suunnittelu

Inflaatioteoria on osoitus Jumalan olemassa olosta? Kvanttifluktuaation ohjaaminen voisi olla kätevä tapa "suunnittelijalle" muodostaa materiaa tyhjästä.
No ateistihan yrittää nyt selittää, että Jumala on tarpeeton oletus, sillä kvanttimekaniikan lait voidaan johtaa säieteoriasta. Tästä herää tietenkin kysymys miksi (oletetut) säikeet ovat juuri sellaisia, että niistä seuraa kvanttimekaniikka. Oletetaan vielä, että fysikaalinen teoria A selittää, miksi säikeet ovat sellaisia kuin ne ovat. Tämän jälkeen ehkä löydetään teoria B, josta voidaan johtaa A jne. Koskaan ei tule loppua.
Jumala tarjoaa tähän yksinkertaisen ratkaisun, Jumalaa ei ole kukaan luonut ja se on ollut aina olemassa (jo ennen kuin aikakin syntyi). Tähän ateisti joka ei ole tiedeuskovainen luultavasti vastaa, että vaikka lopullinen syy ei koskaan ratkea, niin Jumalaa ei silti saa olettaa. Ei edes silloinkaan, jos fysiikalle tulee rajat vastaa ja että tietämykseen jää aukkoja. Tällöin on tietoteoreettisessä mielessä vain sanottava, että tiettyjä ilmiötä ei voida selittää ne vain on olemassa.
4334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eli jos jotain ei tiedetä, niin GDI. Miksi luulet, että tiedettä tehdään? Aivan oikein, kun ei tiedetä, niin otetaan selvää.

Jos ääretön ja ikuinen ja kaikkivoipa Jumala (siis suunnilleen monimutkaisin kuviteltavissa oleva entiteetti) on putkahtanut tyhjästä, mikseivät vähäisemmätkin asiat? Vai suunnitteliko joku Jumalan?

On aika köyhää ja epärehellistä todeta vain, että emme tiedä, goddidit (Odin on Suuri!) ja jättää homma siihen. Mieti nyt vähän, miten surkean takapajuinen ajatus tuo on...

Äänestä

Koko ihmiskunnan ajan on ihmisillä ollut tapana selittää tuntematon jumalan olemassaolon todisteena. Tiede kuitenkin pystyy löytämään vastauksia aiemmin tuntemattomille ilmiöille. Näin ollen uskovien on täytynyt koko ajan perääntyä uuden tuntemattoman taakse. Kuinka pitkään uskovien logiikka riittää tähän peruutteluun? Tiede ei tule koskaan lopettamaan vastausten hakemista tuntemattomiin kysymyksiin. Onko siis aloittaja sitä mieltä, että jossain kohtaa pitäisi tieteen teko lopettaa? Todeta vain, että tästä eteenpäin kaikki on jumalan työtä? Missä olisi se sopiva raja? Kuka sen osaa määrätä? Miksi pitää uskoa koko jumalahöpötykseen kun se kerran vaatii mitä kummallisimpia ajatusmalleja?

Äänestä
  • "Näin ollen uskovien on täytynyt koko ajan perääntyä uuden tuntemattoman taakse. Kuinka pitkään uskovien logiikka riittää tähän peruutteluun?"

    Loputtomiin tai niin kauan, kunnes fysikaalle tulee rajat Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen tyyliin.

    "Tiede ei tule koskaan lopettamaan vastausten hakemista tuntemattomiin kysymyksiin. Onko siis aloittaja sitä mieltä, että jossain kohtaa pitäisi tieteen teko lopettaa? Todeta vain, että tästä eteenpäin kaikki on jumalan työtä? Missä olisi se sopiva raja?"

    Tieteen pitää pyrkiä selvittämään totuutta niin pitkälle kuin se ikinä pystyy. Tarkoitin aloituksessa, että fysiikka saattaa antaa "luvan" loputtomasti tarkentuvalle teorian muodostukselle. Taikka sitten fysiikka vain "sanoo, että nyt tuli stoppi" Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen tyyliin.

    "Miksi pitää uskoa koko jumalahöpötykseen kun se kerran vaatii mitä kummallisimpia ajatusmalleja? "

    Ei ole mikään pakko uskoa. Toin vain YHDEN pointin omasta uskostani esille.

    Äänestä

  • argumentti kirjoitti:

    "Näin ollen uskovien on täytynyt koko ajan perääntyä uuden tuntemattoman taakse. Kuinka pitkään uskovien logiikka riittää tähän peruutteluun?"

    Loputtomiin tai niin kauan, kunnes fysikaalle tulee rajat Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen tyyliin.

    "Tiede ei tule koskaan lopettamaan vastausten hakemista tuntemattomiin kysymyksiin. Onko siis aloittaja sitä mieltä, että jossain kohtaa pitäisi tieteen teko lopettaa? Todeta vain, että tästä eteenpäin kaikki on jumalan työtä? Missä olisi se sopiva raja?"

    Tieteen pitää pyrkiä selvittämään totuutta niin pitkälle kuin se ikinä pystyy. Tarkoitin aloituksessa, että fysiikka saattaa antaa "luvan" loputtomasti tarkentuvalle teorian muodostukselle. Taikka sitten fysiikka vain "sanoo, että nyt tuli stoppi" Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen tyyliin.

    "Miksi pitää uskoa koko jumalahöpötykseen kun se kerran vaatii mitä kummallisimpia ajatusmalleja? "

    Ei ole mikään pakko uskoa. Toin vain YHDEN pointin omasta uskostani esille.

    Se on tietenkin totta, että kaikkea ei voi koskaan tarkasti selittää. Miten se sitten todistaa jumalan tai muun yliluonnollisen olemassaolon?

    Turha kysymys tietenkin. Jumalausko on vain uskoa. Siihen joko uskoo tai sitten ei. Usko on kuitenkin vain mielen asia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


argumentti kirjoitti:

Inflaatioteoria on osoitus Jumalan olemassa olosta? Kvanttifluktuaation ohjaaminen voisi olla kätevä tapa "suunnittelijalle" muodostaa materiaa tyhjästä.
No ateistihan yrittää nyt selittää, että Jumala on tarpeeton oletus, sillä kvanttimekaniikan lait voidaan johtaa säieteoriasta. Tästä herää tietenkin kysymys miksi (oletetut) säikeet ovat juuri sellaisia, että niistä seuraa kvanttimekaniikka. Oletetaan vielä, että fysikaalinen teoria A selittää, miksi säikeet ovat sellaisia kuin ne ovat. Tämän jälkeen ehkä löydetään teoria B, josta voidaan johtaa A jne. Koskaan ei tule loppua.
Jumala tarjoaa tähän yksinkertaisen ratkaisun, Jumalaa ei ole kukaan luonut ja se on ollut aina olemassa (jo ennen kuin aikakin syntyi). Tähän ateisti joka ei ole tiedeuskovainen luultavasti vastaa, että vaikka lopullinen syy ei koskaan ratkea, niin Jumalaa ei silti saa olettaa. Ei edes silloinkaan, jos fysiikalle tulee rajat vastaa ja että tietämykseen jää aukkoja. Tällöin on tietoteoreettisessä mielessä vain sanottava, että tiettyjä ilmiötä ei voida selittää ne vain on olemassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu