Jaksaminen on kokonaisvaltainen tila. Jaksamiselle luo pohjaa, kun kotipesä on kunnossa. Silloin jaksaa töissäkin tehdä työnsä hyvin. Jos kotipesä ei ole kunnossa, silloin täytyy hakea voimaa muualta; ammattiauttajilta, ystäviltä ja lisäksi
voimaa pitää saada jostain korkeammalta, että jaksaa seuraavaan aamuun.
Itse olen saanut kosketuksen korkeampaan voimaan, muuten en jaksaisi. Mieheni pettää minua ja samalla itseään. Ero olisi helppo ratkaisu, mutta kun nyt ei ole kysymys ns. normaalista pettämisestä. Niin kuin pettäminen voisi olla jotain normaalia, hyväksyttävää. Yleensä siihen ajaudutaan, kun kotona asiat eivät ole hyvin, ei yhteistä tekemistä, ei seksiä, seikkailuhalua. Miehelläni on psykiatrin mukaan seksiriippuvuus, joka johtuu hänen alkoholismitaustasta. Mieheni on ollut juomatta jo yli kymmenen vuotta, mutta hänellä on edelleenkin vaikeuksia nauttia jokapäiväisestä arjesta. Parantuneet alkoholistit puhuvatkin pulloista hameen alla. Tällä he tarkoittavat monia asioita, joita olen omakohtaisesti itse joutunut kohtaamaan tahtomattani.
Mieheni suvussa on taipumusta alkoholismiin, hänen isänsä joi rankasti, mutta pääsi siitä eroon ajoissa. Mieheni kolmella veljellä on ollut vaikeuksia alkoholin kanssa; yksi heistä on nyt raittiina, yksi oli lähellä itsemurhaa, yksi juo hallitusti, mitä lie sekin tarkoittaa.
Mieheni yritti monta kertaa päästä viinasta eroon, itki ja lupasi, lupasi ja sortui. Aluksi syytin siitä itseäni, kun mieheni joi, enkö ollut tarpeeksi hyvä. Alkoholisti löytää aina syyn juoda, syy löytyy sateesta tai auringonpaisteisesta päivästä.. Alkoholi toi miehelleni värivaloja(elämyksiä) arkielämään, muuten hän ei pystynyt tavallisesta arjesta nauttimaan.
Mieheni pääsi AA:n avulla eroon juomisesta, mutta ei lopetettuaan löytänyt arjesta näitä värivaloja. AA:ssa olevat kertovat, että paraneminen on elinikäinen prosessi ja AA:n kautta kuiville päässeiden paranemista auttaa elinikäinen säännöllinen käynti näissä kokouksissa, mistä he saavat eväitä löytää arkipäivän värivalot.
Mieheni on kokeillut monenlaisia värivaloja omalla ja minun terveydellä leikkien. Yhteen aikaan hän kuntoili mielettömästi, juoksi päivittäin puolimaratoneja. Nautti liikunnan tuomasta hyvästä tunteesta. Päivittäiseen kuntoiluun hän varasi kolmesta viiteen tuntiin. Metsähommia, puiden hakkaamista, pienimistä hän teki yhteen aikaan niin, että kroppa alkoi reistailla raskaasta fyysisestä työstä. Työhönsä hän välillä puri energiansa, niin, että lopulta sairastui burnoutiin viime syksynä ja nyt odottaa sairaseläkepapereita Valtiokonttorista.
Nyt vasta ymmärrän, että kaikki tämä johtuu taustalla olevasta alkoholismista, herätyksen koin psykiatrin tuolilla, kun hän ilmoitti meille yhteisesti, että kysymys on alkoholismista johtuvasta seksiriippuvaisuudesta. Jos ja kun olisin ymmärtänyt tämän aikaisemmin, että mieheni on parantumaton alkoholisti ja tarvitsee tavallaan jatkuvaa hoitoa, että pystyy sairautensa kanssa elämään arkea, niin olisin voinut tehdä paljonkin hänen hyväkseen, silloin minun ei olisi tarvinnut enää kokea mieheni seksiriippuvuutta. Uskottomuus sinällään satuttaa ja loukkaa, tunsin itseni loukatuksi ja olin vihainen. Mieheni ei pitänyt sitä minään, ”pelkkä huora vain oli tämäkin ihminen ollut hänen sanojensa mukaan”. Toisaalta näin hänen tuskansa, kun hän lakaisi maton alle ikäviä asioita, ehkä siksi, kun hänellä ei ole niitä voimaa kohdata. Opin ymmärtämään, että kysymys on sairaudesta, silloin sain jostain ylimääräisiä voimia elää ja käsitellä tätä vakavana sairautena. Sain uskoa, että mieheni tulee paranemaan tästäkin. Mutta se vaatii mieheltäni rohkeutta kohdata todellisuus ja teot, vasta silloin hän voi ottaa vastuun teoistaan. Se vaatii myös minulta voimia, pettäminen ei ole loppunut, mutta minun täytyy nostaa vain itseni tämän yläpuolelle. Mieheni ei kestä kauaa henkisesti tätä tilannetta. Hän on itse myöntänyt, että psykiatrin sanoissa on perää. Ensimmäinen askel on myöntää tämä itselleen, kuinka kauan menee seuraavaan askeleeseen, ottaa tarjottua apua vastaan?
Päivittäinen elämä ei ole helppoa. Mieheni on burnoutin ja tämän riippuvuuden seurauksena menettänyt otteensa jokapäiväiseen elämään. Hänen muistinsa oli ennen terävä, enää se ei sitä ole. Hän unohtelee asioita, kertoo vanhoista asioista ikään kuin ne olisivat sattuneet tänään. Puhe on välillä hyvinkin ristiriitaista, nauru ja hymy eivät ole aitoa. Osasyynä lienee hänen omavaltainen mielialalääkkeiden vähentäminen puoleen. Välillä hän puhuu outoja, että välittää vain itsestään ja omasta hyvinvoinnista, toisaalta hän kertoo, kuinka paljon merkitsen, eikä haluaisi menettää tätä kaikkea. Kaikkea ei voi kuitenkaan saada. Hänen pitkästä burnout lomastaan johtuen taloudellinen tilanteemme on heikentynyt, mutta siitä hän ei kanna huolta, viimeksi hän lappiin lähtiessään otti käyttörahaa lasten tililtä. Rahoista osa meni tämän naisen kanssa hotellikuluihin, jotka hän häpeilemättä maksoi. Eihän hän voinut viedä naikkoista poikaporukan yhteiseen kämppään. Nämä asiat sattuivat, kun sain näistä tietää. Mieheni ei myönnä tuntevansa tästäkään asiasta minkäänlaista syyllisyyttä, sekin kuvastaa kuinka vakavasta asiasta on kysymys. Enää ei liikuta normaalissa pettämisessä, vaan sairauden maailmassa
Seksiriippuvaisia on väestöstä 2-3 %. Sana on saanut aivan toisen merkityksen, kun olen asian itse joutunut kohtaamaan. Jos en tätä olisi tajunnut, olisin jatkanut käyttäytymistäni kuin normaali pettämisen kohteeksi joutunut puoliso ja heittänyt mieheni pellolle. Mutta kun tiedän mistä on kysymys, jaksan vielä yrittää, en ole sinisilmäinen hölmö, niin kuin normaali tavallinen lukija saattaa tämän kokea, siksipä toivonkin, jos löytyy ihmisiä, jotka ovat tämän prosessin käyneet läpi, niin otan mielelläni neuvoja vastaan. AA:n kautta mieheni pääsi kuiville viinasta, luotan, että AA on nytkin se apu, mutta sinne menosta päättää mieheni, en minä. Psykiatrikin auttaa tässä asiassa, kalliiksihan se vähän tulee, mutta mitä en tekisi mieheni parantamiseksi. Ollaanko vielä yhdessä tämän prosessin jälkeen, en tiedä, mutta jos nyt luovutan, ei mene pitkä aika, kun hameen alta löytyy oikea viinapullo ja sitä kohtaloa en halua miehelleni.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Niin se menee, jos ei syitä korjata, että riippuvuutta sairastava siirtyy yhdestä riippuvuudesta toiseen. Ei muuta kuin lisää psykiatria, niin eiköhän se ehkä siitä joskus.
Aikuinen menee menojaan ja tekee omat ratkaisunsa, vaikka kuinka typerät, niin ei voi mitään. Seksiriippuvuus on vaarallista, koska kotiin voi tulla jonain kertana se tappava tuliainen. Ainoa mitä voi tehdä on suojautua mahdollisisilta seksitaudeilta, niin ikävää kuin kortsun käyttö onkin (varsinkin miehistä).
Kurja on myös peliriippuvuus, joka on saman sarjan riippuvuussairauksia. Sillä menee lyhyessä ajassa perheen koko talous nurin. Suvaitsemattomaan uskontoon hurahtaminen on myös yklsi laji tautia, jolla tekee läheisten elämän saatanalliseksi.
Kuvasit hyvin tuttua raitistumisen jälkeistä tilannetta, kun viina jää pois, mutta mieli ei ole vielä kumminkaan 'raitis'. Meillä alkoholistien läheisillä ei ole osuutta eikä arepaa läheisen juomiseen tai muihin riippuvuuskäytöksiin. Ei voi kuin elää omaa elämäänsä ja jättää läheinen hänen oman korkeamman voimansa huostaan.
Jaksamista koko perheelle.
calmaton realistisia ja varmasti kokemuksen kautta opittuja mielipiteitä.
yleensä nuo tosiasiat eivät mene perille kuin kantapään kautta jos sittenkään.
kunpa moni lukisi tuonkin jutun ja vielä ymmärtäisi lukemansa niin ehkä välttyisi paljolta.
Viestisi luettuani kävin lueskelemassa muualla addiktioista. Ajattelin sitten olla kirjoittamatta mitään, kun asia on niin monitahoinen, ja viisauden kiveä ei ole kenelläkään.
Viestisi otsikko jäi kuitenkin vaivaamaan.
Mielestäni alkoholismi itsessään ei aiheuta seksiriippuvuutta sen enempää kuin muitakaan riippuvuuksia, vaan se on yksi addiktio monien muiden joukossa.
Siis käsitän niin, että addiktio on aina seuraus eikä syy, ja se syy on aina syvemmällä itsetunnossa tai paremminkin sen puuttumisessa eli huonossa omanarvontunnossa.
Sitä puutetta sitten paikataan addiktioilla, jotka korvautuvat uusilla jonkin niistä poistuessa.
Eli huonon itsetunnon seurauksena ihminen on altis ylipäätään erilaisille addiktioille.
Mikä sen huonon itsetunnon sitten aiheuttaa?
Ikivanhan kaavan mukaan uskon sen johtuvan menneisyyden traumoista, ja -hymähdelkää vain- etenkin lapsuudesta.
Hän sen minulle kertoi jo suhteen alussa.
Hänen aikaisemmat suhteensa on kariutuneet siihen ongelmaan.
Tajusin tuon nyt kun luin kirjoituksesi, mistä hänen kohdallaankin ilmeisesti on kysymys.
Hänenkin taustalla on runsas alkoholin käyttö, joten se yhdistää jotenkin asioita siihen.
Alkoholi on tunne-elämän sairaus tosiaan joka ilmenee ja oirehtii monella tavalla.
Luulen tämän seksisekoilun olevan aika yleistä alkoholisoitununeilla ihmisillä.
Koska aikaisemmallakin tyttöystävällä oli sama ongelma.
Kuten alkoholisteilla liki kaikilla on tämä pettämisen tarve niin miehillä kuinm naisilla.
Se on jotain outoa vallan ja itsekkyyden esittämistä.
No ymmärsin yskän kun hän siitä puhui jo ennalta, että meidän on pidettävä avointa suhdetta.
Että hän hoitaa sitä ongelmaansa muualla, ettei tarvitse omalla kylällä sitä hävetä kummankaan.
Sanoin, että ok kun asia näin sovitaan, niin se on sitten molemminpuolinen, etttä itsekin vain käydä vieraissa toisaalla jos huvittaa.
Sanoin kyllä, että en usko että minulla on tarvetta moiselle itsetunnon kohotukselle.
Ego kestää jo muutenkin, on noita naisia ammatinpuolesta kimpussa ihan tarpeeksi ja niitä oppinut käsittelemään ja kyllästynyt jo nuoruudessa noita faneja ja bändäreitä polkemaan.
No hänpä minua hetken katsoi ja sanoi, että kummallinen olo. Ihan kun en minäkään enää moisia yhdenyön sekoiluja kaipaisi.
Luulen, että sinäkin voisit tuota ongelmaa hoitaa, niin että et syyllistäkään häntä etkä ole mustasukkainen.
Silloin toiminta menettää tehonsa ja hänen seksuaalinen valtansa sinuun murenee. eikä hän voi käyttää tuota keinoa enää.
Luulen, että tuo seksiaddikti juttu ei ole ihan oikea diagnoosi.
Hän vain alkoholistina manipuloi sinua sillä, koska huomaa että olet mustasukkainen ja vihainen. Joten hän saa haluamaansa huomiota.
Voi olla, riippuen siitä miten tyhmä hän on. Että hänen toimintansa menee aina vain räikeämmäksi ja räikeämmäksi.
No se on tie joka on ehkä kuljettava.
Itsellä tuo tie kulki noin aikaisemmassa suhteessa.
Ensin oli vieraita miehiä. Sitten kun niistä otin pulttia niin tutumpia. Minun kavereita etc...
Ei hän itsekkään osannut kertoa miksi. Alkoi kiusotella minua ja jotenkin ahdistaa niillä jutuilla.
Kyllästyin ja lemppasin koko naisen.
No nyt uuden tyttöystävän kanssa alkaa sama show.
Katsotaan meneekö paremmin tällä kertaa.
hänellä on ainakin halua parantua pahasta tavastaan.
Kiitos kirjoituksesta joka aiheuttaa paljon pohdintaa. Lähdin hakemaan netistä tietoa ja eettisiä ajatuksia siitä ettäonko pakko sietää seksiä tai sen tapaista toimintaa puolisoslta joka on ollut iltaisin päissään vuosikymmeniä ja käyttäytynyt sen mukaisesti , tuntuu vastenmieliseltä. Miten sinulle on käynyt?
Pois ei olekaan pakko lähteä, käypä Al Anonin sivuilla
www.al-anon.fi/
Alkoholismi ja seksiriippuvuus ovat tunne-elämän sairauksia.Juomisen lopetus ja terapiat voivat auttaa,kaikki on omasta haluamisesta kiinni.Miksi sun pitäisi tuollaista käytöstä sietää?Olen itsekkin joutunut pohtimaan samaa tilannetta kohdallani.Lopetin sen "ymmärtämisen"ja aloin elämään ihan rehellistä elämää ihan itselleni.Päätös oli raskas mutta oikea.