Surkeaa möngerrystä Arin englanninkieli ja laulaminen on myös surkeeta.
Karaoke tasoa, ei osaa edes heviä laulaa, liikaa hehkutettu hänen osaamistaan.
Levy-yhtiö saa taas teinit sekaisin, ei Ari olisi muuten päässyt noin pitkälle, tarkoitan että noilla laulutaidoilla ei pääse pitkälle muuten kuin levy-yhtiön avuilla.
Minä osaan laulaa paremmin ja silti en ole päässyt levyttämään.
Osaan muuten laulaa englanniksi joitakin lauluja.
Arilla on ärsyttävä ego.
Se tarvitsee logon tai legon.
Hei vaan rakkaat ystävät, HERRAN siunausta teille ja rukoilkaa Arin puolesta että hän jaksaa.
Arilla on hyvä lauluääni ja hän on aivan ihana kun laulaa englanniksi.
Rakastan heviä ja Aria.
Soittivat että kaasua ei saada loppumaan, otanpa tuosta naamarit päähän.
Miksi ihmiset vainoaa kaasuttamalla toisia, ei voi edes mennä ulos kun autotkin kaasuttaa tahallaan ihmisiä.
On se Arin englannin kieli surkeeta ja laulutaito heikkoa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Rukous loppu siihen.
Tämä sama avaus oli sinulla aikaisemmin tällä palstalla joskus toukokuun alkupuolella, taisi olla silloin eri otsikko.
Kiitos vaan, samoin sinullekin....
ole omaa palstaa, ai niin, sehän onkin tää..