Pyhitetty nöyryys.

Siinä määrin kuin kukin teistä todellisessa nöyryydessä kirkkautta kaipaa, Isä on vieläkin armahtava Häntä rakastavia lapsiaan.
Kuitenkin tämä on vielä monen kohdalla kaukaista,sillä todellista nöyryyttä ei sanoiksi pueta,vaan se on todellisena hiljaisena elämän vaatimattomuutena, itsensä alentamisena, että Isä itse saisi hänet siitä korottaa. Kuinka paljon onkaan vielä ylpeyden syntiä!
Kuinka kaukana ollaan tosi nöyryydestä! Kuinka harvat teistä haluavatkaan olla pienteni parissa, alhaisten riveissä,kaikkensa alttiiksi antamassa,jopa sielunsa hukuttamassa,näin saavuttaaksensa todellisen pysyvän siunauksen,joka annetaan vain alennusteillä,kyynellaaksojen kautta nöyryydessä itsensä unohtaneille.

Te rakkaani,muistakaa! Todellisesti nöyrät eivät milloinkaan näe itseään,eivätkä loukkaanu Minuun,Vapahtajaansa, väärämielistenkään lyöntien ja koetusten alla,vaan sitäkin enemmän he iloitsevat lisätystä kärsimyksen armosta ja katsovat Minuun,Herraansa ja Vapahtajaansa, eikä suinkaan iskujen antajaan - vielä vähemmän itseensä.
PYHITETTY NÖYRYYS ei näe ketään muuta kuin Minut, Herransa ja Vapahtajansa,vaikkapa kärsisi syyttömänä. Hän iloitsee sitäkin korkeammin, puhtaammin Herransa tahdon tiestä,ollessaan arvollinen lisättyyn kärsimisen armoon, totuuden tähden, saada käydä Herransa ja Vapahtajansa askelissa myöskin orjantappuraisella tiellä ja taistella ikuisesti kestävän Jumalallisen totuuden tähden, olemalla Jumalan totuuksien kohde myöskin väärien syytösten alla ja häväistystenkin kautta.
Kun nämä aallot sielunvihollisen vyörynä vyöryvät alas maahan, saaden kohteeksi Herran omien maailman, niin saman aikaisesti Isän sydämmeltä enkeleiden tuoma rakkauden aalto vyöryy päällenne. Se on voima, voiman kirkas pilvi ja elämän syvä lähde, lähtöisin itse Isän sydämmeltä, ja näiden kahden voiman välillä alkaa taistelu. Omat enkelinne seisovat vierellänne pyhällä jännityksellä seuraten kenen puolelle taisteleva kääntyy katseellaan,teoillaan - itseensäkö,alempaan minäänsäkö,sitä hemmoitellen,säälien ja sen vääryyden paljouttako laskien hän voimansa uhraa itsekeskeisyydessä,omahyväisyydessä ja ylpeydessä tai luoko hän katseensa ylös korkeuteen, tosi rakkauden luojaan, Jumalaansa,Herraansa ja Vapahtajaansa, joka täysin syyttömänä ja viattomana polki tuskien uurnan kehdosta hautaan asti.

OI Herrani olenko minä arvollinen tähän lisättyyn kärsimisen armoon, via Dolorosaan, tuskien tiehen,sinun totuuksiesi tähden,seuratakseni sinua,ei vaan kunniassa,vaan häpeässäkin,alhaisten tiellä!
Jokainen isku,koettelemus on MÄÄRÄTARKOITUKSELLA lähetetty nöyryyttääkseen ylpeyden madon juuria.
Tämän tähden linkoaa moni kivi rakastettua lastani kohti.Niin kauan kuin ylpeyden mato on elävä,on KIVISADE TARPEELLINEN JA VÄLTTÄMÄTÖN.
Niin syvällä kuin ylpeys asuu itsekussakin persoonassa,sen voimakkaammin hän huomioi itsensä ja valittaa kärsimyksen tulta, vaan mitä enemmän hän on rakastunut Herraansa ja Vapahtajaansa, sen suurempi on hänen ilonsa kärsimysten suuruudesta. Hän näkee kaikessa vain Herransa,eikä ihmistä. Mutta silloin hän onkin jo kuollut alhaisille pyyteilleen ja elää Kuninkaansa kunniaksi.JA elää juuri silloin,kun saa taistella hänen kanssaan,sillä tämä se juuri on,joka hänet kruunaa,kirkastaa ja elämän voimiakin vahvistaa: Taisto ja työ kunniaksi Herran.
Tämä on nöyryyttä,jota Isäni odottaa siellä alhalla.Ja jos te lapseni tulette rakkaudessa todellisesti nöyrinä yhdeksi tämän karsintakauden ja hioma-ahjon aikana, niin se on luova yhteyden Jumalallista pyhintä voimaa,kun taistelut alkavat ulkoapäin viimeisinä vitsauksina. Vaan ellette ole niiden tullessa yhtä, ei ole mahdollista silloin taistelussa häiriintymättömästi voittajana selviytyä.
Peto astuessaan esiin,katsoo uhria teistä itselleen,pettäen Egyptin kalleuksilla,esiintyen valkeuden enkelinä.
Sillä se tulee ENKELIN NÖYRYYDESSÄ ja muka jumalallista totuutta edustaakseen, oikaistaakseen muka harhaan joutuneita. Tultakin se saa taivaasta, siten todistaakseen oikeuksiensa puolesta.Ja koska tämä aika on jo ovella, Herran pyhien tulisi olla aina lähellä Herraa.
Nyt on teillä kiireinen hetki kaikkialla,mutta erittäinkin pyhien majoissa elääksenne kaikessa apostolisen totuuden mukaan. Juuri tämän tähden Isäni ja Minä annamme teille koe-ahjoja,että nöyryyden suloisen polun omaksenne löytäisitte.
VAIN NÖYRÄT VOIVAT LAUPEUTTA HARJOITTAA JA PALVELEVASSA RAKKAUDESSA HEIDÄT USKOLLISUUS KAUNISTAA. Näitä hengen hedelmiä ja kaikkia Pyhän maan hyveitä niin vähän morsiussieluissakin löydän. Te ette ole vielä ylkäänne rakastuneet pyhimmällä, korkeimmalla tavalla ja siksi teihin koskevat pienimmätkin iskut,koska oma tahtonne vielä elää ja vallitsee.
NÖYRYYDEN VALTAKUNNAN AVAIN ON MINÄN KUOLEMA.
Puhuessamme täällä ylhäällä,sanomme: He ovat kuolleita, samoin kuin tänne ylös tulleet jäsenet ovat kuolleet ruumiillisen kuoleman. Mutta ennen sitä kuolemaa hekin uskolla omistivat Minut,Vapahtajansa ja nyt he aina täällä keskuudessaan puhuvat näin:"Jeesus löysi sen ja sen,Jeesus teki sellaisen työn,pelasti,paransi,auttoi,ruokki,antoi vaateita,rakasti,kirkasti,vaikka he itse olivatkin välikappaleita teoissa. Tälläisiä rakkauden tekoja he eivät vahingossakaan sano omikseen,vaan sanovat:"Jeesus kävi täällä ja teki niin ja niin."
Tälläinen puhetapa on täällä Jumalan seurakunnassa siksi,että he ovat kuolleita itselleen.Tämän tähden on Pyhässä Raamatussa myöskin sanat Paavalin lausumina: "En enää elä minä,vaan Kristus minussa." Huomatkaa! Taistelun helteessä henkivoimat vahvistuvat. Alemman minän kärki taittuu ja lyhenee lyhenemistään,sen voimat herpaantuvat ja ahjon jatkuessa se lähtee kuolemaansa kohti,ja näin Minä Kristus tulen elämään kuolleessa,jolloin tosi nöyryys Minun,VAPAHTAJANNE NÖYRYYTENÄ kaunistaa ja kirkastaa teitä.

Tämä on morsiamen päämäärä ja hän on sen ennen tuloani saavuttava nähtävällä tavalla.
Siksi rakaat lapseni,älkää oudoksuko päivän paahteista hellettä, kiusojen merta, kivisadetta, muotojumalisten ja valheveljien kristillismielistä ja valheellista syytöstä, ystäväin petosta, kun he itseään suositellen totuuden sanaani huulillaan väännellen, pienet lähettini ja todelliset apostolisen totuuden jalkoihinsa yrittävät polkea. Vaan vaikka he jonkun ruumiinkin tappaisivat,niin henkeä he eivät voi hukuttaa,eikä alkuperäistä totuuttani tyhjäksi tehdä. Ei vielä silloinkaan,kun he sanovat: Ei ensimmäinenkään seurakunta menestynyt. Siinä meidän on mentävä samoja teitä. - He ottavat lankeemuksen elävästä esimerkistä esimerkin,vaan eivät katso sitä,mitä Isä teki seurakunnan keskellä Herran kavaltajille: surmasi heidät. - Näin suuren rangaistuksen saa ylpeyden,itsekyyden,omahyväisyyden synti! Vaan kun ei ole enää vuosisatoihin saarnattu tätä totuutta,ovat kansat ymmärtämättömiä ja Jumala on kärsinyt tietämättömyyden aikoja. Mutta nyt viimeisellä ajalla Hän on ymmärrystä antava jälleen. Ja kaikkia niitä sieluja, jotka Jumalan seurakunnassa saatanan seulasta selviytyvät voittajina KRISTUSKESKEISEN EVANKELIUMIN ALLE,heitä nimitämme morsiuskansaksi ja apostolisen totuuden edustajiksi viimeisellä ajalla maan päällä. Ja ennen kuin Ylkä tulee morsiantaan noutamaan,on hänellä alhaalla maan päällä HÄNEEN ITSEENSÄ RAKASTUNUT MORSIUSKANSA.
Se on ajankohtainen totuuden kirje Kristuksen verellä kirjoiitettu sydänten tauluihin.Se kansa ei enää elä itselleen, vaan Yljälleen.Ne sielut eivät ole enää missään tekemisissä alemman minänsä kanssa.Kristus hallitsee heissä uskon kautta. He eivät näe muuta kun tulevan Ylkänsä,sillä he ovat rakastuneet Häneen. Jokainen silmänräpäys he valmistavat tietä Ylkänsä tulolle. Sen he tekevät siten että katselevat Häntä toinen toisessaan.Rakastavat Häntä jo tulleena,kaikilla mahdollisilla tavoilla ja kaiken aineellisen,johon muotokristityt ovat kiintyneet,sen he nyt roskana pitävät ja joka liikana painona pois karisee. Heiidän suurin ilonsa on vain rakastaa toisissaan Vapahtajaa.Pyhitetyn rakkauden alemmilla asteilla olevat rakastavat lähimmäistään niinkuin itseään ja ylemillä (asteilla) enemmän kuin itseään. Eivät kuitenkaan he,vaan Minä heissä,saaden välittömän muodon heissä nöyryydessä.
Ken uskaltaa väittää,ettei apostolinen totuus voi menestyä maan päällä, se ihminen todistaa olevansa kaukana nöyryydestä, ollen oman minänsä orja,jonka määräyksen alaisena on toteltava sitä, mitä liha vaatii.Ja inhimillisen lain vaatimus kuuluu: Oma apu paras apu.Hän uskoo näkyviin,vaan ei näkymättömiin,varsinkin aineellisen elämän alla. Hän epäilee teoillansa,ettei Jumala pysty häntä turvaamaan jokapäiväisen elämän tarpeissa ja siksi hän hylkää rakkauden pankit,jotka ovat kurjat ja Herran vaalevenevat vainiot ja kiireisin askelin he rientävät Egyptin joukkoihin,viemään rahansa kirotuille koroille.
Tämän nurjan ja kurjan sukukunnan keskeltä nousevat Herran vihamiehet,ahneuden ja kateuden kyyn vaaniessa heidän kauttaan valeveljien muodossa apostolista totuutta viimeisellä ajalla. Vaan rakkaat lapseni,TUTKIKAA SANAANI RAAMATUN LEHDILTÄ JA PYRKIKÄÄ OJENTAMAAN ELÄMÄNNE SEN MUKAAN. Ja vaikka enkeli taivaasta julistaisi muuta oppia, älkää häntä seuratko.Sanoistaan huolimatta he ovat eksytyksen henkiä. Olkaa varuillanne ja valvokaa, sillä ystäväkin kulkee viimeisillä ajoilla panettelijana. VAIN RAKKAUS JA TOTUUS YHDESSÄ SITOVAT JUMALAN VALITUT YLKÄÄNSÄ JA TOINEN TOISIINSA KATKEAMATTOMILLA SITEILLÄ.
Nämä kaksi, ja oma minä lihallisine pyytteineen kristilliselläkin alalla tulevat suurimmaksi paulaksi teille yljän ulon edellä apostolisessa totuudessa (eläjät),koska Sodoman kansan tavoin on rakkaus rahaan sen lihan tielle epäuskossa vienyt.Sentähden he saarnaavat ja painetunkin sanan kautta kantaansa puolustavat epäuskossa,ettei muka ole mahdollista Jumalan seurakuntien kesken elää hengellistä ja talouselämää yhdyselämänä. vaan koska lihalliselle minälle on helpompi tie Egyptin tavoin omistaa kaikki itselleen,huolimatta siitä,mitä Raamattu sanoo: - Teidän järjellisenä Jumalanpalveluksenanne ovat orvot ja lesket huolineen ja ahdistuksineen,edelleen: Tehkää väärällä mammonalla itsellenne ystäviä,että he siunaten muistaisivat teitä. Kun Herran omat eivät ole näin tehneet,on siinä yksi suurimpia syitä,miksi Herran ystävät ovat harvenneet. Sanan saarnajien ja uskovien rakkaus rahaan on kylmentänyt ihmisten sydämmet totuudelle. On puhuttu joskus vain juhlapuhein, vaan ei eletty heille. Kaiken tämän tähden Isäni ja Minä olemmekin siunauksen pilven siirtäneet yltänne. Sillä rakkaus kysyy myöskin vanhurskasten vanhurskaita tekoja. Kuinka paljon kirottuja mammonan orjia on kristittyjen parissa ja juuri he pahimmin loukkaantuvat apostolisen totuuden yhteyspyrkimykseen,koska se heidän mielestään on mahdotonta. Muuten he sallisivat näiden apostolisen totuuden ystäviä harjoittaa laupeuden työtä (sekä talousyhteyttäkin,kuten 1:sen seurakunnan aikana tehtiin),mutta nämä mammonan orjat pelkäävät,että mammonan orjuudessa elävät ystävät jättävät heidät hyvyyksiensä keskelle ja silloinhan heiltä katoaisi mielestään kunnian ja mahdollisen saavuttavansa mammonan lähteet,ja siksi he sotivat totuuksia vastaan. He eivät ole edes alimmalla uhritasolla,että antaisivat edes kymmenykset,puhumattakaan että antaisivat kaikkensa Herralle.Isäni usein sanoo täällä ylhäällä:voi kuinka he ovat ahneita rikkauksille,eivätkä anna Minun työlleni sanan mukaisesti.Voi heitä,kuinka he kadehtivat,eivätkä taivuta lihaansa,Minun tahtooni nöyryydessä.
Voi teitä,te henkisesti rikkaat ja ylpeät roskan mukananne raahaajat,milloinka Sanani saa sijan teissä? MILLOIN KRISTUS;POIKANI SAA HALLITA ELÄMÄÄNNE JA SEURAKUNTIANNE?
Tämä on Poikani ensimmäinen tuleminen sisäisesti teihin hallitsevana Kuninkaana myöskin aineellisen elämän alalla.Ja kuka teistä ei tahdo tällä nöyryytyksen laakson tiellä tehdä kassani tahtoani,siten kuollakseen minälleen,hän ei ole sovelias märttyyrisieluksi eikä vaimoksi erämaahan.Hänellä on myöskin vaara seitsemän viimeisen vitsauksen aikana myydä itsensä muutamasta vatsantäytteestä vääryydelle.Kuinka tärkeä onkaan nöyryyden tie,ja välttämätön sanan mukainen uskovien elämän yhteys kaikessa,sillä se rohkaisee ja antaa voimia taisteluun,koska HENGEN YHTEYS ON VOIMIA ANTAVA KAIKESSA TYÖSSÄ JA TAISTELUSSA. Katsokaa henkipedon toimintaa,kuinka sen seuraajat ovat yhtä,mutta Minun huoneeni kalujen kantajat riitelevät ja ovat Egyptin kaltaisia ja tämän synti-Egyptin alaisia.He yrittävät luoda yhteyttä, vaan se ei tule koskaan onnistumaan,koska siitä puuttuu Jumalallinen totuus,sisäinen voima.HUONE ON PUHDISTETTAVA SISÄLTÄ,eikä vain ulkoa kalkittava.
Nöyryys ja sanan pohjalle asettuminen lähimmän jokapäiväisen elämän kysymyksissä,rakkauden lain alaisina nöyryydessä,alas ristin juurelle laskeutuen,kädet ojennettuina ylös,tässä tie! Dogmit ja toistensa sietäväisyys tulee sitten itsestään.SANAN JA HENGEN TIE ON KORKEIN TIE. Tämä muistakaa te viimeisen seurakunnan sukupolvi,tuloani odottakaa! Valvokaa, sillä nyt ovat alkaneet eksytyksen ajat.Kansojen keskellä maassa,monien kädet ovat verien vikoja täynnä ja sangen monet Herran kalujen kantajat ovat ahneuden ja ylpeyden synnissä ja onpa maan päällä monta sellaistakin lasta,jotka uskovien riveissä käyvät,mutta ovatkin jo osallistuneet apostolisen totuuden vainojiksi,langeten valheen,kateuden,ryöstön ja vihamielisyyden pauloihin, mutta ovatkin tämän kautta tulleet murhan syntiin syypäiksi,sillä eräitä heidän kauttaan on hengellisesti kuollut.-
Kuinka kaukana nöyryydestä,Kristuskeskeisyydestä onkaan vihaa kantava ihmislapsi,vaikka hän puhuisi enkelin totuutta!
Isäni on jälleen sallinut maan päälle eksytysten henkiä omiensa joukkoon. Yhtä tarpeen kun ovat puolueet ja lahkot,joissa uskonne koetellaan,ovat kiusojenkin ahjot seulontakaudella ja "punainen meri",sillä niissä kulta kirkastetaan ja kuona kulutetaan pois,sekä oma minä kuoletetaan.Pyrkikää täyttymään ristin luona apostolisen totuuden pyhällä tulella. Uikaa Golgatan verimeren syvyydessä ja täyttykää Pyhällä Henhellä niinkuin apostolisen seurakunnan pyhät ennenkin täyttyivät. Pyytäkää kuolla perinnäissäännöille ja kaikelle,mikä ei pohjaudu Herranne sanaan,sillä kaikki muu on pettävää,parhainkin on vailinaista! Vain sana Herran on täydellistä valoa ja annettu kaikkia aikoja varten. Ja kun sitä jälleen ajankohtaisena julistetaan tarttukaa siihen ennakkoluulottomasti ja puhtaasti sekä kaikkine vaatimuksineen hyväksykää sana elämänne ohjeeksi,yrittämättä väännellä Jumalallisia totuuksia lihallisen mielenne mukaan.Vaikka aika ja aikakaudet muuttuvat,ei muutu sana Herran. Kuinka ihanaa olisikaa elämänne ja siunauksista rikasta,jos antaisitte sanani johtaa teitä. Vaan näin ei ole vielä keskuudessanne. Korkeasta tietokristillisyydestä huolimatta on keskuudessanne totuuden vainoojia saarnatuoleja myöten ja suurin osa Minun nimeänikin mainiten epäpuhtailla vaikutteilla ja Isäni lausuu:
Voi heitä,kun tuomiota päälensä vetävät! Vaan kuitenkin on Minulla yksilöitä maan päällä hajallaan kuin akanat tuulessa. Heille olen totuuteni sanan kirkastanut. Ja nyt Poikansa tulon edellä sanoo Isä: Minä kokoan heidät kaikista ilmansuunnista,maan ääristä,yhdeksi sydämmeksi ja sieluksi luon heidät. He julistavat Kristuskeskeistä evankeliumia,mutta myös hyväksyvät elämässään apostolisen seurakunnan pyhät totuudet kaikkinensa. Tämä kansa on maan päällä viimeinen jäännös,joka uhkuu Jumalan kiitosta. Vain kourallinen tomua on heidän arvonsa maan suurten silmissä.Eivätkä muotokristityt heidän oppiaan juuri minään pidä ja lihan tahtoa kysyvät nousevat heitä vastaan ensin ja enin nuo kristityt, - ja näin on alkanut henkien välinen viimeinen sota,jossa isä nousee poikaa ja poika isää vastaan niinkuin sanassa sanotaan. Hengelliset isät nousevat synnyttämiään lapsiaan vastaan ja päin vastoin.Tämä on jo alkanut.-
Se joukko joka otetaan ylös,on apostolisen totuuden,ei vaan tunnustaja,vaan myöskin sen eläjä,kansa,joka kaikessa katsoo vain auktoriteetiansa, Jeesusta Kristusta,niin opissa kun elämässäkin,vain Häntä seuraten kulkea tahtoo.
He uskovat myöskin Kristittyjen yhteyden taloudellisellakin alalla,ei vain juhlakokouksissa,joidenkin eri tavalla ajattelevien uskovien kirkkoihinsa hyväksymällä.Silläkin on oma arvonsa,sikäli kun vaikutin on puhdas ja kestää kokeen.

Kuitenkin,jos tämä juhlahuoneeseen hyväksytty juhlavieras joutuisikin hengen vireessä kirkastamaan Kristuskeskeistä evankeliumia ja sen kautta syvempääkin totuutta kun mitä tuossa kirkossa on ennen puhuttu,on usein käynytkin niin,että juuri silloin he loukkaantuvat toisiinsa ja jopa usein toisensa ylenantavat (hylkäävätkin) ja näin Baabelin tornin rakentaminen jatkuu ja kielten sekoitus kansojen keskellä edistyy, vaikka kristittyjen yhteydestä suurtakin ääntä pidetään.Se on kuitenkin kuin helisevä vaski ja kilisevä kulkunen sekä hengen saamisen kuolema,koska en Minä,Herranne ja Vapahtajanne saa valtuuksia,hallitakseni teitä sanan mukaan.Pyhä kirja,Raamattu on teillä vielä keskuudessanne ja hetkinen on teillä vielä julkista sanan levitysaikaa.

Tarttukaa nöyryydessä sanaani ja sitten kiiruhtakaa vaaleneville vainioilleni,Minun viinitarhaani,apostolisen totuuden lyhty kädessänne,keski-yön viimeisellä minuutilla,riitelevien kristittyjen,kuoleman löyhkää kantavien pakanoiden luo,että niin moni kun mahdollista heistä vielä pelastuisi,vaikka porttona ja publikaanina valtakuntaani pääsisi väärentämättömän totuuden avulla.
Kaita on tämä tie ja suuria laumoja ei tällä tiellä kulje.Halpaa on se joukko,kyynel-laakson pohjan kautta se kulkee.Korkeimman auttajansa jäljessä,vaarojen aina suuremmaksi tullen,se syvemmälle laakson pohjaan käy,Ylkänsä jalkojen juureen pyhiin haavoihinsa uppoutuneina,Henen lepoon Hänessä,joka on pyhä virvoituksen lähde kuivassa erämaassa.Siinä uskon kautta yön synkimmällän ollessa,siinä haavoja suudeltaessa kuuluu huuto:Ylkä tulee - valmistautukaa!
Kauas he eivät ehdi juosta.Hänen tulonsa jo näkyy. Vain siinä ilo kyynelinen tervehdys. Lamput kunnossa...Odotuksen riemu ilo kyynel kasvoilla - niin oli morsian armoitettu kärsimään laakson syvyydessä,kahden kanssa Jeesuksen. Tälläinen on morsiammen henkitila Yljän tullessa. Siinä silmän räpäyksessä he (morsian) muuttuvat henkiruumiiksi,nousevat ylös. Alas maahan jää synkkä varjo,itku ja parku! Omaisten ja ystävien ero oli tullut.He etsivät rakkaitaan! Mikä epätoivon tuska teillä ja teiden varsilla! Niin halveksittu Herran lauma oli otettu pois! Oi kumpa olisi uskonut pappini,ystäväni,tai äitini sanaan! - Epätoivo - sekasotku maan päällä! Yön varjoja...
Rakkaani maan päällä!ettei vain sinä olisi tuonhon epätoivoiseen joukkoon sotkeutuva, pois otettaessa,tartu sanaani niin kauan kun se on vielä saatavissa. - Ja sinä laakson lapsi,astu sotaan omanani. Minä sinut turmeluksesta nostan,että olisit voittaja.Astu sotaan Hänen kanssaan,joka elää ja hallitsee elämääsi Pyhän Raamatun totuuden mukaan.

Tämä puhe jonka Minä Herranne ja Vapahtajanne pidin maan tomun kautta,on tarkoitettu kaikille,niille maan päällä,jotka tahtovat olla apostolisen lipun alla.Yltäkylläisille se ei kelpaa.He hylkäävät sen roskakoriin ja lähtevät Herran pieniä moukaroimaan,lyömään ja silmiä puhkomaan.Kuitenkin osa heistäkin Saulus Tarsolaisen tavoin,totuuden kuultuaan kääntyy ja pelastuu.Vaan varsin monet heräävät vasta kuoltuaan,koska he ovat liian rikkaita nöyrtyäkseen alhaisten riveihin.

Tämän puheen pääasiat ovat nöyryys,minän kuolema,apostolisen totuuden elämään sovittaminen,kristittyjen yhteys ja Yljän tulo. Tämä puhe on teille tuloani odotellessanne,yhdessä Pyhän Raamatun kanssa - virvoitus, tähti ja rohkaisu päivän helteen paahteessa polttavimmin.
4337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...puppugeneraattorilla. Sanoja sanojen perään vailla minkäänlaista sisältöä.

Jos voisit tiivistää sanomasi vaikka 10%:iin alkuperäisestä, niiin joku ehkä voisi vaivautua sen lukemaankin.

Joku punainen lankakin siinä olisi hyvä olla.

Äänestä

ja oikealta kuulostaa, mutta niin vaikealta! monimutkaisen kuuloista... jospa uskoa ei olekaan tarpeeksi..

Äänestä

Loistava kirjoitus !!! KIITOS SIITÄ ! Ainoastaan yksi pieni korjaus; kun meidät uskovat aikanamme temmataan ylös, niin varmasti myös rakkaimpamme, äitimme, isämme, veljemme ym. ovat mukana, koska Jumalahan pelastaa perhekunnittain. Apt 16:31: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."

Äänestä

Kyllä kai tuon voi kiteyttää aforismiin: Kauneimmat kukkaset kasvavat oman minän haudalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

näkysanoma.1946 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu