Aion hakea

Jenkeissä on moni asia paremmin! Mm sananvapaus. Esimerkiksi Conan O'Brien morkkaa Bushia niin räikeästi, että Suomessa olisi jo ollut oikeuden edessä vastaamassa sanoistaan.

USA on vapaudenkaipuisten ihmisten perustama valtio. Siinä maassa yrittämisestä ei rangaista, ja se myös näkyy. Amerikkalaisten keskimääräinen ostovoima lyö laudalta monet muut.

Vaikka jenkkilässä ei olisi edes koulutusta, maassa voi edetä vaikka kuinka pitkälle perustamalla vaikkapa yrityksen nimeltä rätti ja moppi, ja alkamalla siivoamaan muiden sotkuja. Vain taivas on rajana yrityksen kasvulle.

Lahjakkuudet pyritään löytämään, ja jos olet lahjakas, sinulla on hyvät mahdollisuudet saada huippustipendi huippuoppilaitokseen.

Sosiaaliturvakin jenkeissä on, toisin kuin yleisesti väitetään. Sikäläiset vain eivät oikeinpidäsosiaaliturvan varassa elämistä edes vaihtoehtona. On totta, että ennaltaehkäisevä terveydenhuolto on hyvässä jamassa USA:ssa niiden keskuudessa, joilla ei ole vakuutuksia, mutta tähänkin asiaan saattaa tulla pian muutos. Henkisesti olen jo amerikkalainen.
5371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä tulet pilvilinnoista putoamaan jos "unelmasi" toteutat, jota tosin epäilen.

Äänestä

Mitäs meinasit lähteä jenkkeihin tekemään? Miksi et tee samaa Suomessa?

Äänestä
  • Teen työtä johon minut on koulutettu. Viime vuonna ansaitsin 83 500 euroa, mutta verojen jälkeen käteen jäi himpun yli 50 000 euroa.

    Nautin uudesta ympäristöstä. Tietty uutuudenviehätys liittyy tietysti kuvioon myös, ihminenhän on perusutelias.

    Aion myös ansaita käteen kolminkertaisesti sen mitä Suomessa. Lopun aikaa otan rennosti ja nautin amerikkaisten välittömästä ja rennosta elämäntyylistä.

    Äänestä

Suomihan on maailman amerikkalaisin maa.

Äänestä

NATO! Suomi myös Natoon ja heti!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


greencardia. kirjoitti:

Jenkeissä on moni asia paremmin! Mm sananvapaus. Esimerkiksi Conan O'Brien morkkaa Bushia niin räikeästi, että Suomessa olisi jo ollut oikeuden edessä vastaamassa sanoistaan.

USA on vapaudenkaipuisten ihmisten perustama valtio. Siinä maassa yrittämisestä ei rangaista, ja se myös näkyy. Amerikkalaisten keskimääräinen ostovoima lyö laudalta monet muut.

Vaikka jenkkilässä ei olisi edes koulutusta, maassa voi edetä vaikka kuinka pitkälle perustamalla vaikkapa yrityksen nimeltä rätti ja moppi, ja alkamalla siivoamaan muiden sotkuja. Vain taivas on rajana yrityksen kasvulle.

Lahjakkuudet pyritään löytämään, ja jos olet lahjakas, sinulla on hyvät mahdollisuudet saada huippustipendi huippuoppilaitokseen.

Sosiaaliturvakin jenkeissä on, toisin kuin yleisesti väitetään. Sikäläiset vain eivät oikeinpidäsosiaaliturvan varassa elämistä edes vaihtoehtona. On totta, että ennaltaehkäisevä terveydenhuolto on hyvässä jamassa USA:ssa niiden keskuudessa, joilla ei ole vakuutuksia, mutta tähänkin asiaan saattaa tulla pian muutos. Henkisesti olen jo amerikkalainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu