Maan akseli on katkennut ja molemmat puoliskot pyörivät eri suuntiin.
Jumalauta, nyt on piru irti!
Seminologian Tohtori
4371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
täynnä syyliä.Milloin vietätte palsamointipäiviä p-kokkareet.
Miksi kuvaat itsestäänselvää asiantilaa näin monimutkaisin sanakääntein?
Maapallon molempien puoliskojen eri suuntaan pyöriminen aiheutuu meteoriittien hyökkäyksestä ja alemman tason akselin murtumisesta. Sehän on antanut merkkejä siitä jo kauan: outoa natinaa ja kirskumista. On sitä yritetty öljytä, mutta tuloksetta. Siis kosmisen struktuurin balanssihäiriön uhri.
Onneksi sentään ylempi on rautaa. Ja kuuma sisus syöksee tulta ja tulikiveä.
Näinkin läheisessä kosketuksessa olleet maapallon puoliskot voivat molemmat hakeutua omille kiertoradoilleen, omiin tähtiryhmiinsä.
Ensin oli alku, maailman aamu ja maan ylä- ja alaosa pyörivät samaa tahtia samaan suuntaan.
Mutta jo aamun varhaisina tunteina oli havaittavissa, että auringon säteily kosketti yläosaa eri tavalla kuin alaosaa. Se antoi lämpöä ja elämä yläosassa kukoisti, pellot viheriöivät ja linnut lauloivat. Näin maan yläosa sai hyvinvointinsa suoraan auringosta ja se oli näin siis äärimmäisen riippuvainen siihen kohdistuvasta positiivisesta säteilystä.
Ja sitten alaosa, sille ei aurinko suonut lämpöään yhtä suotuisasti, pellot olivat kitukasvuisia, luonnonkatastrofit yleisiä.
Näin siis ylä- ja alaosan välillä oli tietty epäsuhta ja tämä aiheutti yläosassa voimakkaita maanjäristyksiä. Myös avaruudessa toimii luonnon laki, kosminen voima, joka tällaisessa epäsuhtatilanteessa saa yläosan automaattisesti hylkimään alaosaa ja lopulta irrottautumaan siitä.
Maapallon aamun aikaan tämä kehitys oli jo alaosan asukkaiden tiedossa.
Maan osien irtautumista toisistaan voisi kuvata seuraavalla tavalla:
Maan alaosaan osui jostain syystä valtava määrä meteoriitteja, paljon enemmän kuin yläosaan, joka toki myös sai oman osansa. Irtautuminen tapahtui vähitellen ja lopulta akselin heikettyä alaosa oli yläosassa kiinni enää kuusta päin katsoen vasemmasta kulmasta, tosi löyhästi, tai paremminkin tuskin ollenkaan.
Ja yhtäkkiä kuului KRIIK ja sitten RÄTS, kun alaosa irtautui. Siitä alkoi alaosan kontrolloimaton leijailu avaruudessa, kun se etsi muita yläosistaan irtautuneita, eksyneitä planeettoja. Sen on toisinaan havaittu liikkuvan bittiavaruudessa, jossa se on vierailee silloin tällöin, taas kadotakseen.