SAILAKSEN suusta

onnellisesti kliseisissä uusliberalistisissa tulkinnoissaan. Kun kuvitellaan että tavoitteena on "vapaa" talous ja että yhteiskunnan ongelmat jotenkin voitaisiin ratkaista talouden viidakonlait sisäistämällä, tuollaisiin sailas-ylistyksiin päädytään.

Uimonen puhuu kuin itsestäänselvyytenä "1980-luvun jakopolitiikasta" siinä missä aivan yhtä hyvin voidaan puhua 1980-luvun kasinotaloudesta.
Koko kirjoituksessa ei ole yhtään lähtökohtaa, jolle täysin päinvastainen lähtökohtaoletus ei olisi yhtä mahdollinen.

Sailaksen säästölistoilla ei saatu aikaan edes asiallista lamanhoitoa. Kannattaa perehtyä vaikkapa Suomen Akatemian tekemiin jälkikritiikkeihin.

Hyväveli-pari Lipponen ja Sailas ovat rautaisella kädellä ohjailleet tämän maan taloutta, ja sen seurauksena esim. köyhyyden määrä on jatkuvasti lisääntynyt ja köyhimmän kansanosan keskimääräinen elinikäkin kääntynyt jo laskuun. Kun toiseen vaakakuppiin pannaan sellaiset kliseiset taloudenhoitokeinot joita tunnevammaiset liberalistit esittävät, ja toiseen vaakakuppiin ne yhteiskunnan vähäosaosille konkretisoituvat synkät tulokset, jotka ovat seuranneet noudatettua uusliberalistista politiikkaa, voidaan kysyä, kumpaan suuntaan haluamme nyt lähteä.

"Talous" ei ole mikään oppi tai järjestelmä, jolla hyvä yhteiskunta rakennetaan. Ei myöskään ole tilannetta jossa "ensin täytyy saada kuntoon talous ennen kuin sosiaalipolitiikkaa voidaan harjoittaa". Kysymys on aina sekä tulojen tekemisestä että niiden jakamisesta - näitä ei käytännössä voi erottaa toisistaan, ja siksi "sailastyyppinen" talousteoria, jossa talouden toimintaedellytykset ajavat kaiken muun yli, tuottaaa vain yhteiskunnallista hajoamista.