Onko

Samat tiedot kuin Tiitiäisellä ja Koivistolaisella.
Saattaa olla enemmänkin, koska hallitsee myös maailman suurinta ja tehokkainta tiedusteluorganisaatiota. Loikkareita idästä siirtyi romahduksen aikaan länteen. Näiltä on varmaan pumpattu kaikki olennainen tieto, mutta sitä ei levitellä foorumeilla. Siinä saattaa olla yksi syy tuoreeseen lehtiä kiinnostavaan asiaan.
3202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Natoon liittyminen on mielestäni ehdoton välttämättömyys.
Joku tuolla aiemmin laittoi todella hyvät kysymykset:

"Mitä mieltä Suomen liittymisestä puolustusliitto Natoon?

Onko Suomen itsenäisyys mielestäsi edelleen uhattuna?

Millä tavalla Suomi aikoo puolustaa itsenäisyyttään Venäjän miehitysuhan edessä?"

Niin se on. Suomen itsenäisyys on uhattuna Venäjän taholta.
Natoon liittyminen ainoastaan takaa Suomelle pysyvän itsenäisyyden.
Tämä itsenäisyys toteutuu EU.n itsenäisten valtioiden parissa,
joiden kaikkien tulee valita sotilasliitto Nato yhteiseksi puolustajaksi.

Äänestä
  • Maa joka kuuluu sotilasliittoon on miehitetty
    siihen kuluuvien maiden taholta.

    Eli sotilasliittoon kuluva maa ei ole enää eikä voi olla itsenäinen valtio.

    Miehitys on vain tapahtunut näin ollen rauhanomaisesti.

    Sotilasliitossa määrää vahvin valtio. Natossa erityisesti USA vastaan muut on ihan eri planeetaalta sotilasvoimassa mitaten. Ihan niinkuin Varsovan liitossakin oli suhteet.

    Kaikki muu piparkakkukuorrutusta!!

    Äänestä

  • SotilasLiitto kirjoitti:

    Maa joka kuuluu sotilasliittoon on miehitetty
    siihen kuluuvien maiden taholta.

    Eli sotilasliittoon kuluva maa ei ole enää eikä voi olla itsenäinen valtio.

    Miehitys on vain tapahtunut näin ollen rauhanomaisesti.

    Sotilasliitossa määrää vahvin valtio. Natossa erityisesti USA vastaan muut on ihan eri planeetaalta sotilasvoimassa mitaten. Ihan niinkuin Varsovan liitossakin oli suhteet.

    Kaikki muu piparkakkukuorrutusta!!

    Miehitys on jotain muuta, vaikkapa sitä mitä Tsetseniassa tapahtuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pensasmiehellä kirjoitti:

Samat tiedot kuin Tiitiäisellä ja Koivistolaisella.
Saattaa olla enemmänkin, koska hallitsee myös maailman suurinta ja tehokkainta tiedusteluorganisaatiota. Loikkareita idästä siirtyi romahduksen aikaan länteen. Näiltä on varmaan pumpattu kaikki olennainen tieto, mutta sitä ei levitellä foorumeilla. Siinä saattaa olla yksi syy tuoreeseen lehtiä kiinnostavaan asiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu