Valettako?

Jos luomisoppi onkin totta, on maailmassa ollut käynnissä n. 150 vuoden ajan järjestelmällinen tieteellisen tutkimuksen ja tiedon väärentämiskampanja. Pelkällä väärinymmärryksellä ei voi perustella niitä lukemattomia tutkimustuloksia jotka ovat johtaneet nykyiseen evoluutioteoriaan. Mistä motivaatio tähän salaliittoon? Kuka sitä johtaa ja kenen tai keiden intressit ovat kyseessä?

Luomisopin kannattajan motiivi opilleen löytyy helposti. Sehän on usko raamatun sanaan.
11725
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Juuri niin! Kreationistit toitottavat täällä usein sitä, että "ateistit" ovat koko evoluutioteorian takana. Sinänsä merkillistä, sillä luterilaisen kirkon edustajat eivät käsittääkseni edes yritä väittää, että Jumala loi kaiken kuudessa päivässä.

Kreationismi on kai yksi globalisaation muoto. USA:sta tänne Eurooppaan tulee muutenkin kaikenlaista skeidaa. Onneksi eurooppalaiset ovat fiksuja, ja vain nauravat USA:n "Luomismuseoille" ym. hölynpölylle.

Äänestä

Evoluutio on valhetta suoraan pimeydestä!

Joh. 8:44
Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

Joh. 10:10
Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut [Herra Jeesus], että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.

Äänestä
  • Eihän noissa teksteissä varsinaiseti evoluutiosta puhuta mitään?

    Äänestä

  • Kristinusko kukoisti pimeällä keskiajalla. Pimeyden töitä suoritti kirkko, jolla oli myös maallinen valta Huuhaa-vallan lisäksi.
    Muistutetaan nyt niistä inkvisitioista ja noitavainoista

    Äänestä

  • Homma on siis itse saatanan ohjauksessa, Jos uskot yliluonnolliseen uskonet myös tuohon selitykseen. Minusta se vähän ontuu...

    Äänestä

Niin no, 150v... entäpä sitten? Eihän se ole edes ihmisen olemassaolon mittapuussa pitkäkään aika, olla harhassa. Se nyt vain tuntuu nykyihmisestä joka muuten onkin, siis muulla tieteen saralla saanut siinä ajassa paljonkin aikaiseksi.

Evosekoiluissa on vain kulutettu miljoonia ja suuret määrät aivokapasiteettia ihan hukkaan; siihen verraten että olisi varmaan ollut jotain hyödyllisempääkin käyttöä niiden tyhjänpäiväiseen sekoilijoiden harmalle löllölle...

Äänestä
  • Ahaa. Biologia on siis täysin turha tiede mielestäsi. Juma loi kaiken. Joten miksi suotta opiskella biologiaa tai yleensä mitään. Ja ilmeisesti et tiedä biologian perusasiostakaan kreationistien tapaan hökäsen pöläystä?

    Hohhoijaa taas....Lukisit jotain sinäkin niin viisastuisit hiukan ja osaisit kirjoitta muutakin kuin moisia latteuksia....

    Äänestä

  • Opiskelin siis vuosikaudet yliopistossa täysin turhaan. Sinun mukaasi kaikki tekemäni työ on ollut pelkkää harhaa ja ajanhukkaa. Näin siitä huolimatta, että kaikki omatkin tutkimushavaintoni vahvistavat oppimiani asioita.

    Minä kuitenkin tiedän alani ja asiani, sinä et, joten OLET PELKKÄ YLIMIELINEN IDIOOTTI !!!

    Juuri tuollaisten kusipäisten ja finninaamaisten paskiaismänttien takia uskonnot tuntuvat niin luotaantyöntäviltä.

    Äänestä

  • Biologi, FL kirjoitti:

    Opiskelin siis vuosikaudet yliopistossa täysin turhaan. Sinun mukaasi kaikki tekemäni työ on ollut pelkkää harhaa ja ajanhukkaa. Näin siitä huolimatta, että kaikki omatkin tutkimushavaintoni vahvistavat oppimiani asioita.

    Minä kuitenkin tiedän alani ja asiani, sinä et, joten OLET PELKKÄ YLIMIELINEN IDIOOTTI !!!

    Juuri tuollaisten kusipäisten ja finninaamaisten paskiaismänttien takia uskonnot tuntuvat niin luotaantyöntäviltä.

    Sinäkö et sitten yliopistossa opiskellut mitään muuta kuin evoluutioteoriaa? No, älä sure. Ehdit vielä opetella uuden ammatin. Jäihän sieltä yliopistosta kuitenkin mukavia muistoja, yleissivistystä ja asiallisen väittelyn taitoja, joten ei kai se nyt aivan ajanhukkaa ollut.

    Äänestä

  • epäorgaanisen biologian tri kirjoitti:

    Sinäkö et sitten yliopistossa opiskellut mitään muuta kuin evoluutioteoriaa? No, älä sure. Ehdit vielä opetella uuden ammatin. Jäihän sieltä yliopistosta kuitenkin mukavia muistoja, yleissivistystä ja asiallisen väittelyn taitoja, joten ei kai se nyt aivan ajanhukkaa ollut.

    Ja tietysti tyhmäksi mäntiksi osoittaudut sinäkin.

    Opiskelin (ja opiskelen) muutakin, eikä päätyöni tällä hetkellä itseasiassa liity evoluutioteoriaan, mutta olen monista aiemmista kokemuksistani johtuen vakuuttunut sen keskeisten osien oikeellisuudesta. Eikä minua kiinnosta teidän mielipiteenne itse teoriasta, mutta halveksin sitä tapaa, jolla uskonveljesi (vai sinä itsekö?) tuossa väheksyt toisten ihmisten osaamista, ja siksi vastaan samalla mitalla.

    Tämä jääköön nyt tähän, en ala pelleilemään 5 pennin varajeesusten kanssa. Väittelytaitoani tulen tuonnempana testaamaan paljon kaltaisiasi kreationistiälykääpiöitä kovempien vastustajien kanssa.

    "Ja tietysti tyhmäksi mäntiksi osoittaudut sinäkin."

    Saattaapi pitää paikkansa... mänttiydestäni en ole vielä ihan varma, mutta jos olisin viisaampi, päättötyöni saattaisi jo olla valmis...

    "(vai sinä itsekö?) tuossa väheksyt toisten ihmisten osaamista"

    En minä sentään noita aiempia viestejä kirjoittanut... Huono päivä kun sattui, niin huvitti vähän kettuilla vielä lisää, kun huomasin biologin jo valmiiksi vetäneen herneen nenäänsä "kreationistiälykääpiöiden" mielipiteistä. Koeta nyt sitten ottaa rauhallisemmin niiden kovempien vastustajien kanssa, ettei verenpaine nouse liikaa ;-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Maalaisjärki... kirjoitti:

Jos luomisoppi onkin totta, on maailmassa ollut käynnissä n. 150 vuoden ajan järjestelmällinen tieteellisen tutkimuksen ja tiedon väärentämiskampanja. Pelkällä väärinymmärryksellä ei voi perustella niitä lukemattomia tutkimustuloksia jotka ovat johtaneet nykyiseen evoluutioteoriaan. Mistä motivaatio tähän salaliittoon? Kuka sitä johtaa ja kenen tai keiden intressit ovat kyseessä?

Luomisopin kannattajan motiivi opilleen löytyy helposti. Sehän on usko raamatun sanaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu