ovat toisinaan vaikeasti tulkittavia ja siksi on syytä tutkia itse Raamattua ja antaa Jumalan Sanan puhua.
Mitä Jumalan Sana puhuu armosta pelastumisesta.
Tätä:
Efesolaiskirje 2
5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa-armosta te olette pelastetut-
6 ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
7 osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-
9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
Siis, meidät on luotu hyviä tekoja varten ja ne on edeltä Jumala valmistanut.
Mitä sitten Raamattu sanoo käskyistä.
Tätä:
Roomalaiskirje 13
7 Antakaa kaikille, mitä annettava on: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia.
8 Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt.
9 Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
10 Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.
11 Ja tehkää tämä, koska tunnette tämän ajan, että jo on hetki teidän unesta nousta; sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme.
12 Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Näin:
Matt. 5:19
Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
-Naulattiin Paaluun .Laki sanoo; "; kun nämä Täytät, olet niistä elävä." Ja;"Kukaan teistä ei Lakia täytä. "
Nasaretilainen sanoi näin eläessään maan päällä, hän sanoi , koska oli silloin Lain alainen,"Lain Orja."
Heprealaikirjeen mukaan hän teki Iankaikkisen sovituksen astuessaan Korkeimman eteen taivaalliseen pyhäkköön. Näin ei siis kenellekään ole enää lain tuomiota.
Kannattaa lukea Paulusta, joka oli lainoppinut Fariseus;"-Kuulkaa te, jotka Lakiin pitäydytte, te olette langenneet pois Armosta.."
valitut ja vain nämä valitut kykenevät ymmärtämään, että kaiki kymmenen käskyä sisältyvät rakkaudenlakiin, sillä rakkaus ei tee ikinä pahaa.
Käskyt suojaavat pahalta.
Lutheri ei ole vieläkään Jumala ja kristinuskon väärentämän raamatun tulkitsijana hän on kyllä saatanallisuutensa osoittanut:
http://www.suomalaiset.org/cgi-bin/kieligenetiikka/sivu.pl?nayta=uskonpuhdistus&linkit=muinaishistorialinkit
Jumalan Sanan tarkkaa raamatun käännöstä EI voi olla kun aitoa Jumalan Sanan Raamattua ei ole edes ollut kirjoitetussa muodossa!
Ihmiskunnalla oli mahdollisuus saada Jumalan ja Jeesuksen Sanan Raamattu mutta kun saatanaa jumalanaan palveleva kristinusko Paavalinsa tuella murhasivat Jeesuksen seuraajat niin menetimme sen! Jeesuksen seuraajilla oli Jumalan ja Jeesuksen Sanaa muistitietoina ja siksi kai saatananpalvelijat heidät murhasi! Seurauksien vanavedessä elämme ja joukossamme on Jumalaa ja Jeesusta kunnioittavia jotka tietävät mitä jotku uskoo, uskoa ja luulla jotain on sama asia.
Väität: "Lutherin opetukset ovat toisinaan vaikeasti tulkittavia ja siksi on syytä tutkia itse Raamattua ja antaa Jumalan Sanan puhua".
---
Aivan oikein, kaikkea opetusta tulee tarkastella Raamatusta käsin!
Rikas nuorukainen (Matt. 19:16-22) kysyy Jeesukselta, mitä hyvää hänen pitäisi tehdä saadakseen iankaikkisen elämän (jae 16).
Tämä sama kysymys on mielessä monilla tänäänkin; pitääkö minun omilla hyvillä teoillani ansaita pelastus ja Jumalan mielisuosio, Hänen hyväksyntänsä.
Jeesus vastaa tähän: "Pidä käskyt" (17).
Luther selittää Matt. 19:18 näin:
" Ensiksikin on huomattava, ettei ole olemassa mitään muita hyviä tekoja kuin ne, joita Jumala käskee tehdä kuten ei myöskään ole olemassa mitään muuta syntiä kuin se, minkä Jumala on kieltänyt.
Kuka siis haluaa päästä selvyyteen hyvistä teoista ja tehdä niitä, ei tarvitse enempää kuin Jumalan käskyt. Sanoohan itse Kristuskin: »Jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt» (Matt. 19:17).
Ja kun nuorukainen vielä kysyy, mitä hänen tulisi tehdä tullakseen autuaaksi, ei Kristus opeta hänelle muuta kuin kymmenen käskyä (Matt. 19:18).
Tämän mukaisesti meidän tulee oppia tarkoin erottamaan ne hyvät työt, joita Jumalan käskyt vaativat eikä luottaa omien näennäisten tekojemme paljouteen tahi ihmisten säätämän lain ja tavan mielivaltaan. Tällaista tosin yhä tapahtuu ja on aina tapahtunut, koska halveksimme sokeudessamme Jumalan käskyjä.
Pyhien esimerkeistä ovat hyödyllisempiä ne, joissa kerrotaan enemmän uskosta kuin teoista ja ihmeistä, koska usko on tärkeämpi ja välttämätön tekojen ohessa, mutta tekoja voidaan useammin tehdä ilman uskoa.
Kristus näet (Matt. 24) ennustaa tulevan sellaisia, jotka tarjoavat ihmeitä ja merkkejä harhauttaakseen, mikäli mahdollista, myös valittuja. Ei mihinkään tekoihin tai ihmeisiin ole luottamista, elleivät ne ole uskon kannalta vakuuttavia ja sitä tukevia.
Siispä me erotamme hyvät työt uskosta kuten sisäisen vanhurskauden ulkonaisesta, mutta kuitenkin niin, että sisäinen vanhurskaus on varsinainen runko ja juuri, jonka täytyy tuottaa hedelminä hyviä tekoja.
Ulkonainen vanhurskaus on siis ikään kuin todistus sisäisen vanhurskauden olemassaolosta, certificatio eli varmistus — kuten Pietari sanoo — siitä, että sisäinen vanhurskaus on todella olemassa.
Se, jolla ei ole sisäistä vanhurskautta, ei siis tee myöskään ulkonaisia tekoja. Päinvastoin: ellei ole olemassa ulkonaisia merkkejä ja todistuksia, en voi olla myöskään varma sisäisen vanhurskauden olemassaolosta, vaan joudun itse samoin kuin muut helposti petetyksi.
Mutta jos voin nähdä ja tuntea antavani mielelläni lähimmäiselleni anteeksi, voin siitä päätellä ja ajatella näin: hyviä tekoja en tosin luonnostani tee, mutta kuitenkin tunnen itseni Jumalan armosta toiseksi kuin aikaisemmin" (Luther).
Mitä tässä Lutherin opetuksessa on mielestäsi väärin?