten sanoisi saatanallisia säkeitä lainaten sinun avaamaasi laatusanaa.

    Käytät sen verran siivotonta kieltä, että ystävällinen varoituksen sana on paikallaan.
    Oma termini 'gay-gospelisti' on minun mielestäni varsin lempeän sävyinen.
    Ethän sinä kai siitä sanasta itse tuohon rumaan tekstiisi provosoitunut?

    No, tännepähän jäät riehumaan, TJ!..:(
    Ellet sitten, kuten sydämestäni toivoisin, löydä omakohtaisella Raamatun tutkimisella ja rukouksella yhteyttä Taivaalliseen Isääsi, joka yksin voi antaa sinulle rauhan ja levon Kristuksessa Jeesuksessa!

    Äänestä

  • terveiset.. kirjoitti:

    Tällä muuten jo hiljentyneellä helluntailaisuus -palstalla esiintyy suhteellisen paljon häiriintyneitä kirjoituksia. Etten sanoisi saatanallisia säkeitä lainaten sinun avaamaasi laatusanaa.

    Käytät sen verran siivotonta kieltä, että ystävällinen varoituksen sana on paikallaan.
    Oma termini 'gay-gospelisti' on minun mielestäni varsin lempeän sävyinen.
    Ethän sinä kai siitä sanasta itse tuohon rumaan tekstiisi provosoitunut?

    No, tännepähän jäät riehumaan, TJ!..:(
    Ellet sitten, kuten sydämestäni toivoisin, löydä omakohtaisella Raamatun tutkimisella ja rukouksella yhteyttä Taivaalliseen Isääsi, joka yksin voi antaa sinulle rauhan ja levon Kristuksessa Jeesuksessa!

    käytetty tässä keskustelussa.
    -Mistä se kertoo ?

    Kiitos, samoin toivon sinun löytävän.

    Äänestä

  • työntämisellä kirjoitti:

    tarkoitan, ettei ihminen voi todellisuudessa oppia mitään Elämästä, jos hän syntyy kultalusikka suussa ja kasvaa ja elää pilvissä ja pumpulissa.

    Ihmiselämään kuuluu olennaisena osana virheet ja muu negatiivinen. Negatiivisten asioiden tapahtumisen kautta ihminen vähitelle oppii erottamaan hyvän pahasta, rakastamaan hyvää ja välttämään pahaa.

    Negatiivisia asioita ei kannata pelätä, sillä niistä on hyötyä - jos muistaa aina pysähtyä miettimään jälkeenpäin mitä tapahtui, eikä ikäänkuin vauhdissa pyydä niitä anteeksi ja unohda ne saman tien. Mielestäni se on kevytkenkäisyyttä.

    Kuten sanottua, ihminen on itse se työkalu, jonka avulla voi saavuttaa onnellisuuden ja Jumalallisen Rauhan.

    Mainitsemani tekstit kriittisin mutta tutkiskelevin silmin luettuna saavat pikku hiljaa oivaltamaan, mikä kohta on Jumalallista sanaa, mikä "demonien" käsialaa. Demoneissa ongelmallisinta onkin juuri se, ettei niiden hyökkäystä tai aikaansaannoksia helposti huomaa.

    SEn takia kaikki ulkoapäin tuleva teksti on lausekohtaisesti ymmärrettävä ja koeteltava ennenkuin sen päästää sisälle. Se, että yksi lause on oikeamielinen, ei tarkoita että seuraava lause olisi myös oikeamielinen. Vastaavasti se, että yksi lause on väärämielinen ei tarkoita että seuraava lause olisi myös väärämielinen.

    Demoneista selitystä (ctrl f -> 'dem')
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000026088972#22000000026088972

    Yleistä asiaa demoneista
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000026086613#22000000026086613

    Demoneista selitystä (ctrl f -> 'dem')
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000026128696#22000000026128696

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuin pyy kirjoitti:

maailmanlopun edellä...
No, eipähän näy gay-gospelistejakaan foorumi onneksi enää juuri kiinnostavan.

Jukka.F:n ohjetta mukaillen, nyt kannattaa keskittyä omakohtaiseen Raamatun tutkimiseen. Palstalla hengailu ei enää maksa vaivaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu