Elinkautinenko?

Eräs mies, - veljeksi kutsuttu -, pääsi äskettäin vapaaksi vankilasta lusittuaan viiden vuoden tuomion lasten sexuaalisesta hyväksikäytöstä. Vanhimmat siinä jt-seurakunnassa eivät tienneet miten tällaisessa tapauksessa pitäisi toimia, joten he ottivat yhteyttä Ruotsin päätoimistoon Arbogaan ja kysyivät pitäisikö seurakunnan lapsiperheille kertoa miehen taustasta?

Päätoimisto vastasi jt-policyn mukaisesti että kyseinen veli oli jo saanut rangaistuksensa ja anteeksiannon, joten asia oli sillä selvä. Seurakunnan jäsenille ei pidä asiasta tehdä mitään ilmoitusta.

Herää mietteitä. Toimiko jt-johto oikein tässä asiassa? Periaatteessahan on niin, että jos joku henkilö on syyllistynyt rikokseen ja on siitä saamansa rangaistuksen kärsinyt, häntä ei pidä tuomita elinkautiseen jonkun kansantuomioistuimen toimesta, vaan hänelle tulee antaa mahdollisuus mennä elämässä eteenpäin. Mutta eikö tässä ole kysymys lasten suojelemisesta mahdolliselta vaaralta? On otettava huomioon sekin seikka että uskonnollisissa yhteyksissä ihmiset luottavat toisiinsa, vaikka eivät toisiaan kovin hyvin tuntisikkaan. Ihmiset kutsuvat jopa aivan vieraita ihmisiä lempinimillä "veli" ja "sisar", kuin olisivat samaa perhettä.

Kysymys siis: Pitäisikö jt-seurakunnan saada tietää että joku "veljeksi kutsuttu" on syyllistynyt lasten sexuaaliseen hyväksikäyttöön ja on istunut siitä linnatuomion? Vai voidaanko asia jättää taakse ja antaa henkilölle mahdollisuus jatkaa elämänsä kuin "mies ilman menneisyyttä"?
291193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Työpaikat joissa työskennellään lasten kanssa ovat käsittääkseni oikeutettuja vaatimaan työnhakijoilta selvityksiä siitä, että näitä ei tuomittu pedofiliasta (= rikosrekisterinote tätä tarkoitusta varten ?)

Nykyään on sellainenkin viranomainen kuin lapsiasiamies, viranhaltija on hoitaa vissiin virkaa Jyväskylässä.

Suositan vio-letille että yrittäisi tähän ottaa yhteyttä ja kertoa asiasta tietämänsä tosiasiat ja mitä muuten asiasta käsittää sekä tämän yhteisön tosiasioista pedofilian suhteen.

Lapsiasiamies ottanee periaatteessa kannan asiaan joka tapauksessa.

Netistä löytynee yhteystiedot

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi. Tässä ei ole kysymys mistään työpaikasta, vaan jehovantodistajien seurakunnasta ja siellä pätee Vartiotorni-seuran säännöt. Asettamani dilemma on myöskin tarkoitettu periaatteelliseksi kysymykseksi, vaikka tapaus onkin ihan autentinen.

    Ruotsissa, missä tapaus on ajankohtainen, on samat lastensuojeluvirkamiehet toiminnassa kuin Suomessakin. Mutta tässä on kysymys jt-seurakunnan sisäisestä elämästä, jossa virkamiehillä ei juuri ole sananvaltaa.

    Siis kysymys on edelleen avoin; pitäisikö jt-seurakunnan jäsenille, etenkin niille joilla on lapsia, kertoa että eräs "veljistä" pitää lapsista omalla erityisellä tavallaan? Vai onko jt-johto oikeassa siinä että "veljelle" on annettu anteeksi ja sillä sipuli?

    Äänestä

  • vio-letti kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi. Tässä ei ole kysymys mistään työpaikasta, vaan jehovantodistajien seurakunnasta ja siellä pätee Vartiotorni-seuran säännöt. Asettamani dilemma on myöskin tarkoitettu periaatteelliseksi kysymykseksi, vaikka tapaus onkin ihan autentinen.

    on tämä;
    SL. 28:
    13. Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.

    Äänestä

  • vio-letti kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi. Tässä ei ole kysymys mistään työpaikasta, vaan jehovantodistajien seurakunnasta ja siellä pätee Vartiotorni-seuran säännöt. Asettamani dilemma on myöskin tarkoitettu periaatteelliseksi kysymykseksi, vaikka tapaus onkin ihan autentinen.

    Ruotsissa, missä tapaus on ajankohtainen, on samat lastensuojeluvirkamiehet toiminnassa kuin Suomessakin. Mutta tässä on kysymys jt-seurakunnan sisäisestä elämästä, jossa virkamiehillä ei juuri ole sananvaltaa.

    Siis kysymys on edelleen avoin; pitäisikö jt-seurakunnan jäsenille, etenkin niille joilla on lapsia, kertoa että eräs "veljistä" pitää lapsista omalla erityisellä tavallaan? Vai onko jt-johto oikeassa siinä että "veljelle" on annettu anteeksi ja sillä sipuli?

    Jos tosiaan on niin että lapsiasiamies ei suojele lapsia seurakunnissa eikä siirrä viran puolesta asiaa toimivaltaiselle viranomaiselle niin olet oikeassa.

    Ongelmahan on että tutkimus on sillä kannalla että pedofiili ei parane.

    Toinen ongelma on sikäli kuin lahkosrk:n toiminta lähenee perhe-elämää, sitähän se tekee monellakin tavalla. Esim. puhumisen velvollisuus ja oikeus perheenjäsenelle taik pomolle on eri asia.

    Äänestä

  • jos tosiaan kirjoitti:

    Se keino jää jäljelle, kuten vio-letti sanoi, että ilmoittaa näiden lasten huoltajille asiallisesti tarkasti ja mahdollisimman yksilöidysti asian, jotta se ei olisi taas "luopiojuttuja".

    Äänestä

>>Kysymys siis: Pitäisikö jt-seurakunnan saada tietää että joku "veljeksi kutsuttu" on syyllistynyt lasten sexuaaliseen hyväksikäyttöön ja on istunut siitä linnatuomion?

Jos asiaa kysyisi keneltä tahansa vanhemmalta, niin uskoisin, että jokainen heistä haluaisi tietää elinympäristössään mahdollisesti vaikuttavista pedofiileistä. Oli kyse sitten 'maailmallisista' tai jehovantodistajista.

Kysymys kuuluukin: miksi asiasta ei tulisi seurakuntaa informoida?

Äänestä
  • >> Kysymys kuuluukin: miksi asiasta ei tulisi seurakuntaa informoida?

    Äänestä

  • vio-letti kirjoitti:

    >> Kysymys kuuluukin: miksi asiasta ei tulisi seurakuntaa informoida?

    >>Kysymys on vakava. Tässä on vastakkain lasten oikeus tulla suojelluksi kontra aikuisen oikeus saada "uusi alku elämälle". Minun mielestäni lapsen oikeus tulla suojelluksi menee aikuisen oikeuksien edelle. Näin ei näköjään Vt-seura lasten oikeuksia ymmärrä. Toivotaan että asiaan tulee korjausta pian, vai mitäs luulet?

    Totta, ei ole ihan yksiselitteisestä asiasta kyse. Kuitenkin kuten Johanneksen pojankin ote kertoo, seksuaalirikollista on vaarallista pitää pelkästään 'yhtenä meistä'.

    Ehkä asiasta tulisi kysyä ihmisiltä, jotka ammattinsa puolesta työskentelevät kyseisen ongelman kanssa.

    Äänestä

  • vio-letti kirjoitti:

    >> Kysymys kuuluukin: miksi asiasta ei tulisi seurakuntaa informoida?

    Päättäjät seurakunnassanne ovat velvolliset huolehtimaan siitä, että ko. henkilö ei joudu lasten kanssa tekemisiin.
    Eihän ole tarpeen kertoa kaikelle kansalle miehen taipumuksista, mutta ne jotka sen tietävät, ovat kyllä vastuussa.

    Tässä tulisi kyseeseen kuuluisa myllynkivi kaulaan, jos annettaisiin pedofiilin vetää lapsiryhmiä tai seikkailla heidän kanssaan kesäleirillä.
    Millaiset lapsiryhmät seurakunnassanne toimivat?

    Äänestä

  • tonza1379 kirjoitti:

    >> Ehkä asiasta tulisi kysyä ihmisiltä, jotka ammattinsa puolesta työskentelevät kyseisen ongelman kanssa.

    Äänestä

  • oikeaa johtamista kirjoitti:

    Päättäjät seurakunnassanne ovat velvolliset huolehtimaan siitä, että ko. henkilö ei joudu lasten kanssa tekemisiin.
    Eihän ole tarpeen kertoa kaikelle kansalle miehen taipumuksista, mutta ne jotka sen tietävät, ovat kyllä vastuussa.

    Tässä tulisi kyseeseen kuuluisa myllynkivi kaulaan, jos annettaisiin pedofiilin vetää lapsiryhmiä tai seikkailla heidän kanssaan kesäleirillä.
    Millaiset lapsiryhmät seurakunnassanne toimivat?

    >> Millaiset lapsiryhmät seurakunnassanne toimivat?

    Äänestä

  • vio-letti kirjoitti:

    >> Kysymys kuuluukin: miksi asiasta ei tulisi seurakuntaa informoida?

    ennenkuin koko jt:t hajotetaan! Tulisi kaikkien pyrkiä rehellisyyteen, uskovien yhdyskuntien kaikkia muita ennen. Tosin jt:t eivät ole kristillinen yhteisö lainkaan! Siellä voi tapahtua ihan mitä vain!
    Onhan ollut muissa uskonnollisissa yhdyskunnissa muutama vastaava tapaus, mutta se on kaikkien tietoon tullut!
    Lehdet pitävät siitä kyllä huolen, mutta jos jt:t eivät päästä julkisuuteen niitä, pahaa jälkeä tulee. Kyllä kaikki tuollainen tulisi saattaa päivänvaloon.

    -aika hyvä ketju!! Mutta paha jt:lle!

    Äänestä

Olen juuri lukemassa kirjakerhosta ostettua romaania "Cupido", jonka on kirjoittanut Jilliane Hoffman. Kirjassa tutkitaan vakavia seksuaalirikoksia. Aihe siis sivuaa myös pedofiilitapauksia, vaikkakin kirjan tapahtumissa uhrit ovatkin useimmiten aikuisia. Lainaan tähän otteen kirjasta, jotta jokainen voi miettiä, miten vakavista asioista on kyse. Lainaus on otettu sivuilta 180 ja 181.

* * *

CJ tiesi omasta kokemuksestaan sarjaraiskaajien ja pedofiilien syyttäjänä, kuten myös monista seminaareista ja konferensseista joihin hän oli vuosien varrella osallistunut, että väkivaltaiset seksuaalirikolliset eivät putkahtaneet tyhjästä. Eivätkä he lopeta noin vain. Pikemminkin heidän rikoksensa muuttuvat vaiheittain törkeämmiksi, sillä he pyrkivät toteuttamaan kieroutuneimmatkin seksifantasiansa. Tekijä saattoi kehitellä mielessään viikkoja, kuukausia, jopa vuosiakin ennen kuin ryhtyi toteuttamaan niitä elävässä elämässä, ja ulkopuolisten silmissä hän oli aivan tavallinen ihminen, hyvä naapuri, hyvä työtoveri, hyvä aviomies, hyvä isä. Kammottavat, tuhoisat ajatukset kihisevät ja kuplivat vain hänen päässään, jonne kukaan toinen ei näe, ja lopulta ne purkautuvat hänen aivoissaan ylitse kuin laava ja hautaavat kaiken alleen, kunnes fantasia muuttuu todeksi. "Harmittomasta" tirkistelijästä tulee murtomies. Murtomiehestä tulee raiskaaja. Raiskaajasta kehittyy murhaaja. Kysymyksessä on yksinkertaisesti fantasian seuraava aste. Ja jokainen paljastumatta jäänyt rikos saa tekijän muuttumaan entistä rohkeammaksi, aikoinaan opitut kielletyn rajat häviävät, ja hänen on paljon helpompi edetä seuraavaan vaiheeseen. Eivätkä sarjaraiskaajat lopeta, ennen kuin heidät pakotetaan lopettamaan. Vaihtoehtoja ovat vankila, fyysinen kyvyttömyys jatkaa rikollista toimintaa tai kuolema.

* * *

Vaikka tämä onkin "vain" romaanista lainattua tekstiä, siinä lienee totuuspohja.

Ainakin seuraava seikat kannattaa ottaa vakavasti:

- väkivaltaiset seksuaalirikolliset eivät putkahtaneet tyhjästä

- eivätkä he lopeta noin vain

- heidän rikoksensa muuttuvat vaiheittain törkeämmiksi

- ulkopuolisten silmissä hän oli aivan tavallinen ihminen, hyvä naapuri, hyvä työtoveri, hyvä aviomies, hyvä isä

- "Harmittomasta" tirkistelijästä tulee murtomies. Murtomiehestä tulee raiskaaja. Raiskaajasta kehittyy murhaaja.

- rikos saa tekijän muuttumaan entistä rohkeammaksi

- aikoinaan opitut kielletyn rajat häviävät

- eivätkä sarjaraiskaajat lopeta, ennen kuin heidät pakotetaan lopettamaan

Jos seurakunnassa on tuomionsa vankilassa kärsinyt pedofiili, tulee muistaa ne tosiasiat, että he eivät lopeta "noin vain". He jatkavat rikoksiaan; tästä on laaja käytännön kokemus myös Suomen viranomaisilla. Siksi on äärimmäisen vaarallista olla kertomatta seurakunnan muille jäsenille, että vaara vaanii aivan lähellä. Jos joku tietää tapauksen, mutta jättää kertomatta varoituksen, hän on osasyyllinen, jos tämä rikollinen iskee seuraavan kerran.

Tulee muistaa tämä: "eivätkä sarjaraiskaajat lopeta, ennen kuin heidät pakotetaan lopettamaan".

Äänestä
  • >> ulkopuolisten silmissä hän oli aivan tavallinen ihminen, hyvä naapuri, hyvä työtoveri, hyvä aviomies, hyvä isä

    Äänestä

  • "eivätkä sarjaraiskaajat lopeta, ennen kuin heidät pakotetaan lopettamaan".

    Teloitustako meinaat, vai mikä on keino?

    Äänestä

  • tarjoat kirjoitti:

    "eivätkä sarjaraiskaajat lopeta, ennen kuin heidät pakotetaan lopettamaan".

    Teloitustako meinaat, vai mikä on keino?

    Johanneksenpoika lainasi romaanista, ne eivät olleeet hänen omia sanojaan. Mutta totuus on, ettei pedofiileja ikinä enää saa päästää lasten lähelle. Ikinä!

    Äänestä

  • Tämä "veljeksi kutsuttu" on varmaan eroitettu JT seurakunnasta?

    Äänestä

  • Lähimmäinen. kirjoitti:

    Tämä "veljeksi kutsuttu" on varmaan eroitettu JT seurakunnasta?

    >> Tämä "veljeksi kutsuttu" on varmaan eroitettu JT seurakunnasta?

    Äänestä

Mistä tämän uutisen voi lukea? Lähdeviite? ei hjälpkällan.

Äänestä
  • Mistä tämän uutisen voi lukea?

    Mistä haluaisit sen lukea? Dagens Nyheteristä? Mistä tiedät että se, mitä luet päivälehdestä on totta? Jos menet kysymään journalistilta, niin saat vastauksen että heillä on velvollisuus suojella lähteitään.

    Jos lähdekysymys häiritsee sinua, käsittele asiaa sitten fiktiivisenä. Mitä tulisi seurakunnassa tehdä tällaisessa tapauksessa?

    Äänestä

minun mielestäni rikoksesta ei voi rangaista kahta kertaa. Jos tuomioistuin on sen ratkaissut niin miksi todistajien päättäjät voisivat vielä tehdä lisärangaistuksia.

Äänestä

minun mielestäni rikoksesta ei voi rangaista kahta kertaa. Jos tuomioistuin on sen ratkaissut niin miksi todistajien päättäjät voisivat vielä tehdä lisärangaistuksia.

Äänestä

ihminen on kärsinyt maallisen oikeuden hänelle langettaman tuomion 5vuotta vankilassa,mutta ihan varmasti jok`ikinen siinä seurakunnassa tietää miksi hän on ollut siellä.
Aivan sama kerrotaanko vanhemmille tai ei,hän on "merkitty mies" loppuelämäkseen,näin se vaan menee.

Äänestä
  • niin on vielä kolmas taho joka voi rangaista sii Jumala joka kaiken näkee. Olisko parempi jos srk jätäisi väliin sillä kaikki me ollaan erehtyväisiä vaikka en kannata pedofiliaa.

    Äänestä

  • >> ihminen on kärsinyt maallisen oikeuden hänelle langettaman tuomion 5 vuotta vankilassa > mutta ihan varmasti jok`ikinen siinä seurakunnassa tietää miksi hän on ollut siellä. > Aivan sama kerrotaanko vanhemmille tai ei,hän on "merkitty mies" loppuelämäkseen

    Äänestä

Kerran pedofiili aina pedofiili.Hiiteen sikariporras. Lappu ovelle jossa lukee "varokaa pedofiiliä".

Äänestä

Kysymyksesi on hiukan oudonlainen. Tällaistahan tapahtuu kaikkialla, että rangaistuksen saaneita yksilöitä palaa yhteiskuntaan. En käsitä, miksi JT seurakunnassa se olisi sen suurempi ihme.

Tapaus on kuitenkin ilmeisesti fiktiivinen, koska et osannut lähdettäsi kysyneelle sen tarkemmin sitä dokumentoida.

Olen näiltä sivuilta jostakin aikoinaan katsellut vanhimmiston "salaista" ohjekirjaa. Siinä sanotaan selkeästi, että tällaisen taustan omaava ihminen voidaan katuvana ja selvästi parannuksen ja muutoksen elämässään tehneenä ottaa seurakuntaan, mutta mitään vastuullisia tehtäviä hänelle ei tulla koskaan antamaan. Ei siis pelkoa mistään lastenkerhon vetämisestä ym.

Olen eläissäni kuulunut useaan luterlaiseen seurakuntaan. Niissä on ollut pedofiilejä ja murhaajia ja sodomisteja ym. Koskaan ei seurakuntaa ole varoitettu näistä henkilöistä.

Miksi siis JT:t toimisivat teidän silmissänne väärin, jos eivät tällaisesta henkilöstä tiedota?

Lisäksi täällä on kirjoitettu paljonkin seurakuntien tehokkaasta juorukoneistosta, jota tiemmä ylläpitävät myös vanhinten vaimot. Jos tällainen koneisto on olemassa, niin miten ihmeessä tällainen tapaus voisi alle sadan hengen yhteisössä jäädä muilta tietämättä? Vasitenkin, kun tällaisista tuomioista uutisoidaan varsin näkyvästi.

Jotenkin tuntuu siltä, että jos ei ole ongelmaa, sellainen on jostakin kehitettävä.

En siis ole JT, mutta en myöskään lappuset silmillä...

Äänestä
  • Vihdoinkin järkevä kommentti!

    Äänestä

  • >> Tapaus on kuitenkin ilmeisesti fiktiivinen, koska et osannut lähdettäsi kysyneelle sen tarkemmin sitä dokumentoida > Olen eläissäni kuulunut useaan luterlaiseen seurakuntaan. Niissä on ollut pedofiilejä...ym. Koskaan ei seurakuntaa ole varoitettu näistä henkilöistä > Lisäksi täällä on kirjoitettu paljonkin seurakuntien tehokkaasta juorukoneistosta, jota tiemmä ylläpitävät myös vanhinten vaimot

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vio-letti kirjoitti:

Eräs mies, - veljeksi kutsuttu -, pääsi äskettäin vapaaksi vankilasta lusittuaan viiden vuoden tuomion lasten sexuaalisesta hyväksikäytöstä. Vanhimmat siinä jt-seurakunnassa eivät tienneet miten tällaisessa tapauksessa pitäisi toimia, joten he ottivat yhteyttä Ruotsin päätoimistoon Arbogaan ja kysyivät pitäisikö seurakunnan lapsiperheille kertoa miehen taustasta?

Päätoimisto vastasi jt-policyn mukaisesti että kyseinen veli oli jo saanut rangaistuksensa ja anteeksiannon, joten asia oli sillä selvä. Seurakunnan jäsenille ei pidä asiasta tehdä mitään ilmoitusta.

Herää mietteitä. Toimiko jt-johto oikein tässä asiassa? Periaatteessahan on niin, että jos joku henkilö on syyllistynyt rikokseen ja on siitä saamansa rangaistuksen kärsinyt, häntä ei pidä tuomita elinkautiseen jonkun kansantuomioistuimen toimesta, vaan hänelle tulee antaa mahdollisuus mennä elämässä eteenpäin. Mutta eikö tässä ole kysymys lasten suojelemisesta mahdolliselta vaaralta? On otettava huomioon sekin seikka että uskonnollisissa yhteyksissä ihmiset luottavat toisiinsa, vaikka eivät toisiaan kovin hyvin tuntisikkaan. Ihmiset kutsuvat jopa aivan vieraita ihmisiä lempinimillä "veli" ja "sisar", kuin olisivat samaa perhettä.

Kysymys siis: Pitäisikö jt-seurakunnan saada tietää että joku "veljeksi kutsuttu" on syyllistynyt lasten sexuaaliseen hyväksikäyttöön ja on istunut siitä linnatuomion? Vai voidaanko asia jättää taakse ja antaa henkilölle mahdollisuus jatkaa elämänsä kuin "mies ilman menneisyyttä"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu