ÄLKÄÄ USKOKO

ja varokaa erityisesti heitä, jotka kaupittelevat teille halpaa armoa, jossa ihmisellä ei ole sen vertaa osuutta, että tahdonsa luovuttaa Jumalan tahtoon ja näin päästä armoon.
Nämä halvaksi armon tehneet mainostavat uskoa, jossa ei ole tekoja, koska kaikki teot ovat heille lain alaisia ja heillä ei ole rakkauden voimasta syntyviä hyviä tekoja ja käskyjen pitämistä siitä samasta voimasta ja he panevat halvaksi Jeesuksen antamat varoitukset, kuten tämänkin:
Matt. 5:19
Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
14191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

pitämisestä tulikin mieleen, että kun olin nuori joskus kauan sitten, niin muistan kuinka kymmetä käskyä piti koulussa jankkaamasta jankata, että ne varmasti oppi ja ne piti osata oikeassa järjestyksessä.
Tuntuu, kuin noista käskyistä ei kukaan enää puhuisi, kuin ne olisivat hävinneet taivaan tuliin. Kumma juttu.

Äänestä
  • Opetettiinko siellä koulussa myös sapatinviettoa?
    Kyllä jokainen kristitty tietää Jeesuksen opettamat käskyt, mutta niihin ei kuulu vanhan liiton sinettinä oleva sapatti, vai oletko eri mieltä?

    Äänestä

  • koulussa? kirjoitti:

    Opetettiinko siellä koulussa myös sapatinviettoa?
    Kyllä jokainen kristitty tietää Jeesuksen opettamat käskyt, mutta niihin ei kuulu vanhan liiton sinettinä oleva sapatti, vai oletko eri mieltä?

    Minäkin kuulun siihen ikäluokkaan, joka sai jo kansakoulussa opiskella uskontotunnilla Jumalan käskyjä ja senjälkeen varsinkin rippikoulussa sekä sen johdannaisessa - ns. kylän lukukinkereillä, jossa oli hyvin tarpeellista osata ne mieluummin ulkoa.

    Valitettavasti, johtuen uskonpuhdistuksen puutteellisuudesta, ne esitettiin silloin katolisuuden muuttamina, jolloin toinen käsky oli siiretty korkeintaan ensimmäisen selitysosaan, lepopäiväkäskyn päivä siiretty toiselle päivälle ja viimeinen käsky jaettu kahdeksi käskyksi, jotta näennäisesti tuo kymmenluku pysyy.
    Kaikki nämä muutokset on tehty törkeästi vastoin Raamatun eli Jumalan Sanaa ja vastoin Kristuksen omaa selvää julistusta Matt. 5:17,18, jossa hän ei anna lupaa piirunkaan muutokseen Jumalan laissa suhteessa sen alkuperäiseen muotoon, jonka hän jumaluudessaan antoi Moosekselle Siinailla.

    Jesaja jo profetoi tästä Jumalan lain muuttamisesta, joka tulisi toteutumaan, kohdassa Jesaja 24:5 "Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.
    Sentähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät; sentähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat, ja vähän jää ihmisiä jäljelle."
    Jälkimmäinen jae tässä paljastaa sen rangaistuksen eli vitsauksen, joka ajan lopulla kohdistuu niihin, jotka ovat hyväksyneet Jumalan pyhän lain muutokset vastoin hänen tahtoaan, vrt. Ilm. 16:8,9.
    Daniel profetoi samasta rikoksesta Danielin 7:25 näin: "Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi."

    Vielä vastaavasta petovallasta puhuu myös Ilm. 13. luku, joka paljastuu samaksi toiminta-aikansa ja -tapansa puolesta. Toiminta aika Danielin kirjassa kolme ja puoli aikaa eli vuotta eli 1260 päivää ja samalla 42 kuukautta, kuten Ilm. 13. luvussa.
    Ja profeetallinen aikaennuste tulkitaan aina päivä vuodeksi lukemisperiaatteella niinkuin esim. Hes. 4:6 paljastaa.

    Vielä lopuksi surullisena toteamuksena joudun sanomaan, että minun käy todella sääliksi kaikkia niitä ihmisraukkoja, jotka ovat taistelleet ja taistelevat Jumalan korkeastipyhää lakia vastaan.
    He eivät näytä todellakaan tietävän, kuinka äärimmäisen vakavasta asiasta siinä taistelussa on kysymys, mutta he tulevat sen kerran erittäin katkerasti vielä tietämään.

    Siksi minä rukoilen kaikkien niiden vielä elossaolevien puolesta, jotka halveksivat Jumalan lakia tai opettavat väärin sen kumoutumista piirunkaan vertaa.
    Siitäkin huolimatta rukoilen heidän puolestaan, vaikka tiedän miten he useimmiten totuuden tuntien törkeästi valhetellen väittävät meidän adventistien pyrkivän pelastumaan lain tekojan avulla vaikka totuus on, että olemme Jumalan laille kuuliaisia SEN SEURAUKSENA, ETTÄ OLEMME YKSIN HERRAMME JA JUMALAMME JEESUKSEN KRISTUKSEN GOLGATAN VERIUHRIN ANSIOIDEN PERUSTEELLA IKUISEN PELASTUKSEN PERILLISIÄ.

    Äänestä

  • Seraja-m55 kirjoitti:

    Huonostipa opit, vaikka niin yritettiin opettaa.

    Ensimmäinen käsky kuuluu:
    "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani" (2 Moos 20:2-3)

    Etkös tuota muista? Vai tahallasiko pidät muita jumalia, Ellen Whiten demoneja, koska heidän opetuksiaan seuraat ja muitakin niillä vedät hengelliseen kuolemaan ja iankaikkiseen eroon Jumalasta helvetin kärvennyksessä.

    Äänestä

Adventisti vääristelee sekä Raamattua että Raamattuun uskovien ajatuksia. Hän kuvittelee itsensä kaikkitietoseksi.

Äänestä
  • uskoa ihmistä, sitä vartenhan meillä on Jumalan sana, joten pitää silmänsä auki ja korvansa kuulevina ja mielensä vastaan ottavaisena niin kyllä Jumala neuvot antaa ilman toisen ihmisen apuakin.

    Äänestä

  • adventisti. Kirjoitin tuon aloituskirjeen ja totisesti sanon, että kymmenen käskyä kuuluu rakkaudenlakiin.
    Jos adventistit siitä puhuvat, niin silloin heillä on Jumalan tuntemus.

    Äänestä

  • ole, kirjoitti:

    adventisti. Kirjoitin tuon aloituskirjeen ja totisesti sanon, että kymmenen käskyä kuuluu rakkaudenlakiin.
    Jos adventistit siitä puhuvat, niin silloin heillä on Jumalan tuntemus.

    Onko sinun käskyissäsi myös sapattikäsky?

    Äänestä

  • ...joka tuollaisella lausunnollaan esittää mitä suurimman valheen eli osoittautuu täysin epäluotettavaksi.

    Minä valitsin Adventtiseurakunnan hengelliseksi kodikseni uskoontuloni jälkeen juuri siitä mitä ilmeisimmästä syystä, että tässä seurakunnassa oltiin erittäin uskollisia Raamatun selvälle Sanalle toisin kuin missään muissa suunnissa.

    Pääopetus eli yksin uskon kautta vanhurskautuminen Kristuksen ansioissa näyttää tosin olevan sama myös muissa suunnissa, mutta heti kun mennään muihin oppinäkemyksiin, niin muissa suunnissa alkaa löytymään epäraamatullista hajaannusta, epäraamatullisia, pakanallisasenteellisia tulkintoja ja Raamatun kokonaisilmoituksen suhteen hyvin ristiriitaisia käsityksiä, joista tulen pysymään erossa tässä elämässä.

    Äänestä

Mutta me emme saa lieventää Jumalan pyhää lakia niin helpoksi, että joku luulee voivansa sen pitää. On tunnustettava totuus, vaikka se merkitsisi kaiken toivon menemistä. On suostuttava siihen, että me emme pysty uimaan yli ehdottomien vaatimusten koko meren. Vaikka me pääsisimme äärimmäisin ponnistuksin niin pitkälle, että vastaranta näyttäisi olevan jo käden ulottuvilla, mutta voimamme silloin loppuisivat, aallot löisivät päämme yli ja me hukkuisimme. Lain tietä perille pyrkivä on kuin kuilun yli pingotettua köyttä pitkin kävelevä: horjahdus voi tulla vielä viimeisellä askeleella ja silloinkin kaikki on lopussa. Ellei ihminen pysy kaikessa, mikä on kirjoitettu laissa, jos elämään on tullut yksikin tahra, kaikki on menetetty.

Äänestä
  • pyrkiäkkään pitämään koko lakia, sillä suurin osa laista on annettu pelkästään juutalaisille, ympärileikkauksiin, uhreihin, aikoihin perustuva osa on vain heille ja siitäkin he olisivat vapaita uskon kautta Jeesukseen.

    Nyt on kyse laista, jonka Jumala kirjoitti jokaisen omansa sydämeen, eli kymmenestä käskystä ja jokainen Jumalan oma saa voiman elää rakkaudenlaissa, joka sisältää nämä käskyt.

    Tutkipas itseäsi, jos nimittäin olet valvova, kestätkö ilman huonoa omaa tuntoa rikko käskyjä, vaikka varastaa, himoita toisen omaa, valehdella, olla kunnioittamatta vanhempia jne ja voitko pitää Jumalan rinnalla muita Jumalia rakastamalla Häntä vähemmän, kuin vaikka mammonaa.

    Jos olet hereillä oleva, et yksinkertaisesti voi rikko noita käskyjä vastaan, sillä sinä tiedät rikkovasi yli kaiken rakastamaasi Jumalaa vastaan, niitä rikkomalla.

    Äänestä

  • ei tarvitse kirjoitti:

    pyrkiäkkään pitämään koko lakia, sillä suurin osa laista on annettu pelkästään juutalaisille, ympärileikkauksiin, uhreihin, aikoihin perustuva osa on vain heille ja siitäkin he olisivat vapaita uskon kautta Jeesukseen.

    Milloin osia juutalaisten laista siirrettiin muiden noudatettavaksi?

    5:12 Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!
    5:13 Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
    5:14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."

    TÄSSÄ SANOTAAN, ETTÄ KAIKKI LAKI ON TÄYTETTY YHDESSÄ KÄSKYSANASSA (MYÖS SAPATTILAKI ON TÄYTETTY, MITÄ PITÄMISTÄ SIINÄ ENÄÄ ON)

    EIHÄN TÄSSÄ SANOTA, ETTÄ TÄHÄN KÄSKYSANAAN SISÄLTYISI KOKO LAKI.

    Äänestä

Ellen Whiten määräämät teot eivät kuulu kristityille, vaan vievät hengelliseen kuolemaan ja pitävät kuolleena helvettiin asti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

KAIKKIA HENKIÄ kirjoitti:

ja varokaa erityisesti heitä, jotka kaupittelevat teille halpaa armoa, jossa ihmisellä ei ole sen vertaa osuutta, että tahdonsa luovuttaa Jumalan tahtoon ja näin päästä armoon.
Nämä halvaksi armon tehneet mainostavat uskoa, jossa ei ole tekoja, koska kaikki teot ovat heille lain alaisia ja heillä ei ole rakkauden voimasta syntyviä hyviä tekoja ja käskyjen pitämistä siitä samasta voimasta ja he panevat halvaksi Jeesuksen antamat varoitukset, kuten tämänkin:
Matt. 5:19
Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu