Jeesuksen erilaisuus ja esikuvallisuus:
Hän ei tehnyt syntiä. Joh 8:46
Hän ei nojannut ihmisten todistuksiin. Joh 5:34
Hän ei ottanut kunniaa ihmisiltä. Joh 5:41
Hän ei etsinyt omaa kunniaansa. Joh 8:50
Hän ei toiminut oman tahtonsa mukaan. Joh 5:30
Hän ei puhunut omasta aloitteestaan. Joh 8:28
Hän ei uskoutunut ihmisille. Joh 2:24
Hän ei uhkaillut, vaikka joutui kärsimään. 1 Piet 2:23
Hän ei käyttänyt painostusta saadakseen viestinsä perille. (Matt 11:14, Luuk 18:32-34)
Hän ei intoutunut tai hämmästynyt ihmeistä. Luuk 3:20
Hän ei herjannut, vaikka häntä herjattiin:
Ja ne, jotka kulkivat ohitse, herjasivat häntä, nyökyttivät päätänsä ja sanoivat: "Sinä, joka hajotat maahan temppelin ja kolmessa päivässä sen rakennat, auta itseäsi, jos olet Jumalan Poika, ja astu alas ristiltä." Matt 27:39-40
Hänessä ei myöskään näkynyt Jumala kaikessa voimassaan ja vallassaan:
”Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei katsonut oikeudekseen olla Jumalan kaltainen vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon. Hän tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olemukseltaan sellaiseksi kuin ihminen.” Fil 2:6-7
Jeesuksen erilaisuus
1
161
Vastaukset 1
- Trubaduuri
Tuon vuodatuksesi perään voisi lisätä muutaman sanan
:"Me ihmiset olemme vain pelkkiä ihmisiä, ota meidät tälläisenä vastaan, niin voit sitten lukeutua samaan porukkaan, ja olla siten sitten ihminen ihmiselle"
Ihmisen Pojasta myös sanottiin hänen olleen niin rujo, ettei hänellä ollut sellaista muotoa, johon ihmiset olisivat mielistyneet. Ei siis hän edes ollut sarjakuvasankarinkaan näköinen, vaikka jotkut hänestä yrittää sellaistakin kuvaa maalata.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.971659Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu471093- 16948
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40868Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.82788kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl18758- 93756
- 16755
- 46748
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27727- 63705
- 68702
- 47684
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97661Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56605- 47604
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47596Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131585Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31565Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla152556
