Kastetta ei lapsille

Lainaus mormonien sivuilta:

"Kastettavan henkilön on oltava vähintään kahdeksan vuoden ikäinen; silloin henkilö on tarpeeksi vanha ymmärtääkseen tekemänsä sitoumuksen tärkeyden."

Onko todella niin että 8 vuotias on valmis ymmärtämään uskonnolliseen lahkoon sitoutumisensa merkityksen? Sen ikäinen lapsi ei voi tehdä ratkaisua näissä asioissa, vaan toimii lähinnä vanhempiensa aivopesemänä/ johdattelemana. Paheksun mormonien väitettä 8 vuoden iästä riittävänä. Mitähän jollain psykologian ammattilaisella olisi sanottavaa asiasta? Mielestäni lahkojen kasteet on kiellettävä alle 18 vuotiailta.
30981
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

mitä paheksuu. Ei kahdeksanvuotiasta vielä vaadita sitoutumaan kirkkoon täysillä. Kahdeksanvuotias alkaa olla siinä iässä, että kasteella on symbolista merkitystä muistuttamassa Jeesuksen esimerkistä, että virheistä vo tehdä parannuksen. Siitä pikkuhiljaa saa rakentaa tukea elämälleen, jossakin vaiheessa myöhemmin tulee halua sitoutua, joillekin samoihin aikoihin tulee halu irtautua. Kukin tehköön silloin niinkuin haluaa.

Äänestä

Sen jos minkä vanhemmat päättävät lapsen puolesta. Kun lapsi kastetaan kirkossamme 8 vuoden iässä, niin hän on saanut uskonnollista opetusta noin viisi vuotta kunkin ikävuoden tarpeiden mukaisesti. Ennen kastetta on piispan tai seurakunnan johtajan puhuttelu, jossa aivan aidosti harkitaan, ymmärtääkö lapsi tarpeeksi. Kastetta ei toimiteta ellei ole varmaa, että lapsi saa jatkuvasti tilaisuuden kasvaa evankeliumin tuntemisessa.

Äänestä
  • Jumalan säätämä ympärileikkaus poikalapsille tehtiin 8pv. iässä. eikä siihen mitään lapsen suostumusta kysytty, vaikka siinä kajotaan ihmisen fyysiseen koskemattomuuteenkin.

    Onneksi uudessa liitossa ympärileikkauksen tilalle tuli kaste.

    Miltä ne mormoonienkin poikalapset näyttäisivät, kun ympräileikkaus olisi tehty heille useamman kerran?

    Äänestä

  • on eri kuin opetus-sen huomasin naapurin 15v likasta, joka meni muka englannintunneille aivopestäväksi

    Äänestä

Mormonismi ei ole ollenkaan krsistinuskontoon kuuluva oppisuunta, vaan ihan jotain muuta tarustoa ja uskonnollista legendaa "kultaiset levyt" ja "pyhät alusvaatteet".

Äänestä
  • Siitä minulla on varmuus, mutta mihin sinun "varmuutesi" perustuu? - Arvaan, että pelkkiin ennakkoluuloihin ja vastustajiemme huteriin propagandatemppuihin. - Eräs niistä on sen hokeminen, ettemme olisi kristittyjä. Silloin unohdetaan määritellä, mitä kristillisyys on. Sitä ei ainakaan voi johtaa epäraamatullisita uskontunnustuksista, jotka olivat vain kompromissi eri käsityksistä. Ainoatakaan apostolia ei enää ollut elossa tai valittuina kuolleiden tilalle. Kirkko oli luopunut apostolisesta johdosta.

    Alkuperäinen raamatullinen kristillisyyden käsite on se, että uskotaan Kristukseen:

    Ap. t. 11:26
       
    ja löydettyään toi hänet Antiokiaan. Yhdessä he toimivat seurakunnan keskuudessa kokonaisen vuoden, ja suuri joukko ihmisiä sai heiltä opetusta. Antiokiassa alettiin ensimmäiseksi käyttää opetuslapsista nimitystä kristitty. [1. Piet. 4:16]

    Ap. t. 16:1
       
    Paavali saapui sitten Derbeen ja Lystraan. Lystrassa oli Timoteus-niminen opetuslapsi, jonka äiti oli kristitty juutalainen mutta isä kreikkalainen. [Room. 16:21; 1. Kor. 4:17; Fil. 2:19; 1. Tess. 3:2; 1. Tim. 1:2]

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Siitä minulla on varmuus, mutta mihin sinun "varmuutesi" perustuu? - Arvaan, että pelkkiin ennakkoluuloihin ja vastustajiemme huteriin propagandatemppuihin. - Eräs niistä on sen hokeminen, ettemme olisi kristittyjä. Silloin unohdetaan määritellä, mitä kristillisyys on. Sitä ei ainakaan voi johtaa epäraamatullisita uskontunnustuksista, jotka olivat vain kompromissi eri käsityksistä. Ainoatakaan apostolia ei enää ollut elossa tai valittuina kuolleiden tilalle. Kirkko oli luopunut apostolisesta johdosta.

    Alkuperäinen raamatullinen kristillisyyden käsite on se, että uskotaan Kristukseen:

    Ap. t. 11:26
       
    ja löydettyään toi hänet Antiokiaan. Yhdessä he toimivat seurakunnan keskuudessa kokonaisen vuoden, ja suuri joukko ihmisiä sai heiltä opetusta. Antiokiassa alettiin ensimmäiseksi käyttää opetuslapsista nimitystä kristitty. [1. Piet. 4:16]

    Ap. t. 16:1
       
    Paavali saapui sitten Derbeen ja Lystraan. Lystrassa oli Timoteus-niminen opetuslapsi, jonka äiti oli kristitty juutalainen mutta isä kreikkalainen. [Room. 16:21; 1. Kor. 4:17; Fil. 2:19; 1. Tess. 3:2; 1. Tim. 1:2]

    "He ovat hyljänneet suoran tien, ovat eksyneet ja seuranneet Bileamin, Beorin pojan, tietä, hänen, joka rakasti vääryyden palkkaa"

    Äänestä

  • Raamatussa kirjoitti:

    "He ovat hyljänneet suoran tien, ovat eksyneet ja seuranneet Bileamin, Beorin pojan, tietä, hänen, joka rakasti vääryyden palkkaa"

    ilman minkäänlaista perustelua. Rakennat "perustelusi" vain ennakkoluulojen varaan. Kaipa toivot, että kun riittävän monta kertaa toistat perättömyyksiä, alat itsekin uskoa sanoihisi tai tarkemmin sanoen alat luulla, että niillä olisi jotain katetta. Oikea usko on näet totta. Ellei se olet totta, se on vain luuloa, joka ei ketään auta löytämään totuutta.

    Vai joko on ikää niin pajon, että on tullut helvetistä viestejä? etiäisiä?

    Äänestä

Jeesus oli partasuu ukko kun otti kasteen.
Miksi et sinäkin soisi lapsillesi Jeesuksen tahdon mukaisen kastetta!
Eikö Jeesus esimerkillisesti osoittanut valinneensa aikuisena ITSE omasta kasteestaan.
Jeesus myös osoitti, kuinka lapsia tulee kohdella, Hän siunasi lapsia.
Jeesuksen kieltäjät ja saatanan palvelijat toimivat Jumalan ja Jeesuksen vastaisesti.

Äänestä
  • Jeesus käski kastaa kansat ja kansoihin kuuluvat lapset vasta kuolemansa jälkeen viimeisinä sanoinaan maan päällä. Matt.28:19-20

    Kristittyjen lapset on kastettu Jeesuksen kuoleman j a ylösnousemuksen osallisuuten ja puettu Kristukseen kasteessa.

    Mitä henkiä ja voimia mormoonien upotusrituaaleissa on en lähde nimeämään enkä veikkailemaan, koska ei-kristillisten uskontojen asiat eivät kuulu kristinuskon piiriin ollenkaan.

    Äänestä

kysymys sen ymmärtämisestä mikä on OIKEIN. Noin kahdeksan vuoden ikäisenä tapahtuu lapsen aivoissa mielenkiintoinen kemiallinen ilmiö jonka seurauksena voi aivan selvästi huomata että lapsi alkaa käsittää oikean ja väärän eron. Eli noin kahdekasnvuotias lapsi ymmärtää kyllä mikä on oikein. Tuosta on saatu tutkimus tuloksia jo 90 luvulla ... paras tutkia ennen kuin hutkia.

Äänestä
  • aikuiset ihmiset eivät osanneet erottaa Jumalan Poikaa murhamiestä, vaan huusivat hänet vapaaksi ja tappoivat Jumalan pojan, että se siitä ihmisen kyvystä erottaa oikea ja väärä toisistaan

    Äänestä

  • eri asia kirjoitti:

    aikuiset ihmiset eivät osanneet erottaa Jumalan Poikaa murhamiestä, vaan huusivat hänet vapaaksi ja tappoivat Jumalan pojan, että se siitä ihmisen kyvystä erottaa oikea ja väärä toisistaan

    Tunnut olettavan, että ihminen tekisi aina oikein, kun tietää, mikä on oikein. Silloinhan ihminen ei voisi tehdä syntiä ja olla vastuullinen valinnoistaan.

    Äänestä

Kastaa kertomatta perheenjäsenille, tai vaikka he tietäisivät ja vastustavat pitäen ajatusta irvokkaana. Kuten keskitysleirillä kuolleet juutalaiset jotka mormoneiksi kastettiin.

Äänestä
  • että kuolleet haluavat ottaa ne vastaan. Ketään ei siis kasteta mormoniksi. Henkimaailmassakin on vapaa tahto. Mitähän siellä olevat ajattelevat niistä, jotka maan päällä valituksillaan estävät sijaiskasteen sellaiselta, joka haluaisi ottaa sen vastaan! Maallisilla ei tule mitata hengellisiä.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    että kuolleet haluavat ottaa ne vastaan. Ketään ei siis kasteta mormoniksi. Henkimaailmassakin on vapaa tahto. Mitähän siellä olevat ajattelevat niistä, jotka maan päällä valituksillaan estävät sijaiskasteen sellaiselta, joka haluaisi ottaa sen vastaan! Maallisilla ei tule mitata hengellisiä.

    Hyi hyi meitä eläviä jotka kehtaavatkin sanoa jotain tästä käytännöstä joka tuo tuskaa monille eläville. Kuolleiden tahtoahan se vain, parasta etenkin kun he eivät itse siitä enää voi sanoa yhtään mitään, voikin mormonikirkko alkaa puhemieheksi heille.

    Voisitte myös seuraavaksi sanoa että elävillä ei ole myöskään mitään tahtoa ja puhutte heidän hengilleen, ja käskevät liittyä ja joka kehtaakin sanoa ei haastetaan oikeuteen hengen loukkaamisesta..

    Äänestä

  • Sitten voikin kirjoitti:

    että Kristus on tehnyt sovitustyön kaikkien puolesta SILTÄ VARALTA, että otamme sen vastaan?

    Asiaa ei auta yhtään se että yrität olla sarkastinen.

    Joku voisi olettaa että olet ihan tosissasi... ;-)

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    että Kristus on tehnyt sovitustyön kaikkien puolesta SILTÄ VARALTA, että otamme sen vastaan?

    Nyt ei ollut kysymys Kristuksen sovitustyöstä, vaan Smithin lahkon harjoittamista puljauksista ilman lupaa.

    Äänestä

  • asia kirjoitti:

    Nyt ei ollut kysymys Kristuksen sovitustyöstä, vaan Smithin lahkon harjoittamista puljauksista ilman lupaa.

    oli analogia. Analogia ei toimi, jos molemmat osat ovat identtiset. Asioilta täytyy löytyä yhdistävä piirre, joka liittyy olennaisesti käsiteltävään asiaan.

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    oli analogia. Analogia ei toimi, jos molemmat osat ovat identtiset. Asioilta täytyy löytyä yhdistävä piirre, joka liittyy olennaisesti käsiteltävään asiaan.

    Niin, eihän mormonismilla ja Kristuksen sovitustyöllä ole yhdistävää piirrettä...

    Äänestä

  • Niinpä juuri kirjoitti:

    Niin, eihän mormonismilla ja Kristuksen sovitustyöllä ole yhdistävää piirrettä...

    ei mielestäni kenenkään muunkaan ole tarve vastata.

    Äänestä

niinpä. 8-vuotias lapsi haluaa tehdä lähinnä mieliksi vanhemmilleen. Olla kiltti ja tottelevainen. Mutta mitenpä niitä lapsikasteita estääkään, kun ne tapahtuvat siellä kappelin suojissa? Ja kun vanhemmat todella vilpittömästi uskovat tekevänsä palveluksen jälkikasvulleen.

Siinäpä se. Täytyy olla tosi vahva persoona, että uskaltaa ryhtyä arvioimaan valmista sapluunaa, johon liittyvät kaikki läheiset: oma perhe ja tod näk kaikki sen ajan ystävät.
Kyllä osa kuitenkin alkaa ajatella itse sitten teini-iässä, mutta virallinen eroaminen tuosta uskonyhteisöstä on jo sitten eri asia. Osa vain jättäytyy touhun ulkopuolelle pikkuhiljaa, mutta antavat jäsenkirjansa jäädä map-rekisteriin.

Ja, eihän ihmiset tuolla map-kirkossa ole pahoja, he vain luulevat, että noin pitää oikeasti elää.

Äänestä
  • vaan vähintään uskomme erittäin perustellusti siihen, että Kristuksen kirkko on palautettu. Monet jopa tietävät sen.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    vaan vähintään uskomme erittäin perustellusti siihen, että Kristuksen kirkko on palautettu. Monet jopa tietävät sen.

    On aika kornia puhua mormonismin yhteydessä tietämisestä. Tiedätkö sinä, että Smith sai Jumalalta käskyn naida monia pikkutyttöjä? Jos väität tietäväsi, olet aika pahojen luulojen varassa.

    Äänestä

  • Ohhoh! kirjoitti:

    On aika kornia puhua mormonismin yhteydessä tietämisestä. Tiedätkö sinä, että Smith sai Jumalalta käskyn naida monia pikkutyttöjä? Jos väität tietäväsi, olet aika pahojen luulojen varassa.

    että puhut soopaa!

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    että puhut soopaa!

    Tietäväthän nuo Smithin touhut naurismaan aidatkin. Sinun on vain vaikeaa myöntää itsellesi tosiasioita.

    Äänestä

  • niin pieninä, ettei heiltä tarvitse kysyä mielipidettä ollenkaan.
    Useimmat heistä käyvät 15-vuotiaina rippikoulun ollakseen mieliksi vanhemmilleen ja noudattaakseen yleistä mielipidettä. Täytyy olla tosi vahva persoona jättääkseen sen käymättä.
    Sen jälkeen useimmat jättäytyvät touhun ulkopuolelle pikkuhiljaa, mutta antavat jäsenkirjojensa jäädä ev. lut. rekisteriin.
    Ja eiväthän ihmiset tuolla ev.lut. kirkossa ole pahoja, he vain luulevat, että noin pitää jostakin syystä elää.
    Mutta muitakin vaihtoehtoja on olemassa!

    Äänestä

  • lapset kastetaan kirjoitti:

    niin pieninä, ettei heiltä tarvitse kysyä mielipidettä ollenkaan.
    Useimmat heistä käyvät 15-vuotiaina rippikoulun ollakseen mieliksi vanhemmilleen ja noudattaakseen yleistä mielipidettä. Täytyy olla tosi vahva persoona jättääkseen sen käymättä.
    Sen jälkeen useimmat jättäytyvät touhun ulkopuolelle pikkuhiljaa, mutta antavat jäsenkirjojensa jäädä ev. lut. rekisteriin.
    Ja eiväthän ihmiset tuolla ev.lut. kirkossa ole pahoja, he vain luulevat, että noin pitää jostakin syystä elää.
    Mutta muitakin vaihtoehtoja on olemassa!

    niinpä, muitakin vaihtoehtoja on!!

    "antaa kaikkien kukkien kukkia vaan, eihän kukkaset kai kuki turhaan,,," en muistakaan enempää tuota EppuNormaali-biisin tekstiä.

    Mut joo - jäsenkirja sinne ja jäsenkirja tonne,
    ja tämä yhdistysten luvattu maa,,,,

    Mulle omaehtoinen ajattelu ja sen takaaminen merkitsee nykyään sitä, että olen jäsen vain pakollisissa asioissa, eli pankkitili luottokortti, verotus, vakuutus, kela. Siinä se. Ei mitään ylimääräistä jäseneksi liittymistä yhtään mihinkään Kplussa-kerhoihin, nurkkakuntiin ja aattellisiin ripsraps-yhdistyksiin. Toimia voi muutenkin.

    Jos ja kun haluan olla hyvä lähimmäinen, niin en tarvitse siihen samalla tavalla ajattelevia ympärilleni. Ja mikä parasta: eipä ole raskaita ennakkokäsityksiä siitä, mitä ihmiset saavat ajatella ja tuntea. Mulle ihan sama. Kunhan eivät käy päälle. Eivätkä tee pahaa puolustuskyvyttömille; lapsille/vanhuksille. (silloin menen kyllä väliin)
    Olisi tietty hienoa, jos Suomessakin kaduilla näkisi paljon hymyjä ja iloista mieltä.
    Mutta sekin on oma valinta. Jos haluaa kulkea murjottaen tai vallan vakavana, niin siitä vaan. Voi olla joku syy, miksi ei hymyilytä. Ei voi tietää. Siispä suodaan oma rauha kaikille tasapuolisesti.

    Kukin yksilö kirjaimellisesti tallaa oman polkunsa tiellä mielenrauhaan sopusointuun elämänsä ja ympäristönsä kanssa.
    Eipä taida valmiita polkuja olla?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Se on väärin. kirjoitti:

Lainaus mormonien sivuilta:

"Kastettavan henkilön on oltava vähintään kahdeksan vuoden ikäinen; silloin henkilö on tarpeeksi vanha ymmärtääkseen tekemänsä sitoumuksen tärkeyden."

Onko todella niin että 8 vuotias on valmis ymmärtämään uskonnolliseen lahkoon sitoutumisensa merkityksen? Sen ikäinen lapsi ei voi tehdä ratkaisua näissä asioissa, vaan toimii lähinnä vanhempiensa aivopesemänä/ johdattelemana. Paheksun mormonien väitettä 8 vuoden iästä riittävänä. Mitähän jollain psykologian ammattilaisella olisi sanottavaa asiasta? Mielestäni lahkojen kasteet on kiellettävä alle 18 vuotiailta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu