Miten määrittelette jumalanpilkan?
Jos pilkkaa uskovien lapsenomaista, kritiikitöntä uskoa henkiolentoon, onko se jumalanpilkkaa?
Jos pilkkaa uskovien lapsenomaista, kritiikitöntä uskoa henkiolentoon, onko se jumalanpilkkaa?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minä sanoisin, että ei ole. Mutta en sitten tiedä, miten Jumala määrittelee jumalanpilkan.
esiintyminen ja omien mielipiteiden väittäminen Jumalan mielipiteiksi ei ainakaan näyttäisi olevan jumalanpilkkaa.
ei minun muistini aikana ole tuomittu jumalanpilkasta.
Hannu Salaman muistelen olleen tuomiolla ja oliko Timo K. Mukka (Maa on syntinen laulu), joka elokuva oli mainio hihhulikuvaus. Taisi kyllä kuvata lestadiolaisia, mutta pätee varmaan myös muihin kiihkouskoviin.
Sitten oli tämä taiteilija, joka piirteli sian päitä. Mainio tapaus. Nimeä en nyt saa päähäni.
Mutta esimerkiksi Nipa Yli-Vainio ei ollut tuomiolla, vaikka "paranteli" ihmisiä ympäri maan, eikä ainoakaan loppujen lopuksi parantunut. Tosin hänet olisi voinut tuomita ensisijaisesti puoskaroinnita. Mutta kai se epäpätevä henkiparantaminen jumalaakin halventaa?
Ateismin pilkkaa ei ole vielä laissa määritelty, vaikka tälläkin palstalla sitä tapahtuu mitä törkeimmällä tavalla. Mutta minkäs teet: meillä kun ei ole jumalia.
Aatetta saa vapaasti pilkata, jos sillä ei ole jumalaa. :)
pyhä henki on ihan tyhmä kakka.
mites helunat, onko tommonen jumalanpilkkaa? voiko sitä saada anteeks? miten rumasti saa pyhästä hengestä puhua, että vielä voi saada anteeks? missä vaiheessa haastatte oikeuteen pilkasta ja uskonrauhan häirinnästä? haastatteko jo nyt?
Helluntailaiset sekoittavat usein Jumalan pilkan ja kritiikin lahkoa kohtaan. Asiat rinnastetaan toisiinsa ja niitä pidetään yhtä vakavina rikoksina, kritiikkiä lahkoa kohtaan ehkä kuitenkin hiukan pahempana, sillä vaikka jumala sen anteeksi antaakin (jos edes syntinä pitää) niin helluntailainen ei sitä anna anteeksi koskaan :)