HERNE NENÄSSÄ

Jos joku julkisuuden henkilö valittaa tämän palstan kirjoituksista, niin katsokoon peiliin! Valitus kertoo ennemminkin valittajasta itsestään.

Vesa-Matti Loiria haukuttiin täällä Lordiksi vuosi sitten kun Lordi voitti, eikä hän ruvennut valittamaan, vaan meni Ivaloon ja teki levyn. Suosionsa kasvoi entisestään! Vesku onkin suomalaisten suosikkitaiteilija vuodesta toiseen.

Julkisuuden henkilön täytyy pystyä ottamaan kritiikkiä enemmän kuin muiden, jos sitä ei kestä, paras poistua julkisuudesta. Suurin osa törkeyksien latelijoista ei ansaitse minkäänlaista huomiota, saatika poliisitutkintaa.

Alaikäiset, kehitysvammaiset, mielenterveyskuntoutujat, humalaiset ja muuten vain persoonallisuushäiriöiset tänne niitä törkeyksiä kirjoittelevat. Ei niistä kannata hernettä nenään vetää.
1192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jotta se voisi hallita ja kartoittaa ns.kapinakansalaiset, jotka eivät pidä nykymenosta. Pääoman ja vallan kaksoistorni makaa voimakkaasti Suomen yllä ja Vanhanen pönkittää sitä lisää koko ajan.

Tavallinen veronmaksaja maksaa viulut, ja järjestelmä muka pitää Suomea pystyssä. Onkohan täällä elo sittenkään mikään lottovoitto? Kusetetaanko tyhmiä ja ahkeria, kun laiskat ja fiksut rikastuu rikastumistaan verojen poiston ansiosta? Herätkää kapinaan Suomen nuoriso ennen kuin on liian myöhäistä!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


errorist kirjoitti:

Jos joku julkisuuden henkilö valittaa tämän palstan kirjoituksista, niin katsokoon peiliin! Valitus kertoo ennemminkin valittajasta itsestään.

Vesa-Matti Loiria haukuttiin täällä Lordiksi vuosi sitten kun Lordi voitti, eikä hän ruvennut valittamaan, vaan meni Ivaloon ja teki levyn. Suosionsa kasvoi entisestään! Vesku onkin suomalaisten suosikkitaiteilija vuodesta toiseen.

Julkisuuden henkilön täytyy pystyä ottamaan kritiikkiä enemmän kuin muiden, jos sitä ei kestä, paras poistua julkisuudesta. Suurin osa törkeyksien latelijoista ei ansaitse minkäänlaista huomiota, saatika poliisitutkintaa.

Alaikäiset, kehitysvammaiset, mielenterveyskuntoutujat, humalaiset ja muuten vain persoonallisuushäiriöiset tänne niitä törkeyksiä kirjoittelevat. Ei niistä kannata hernettä nenään vetää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu