By the way

Maailman menoa palstalla nimimekrki "ohikulkija" esittää pohdittavaksi sopivan selityksen sille, miksi Bagdadin museon korvaamattomat muinaismuistot saavat rauhassa levitä Levanttiin ja sitä tietä ties minne.
4234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kysymykseni: sallivatko USA;n joukot museon ryöstämisen siksi, että länsimaiden rahapiireissä on kallisarvoisista muinaismuistoista kiinnostuneita ihmisiä - "lonkalta". Moonman osallistui jossain vaiheessa keskusteluun ja kertoi, että asiasta kiinostuneita on todellisuudessa ollut liikkeellä jo ennen sotaa.

Äänestä
  • no totta vitussa niitä kiinnostuneita on.
    Maailmassa on varsin paljon rikkaita pervoja, jotka pistää kalleuksia palatsinsa kassakaappiin ja katselee vain itsekseen. hetki sitten löytyi jostain vietnamin läheltä jonkun rikollispomon pesäkolo. Viranomaisten mukaan kuin suoraan jamesBond leffoista. sieltä löytyi mm.ateenan museosta -77 pöllityt minolaiset kivitaulut sekä lontoosta viety rembrant. pervo kaveri. siellä se ilmeisesti oli yksinään niitä hieronut. ja museoalan ihmiset sanovat että näitä HC "keräilijöitä" on helvetin paljon. kipeetä.

    Äänestä

  • Toisen maailmansodan jäljiltäkin lienee vielä paljon arvokasta taidetta "väärissä käsissä".

    Sodissa ryöstellään - eivätkä valloittajat ole ainoita ryöstelijöitä.

    Lieneekö paljonkaan kulttuurihistoriallisesti arvokasta alkuperäisellä paikallaan? Mutta paljonko tuosta aineistosta sitten on on suurelta yleisöltä näkymättömissä, "hämärissä" yksityiskokoelmissa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hertta kirjoitti:

Maailman menoa palstalla nimimekrki "ohikulkija" esittää pohdittavaksi sopivan selityksen sille, miksi Bagdadin museon korvaamattomat muinaismuistot saavat rauhassa levitä Levanttiin ja sitä tietä ties minne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu