Helsingin kaupunki tuntuu kovasti kantavan huolta Helsingin "Vanhan Kaupungin" elvyttämisestä Senaatintorin eteläpuolisissa kortteleissa.
Kuitenkin ihmisvirtojen pääuomat pyörivät yhä enemmän Forumin-Narinkkatorin-Rautatieaseman "työmatkakolmiossa".
Yksi ankeimpia ja kuolleimpia nurkkia tällä muuten vilkkaalla keskuspaikalla - kohta sentään korjattavan Makkaratalon lisäksi - on Kansallisteatterin länsipuolinen Läntinen Teatterikuja.
Tämä kapea väylä ansaitsisi kunnian kaupungin luotaantyöntävimpänä katuna. Silti se on huomattava läpikulkureitti rautatieaseman itäisille paikallisjunalaitureille ja läpikulkijoiden määrä päivittäin lienee tuhansia.
Erityisen kuolleeksi kulman tekee VR:n hallintorakennuksen Teatterikujan puoleinen siipi, jonka sinänsä näyttävät ovet ovat pitkään olleet käytöstä poistettuja - ovien ikkunat on sisäpuolelta pahveilla vuorattuja. Ikkunoiden takanakaan ei näyttäisi olevan mitään elävää tilaa, edes konttorihuoneita.
Mihin VR näitä tyhjiltä vaikuttavia kujan varren ydinkeskustan tilojaan käyttää?
Hieman elvytettynä Teatterikujasta saisi eläväisen ravintola- ja pikkukauppakadun, joka olisi pian työmatkalaisten ja alueella pyörivien turistien suosiossa.
Kujan valaistuksen voisi myös luoda paremmaksi ja kujan siten houkuttelevammaksi ja turvallisemman tuntuiseksi.
Ja koska Suomessa 1940-41 asunut kansainvälisesti kuuluisa kirjailija Bertolt Brecht ei ole vieläkään saanut muistopatsastaan Helsinkiin - jonka rautatieaseman ravintolasta hän sentään myös kirjoitti kirjassaan "Pakolaiskeskusteluja" - ehdottaisin tulevan Brechtin muistomerkin sijoittamista tälle kujalle teatterin ja rautatieaseman läheisyyteen.
Hieman mielikuvituksettoman Läntisen Teatterikujan voisi myös uudelleen nimetä Bertolt Brechtin kujaksi. Näytetäänhän Brechtin näytelmiä Helsingissä edelleen.
Kuitenkin ihmisvirtojen pääuomat pyörivät yhä enemmän Forumin-Narinkkatorin-Rautatieaseman "työmatkakolmiossa".
Yksi ankeimpia ja kuolleimpia nurkkia tällä muuten vilkkaalla keskuspaikalla - kohta sentään korjattavan Makkaratalon lisäksi - on Kansallisteatterin länsipuolinen Läntinen Teatterikuja.
Tämä kapea väylä ansaitsisi kunnian kaupungin luotaantyöntävimpänä katuna. Silti se on huomattava läpikulkureitti rautatieaseman itäisille paikallisjunalaitureille ja läpikulkijoiden määrä päivittäin lienee tuhansia.
Erityisen kuolleeksi kulman tekee VR:n hallintorakennuksen Teatterikujan puoleinen siipi, jonka sinänsä näyttävät ovet ovat pitkään olleet käytöstä poistettuja - ovien ikkunat on sisäpuolelta pahveilla vuorattuja. Ikkunoiden takanakaan ei näyttäisi olevan mitään elävää tilaa, edes konttorihuoneita.
Mihin VR näitä tyhjiltä vaikuttavia kujan varren ydinkeskustan tilojaan käyttää?
Hieman elvytettynä Teatterikujasta saisi eläväisen ravintola- ja pikkukauppakadun, joka olisi pian työmatkalaisten ja alueella pyörivien turistien suosiossa.
Kujan valaistuksen voisi myös luoda paremmaksi ja kujan siten houkuttelevammaksi ja turvallisemman tuntuiseksi.
Ja koska Suomessa 1940-41 asunut kansainvälisesti kuuluisa kirjailija Bertolt Brecht ei ole vieläkään saanut muistopatsastaan Helsinkiin - jonka rautatieaseman ravintolasta hän sentään myös kirjoitti kirjassaan "Pakolaiskeskusteluja" - ehdottaisin tulevan Brechtin muistomerkin sijoittamista tälle kujalle teatterin ja rautatieaseman läheisyyteen.
Hieman mielikuvituksettoman Läntisen Teatterikujan voisi myös uudelleen nimetä Bertolt Brechtin kujaksi. Näytetäänhän Brechtin näytelmiä Helsingissä edelleen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Rautatieasema ja Kansallisteatteri ovat molemmat suojeltuja rakennuksia > niihin ei saa koskea! Tämä rajaa kujan muutosmahdollisuudet valaistukseen. Patsaallekaan ei kujalta löydy sopivaa paikkaa. Mitä jos pantaisiin Brecht istumaan A.Kiven syliin?
Minä laittaisin Brechtin - kovan tupakkamiehen - patsaan Rautatieaseman Rautatientorin puoleisen sisäänkäynnin pieleen tupakkaroskiksen viereen. Siihen sauhuttelijoiden kaveriksi tuhkakuppia valvomaan.
"Rautatieasema ja Kansallisteatteri ovat molemmat suojeltuja rakennuksia > niihin ei saa koskea!"
Jos tuo täysin pitäisi paikkaansa, ei aseman sisällä saisi olla esim. R-kioskia, lippuautomaatteja eikä olutpystiksiä, vaan aseman interiööri pitäisi palauttaa 1920-luvun kieltolain aikaiseen asuun.
Suojelumääräykset koskevat yleensä vain katujulkisivua ja kadunpuoleista katonmuotoa, eivät sisätiloja paitsi hyvin harvoin. Kioskit sun muut siis saavat olla Rautatieaseman sisätiloissa.
En muista juuri nyt ainuttakaan suojeltua sisätilaa. Eduskuntatalosta ehkä löytyisi?
No itse asiassa ehdotinkin juuri VR:n hallintorakennuksen Teatterikujan puoleisen siiven SISÄTILOJA otettaviksi ihmisten käyttöön.
Esimerkiksi puolittain maanalaiset tilat soveltuisivat kellariravintoloille.
Brechtin pysti jääköön ulos värjöttelemään.
Rautatieaseman kioskihalli on ollut alkujaan ulkotilaa. Se on muutettu lämmitetyksi tilaksi vasta 1950-luvun alussa.
Veditkö tuon hatusta? Minulla ei ole tuollaisesta minkäänlaista mielikuvaa saati dokumenttia. Veivasin äsken Googlea, ei löytynyt sieltäkään. Pystytkö todistamaan väitteesi?
Rautatieaseman itäinen ja läntinen pääsisäänkäynti ovat "kioskihallin" päissä. En löytänyt alkuperäistä kilpailuehdotusta mutta tuntuu täysin mahdottomalta että em sisäänköäyntien välissä olisi kattamaton ratapiha. Väite, että 50-luvulla olisi katettu tämä halli, on tuulesta temmattu.
Ei tässä kukaan ole kattamisesta mitään puhunut. Tila oli ennen lämmittämätön stoa-tyyppinen ulkotila ratapihan jatkeena. Lippuhalli sen sijaan on ollut lämmintä tilaa alun alkaenkin.
http://www2.hs.fi/extrat/kaupunki/korttelisarja/58_4.html
Päätelaitureiden ylle valmistui 1925 katos, jonka suunnitteli rautatiehallituksen arkkitehti Thure Hällström. Sotien jälkeen katoksen itäosa jaettiin välipohjalla kahteen kerrokseen. Yläkertaan suunniteltiin tulevia olympialaisia varten ravintola, Olympiasali kabinetteineen. Ravintola avattiin kuitenkin vasta 1957. Sitä viivästytti 1950 asemalla riehunut tulipalo.
Avoin halli muutettiin lämpimäksi tilaksi 1950-luvulla. Kioskihallin nimen saaneen hallin kioskeissa myytiin kukkia ja rautatieaseman kuuluja lihapiirakoita. Kioskit uusittiin 1980-luvun alussa sisustusarkkitehti Antti Nurmesniemen suunnitelmien mukaan.
Pääteraiteiden kattamista suunniteltiin aseman valmistumisesta lähtien, mutta lasikate valmistui vasta 2001. Sitä edelsi suunnittelukilpailu, jonka voitti 1994 Esa Piirosen ehdotus.
Kaikki maailman tieto ei todellakaan ole netissä. Jos Helsingin Rautatieaseman historia kiinnostaa, suosittelen tällaisen opuksen lukemista:
Högström Hilkka
Helsingin rautatieasema - Helsinki Railway Station
Eräälle epäilijälle: Tapanani ei ole julkistaa tuulesta temmattuja tietoja.
On noita Helsinki-kirjoja kertynyt hyllyyn pitkä rivi mutta ei niistä tosiaan löytynyt Steissin muutosten historiaa. Eikä myöskään netistä.
Et kai nyt sentään tosissasi loukkaantunut kun epäilin tekstiäsi?
Kun seuraavan kerran menet kioskihalliin, niin katsopa sitä kioskihallin ja öööh... sen päähallin (3. lk odotushuone??) välistä seinää. Sehän on muurattua tiiltä, muissa halleissa (ravintola, se päähalli ja lipputoimisto) seinät ovat vähintäänkin rapattuja.
Tosi kuin vesi, kioskihalli oli ennen ulkotilaa.
Siis että rappaus todistaisi väitteesi? Outo väite ellei suorastaan naurettava. 1920-luvun kivitaloissa ei lämpöeristeitä juurikaan ollut. Ulkoseinät olivat puolentoista tai kahdenkiven seiniä, siis pelkkää tiiltä, joskus rapattuja joskus ei.
Rautatieasema on minulle tuttu. Pikkukundina 50-luvun alussa kävin faijan kanssa katsomassa stokeja. Ja sen jälkeen olen lähtenyt junalla jonnekin/tullut takaisin satoja kertoja.
Mutta se oli uutta, että kioskihalli olisi 50-luvulle asti ollut kylmää/puolilämmintä tilaa. Niinpä tilasin jonkun mainostaman kirjan Rautatieaseman historiasta. Sieltä se lopullinen totuus löytynee.
Brecht kuuluisi paremminkin Rautatieaseman asemaravintolan sisätiloihin, sillä "Pakolaiskeskustelujen" tapahtumapaikka on Asemaravintola, jonka ikkunasta keskustelijat kommentoivat mm. Aleksis Kiven patsasta.