Viimeaikaiset tapahtumat elämässäni ovat saaneet minut hyvin mietteliääksi ja jokseenkin sekavaksi. Mielessäni pyörii paljon asioita ja kysymyksiä joihin en tunnu saavan selviä vastauksia.
Olen aina uskonut Jumalaan ja Jeesukseen, ja olen lapsena ollut uskossa, mutta myöhemmin olin erkaantunut uskon elämästä ja olen elänyt synnissä tähän päivään saakka.
Muutamia viikkoja sitten myrkytyin ja pelkäsin kuolevani. Mutta kuitenkin selvisin siitä. Mutta kun olin myrkyttynyt, ja pelkäsin kuolevani, niin halusin taas tulla uskoon ja niin teinkin.
Mutta... ongelmakseni on muodostunut se, että kun minulla on tosi pahoja ongelmia, niin käännyn Jumalan puoleen ja rukoilen apua, tulen uskoon ja selviän ongelmistani. Ja kun selviän ongelmistani, niin unohdan Jumalan ja löydän itseni taas tekemästä syntiä. Kerrankin luin raamattua, mutta yhtäkkiä minulle tuli jotenkin tylsistynyt ja outo tunne, eikä mieleni enää tehnyt mieli lukea raamattua. Vähän kuin käyttäisin niin sanotusti Jumalaa hyväkseni tai jotain...
Tämä juuri on se PAHIN ja TODELLISIN ongelmani. Itsestäni uskoni tuntuu vain suurelta vitsiltä. Vaikka kuinka yritän, niin tuntuu ettei uskostani ja uskon elämästäni tule yhtään mitään ja kaikki menee lopulta vain pahasti pieleen...
Tosin jonkin aikaa tuntui, että olen eri ihminen, mutta vanha paha minäni palasi nopeasti...
Katsooko Jumala hyvällä tälläistä toimintaani? Kyllästyykö Jumala tähän touhuuni ja pystynkö todella elämään uskovana vaikka tuntuu ettei siitä mitään tule?? Onko sillä mitään rajoja kuinka usein voin hairahtaa syntiin ja antaako Jumala minulle loputtomasti anteeksi vai laittaako hän tähän touhuun stopin ja eräänä päivänä löydän itseni helvetistä?
Olen aina uskonut Jumalaan ja Jeesukseen, ja olen lapsena ollut uskossa, mutta myöhemmin olin erkaantunut uskon elämästä ja olen elänyt synnissä tähän päivään saakka.
Muutamia viikkoja sitten myrkytyin ja pelkäsin kuolevani. Mutta kuitenkin selvisin siitä. Mutta kun olin myrkyttynyt, ja pelkäsin kuolevani, niin halusin taas tulla uskoon ja niin teinkin.
Mutta... ongelmakseni on muodostunut se, että kun minulla on tosi pahoja ongelmia, niin käännyn Jumalan puoleen ja rukoilen apua, tulen uskoon ja selviän ongelmistani. Ja kun selviän ongelmistani, niin unohdan Jumalan ja löydän itseni taas tekemästä syntiä. Kerrankin luin raamattua, mutta yhtäkkiä minulle tuli jotenkin tylsistynyt ja outo tunne, eikä mieleni enää tehnyt mieli lukea raamattua. Vähän kuin käyttäisin niin sanotusti Jumalaa hyväkseni tai jotain...
Tämä juuri on se PAHIN ja TODELLISIN ongelmani. Itsestäni uskoni tuntuu vain suurelta vitsiltä. Vaikka kuinka yritän, niin tuntuu ettei uskostani ja uskon elämästäni tule yhtään mitään ja kaikki menee lopulta vain pahasti pieleen...
Tosin jonkin aikaa tuntui, että olen eri ihminen, mutta vanha paha minäni palasi nopeasti...
Katsooko Jumala hyvällä tälläistä toimintaani? Kyllästyykö Jumala tähän touhuuni ja pystynkö todella elämään uskovana vaikka tuntuu ettei siitä mitään tule?? Onko sillä mitään rajoja kuinka usein voin hairahtaa syntiin ja antaako Jumala minulle loputtomasti anteeksi vai laittaako hän tähän touhuun stopin ja eräänä päivänä löydän itseni helvetistä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
että Jumala ei heitä ulos yhtäkään joka hänen luokseen tulee. Ei siis sinuakaan jos olet Hänelle elämäsi antanut. Et voi ollakaan tekemättä syntiä koska me kaikki teemme sitä jatkuvasti, valitettavasti se on ihmisen osa.
Jos haluat elää niikuin raamatussa neuvotaan ja miten Jumala haluaa sinun elävän, pyydä siihen hänen apuaan. Pyydä myöskin halua lukea raamattua, etsiydy uskovien pariin. Onko sinulla ketään uskovaa ystävää?
Jumala pitää sinusta kyllä huolta kun Hän on kerran sinut luokseen vetänyt. Hän muuttaa vähitellen elämääsi, antaa elämääsi uuden suunnan. Siunausta sinulle!
Alkuperäinen versio, muutettiin jostain syystä käskyksi "älä tee aviorikosta".
En ymmärrä miksi. Ensinnäkin, "aviorikos" kuulostaa vähän kuin "mehupurkki", sanana todella pehmeän kuuloinen, "aviorikos" ei tunnu läheskään niin isolta synniltä kuin "huoruus".
-Eikä se sitä itse asiassa olekkaan. Huoruus on monin verroin laajempi ja pahempi synti kuin aviorikos. 'Huorin teko' on lisäksi hyvin "itseään perusteleva" termi, kun sitä käytetään kuvaamaan aviorikkomusta.
Mikä sitten tekee aviorikkomuksesta niin suuren synnin, että se piti mainita oikein kymmenessä käskyssä - kysehän on suhteellisen "vaatimattomasta" teosta, kaksi fyysistä elintä koskettavat toisiaan, ei sen kummempaa. ?
"Älä tee aviorikosta" ei kuulu Kymmeneen Käskyn joukkoon, kuten moderni Raamattu antaa ymmärtää. "Älä tee huorin" -käsky kuuluu - se on heti "Älä tapa" -käskyn alapuolella, ei siis mikään ihan mitätön käsky...joka poistettiin Raamatusta vuonna 1992 uuden käänöksen myötä.
Tullaan pian tuohon Sinun pohdintaasi. Mietitään hetki tuota tyhjyyttä kalisevaa "älä tee aviorikosta" -käskyä. Käsky vailla "loogisia perusteluja" olemassaololleen.
Minusta se, mikä tekee aviorikoksesta niin vakavan rikkomuksen, ei ole niinkään tuo fyysinen kontakti vieraan henkilön kanssa itsessään.
Ihminen on kasvanut tässä maailmassa - planktonista kalaksi, kalasta sisiliskoksi, sisiliskosta kilpikonnaksi, kilpikonnasta sopuliksi, sopulista siaksi, siasta apinaksi, apinasta lopulta ihmiseksi. Ihmisellä on samat vaistot kuin eläimillä. Kumppanin tekemä 'aviorikos' tuntuu mistä tahansa eläimestä hyvin pahalta, loukkaavalta - siihen on selkeät syynsä, joita en rupea käymään nyt läpi.
Mutta, johtuuko siis "älä tee huorin" -käskyn sijainti Kymmenessä Käskyssä jostain tällaisesta "eläimellisestä" seikasta!?!?
"Älä tee huorin" -käsky ymmärtääkseni tarkoittaa UNIVERSAALISTI toisen luottamuksen PETTÄMISTÄ. Tekemistä jotain, joka on vastoin yhteistä "sopimusta". Aviorikos on toki yksi aika merkittävä 'huorin tekemisen' "taso", sillä ihminen loukkaantuu hyvin helposti 'aviorikoksesta', aviorikoksessa siis syntiä on ennemminkin se ahdistava olo, minkä tekijä aiheuttaa hänelle, jonka luottamuksen hän pettää.
TUOTA, luottamuksen pettämistä, kutsutaan HUORUUDEKSI. Huorintekijöitä ovat kaikki, jotka pettävät jonkun - oli kyse lapsesta, kaverista, elämänkumppanista, johtajasta tai sitten Jeesuksesta.
kaikkia ihmisiä verhoaa 'perisynti'. Synti, jota ei voi erottaa ihmisestä vaikka joisi Jeesuksen verta koko karahvillisen. Tuo synti on ja pysyy ihmisessä, vaikka hän olisi omasta mielestään saanut Jeesukselta anteeksi.
Sen takia Sinäkin teit uudestaan saman synnin Jonka olit aiemmin Jeesukselta anteeksi pyytänyt.
Käytän isoa ässää, koska se, että Sinä huomasit tuon asian, on iso harppaus kohti totuutta (tiesitkö muuten, asiasta toiseen, että Neil Armstrongin aikanaan avaruuteen kajauttama "That's one small step for (a) man" on takaperin kuunneltuna "Man will spacewalk"? -Nyt tiedät...)
-iso harppaus sikäli, että ymmärrät nyt, että syntien anteeksi pyytäminen ei tarkoita mitään.
Jos tarkoittaisi, niin voin vain kuvitella kuinka ankealta Jeesuksesta mahtaa tuntua, kun Hänelle vihkiytyneet morsiamet päivä toisensa jälkeen tekevät Huorin häntä kohtaan!
Syntien anteeksi pyytäminen ei tee Sinusta synnitöntä ihmistä, et ole missään vaiheessa ollut synnitön. Tuo asia on tärkeä ymmärtää, sillä synnittömäksi itseään tituleeraava ihminen korottaa itsensä.
Me elämme kaikki Jumalan luomassa maailmassa. Me emme tiedä mistä syystä Jumala on halunnut tehdä olevaisuudesta näin monipuolisen kokonaisuuden, ehkä meidän ei tarvitsekkaan tietää, emme koskaan tule ymmärtämään maailmaa, vaikka kovasti yritämme...
Mutta jos yksi asia on ymmärrettävä, niin se on, että me olemme täällä kaikki Jumalan nöyriä alamaisia, palvelijoita. Halusimmepa sitä tai emme. Tuo asia tulee aina pitää mielessä. Minusta tuntuu, että juuri tuo on se asia, jonka perusteella ihmiset jaotellaan helvettiin ja Taivaaseen - ymmärtääkö olevansa palvelija, vai luuleeko olevansa "oikeutettu" johonkin? Ne, jotka kuvittelevat olevansa "oikeutettuja", ovat velvollisia myös maksamaan Hinnan 'oikeutuksestaan', korvaamaan tekemänsä synnit. Ja: ei kukaan pysty 'korvaamaan' tekemiään syntejä, oli niitä vähän taikka paljon. Siitä syystä me kaikki ihmiset olemme Yhden ja saman Jumalamme ALAMAISIA ja PALVELIJOITA. Mitään mitä saamme aikaan, ei ole meidän omaamme eikä myöskään oikeuta meitä mihinkään.
"Joka uskoo Jeesukseen, saa synnit anteeksi."
-No Joo, mutta se mikä on varma asia, on ettei Hän rupea niitä sovittamaan ihmisen eläessä, sillä on hulluutta kuvitella, ettei tekisi uudelleen niitä syntejä, jotka vasta pyysi anteeksi.
Eikö siis syntejä pidäkkään pyytää anteeksi?? Siis TS saa tehdä niin paljo synt-I ku tykk-Ä ja sit ku kuol-E nii saa kato kaikki anteeX??!!
Se, joka ymmärtää olevansa palvelija, pyrkii välttämään syntiä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000026257117
Jumala on vasta nyt aloittanut oikein kunnolla työnsä sinun kohdallasi. Varaudu ahjon hehkuun.
Jumala,
mä toivon,
että Sä
Annat
sun Rakkautes
virrata
kaikissa niissä jotka lukee
S...
Sun tekstis..
Amen.
oon surkee epäonnistunu...:´(
niinhän me kaikki ollaan, epäonnistuneita ja surkeita. Just siksi me tarvitaan Jeesusta, hän on se joka tekee meidät uudeksi ja antaa voimansa kun sitä pyydämme.
Raamatussakin sanotaan jotenkin, että "ei Hän tullut terveitä parantamaan vaan sairaita". Laittakaa nyt joku se paikka tähän kun en muista missä päin oli.