Omavanhurskas

elää hyvää elämää, hän voi olla hyvä ihmien. Hän on kiltti ja tuiki rehellinen, hän käy kirkossa ja on monien ihmisten suosiossa.
-Hän etsii mahdollisuuksia omalle laupeuden työlleen ja on esimerkillinen.
-Mutta voi olla, ettei hän ole vastaan ottanut Jeesukselta vielä mitään, hän on vaan "päätätnyt" olla uskovainen.
-Hän ei ole luovuttanut Jeesukselle elämäänsöä, ei ensimmäistäkään soluaan, vaikka Jeesus on sen jo lunastanut puolestaan ristin kuolemalla.
-Yllä oleva on lainaus erään veljen todistuksesta, kun on pelatunut juuri tuosta tilasta Jeesuksen opetuslapseksi!
-Oliskohan tällä palstalla samanlaisia itsevaltiaita uskossaan, jotta voivat kerskua teoillaan, ja syyttä niitä, jotka turvaavat Jeesuksessa saamaansa lahjavanhurskauteen.

-Ja eikö ole aika itseppäistä väittää, ja samalla kehua itseään, että joku ei tee uskontekoja, ikään kuin me kukaan voisimme tietää, mitä kukin tekee, onko teot uskontekoja, vaiko omavanhurskaudessa tehtyjä hyviä töitä, rauhioittaakseen omaatuntoaan, sensijaan, että antais Jeesuksen veren puhdistaa omantunnon uskonkautta, kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!

-Miten vauva voi mennä ahtaasta portista siälle elämään?

Matt 7:13,14. "13. Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
14. mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät."
-Tässä on varsinainen ristiriita.
-Koko suomen kansa on lapsikasteen armon kautta, menneetkö?
-Ahtaasta portista sisälle? Kun seuraavassa, 14:ta jakeessa sanotaan, että HARVAT ovat ne, jotka sen löytävät! Jos koko kansa on sen löytänyt, niin voiko se olla HARVAT löytäneet?

-Seuraavissa sitten kehoitetaan yhteen jos toiseen, katsomaan, miten vaelletaan, mm. ....jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää hakataan pois ja heitetään tuleen.
-Minä nyt kysyn, koska lutherilaisia on lähes kaikki, lapsikasteen armon perusteella, niin kantavatko he kaikki HYVÄÄ hedelmää?
-Missä kohtaa he menevät elämässään ahtaasta portista sisään? Koska jokaisen joka haluaa taivaaseen mennä, tulee uudestisyntyä, ja siinä uudestisyntymisessä, suun tunnustuksessa, uskovien kasteessa upottamlla, on tuo ahdasportti, niin missä vauva menee tuosta ahtaasta portista tietäen, että hän menee nyt omavalintaisesti, valitsee Jeesuksen ristin voiman ja häpeän, tunnustaa suullaan uskonsa, uskoo pienessä suloisessa sydämessään elävästi, että Jeesus on Jumalan Poika ja tunnustaa sen,heti kun on uudestisyntynyt.
-Kyselen nyt vaan tässä, koska minultakin tivattiin terveyteni tilaa, jotenkin uskoni perustaksi?.
-Sanon että uskoni perustus on Jeesus Kristus, ja muuta pesrustusta ei voi panna, kuin Jeesus Kristus, kuin mikä pantu on!
34479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Millainen voi uskostavanhurskas ihminen olla. Heidän joukossaan on hyviä ihmisiä, mutta koska he uskovat oman oikeassaolemisensa ja uskonsa olevan kaikki mitä tarvitaan, ovat monet omaksuneet näitä tapoja:

riidanhaasto, väittelyhalu, eri tavalla uskovien syyttely ja pilkkaaminen, toisten tuomitseminen, haukkuminen, pahan puhuminen, solvaaminen, ylpeys ja kaikkinainen paska.

Äänestä
  • kaiekssa oleomuodossaan on vielä pahempaa, sinun "lähteesi" kumpuaa karvasta vettä, ei juomakelpoista, ja kun et vielä ymmärrä mikä on riidan haastamista, ja mikä rakentavaan keskteluun perustuvaa. Koita saada Herran sisäinen tuntemus omaksesi, tavalla taikka toisella, parannus on niitä parhaita metodeja!

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    kaiekssa oleomuodossaan on vielä pahempaa, sinun "lähteesi" kumpuaa karvasta vettä, ei juomakelpoista, ja kun et vielä ymmärrä mikä on riidan haastamista, ja mikä rakentavaan keskteluun perustuvaa. Koita saada Herran sisäinen tuntemus omaksesi, tavalla taikka toisella, parannus on niitä parhaita metodeja!

    Sinun lähteesi se vasta samee vettä täynnä onkin: VALEHTELET päntiönäsi, etkä osaa edes sairaita temppujasi anteeksi pyytää.

    Onneksi sinäkin olet vain kuolevainen etä jumala, kuten annat ymmärtää olevasi.

    Äänestä

Tuolla pottti-hommalla ei ole mitään tekemistä kasteiden kanssa.

Matteus 7:5
Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.

Äänestä
  • vaikka ei ymmärrä edes väärin !
    -Raamattu kieltää sinunlaisesi ottamasta Jumalan sanaa suuhunsa, että se tulee sinulle vain synniksi!
    -Tee ensin parannus, usko evankeliumi, niin saat rakkauden sydämeesi, ja toivon mukaan pääset katkeruudesta, ja suusi voi puhua muutakin kuin karvasta tulikiven katkuista kyykäärmeen kähyä, usko Jeesukseen,saat KAIKKI syntisi anteeksi, Peku Peku !

    LUE! Raamattua, ja ota opiksesi!

    "9. Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla,
    10. niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
    11. ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;
    12. kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.
    13. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla;
    14. heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta.
    15. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta,
    16. hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä,
    17. ja rauhan tietä he eivät tunne.
    18. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä."
    19. Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
    20. sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
    21. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
    22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
    23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
    24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
    25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
    26. jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
    27. Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
    28. Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja."

    Äänestä

sitten oikein on? Sitäkö, että kun saarnaaja saarnaa ja käskee antaa elämänsä Jeesukselle, menee polvilleen ensimmäiselle tuoliriville ja sanoo: Herra, minä tahdon antaa elämäni Sinulle. Sitten alkaa lukea Raamattua ja käy ehkä, jos käy, ns. uskovien kasteella ja liitty sitä kautta seurakuntaan. Sitten alkaa kilvoitella elääkseen samalla tavoin kuin muutkin samassa seurakunnassa olevat: ei juo eikä polta, ei käy tansseissa eikä kiroile; maksaa kymmenykset ja puhuu samoja kliseitä kuin muutkin saman seurakunnan jäsenet.

Mitä tällöin on tapahtunut tuolle ihmiselle? Poikkeaako hän millään tavoin ja jos, niin miten esim. ihmisarvoja kunnioittavasta ja humaanin elämänasenteen omaksuneesta ateistista? Tai millä tavoin hänen pelastuksensa näkyy ja ilmenee hänelle ja hänen kauttaan toisille ihmisille. Vaikka hän puhuu, "Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa", hän on samalla tavoin pelkojen, ahdistusten, sairauden ja kuoleman tavoitettavissa kuin muutkin ihmiset. Hän voi myös olla samalla tavoin omahyväinen, ylpeä, laiska ja ahne kuin Jeesukselle-elämänsä-antamisriittejä suorittamatonkaan. - Mitä siis hänelle on tapahtunut ja mille hän on oikein elämänsä loppujen lopuksi niin sanotusti oikein antanut? Mitä siis oikein merkitsee tosiasiallisesti se, että antaa elämänsä Jeesukselle.

Äänestä
  • että pääsee yhteyteen Jumalan kanssa, uudestisyntyy Jumalan lapseksi, siirretään saanatanan vallasta Jumalan valtakunnan perilliseksi, Jumalan lapseksi, vapautuu syntisyydestään, omatunto puhdistetaan syyllisyydestä syyttömäksi, eli saa lahjavanhurskauden, ja julsitetaan syyttömäksi Jeesuksen uhrin ja Hänen verensä ansiosta JUmalan edessä.

    -Noita ulkoisia parannuksia, ei ne nyt ole itse asian tarkoitus, ne tulee siinä kaupanpäällisenä, on kysymys iankaikkisesta elämästä, siitä, kun tämä maallinen elämä päättyy, onko se sitten ollut hyvää vaiko tuskaista taivaltamista, se ei siinä merkiste mitään, vaan usko Jeesukseen pelastaa sinut tulevasta vihasta, ei ole mitään kadotustuomiota, jos olet ANTANUT elämäsi Jeesukselle, Hänessä saat iankaikkisen armolahjan, ikuisen elämän, ikuisessa taivaassa Jeesuksen kanssa.
    -Ikuisuudesta on siis pääasiallisesti kysymys, missä sen tulee viettämään, kun ANTAA elämänsä Jeesukselle, saa iankaikkisen elämän, jota ei ateisteilla ole,taivaassa, vaikka hänellä olisi miten siisti ja humanitäärinen elämä takanaan, kuolleessaan tuo kaikki on pelkkää roskaa Jeesuksen Kristuksen tuntemisen rinnalla, sillä vain Hän voi antaa iankaikkisen elämän, ja se pitää valita täällä ajassa, siksi on hyvä ANTAA elämänsä Jeesukselle!

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    että pääsee yhteyteen Jumalan kanssa, uudestisyntyy Jumalan lapseksi, siirretään saanatanan vallasta Jumalan valtakunnan perilliseksi, Jumalan lapseksi, vapautuu syntisyydestään, omatunto puhdistetaan syyllisyydestä syyttömäksi, eli saa lahjavanhurskauden, ja julsitetaan syyttömäksi Jeesuksen uhrin ja Hänen verensä ansiosta JUmalan edessä.

    -Noita ulkoisia parannuksia, ei ne nyt ole itse asian tarkoitus, ne tulee siinä kaupanpäällisenä, on kysymys iankaikkisesta elämästä, siitä, kun tämä maallinen elämä päättyy, onko se sitten ollut hyvää vaiko tuskaista taivaltamista, se ei siinä merkiste mitään, vaan usko Jeesukseen pelastaa sinut tulevasta vihasta, ei ole mitään kadotustuomiota, jos olet ANTANUT elämäsi Jeesukselle, Hänessä saat iankaikkisen armolahjan, ikuisen elämän, ikuisessa taivaassa Jeesuksen kanssa.
    -Ikuisuudesta on siis pääasiallisesti kysymys, missä sen tulee viettämään, kun ANTAA elämänsä Jeesukselle, saa iankaikkisen elämän, jota ei ateisteilla ole,taivaassa, vaikka hänellä olisi miten siisti ja humanitäärinen elämä takanaan, kuolleessaan tuo kaikki on pelkkää roskaa Jeesuksen Kristuksen tuntemisen rinnalla, sillä vain Hän voi antaa iankaikkisen elämän, ja se pitää valita täällä ajassa, siksi on hyvä ANTAA elämänsä Jeesukselle!

    kirjoitus taasen sinulta, mutta siinä on mukana sitä, että asiat eivät lähde Jumalan Sanan kautta.

    Sinulla on totuutta siinä, että ymmärrät, että saamme armon lahjana, ilman mitään omia tekojamme, mutta tässä on kirjoitettava tuo sana, mutta.

    Sinä et käsitä, että se armo, jonka lahjana saamme muuttaa armahdetun ja se tulee, ulkoisina tekoina ja parannuksessa elämisenä näkyviin armahdetussa JA SE ON TÄRKEÄÄ.

    Sinä et sitä ymmärrä, että ihmisten ei tarvitse elää tuota mainitsemaasi tuskallista elämää täällä, sillä Jumala pitää omistaan huoleen ja vaikuttaa omansa helpottamaan kaikin tavoin kanssa kulkujansakin elämää, jotta Jumalan oman elämä olisi kutsukortti taivastielle.

    Jos kenelläkään ei näkyisi ulkoisia tekoja, kuka ikinä kutsua vastaan ottasi.
    Eli, jos uskovainen olisi samanlainen, kuin on ihminen, joka ei sitä armoa ole vielä saanut, tekisi tekoja omasta lähteestä lähtien, eli niin, että mikä on minulle hyväksi, sen teen, eikä niin, kuin rakkaudenlaki vaatii, eli jos lähimäinen kärsii, voin minä luopua omasta hyvästä tämän kärsivän hyväksi silloin, kun tarve vaatii.

    Erota se, että uskovainen elää jo maanpäällä Jumalan valtakunnassa ja se tuoksu ja valo ei voi jäädä näkymättömäksi uskovaisen elämästä.

    Matt. 5:14
    Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä;

    Äänestä

  • kaunis, kirjoitti:

    "Sinä et käsitä, että se armo, jonka lahjana saamme muuttaa armahdetun ja se tulee, ulkoisina tekoina ja parannuksessa elämisenä näkyviin armahdetussa JA SE ON TÄRKEÄÄ."

    Kyllä kuule minä käsitän sen aivan sataprosenttisesti!- Miksi täällä niin monet jankuttaa tuota smaa klisettä?
    Parannus on elämäksi, siihenhän se sisältyy koko vaellus.
    -Tuo jankuttamisenne ei ilmennä mitään muuta kuin sanojansa omahyväisyyttä, pitää itseään parempana kuin toista, ja Raamattu kyllä opettaa päinvastaista!

    kanssasi, sillä se on aivan turhaa, mutta keskustelen mielelläni kanssasi, sitten kun teet parannuksen ja tahdot kaikessa olla Jumalalle kunniaksi.

    Äänestä

Jumalan, sydänten tuntija tuntee omansa ja antaa omilleen voiman ja innon elää tahdossaan. Hän vaikuttaa siis tahtomiset ja tekemiset.

Sinä et pääse kasvamaan hengellisesti, koska olet jääny omaan tekoon kiini (vesikaste), jossa kynsin hampain roikut ja väität sen oman teon perusteella muita harhaoppisiksi, eli omavanhurskaiksi.

Niin lapsen kastettu, kuin aikusena upottamalla kastettukin on kelvollinen Jumalalle, jos hän tahtoo kuulla Jumalaa, eli elää rakkaudenlaissa.

Lopeta jo tuo kasteessa roikkuminen ja väittäminen, että se teko, jonka teit mielestäsi oikealla ajalla ja oikeassa muodossa, pelastaa.

Se ei pelasta sinua, vaan se pelastaa, että saat elää Jumalan tahdossa ja parannuksessa ja olet saanut ylhäältä uudesti syntymisen Jeesuksesta ja Isän Hengestä, eli Jumalasta.

ELÄVÄVESI on Jeesus ja sinäkin tiedät, että Jeesus on Sana ja Pyhä Henki, tekevät työtä ihmisessä, antaen ihmiselle ymmärryksen ja voiman Jumalan tahdossa elämiseen.

Jokainen, joka on saanut uudesti syntymisen, muuttuu enemmänän ja enemän Jumalan kaltaisuuteen, sillä elähään hänessä Jumalan Henki, joka opastaa kaikkeen hyvään. He, jotka eivät tätä rakasta Henkeä kuule, jäävät ikuiseksi vauva asteelle uskossaan, tai Pyhä Henki voi jopa vetäytyä poissa ja jättää jääräpäisen ihmisen lihantahtoon.

Näistä hedelmistä muodostuu aivan väkisinkin tekoja ja ne ovat uudesti syntyneelle luonnollisia:
Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.

Äänestä
  • Ihan vaan kaikella rakkaudella, mutta Paavali sanoisi vielä plajon kovempia sanoja, kahdenlaisesta evankeliumista, koska on vain yksi evankeliumi, se, jota Paavalikin julisti, eli Jeesuksen Kristuksen evankeliumi.
    -Johon ei kuulu lapsikaste, koska on vain yksi kastekäytäntö Raamatun mukaan, ja se on uskovien kaste upottamalla.

    -Tiedoksesi, jos olet niin huonosti lukenut , että en perusta uskoani mihinkään kasteeseen, koska kaste seuraa AINA uskoa, eikä päinvastoin.

    -Vaan: "9. Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla,
    10. niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
    11. ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;
    12. kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.
    13. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla;
    14. heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta.
    15. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta,
    16. hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä,
    17. ja rauhan tietä he eivät tunne.
    18. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä."
    19. Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
    20. sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
    21. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
    22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
    23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
    24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
    25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
    26. jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
    27. Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
    28. Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
    29. Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin,
    30. koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.
    31. Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain."

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    Ihan vaan kaikella rakkaudella, mutta Paavali sanoisi vielä plajon kovempia sanoja, kahdenlaisesta evankeliumista, koska on vain yksi evankeliumi, se, jota Paavalikin julisti, eli Jeesuksen Kristuksen evankeliumi.

    kirjoitus uudesti syntymisestä. Se on tuossa ylempänä.

    Lpasena kastaminen ei ole sen huonompi kuin muukaan kaste. Uusintakaste,, joita te lahkossasi harrastatte, on jumalanpilkkaa ja tarpeetonta touhua. Painapa se nyt mieleesi jo. Olet perkeleellinen kastevalehtelija!

    Äänestä

maat ja meret tehdäkseen muista kaltaisiaan ja vaara on siinä, että he tekevät muista samoja kuolleita tekoja höpöttäviä, eli helvetin lapsia, jotka kieltävät kaiken muun, kuin omat ajatuksensa, omavanhurskautena. Nyt nopeasti tekemään parannusta.

Äänestä
  • -kipin kapin ristin juureen, armoa hakemaan tyhmistä puheista joka nousee omahyäisestä omavanhurskaasta sydämestä!

    Äänestä

Sinulle ei ole kirkastunut, oppi ei mene perille, miksi?
Ei aikuis kaste sinuakaan pelasta, niinkuin ei lapsikastekkaan.
Jeesus on Uudesti syntymisen kautta, avaava uuden ymmäryksen.
Kuinka kauvan olet ollut, tässä lain alisuudessa?
Tämä tuntuu olevan sinussa, todella tiukassa.

Tämä perusta, jolle Jeesus perusti on Iänkaikkinen liitto, rakkauden pohjalta lähtenyt.
Pyhä Henki on liitossa, Isän ja Pojan kanssa.

Jos Henki on tuo, mikä sinulla on ei se tule Pyhän Hengen opetuksista.

Sinä et ole pyytänyt kirkastusta Ylhäältä, vaan olet valmis kivenkovaa intämään, Jumalan Sanaa vastaan.

Kun sinä annat Pyhän Hengen johdattaa, sinä synnyt, Uudelleen ja löydät oikean tien, joka on Raamatun Sanan mukainen.

Koti läksyä: lue Uudesti Syntymisestä ja nöyryydessä mene, Jeesuksen eteen ja pyydä Häntä kirkastamaan sinulle tämä asia.

Se on todellista nöyryyttä, joka hakee Jumalan tahtoa, eikä käy intämään ja arvostelemaan muita.
On tähdellisä miettiä sitäkin, millätavalla sinä täälä netissä toimit.

Onko keskustelusi rakentavaa, vai onko se riidan aihe sinusta lähtöisin, sinun kautta tuleva vääristynyt opetus harhaanjohtaa, monet jotka tahtovat totuutta etsivät.

Muista Jeesus on armo ja sinunkin tulee armahtaa lähimäisiäsi.

Äänestä
  • olet kirjoitustesi perusteella arvioituna päässyt lähelle Jumalaa.
    Mitä mieltä sinä olet siitä, että ihminen, joka sanoo olevansa uudesti syntynyt tuo usein vain omia ajatuksiaan tänne, välittämättä raamatusta mitään, onko tälläinen ihminen jonkin muun hengen vaikutuksessa?
    Kiitos jo edeltä mielipiteestäsi, mutta älä vastaa jos et ole varma asiasta, eli ellei Jumala vaikuta vastaamaan.

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    olet kirjoitustesi perusteella arvioituna päässyt lähelle Jumalaa.
    Mitä mieltä sinä olet siitä, että ihminen, joka sanoo olevansa uudesti syntynyt tuo usein vain omia ajatuksiaan tänne, välittämättä raamatusta mitään, onko tälläinen ihminen jonkin muun hengen vaikutuksessa?
    Kiitos jo edeltä mielipiteestäsi, mutta älä vastaa jos et ole varma asiasta, eli ellei Jumala vaikuta vastaamaan.

    Jeesuksen Henki, Pyhä Henki on ensikin Rauhan Henki, se tuo opetusta, rauhassa rauhan tekijoille.
    Oma tunto, Pyhässä Hengessä kirkastaa, väärät ajatukset ja teot.

    Pyhä Henki on oikeuden mukainen, ja vapauttava.
    Se tuo opetusta, jota Raamatun Sanassa sanotaan.

    Opetukseksi, valoksi kirkastukseksi, lohdutukseksi.
    Raamatun Sana ja ennen kaikkea Jeesuksen opetukset, saisivat jalan sijaa tulee aina tarkkailla itseään, onko opetus lihan opetusta vai Hengen opetusta.
    Lihan opetuksesta puuttuu rakkaus.
    Jos ei rakkautta ole, se tulee vastavoimasta.

    Äänestä

  • ankarampi vieraan evankeliumin johdosta, kuin minä, en nyt alkaisi ketään kiroamaan, vaikka Paavali on sitä mieltä, ei hänkään armahtanut väärästä harha opista myntämällä väärän evankeliumin opikeaksi, vain, että haluaisi olla mieliksi.
    -Oikeaa rakkautta on se, että opeteaan Raamatun opit Raamatullisesti, Raamatulla itsellään selitetään, mitä ei Sana suoraan anna ymmärtää, Sana aukee ainostaan Pyhän Hengen kautta, Hän on avain Raamattuun, oma teologia vie harhaan, niikuin lapsikaste valitettavasti tekee.

    -Enkä toki ole koskaan sanonut, että kaste pelastaa, itsehän te niin uskotte, lapsikasteen armoon, sehän on kirkon sakramentti, koko kirkon perustus millä se seisoo, ja valtion kustannuksella pystyssä pysyy!

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    ankarampi vieraan evankeliumin johdosta, kuin minä, en nyt alkaisi ketään kiroamaan, vaikka Paavali on sitä mieltä, ei hänkään armahtanut väärästä harha opista myntämällä väärän evankeliumin opikeaksi, vain, että haluaisi olla mieliksi.
    -Oikeaa rakkautta on se, että opeteaan Raamatun opit Raamatullisesti, Raamatulla itsellään selitetään, mitä ei Sana suoraan anna ymmärtää, Sana aukee ainostaan Pyhän Hengen kautta, Hän on avain Raamattuun, oma teologia vie harhaan, niikuin lapsikaste valitettavasti tekee.

    -Enkä toki ole koskaan sanonut, että kaste pelastaa, itsehän te niin uskotte, lapsikasteen armoon, sehän on kirkon sakramentti, koko kirkon perustus millä se seisoo, ja valtion kustannuksella pystyssä pysyy!

    JA LUE TUO SIRKKA-IIDAN KIRJOITUS UUDESTI SYNTYMISETÄ JA SIITÄ SYNTYVÄSTÄ MIELEN MUUTOKSESTA.

    Äänestä

  • ITSEÄSI KOHTAAN kirjoitti:

    JA LUE TUO SIRKKA-IIDAN KIRJOITUS UUDESTI SYNTYMISETÄ JA SIITÄ SYNTYVÄSTÄ MIELEN MUUTOKSESTA.

    ja olen aina sanonut, että parannus on mielenmuutos.
    -Esimerkikisi ateistille se on aikamoinen mielenmuutos, kieltäjästä uskovaksi, mutta sellasita Herra tekee! Joko sinä olet tehnyt mielenmuutoksen ja siitä seurravaa parannusta, kun noin hanakkana ott tuomitsemaasa, ja omaa egoasi nostamassa.
    -vanha kulunut toteamus: Kun yksi sormi osoitta minuun, nii kolme muuta sinuun itseesi.

    Et näytä huomaavan omaa oppiasi joka poikkea kaikista muista opeista, helluntailaisistakin opeista se poikkeaa reippaasti.

    Kun lukee tätä palstaa niin huomaa että olet yksin oppeinesi ja harhassa.
    Vain Amos tai Frihet on joskus kanssasi samaa mieltä ja silloinkin solidaarisuussyistä.

    Äänestä

SINÄ ainakaan, missään tapauksessa, ole omavanhurskas. :)

Äänestä
  • siitä jotakin sanomista! Sinulla on oikeus mielipiteeseen, onko se oikea, on jo toinen juttu!

    Äänestä

"--vaiko omavanhurskaudessa tehtyjä hyviä töitä, rauhioittaakseen omaatuntoaan, sensijaan, että antais Jeesuksen veren puhdistaa omantunnon uskonkautta, kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!"

Niin - uskovainenhan saa tehdä mitä huvittaa ja kaikki saadaan anteeksi. Herra frihetkin saa kirjoitella täällä niin iljettäviä juttuja kuin suinkin keksii ja syytellä toisia vaikka namusedäksi. Kaiken saa anteeksi, tai ilmeisesti kaikki mahdollinen on saatu anteeksi jo ennakkoon. Mitään rotia ei uskovaisilla tarvitse olla.

Äänestä
  • tuosta sivusta seuraajan kriitikon roolista irti.
    -Portti on ahdas, mutta siäspuolella on tilaavmapaa, siellä on vapaus, jonka Jumalan Poika Jeesus lahjoitta, "niikuin apteekin hyllyltä", ilman ainuttakaan omaa tekoa, ysksin armost
    "Armosta te olette pelastetut, uskonkautta Jeesuksen Kristukseen, yksin uskosta, ettei kukaan kerskaisi, ja jos kersta täytyy, kerkauksena on Herra Jeesus."

    -Eikä sinunkaan kannata yrittää nousta puuhun latvasta käsin, se on vain sinne noustava nöyrtymällä ristinpuun juurelle, armoa anomaan ja anteeksiantoa, ei mikään omatyösi siellä ristin, verisen ristinpuun juurella kelpaa uskon pantiksi.

    Äänestä

  • heidän kirjoituksiinsa, vaan lue itse Raamattua ja tule tuntemaan totuus ja tahdo tulla mielen muutokseen, eli elämään Jumalan tahdon mukaista, onnellista elämää.

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    tuosta sivusta seuraajan kriitikon roolista irti.
    -Portti on ahdas, mutta siäspuolella on tilaavmapaa, siellä on vapaus, jonka Jumalan Poika Jeesus lahjoitta, "niikuin apteekin hyllyltä", ilman ainuttakaan omaa tekoa, ysksin armost
    "Armosta te olette pelastetut, uskonkautta Jeesuksen Kristukseen, yksin uskosta, ettei kukaan kerskaisi, ja jos kersta täytyy, kerkauksena on Herra Jeesus."

    -Eikä sinunkaan kannata yrittää nousta puuhun latvasta käsin, se on vain sinne noustava nöyrtymällä ristinpuun juurelle, armoa anomaan ja anteeksiantoa, ei mikään omatyösi siellä ristin, verisen ristinpuun juurella kelpaa uskon pantiksi.

    lahkolaisten hurskaus on nähtävissä ja arvioitavissa. Jos itse on lahkossa, kritiikkiä ei enää ole. Ja nimen omaan täällä, nimimerkkien suojasta käsin, lahkolaiset paljastavat itsestään olennaisia asioita. Niitä puolia ei hihhulointikokouksissa näy.

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    lahkolaisten hurskaus on nähtävissä ja arvioitavissa. Jos itse on lahkossa, kritiikkiä ei enää ole. Ja nimen omaan täällä, nimimerkkien suojasta käsin, lahkolaiset paljastavat itsestään olennaisia asioita. Niitä puolia ei hihhulointikokouksissa näy.

    tahdon teroittaa, että älä anna kenenkään vääristää sitä totuutta, että Jeesus elää ja on rakkaus ja tekee omansa täysin uudeksi.

    Älä eky valheisiin, joita niin monet rakkaudettomuudessaan kirjoittavat.

    Itse en enää edes lue heidän kirjoituksiaan, muuta kuin ylimalkaisesti, vaikka vastaankin heille.
    En tahdo enää lueka sitä valhetta, mitä täällä puhutaan ja pahin heidän valheistaan on, että ei ole merkitystä sillä miten tämä elämä täällä eletään ja miten se ilmentyy teoistamme.

    Äänestä

voiditkohan Ritari vstata!

Äänestä
  • Olen odottanut, mitään nöyrtymisen merkkiä ei sinussa näy.

    Yhä edelleen hyökkäät, luulet voittavasi sillä.
    Sinulla on todellinen miekka kädessäsi, ei Hengen miekka.

    Monta on jo saanut surmansa iskuistasi, eivätkä he ole jaksaneet.

    Sinun tulee nöyrtyä, jottei sinulle pahempaa tapahtuisi.

    Äänestä

  • KarinKanta kirjoitti:

    Olen odottanut, mitään nöyrtymisen merkkiä ei sinussa näy.

    Yhä edelleen hyökkäät, luulet voittavasi sillä.
    Sinulla on todellinen miekka kädessäsi, ei Hengen miekka.

    Monta on jo saanut surmansa iskuistasi, eivätkä he ole jaksaneet.

    Sinun tulee nöyrtyä, jottei sinulle pahempaa tapahtuisi.

    en usko että kukaan noita uskoMAttoman pitkiä löpinöitä viitsii niin henkilökohtaisesti ottaa...

    Äänestä

mikä puolustuspuhe.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

RitariOlevainen kirjoitti:

elää hyvää elämää, hän voi olla hyvä ihmien. Hän on kiltti ja tuiki rehellinen, hän käy kirkossa ja on monien ihmisten suosiossa.
-Hän etsii mahdollisuuksia omalle laupeuden työlleen ja on esimerkillinen.
-Mutta voi olla, ettei hän ole vastaan ottanut Jeesukselta vielä mitään, hän on vaan "päätätnyt" olla uskovainen.
-Hän ei ole luovuttanut Jeesukselle elämäänsöä, ei ensimmäistäkään soluaan, vaikka Jeesus on sen jo lunastanut puolestaan ristin kuolemalla.
-Yllä oleva on lainaus erään veljen todistuksesta, kun on pelatunut juuri tuosta tilasta Jeesuksen opetuslapseksi!
-Oliskohan tällä palstalla samanlaisia itsevaltiaita uskossaan, jotta voivat kerskua teoillaan, ja syyttä niitä, jotka turvaavat Jeesuksessa saamaansa lahjavanhurskauteen.

-Ja eikö ole aika itseppäistä väittää, ja samalla kehua itseään, että joku ei tee uskontekoja, ikään kuin me kukaan voisimme tietää, mitä kukin tekee, onko teot uskontekoja, vaiko omavanhurskaudessa tehtyjä hyviä töitä, rauhioittaakseen omaatuntoaan, sensijaan, että antais Jeesuksen veren puhdistaa omantunnon uskonkautta, kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!

-Miten vauva voi mennä ahtaasta portista siälle elämään?

Matt 7:13,14. "13. Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
14. mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät."
-Tässä on varsinainen ristiriita.
-Koko suomen kansa on lapsikasteen armon kautta, menneetkö?
-Ahtaasta portista sisälle? Kun seuraavassa, 14:ta jakeessa sanotaan, että HARVAT ovat ne, jotka sen löytävät! Jos koko kansa on sen löytänyt, niin voiko se olla HARVAT löytäneet?

-Seuraavissa sitten kehoitetaan yhteen jos toiseen, katsomaan, miten vaelletaan, mm. ....jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää hakataan pois ja heitetään tuleen.
-Minä nyt kysyn, koska lutherilaisia on lähes kaikki, lapsikasteen armon perusteella, niin kantavatko he kaikki HYVÄÄ hedelmää?
-Missä kohtaa he menevät elämässään ahtaasta portista sisään? Koska jokaisen joka haluaa taivaaseen mennä, tulee uudestisyntyä, ja siinä uudestisyntymisessä, suun tunnustuksessa, uskovien kasteessa upottamlla, on tuo ahdasportti, niin missä vauva menee tuosta ahtaasta portista tietäen, että hän menee nyt omavalintaisesti, valitsee Jeesuksen ristin voiman ja häpeän, tunnustaa suullaan uskonsa, uskoo pienessä suloisessa sydämessään elävästi, että Jeesus on Jumalan Poika ja tunnustaa sen,heti kun on uudestisyntynyt.
-Kyselen nyt vaan tässä, koska minultakin tivattiin terveyteni tilaa, jotenkin uskoni perustaksi?.
-Sanon että uskoni perustus on Jeesus Kristus, ja muuta pesrustusta ei voi panna, kuin Jeesus Kristus, kuin mikä pantu on!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu