Uskossa on voimaa

Uskon Ukko Ylijumalaan ihan sen takia, että hän on perinnejumalamme jonka uskon ympärille on Joulun juhlinta ja Juhannusjuhlinnatkin tehty. Muinaisia rituaalejamme suorittavat yhä miljoonat Suomessa! Salaa he palvovat yhä muinaisia ja mahtavia jumaliaan, siis me Suomalaiset.

Rituaaleja noudatetaan yhä vakaasti. Tanssimme villisti kuusen ympäri, annamme lahjoja, mässäilemme ja juomme viinaa. Mitään kiinteää riittiä meillä ole, vaan palvonnan voi toteuttaa niinkuin haluaa!

Ei tälläinen usko ainakaan ahdista, kun se ei periaatteessa kiellä juurikaan mitään. Ei edes muiden jumalien pitämistä. Monista jumalistamme voi valita mieleisensä tai palvoa niitä kaikkia niinkuin suurin osa tekee.

Olkaa ylpeitä uskostanne, sillä meitä on paljon täällä! Suurin osa vain on kannattajajäseniään tietämättään. Olemme sulautuneet nykyuskoihin tehokkaasti, silti pitäen vanhat tapamme ja uskomuksemme.
51014
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

eli veedinen puolijumala.

Äänestä
  • Lue enemmän niin luulet vähemmän.

    Äänestä

  • nimittelemään! Tuollaiset intrat on etelän elävien jumalia. Täällä pakkasessa rulettaa Ukko eikä mikään intranpuolikas. Kyä näi o.

    Äänestä

Rinnastan kaiken sokean uskomisen mihin tahansa mystiseen olentoon tai jumalaan huuhaaksi. Miksi pitäisi uskoa saatanaan, allahiin, jumalaan tai saunatonttuun, kun mikään todiste tai luonnonlaki ei viittaa mystiseen luojaan tai väliintulijaan joka pitäisi ihmisen ja luomakunnan aisoissa.

En näe mitään ylpeilemisen aihetta uskovaisella vaikka hän ehkä saisikin siitä voimaa. Ihmisen tulee ymmärtää elämän ainutkertaisuus ja hänen kuuluisi tietää, että mitään elämän uudenlaista toisintoa ei tule. Ainoastaan silloin ihminen osaa ja haluaa elää elämänsä oikealla tavalla.

Äänestä
  • vaikka itse uskonkin jumalaan..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ukon poika kirjoitti:

Uskon Ukko Ylijumalaan ihan sen takia, että hän on perinnejumalamme jonka uskon ympärille on Joulun juhlinta ja Juhannusjuhlinnatkin tehty. Muinaisia rituaalejamme suorittavat yhä miljoonat Suomessa! Salaa he palvovat yhä muinaisia ja mahtavia jumaliaan, siis me Suomalaiset.

Rituaaleja noudatetaan yhä vakaasti. Tanssimme villisti kuusen ympäri, annamme lahjoja, mässäilemme ja juomme viinaa. Mitään kiinteää riittiä meillä ole, vaan palvonnan voi toteuttaa niinkuin haluaa!

Ei tälläinen usko ainakaan ahdista, kun se ei periaatteessa kiellä juurikaan mitään. Ei edes muiden jumalien pitämistä. Monista jumalistamme voi valita mieleisensä tai palvoa niitä kaikkia niinkuin suurin osa tekee.

Olkaa ylpeitä uskostanne, sillä meitä on paljon täällä! Suurin osa vain on kannattajajäseniään tietämättään. Olemme sulautuneet nykyuskoihin tehokkaasti, silti pitäen vanhat tapamme ja uskomuksemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu