kun tulee

uskoon niin pääseekö kaikista riippuvuuksista eroon.
Viinasta ja tupakasta.
3134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

pääsee eroon kun tulee uskoon. Itse olen uskoontuloni jälkeen juonut ja polttanut ainoastaan tavan vuoksi enkä riipuvuuteen.

Äänestä

Hengittämisestä ei pääse.

Äänestä

Kristinuskosta tulee riippuvaiseksi. Kristinuskon saatanallisuus aiheutaa sielun turmeltumista joka orjuuttaa.

Joka toisin väittää todistakoon kaikki kristinuskon tekemät, teettämät ja avustamat satojen miljoonien ihmisten murhat Jumalalliseksi!

Jeesuskaan ei ollut kristitty ja Hänen seuraajatkin murhattiin kristinuskon ja Paavalin toimesta!
Jeesus ei ollut saatanaa jumalanaan palveleva! Tuon tiedon esiin saamiseksi omasta sielustaan on oltava rehellinen itselleen ja Hänelle!
Valtakunnassa ei ole uskovaisia. Sinne kun pääsevät vain he jotka tietävät!

Matt. 12:30 Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.

Isän tahdon noudattamista on älä tapa käskyn noudattaminenkin!
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon." (Matt. 7:21-23)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


riippuvainen kirjoitti:

uskoon niin pääseekö kaikista riippuvuuksista eroon.
Viinasta ja tupakasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu