Saanko minä olla

Ovelana hengellisen manipuloinnin keinona on vedota niiden uskomusolentojen tunteiden loukkaantumiseen, mihin lapset on saatu uskomaan: "et kai halua Jeesuksen/enkelien itkevän, kun et tottele". Näin lapsi saadaan uskomusolentojen avulla olemaan aikuisten palvelija, helppo ja kiltti - sekä itseään ja seksuaalisuuttaan häpeävä, ja syyllistetty. Toisaalta siis on olevinaan "rakkautta, joka hyväksyy ihmisen sellaisena kuin hän on", mutta samaan hengenvetoon ihmistä vaaditaan muuttumaan ja itse asiassa ihmisen omaa minää pidetään pahana (vaaditaan "ristiinnaulitsemaan oma minä"). Oman minän pitäisi kuolla ja tilalle pitäisi tulla "Kristus", ihmisestä pitäisi tulla "Jeesuksen kaltainen". Siinäpä on lapsilla ja itseään etsivillä teini-ikäisillä selvittelemistä fundamentalistisessa herätyskristillisyydesssä.
364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kun Jeesus pääsee sinun sydämeesi halitsemaan, niin se muutos tapahtuu itsestään. Sinä MUUTUT!

Et väkisellä hampaat irvessä, kuin kivirekeä vetäen, vaan rakkaus sinussa AIHEUTTAA niin valtavan ILON ja hyvänolon tunteen, että sinä ET enää HALUA tehdä niinkuin ennen uudestisyntymistä teit.

Jeesus vaikuttaa oikeasti kaikessa tekemissäsi. Sinulle on kokoajan MIELI oikeaan, niin että sinä HALUAT tehdä kaiken, niinkuin on oikein ja OMANTUNNON MUKAISESTI:)Ja tämä muutos NÄKYY kaikessa.

Se näkyy kyyneleissä jotka tulevat helposti silmiisi kuullessasi lähimäisen hädästä, se näkyy iloisesti kuplivasta vapautuneesta naurusta lähimäisesi iloitessa, se näkyy hyvästä käden puristuksesta ja silmiin katsomisesta. Se näkyy kaikesta siitä epäitsekkyydestä, minkä VAIN Pyhä Henki vaan voi sinussa saada aikaan. Näin!

Ei niin, että minun PITÄÄ, vaan niin, että minä SAAN tehdä näin! Ilo muutoksesta on niin valtava, että se suorastaan säteilee sinusta. Koska sana sanoo, että nyt et enää eläkkään sinä, vaan Jeesus sinussa. Ja Jeesus EI vie sinua laittomuuteen, vaan antaa sinulle voiman ja HALUN tehdä kaikessa Jumalan tahdon!

Senvuoksi Jeesus sanoikin, että älkää juopuko viinistä, vaan TÄYTTYKÄÄ PYHÄLLÄ HENGELLÄ!Jos ihmiset ymmärtäisivät että miten valtavan ilon ja onnen Pyhä Henki antaa, kaikki viinat ja narkit jäisivät hetkessä heidän elämästään.

Siksi sanon sinullekin ystävä: KOKEILE JEESUSTA! Sinulla ei ole mitään menettämistä, mutta voit voittaa KAKEN.

Ps. Ihmettelet varmaan, että miten tämän kaiken voi löytää? Juuri niin että MYÖNTÄÄ olevansa SYNTINEN ja SUREE sitä. Nöyrtyy Jumalan edessä ja Pyytää anteeksi kaikkea mikä mieltä painaa, luopuu kaikesta vääryydestä, siis siitä, mikä aiheuttaa omantunnon tuskia, että näin ei olisi pitänyt tehdä.

Mutta jos, (ja kun) erhtyy ja tekee väärin niin silloin omatunto EI ANNA rauhaa ennenkuin on pyytänyt anteeksi siltä jota vastaan on rikkonut.(=lähimäiseltä, ja Jumalalta)Kukako on lähimäiseni? Jokainen ihminen!

Näin Herra pitää meidät suoralla tiellä, seuraavan kerran, saman kiusauksen kohdatessa onkin taas vahvempi. Näin Herra kasvattaa OMIAAN!

Äänestä
  • Minun on varmaan ensin liityttävä johonkin kirkkoon. Olen lukenut täältä, että ilman sapatinviettoa ei kukaan voi pelastua. Äsken luin, että minun olisi myös muututtava hengelliseksi juutalaiseksi, jotta kuuluisin uuden liiton hengelliseen israeliin. En ole sen jälkeen enää oma itseni, vaan minun olisi kuviteltava olevani juutalainen. Eikö tavallisella suomalaisella ole mitään mahdollisuutta pelastua?

    Äänestä

  • yksinkertaista? kirjoitti:

    Minun on varmaan ensin liityttävä johonkin kirkkoon. Olen lukenut täältä, että ilman sapatinviettoa ei kukaan voi pelastua. Äsken luin, että minun olisi myös muututtava hengelliseksi juutalaiseksi, jotta kuuluisin uuden liiton hengelliseen israeliin. En ole sen jälkeen enää oma itseni, vaan minun olisi kuviteltava olevani juutalainen. Eikö tavallisella suomalaisella ole mitään mahdollisuutta pelastua?

    ilman armoa tuomittu ihminen, mikä todellisuudessa oletkin. "Ei Jeesus tullut pelastamaan vanhurskaita, vaan syntisiä."Se juuri on useinkin este pelastukselle, kun ihminen LUULEE olevansa vanhurskas, eikä tästä syystä tule synnin tuntoon.

    Jos sinä suret ja kadut sytistä vaellustasi ja tekemiäsi syntejä, tunnustat että et enää askeltakaan jaksa, ilman Jeesusta,ja kun teet sen koko sydämelläsi, niin sinä kohtaat elävän Jeesuksen ja pelastut!

    Uskollisuus ja kuuliaisuus ovat SEURAUSTA uskoon tulosta, eikä sen ehto! Juuri näinpäin se menee! Kyllä sydämesi neuvoo sitten, mikä on oikein ja mikä on väärin, kun olet ensin antanut Jeesuksen eheyttää sen.

    Jeesus saakoon armahtaa sinua ja valaista tiesi, eheyttää ehjäksi uskovaksi jonka ei enää tarvitse, mutta joka SAA!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä? kirjoitti:

Ovelana hengellisen manipuloinnin keinona on vedota niiden uskomusolentojen tunteiden loukkaantumiseen, mihin lapset on saatu uskomaan: "et kai halua Jeesuksen/enkelien itkevän, kun et tottele". Näin lapsi saadaan uskomusolentojen avulla olemaan aikuisten palvelija, helppo ja kiltti - sekä itseään ja seksuaalisuuttaan häpeävä, ja syyllistetty. Toisaalta siis on olevinaan "rakkautta, joka hyväksyy ihmisen sellaisena kuin hän on", mutta samaan hengenvetoon ihmistä vaaditaan muuttumaan ja itse asiassa ihmisen omaa minää pidetään pahana (vaaditaan "ristiinnaulitsemaan oma minä"). Oman minän pitäisi kuolla ja tilalle pitäisi tulla "Kristus", ihmisestä pitäisi tulla "Jeesuksen kaltainen". Siinäpä on lapsilla ja itseään etsivillä teini-ikäisillä selvittelemistä fundamentalistisessa herätyskristillisyydesssä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu