Ihmettelet varmaan, että miten ihminen voi tulla uskoon ja kokea uudestisyntymisen?
Juuri siten, että MYÖNTÄÄ olevansa SYNTINEN ja katuu syntejään. Nöyrtyy Jumalan edessä ja pyytää anteeksi kaikkea mikä mieltä painaa, HALUAA SYDÄMESTÄÄN luopua kaikesta vääryydestä.
Siis kaikesta sellaisesta jonka kokee vääräksi ja joka aiheuttaa omantunnon tuskia, ja synnin surua, että näin ei olisi pitänyt tehdä! Kun itse täydestä sydämestäsi näin HALUAT, niin Jeesus ANTAA SIIHEN VOIMAN.
Mutta jos, (ja kun) erehtyy ja tekee väärin niin silloin omatunto EI ANNA rauhaa ennenkuin on pyytänyt anteeksi siltä jota vastaan on rikkonut.(=lähimäiseltä, ja Jumalalta)Kukako on lähimäiseni? Jokainen ihminen!
Näin Herra pitää meidät suoralla tiellä, seuraavan kerran, saman kiusauksen kohdatessa onkin taas vahvempi. Näin Herra kasvattaa OMIAAN.
Tällaisena minä koin uudestisyntymän, joka tapahtui kohdallani 28. 01-04. Sitä ennenkin olin ollut uskossa ja luottanut täysin Jumalan johdatukseen kaikessa, mutta tunsin että jotakin puuttui.
( Minulta puuttui murentuminen ristin juurelle ja oman minuuteni myöntäminen niin huonoksi, etten millään pärjää ilman armoa.) Vasta täysin TYHJÄN astian Jeesus voi täyttää.
Minä en tiennyt, että Jeesuksella oli vielä paljon enemmän (KAIKKI)anettavana. On hyvä ja turvallinen kulkea hänen kanssaan käsi kädessä.
Sillä: "Yksin en kulje en hetkeäkään, vierelläin aina mä Jeesuksen nään. Suojellen varjellen, nostaen , auttaen kanssain hän käy kautta maailman tään!"

Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksi olet noin kova puolustamaan vääriä oppeja?
Jeesukseen luottaminen väärää oppia? Heluntalaisen sivuilla olivat aivan toista mieltä!
1.Johanneksen kirje:
2:27 Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.
synti kadottaa. Sentähden karttakaa kaikkea pahaa! Jumalan käskyt ovat vain kehoitusta kaikkeen oikeaan ja täydelliseen! Jos niin elämme, kun niissä kehoitetaan, meillä ja läheisillämme on hyvä olla! "Rakkaus Jumalaan on se, että pidämme HÄNEN käskynsä. eivätkä ne ole raskaat."
lukea uudesti syntyneen kirjoituskia, tämän kaiken taistelun keskellä. Kiitos sinulle.
meidän Taivaalinen Isämme, Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta! Sillä ainoastaan JEESUKSEN uhrikuoleman kautta saan olla pelstettu!
Itselläni minulla ei ole mitään ansiota pelastumiseeni, vaan kaikki on TÄYSIN JUMALAN ARMOA JA RAKKAUTTA, johon sain tulla osalliseksi ja sain syntini anteeksi Herrani ja Lunastajani Kristuksen Jeesuksen kautta.
Ole ylistetty JEESUS KRISTUS VAPAHTAJANI!