Herätys.Olemme EU:ssa!

Eikö Suomen yrityselämässä ole tajuttu että olemme olleet EU:ssa vuodesta 1995.
Itse olen perustanut firmani ulkomaille ihan verotuksellisista syistä. Kun taas teen
kauppaa suomalaisten yritysten kanssa niin saan osakseni nälvimistä. Itsepähän me
itsemme EU:hun äänestimme! Mistä johtuu moinen asenne?
20847
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Vai viroon. Miten hyödyt käyttämällä Off-shore yritystäsi. Etkö pysty enää rekisteröimään yritystäsi Suomeen vai onko "nimi" mennyt. Minulla toimii ihan hyvin tämä EU-Suomeen perustettu yritys.

Äänestä
  • Olen perustanut yritykseni viroon, mutta en sen takia että olisin ryssinyt asiani suomessa vaan onhan verot Virossa erilaiset kuin Suomessa. Ensi vuonna Virossa on kaavailtu 18%:n vero yrityksille. Ja onhan yrittäminen virossa kaikin puolin yrittäjän eduksi.
    Toisin kuin Suomessa.

    Äänestä

  • Yrittäjä Virossa kirjoitti:

    Olen perustanut yritykseni viroon, mutta en sen takia että olisin ryssinyt asiani suomessa vaan onhan verot Virossa erilaiset kuin Suomessa. Ensi vuonna Virossa on kaavailtu 18%:n vero yrityksille. Ja onhan yrittäminen virossa kaikin puolin yrittäjän eduksi.
    Toisin kuin Suomessa.

    kannattaa lukea koko keskustelu Virosta ja yrittäjyydestä ja tuista.
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000427&posting=22000000010168408

    Äänestä

mielestämme meiltä vain kysyttiin mielipidettä ja puku miehet ja naiset meidät eu:hun laittoivat.

Äänestä
  • Suomalaiset äänestivät sitä Euroopan Unionia, josta vuonna 1995, valheellisesti, puhuttiin.

    Kenellekkään ei kerrottu, että hinnan nousevat, oma valuutta lähtee, päätösvaltaa kavennetaan tuntuvasti ja että EU:sta tehtailtaisiin liittovaltiota. Onko kennellekkään kerrottu Suomen 1,4% päätösvallasta EU:ssa? Onko kennellekkään kerrottu, että suurilla jäsenvaltioilla on käytännössä veto-oikeus? Mitens sen satojen miljoonien nettomaksujen kanssa, kukas siitä kertoi vuonna 1995?

    Ne "mittavat" hyödyt, mitä Euroopan Unionista ollaan tähän asti saatu, oltaisiin voitu saatu paljon paremmasta vaihtoehdosta, ETA:sta.
    Hauskaa, että EU:n hyötyjä ylistetään, mutta kukaan ei kerro, että lähes samat hyödyt saataisiin ETA:sta. Että tällästä tänään. Ei varmaan ole ensimmäinen kerta kun valtion ylijohto ja eliitti(oli sitten Suomen tai ihan minkä tahansa muun maan) valehtelee, jättää kertomatta tai provosoi kansaa.

    Demokratia on koetuksella, tosiaankin. Kansan tulee tietää mitä seuraa, jos äänestää jaa tai ei.

    Äänestä

  • tusujusuu kirjoitti:

    Suomalaiset äänestivät sitä Euroopan Unionia, josta vuonna 1995, valheellisesti, puhuttiin.

    Kenellekkään ei kerrottu, että hinnan nousevat, oma valuutta lähtee, päätösvaltaa kavennetaan tuntuvasti ja että EU:sta tehtailtaisiin liittovaltiota. Onko kennellekkään kerrottu Suomen 1,4% päätösvallasta EU:ssa? Onko kennellekkään kerrottu, että suurilla jäsenvaltioilla on käytännössä veto-oikeus? Mitens sen satojen miljoonien nettomaksujen kanssa, kukas siitä kertoi vuonna 1995?

    Ne "mittavat" hyödyt, mitä Euroopan Unionista ollaan tähän asti saatu, oltaisiin voitu saatu paljon paremmasta vaihtoehdosta, ETA:sta.
    Hauskaa, että EU:n hyötyjä ylistetään, mutta kukaan ei kerro, että lähes samat hyödyt saataisiin ETA:sta. Että tällästä tänään. Ei varmaan ole ensimmäinen kerta kun valtion ylijohto ja eliitti(oli sitten Suomen tai ihan minkä tahansa muun maan) valehtelee, jättää kertomatta tai provosoi kansaa.

    Demokratia on koetuksella, tosiaankin. Kansan tulee tietää mitä seuraa, jos äänestää jaa tai ei.

    Marginaaliryhmää, jolla näköalattomuus, paikoilleen jämähtäminen ja maailmanlopun odottelu ovat vallitseva olotila. Ihmettelen minkälainen on se tausta ja kotiolot, jotka kehittävät tällaisia kieroutuneita ihmispoloja.

    Äänestä

  • Provosoin kirjoitti:

    Marginaaliryhmää, jolla näköalattomuus, paikoilleen jämähtäminen ja maailmanlopun odottelu ovat vallitseva olotila. Ihmettelen minkälainen on se tausta ja kotiolot, jotka kehittävät tällaisia kieroutuneita ihmispoloja.

    "Marginaaliryhmää, jolla näköalattomuus, paikoilleen jämähtäminen ja maailmanlopun odottelu ovat vallitseva olotila. Ihmettelen minkälainen on se tausta ja kotiolot, jotka kehittävät tällaisia kieroutuneita ihmispoloja."

    Mua taas ihmetyttää minkälaiset ihmispolot eivät halua pyrkiä parempaan. Paremmat olotilat ovat käden ulottuvilla, mutta siihen ei tartuta. Kai se on se välipitämättömyys - itsellä kaikki hyvin nyt, eikä jaksa kiinnostaa tulevaisuus eikä muut ihmiset, surullista.

    Etkö älyä, että ETA:sta saa samat hyödyt, mutta haitat moninkertaisesti pienemmät?

    Äänestä

Emme ole äänestäneet Suomea EUhun. Se kansanäänestys, joka aikoinaan järjestettiin, ei ole pätevä vaan perustuu valheellisiin tietoihin ja äänestäjien harhauttamiseen.

Äänestyksessä kysyttiin liittymisestä jäseneksi saavutetun neuvottelutuloksen mukaisesti. Sittemminhän on paljastunut, ettei neuvottelutulosta, josta äänestettiin, äänestyksen aikaan ollut olemassakaan vaikka poliitikot muuta valehtelivat.

On siis aivan turha väittää, että olisimme äänestäneet itsemme Unioniin tai kansanäänestyksessä hyväksyneet jäsenyyden. Lisäksi jäsenyys hyväksyttiin eduskunnassa perustuslainvastaisesti ilman perustuslainsäätämisjärjestystä.

Koska jäsenyys perustuu valheille ja laittomuuksille ja tulisikin välittömästi todeta, ettei Suomi ole EUn jäsen, koska ei ole laillisesti siihen ikinä liittynytkään. Seuraisi automaattisesti paluu ETA-sopimuksen piiriin.

Äänestä
  • Hyvä EU:n jäsen, vaikka et henkilökohtaisesti ole Euroopan unionin jäsen, sillä jäseninä ovat valtiot, olet silti unionin kansalainen. Tämä on eräänlainen bonuskansalaisuus, jäsenmaan kansalaisuuden lisäksi.

    Oman muistikuvani mukaan EU-jäsenyyttä vastaan kampanjoineet esittivät paljon oudompia väitteitä kansanäänestyksen edellä kuin puoltajat.

    Useimmat kriittisesti suhtautuneet ovat kuitenkin lähteneet rakentamaan elämäänsä ja elinkeinoaan vallitsevissa puitteissa, ja niinhän kannattaa tehdä.

    Sinulle ja muille tietoa kaipaaville suosittelen tutustumista Eurooppa-tiedotuksen julkaisemaan EU-tiedon hakuoppaaseen.

    Ihan oikeata ja tosiasioihin perustuvaa tietoa löytyy monista lähteistä, sillä siltä pohjalta on syytä rakentaa tulevaisuus.

    Terveisin
    Ralf Grahn

    Äänestä

  • Ralf Grahn kirjoitti:

    Hyvä EU:n jäsen, vaikka et henkilökohtaisesti ole Euroopan unionin jäsen, sillä jäseninä ovat valtiot, olet silti unionin kansalainen. Tämä on eräänlainen bonuskansalaisuus, jäsenmaan kansalaisuuden lisäksi.

    Varsin mahdollista, että molemminpuolin esitettiin outoja ja valheellisia väitteitä, tulee kuitenkin muistaa, että valtion ja johtavien poliitikkojen tulee antaa kansalaisille puolueettomasti kaikki unionin haitat, hyödyt ja mitä siitä tulevaisuudessa seuraa. En usko, että näitä kerrottiin vuonna 1995.

    Kansalaisethan äänestävät aina sen puolesta mikä tuottaa heille parhaimmat edellytykset elää hyvää elämää, esimerkkinä vaikka turvallisuus ja toimiva sosiaaliturva. Ja kun kerrottiin, että EU rikastuttaa Suomea, antaa turvallisuutta ja alentaa vaikka ruuan hintaa, niin ihmiset kyllä äänestävät puolesta. Pari vuotta takaperin ollut lama saattoi vaikuttaa, ja vaikuttikin, kansalaisten päätöksiin.

    Suomi on rikastunut, mutta silti Euroopan Unioni tai Suomen poliittinen eliitti ei vieläkään ole lunastanut näitä Unionin turvaamia asioita. Onko ruuan hinta laskenut - ei, onko sosiaaliturva parantunut - ei, huonontunut.
    Miettikääpä mielessänne, että onko oma kansallinen päätösvalta ja itsenäisyys mielestänne oikeasti niin arvoton asia, että sen kustannuksella voidaan tehdä lähes mitä vain, jotta talous kasvaa.

    Kansa "antoi" valtakirjan vuoden 1995 valheelliselle EU:lle. En usko, että kansa hyväksyisi Unionia, jos tietäisi sen painavimmat haitat.

    En ole löytäny muuten yhtäkään negatiivista sanaakaan Unionista, sen omilla tai siinä kytköksillä olevilta sivuilta. Onko oikein, että tälläistä propagandaa levitetään ensisijaisella Unionin tietolähteellä?

    Olen edelleen sitä mieltä, että ETA on parempi vaihtoehto, ja olen oikeassa. Oma päätösvalta, itsenäsyys ja valuutta ovat sellaisia asioita, ettei niitä tule myydä mistään hinnasta.

    Hyvä Tusujusuu, Euroopan unioni johon Suomi liittyi on kehittyvä järjestö (kuten monet muutkin).

    Olisiko Suomen kehitys pitänyt pysäyttää esim. 6.12.1917?

    Saat luonnollisesti jatkaa halujasi peruuttaa Euroopan talousalueen aikaan, eli vuoteen 1994.

    Minua kiinnostaa enemmän kansalaisten ja yritysten oikeudet tämän päivän ja huomisen Euroopassa.

    Terveisin
    Ralf Grahn

    J.K. Oikeutesi Euroopassa osoitteessa http://grahnlaw.blogs.fi

    Tottakai Euroopan Unioni on kehittyvä järjestö, mutta pitää olla jokin järki siinä, miksi se kehittyy. Ovatko mielestäsi yritysten oikeudet tärkeämpiä, kuin oma itsenäisyys ja päätösvalta? Miten kansalaisten oikeudet ja hyvinvointi ovat parantuneet Suomessa muuten kuin paperilla?

    "Olisiko Suomen kehitys pitänyt pysäyttää esim. 6.12.1917?"

    No ei tietenkään. Edelleen tulee olla terve järki mukana siinä mihin jokin valtio tai järjestö kehittyy.

    Mielestäni se työ mitä veteraanit tekivät, ei ole minkään rahallisen arvon tai marginaalisten yrityksien oikeuksien parantumisen alapuolella. Se on kaiken YLÄPUOLELLA.

    Olisin Euroopan Unionin kannalla, jos Suomen kansa saisi pitää ylimmän vallan, Unioni pidettäisiin mahdollisimman löyhänä valtioiden välisenä liittona.
    Nyt on Euroopan Unionissa niin kovan hinnan epäkohta, että vastustan sitä nyt ja tulevaisuudessa.

    Hyvä Tusujusuu, mielipiteesi valitset itse. Eri asia onko se hyvin perusteltu ja kannattaako sen eteen rehkiä kun Suomi on EU:n jäsen vuoden 1995 alkaen.

    Mielipiteistä riippumatta me suomalaiset olemme Euroopan unionin piirissä. Näin ollen meidän on hyvä tietää oikeutemme ja velvollisuutemme tässä todellisuudessa, mielipiteistämme riippumatta.

    Siihen valistukseen yritän tuoda rikkani blogissani Http://grahnlaw.blogs.fi

    Enemmän tietoa, vähemmän ennakkoluuloja, olisi hyvä etenemistapa yleisemminkin.

    Terveisin
    Ralf Grahn

    Äänestä

  • Ralf Grahn kirjoitti:

    Hyvä EU:n jäsen, vaikka et henkilökohtaisesti ole Euroopan unionin jäsen, sillä jäseninä ovat valtiot, olet silti unionin kansalainen. Tämä on eräänlainen bonuskansalaisuus, jäsenmaan kansalaisuuden lisäksi.

    Oman muistikuvani mukaan EU-jäsenyyttä vastaan kampanjoineet esittivät paljon oudompia väitteitä kansanäänestyksen edellä kuin puoltajat.

    Useimmat kriittisesti suhtautuneet ovat kuitenkin lähteneet rakentamaan elämäänsä ja elinkeinoaan vallitsevissa puitteissa, ja niinhän kannattaa tehdä.

    Sinulle ja muille tietoa kaipaaville suosittelen tutustumista Eurooppa-tiedotuksen julkaisemaan EU-tiedon hakuoppaaseen.

    Ihan oikeata ja tosiasioihin perustuvaa tietoa löytyy monista lähteistä, sillä siltä pohjalta on syytä rakentaa tulevaisuus.

    Terveisin
    Ralf Grahn

    Eri järjestöjen ja liikkeiden esittämät väitteet ovat aivan eri asia kuin valtiojohdon tosiasioina esittämät asiat, suoranaisesta valehtelusta puhumattakaan.

    Pyysin äänestyksen alla Eurooppa-tiedotuksesta, ulkopoliittisesta instituutista ja ulkoministeriöstä itselleni kopiota Maastrichtin -sopimuksesta ja siitä neuvottelutuloksesta, josta äänestetään. Joka paikasta ilmoitettiin, ettei kopioita neuvottelujen tuloksista ole saatavana. Tämä ratkaisi asian: luulivatko he todella minun olevan niin hölmö, että äänestäisin sellaisen neuvottelutuloksen hyvksymisen puolesta, jota ei minulle voida näyttää? No, nyttemminhän syykin on selvinnyt: Sopimuksia ei ollut äänestyshetkellä olemassakaan.

    Äänestä

  • lukematta sitä? kirjoitti:

    On ilmiselvää että Suomen itsemäärämisoikeutta ja kansanvaltaa on loukattu. Harhauttaminen voidaan tulkita maanpetokseksi, se on sen yritys. Näytelmän loppuosa on tulossa - EU:n perustuslaki.

    Tämä episodi A:ta Ö:hön on harkittu käsikirjoitus, jota rikolliset toteuttavat vallan saamiseksi pois kansalta. Tämä pitää estää, se on Suomen kansalaisten velvollisuus isänmaataan kohtaan

    Äänestä

  • konnat ovat ovella kirjoitti:

    http://www.yle.fi/a2/juttu.php?tunnus=2956
    >nyt vaikuttaa siltä että siellä umpiperässä puuhaillaan jotakin.
    Homman idea on lyhykäisyydessään se, että säädetään uusi perustuslaki ilman kansanäänestyksiä, parlamenttien päätöksellä. Mutta ei kutsuta sitä perustuslaiksi, niin homma menee helpommin läpi.>
    ke.16.5.
    15.05 Ajankohtainen kakkonen
    http://www.telkku.com/

    Äänestä

  • tusujusuu kirjoitti:

    Tottakai Euroopan Unioni on kehittyvä järjestö, mutta pitää olla jokin järki siinä, miksi se kehittyy. Ovatko mielestäsi yritysten oikeudet tärkeämpiä, kuin oma itsenäisyys ja päätösvalta? Miten kansalaisten oikeudet ja hyvinvointi ovat parantuneet Suomessa muuten kuin paperilla?

    "Olisiko Suomen kehitys pitänyt pysäyttää esim. 6.12.1917?"

    No ei tietenkään. Edelleen tulee olla terve järki mukana siinä mihin jokin valtio tai järjestö kehittyy.

    Mielestäni se työ mitä veteraanit tekivät, ei ole minkään rahallisen arvon tai marginaalisten yrityksien oikeuksien parantumisen alapuolella. Se on kaiken YLÄPUOLELLA.

    Olisin Euroopan Unionin kannalla, jos Suomen kansa saisi pitää ylimmän vallan, Unioni pidettäisiin mahdollisimman löyhänä valtioiden välisenä liittona.
    Nyt on Euroopan Unionissa niin kovan hinnan epäkohta, että vastustan sitä nyt ja tulevaisuudessa.

    Kyllä kansan hyvinvointi ajaa jonkin ihmisen periaatteiden ohi, vaikka ne tälle persoonalle ovatkin tärkeitä. Demokratiassa mennään enemmistön säännöillä eteenpäin. Minä henkilökohtaisesti olen sinun periaatteitasi vastaan ja minun sanani on yhtä vahva kuin sinunkin.

    Äänestä

  • akk 16.5. kirjoitti:

    http://www.yle.fi/a2/juttu.php?tunnus=2956
    >nyt vaikuttaa siltä että siellä umpiperässä puuhaillaan jotakin.
    Homman idea on lyhykäisyydessään se, että säädetään uusi perustuslaki ilman kansanäänestyksiä, parlamenttien päätöksellä. Mutta ei kutsuta sitä perustuslaiksi, niin homma menee helpommin läpi.>
    ke.16.5.
    15.05 Ajankohtainen kakkonen
    http://www.telkku.com/

    Hyvä Akk, ongelmat ovat muualla kuin Suomessa, sillä Suomen hallitus on (kaikkien muiden jäsnemaiden hallitusten tavoin) allekirjoittanaut sopimuksen Euroopan perustuslaista.

    Suomen eduskunta on hyväksynyt sopimuksen, kuten enemmistö jäsenmaista.

    "Puuha" on lähinnä sitä, että maiden johtajat yrittävät katsoa löytyykö jokin vähäisempi ratkaisu, jonka kaikki jäsenmaat voisivat hyväksyä lopullisesti.

    Ongelmat ovat mainio osoitus siitä, kuinka vaivalloista ja tehotonta perinteinen hallitusten välinen yhteistyö on kansainvälisissä asioissa.

    Ongelmat ovat hyvä osoitus siitä, kuinka Eu -asioissa kunnioitetaan kansalaisten tahtoa ja sopimuksista pidetään kiinni. Siinä, ettei joissain maissa kansalaiset halua hyväksyä heille epäedullisia ja haitallisia sopimuksia, ei ole mitään tehotonta tai vaivalloista. Toisaalta ymmärrän, että jotkut EU -fanaatikot voivat nähdä kansanvallan ja demokratian vaivalloisina.

    Oli sovittu, että perustuslaki kaikkine siihen kuuluvine asioineen tulee voimaa, jos se kaikissa maissa hyväksytään. Nyt ollaan tilanteessa, jossa laki on hylätty kahdessa maassa. Perustuslaki kaikkine siihen kuuluvine kohtineen on siis kuollut. Tämä pitäisi nyt kaikkialla ymmärtää, eikä yrittää väkisin vääntää hylättyjä asioita voimaan "keittiön kautta".

    Äänestä

  • Unionissa kirjoitti:

    Hyvä Unionissa, uusiin asioihin tottuminen vaatii aikaa, joiltakin enemmän kuin toisilta.

    Yksittäisten kansallisvaltioiden mahdollisuudet ovat heikentyneet kun ihmiskunnan keskeisiksi ongelmiksi ovat nousseet rajat ylittävät haasteet.

    Ratkaisuihin tarvitaan enenevässä määrin rajat ylittävää yhteistoimintaa, sellaistakin joka on tehokasta (mitä harvemmin voi anoa perinteisetä hallitusten välisestä yhteistyöstä).

    Euroopan unioni on askel tähän suuntaan. Toimivaltaa on eräissä asioissa koottu uudelle tasolle.

    Johdonmukaista olisi tulevaisuudessa tarkastella myös kansanvallan sekä vapauden, turvallisuuden ja oikeuden toteutumista Euroopan asukkaiden näkökulmasta, ihmisyksilöstä lähtien.

    Kansanvalta toteutuu parhaiten, jos oikeat asiat ratkaistaan oikealla tasolla: paikallisella, alueellisella, valtion tai unionin tasolla.

    Eurooppa on mahdollisuus eikä mikään uhka.

    Terveisin
    Ralf Grahn

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yrittäjä EU:ssa kirjoitti:

Eikö Suomen yrityselämässä ole tajuttu että olemme olleet EU:ssa vuodesta 1995.
Itse olen perustanut firmani ulkomaille ihan verotuksellisista syistä. Kun taas teen
kauppaa suomalaisten yritysten kanssa niin saan osakseni nälvimistä. Itsepähän me
itsemme EU:hun äänestimme! Mistä johtuu moinen asenne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu