Sue-Ellen, oi Sue-Ellen, kaipaan sua niin. Ah, milloin taas saavut sielujamme virvoittamaan.
Ja missä on puhemiehesi Huljami Haittala? Toivottavasti hänen kiireensä hellittävät niin, että hän ehtii välittää kokemuksiasi meille ihailijoillesi.
Ja missä on puhemiehesi Huljami Haittala? Toivottavasti hänen kiireensä hellittävät niin, että hän ehtii välittää kokemuksiasi meille ihailijoillesi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sue-Elleniä olemassakaan, joten turhaan sitä kaipailet, hän on häipynyt taivaan tuuliin.
Jo vain on Sue-Ellen Orange olemassa. Tässä on lainaus hänen aikaisemmistä muistelmistaan, jotka on meille ystävällismielisesti välittänyt Huljami Haittala:
"Kun kansankirkon jäsenen on vaikea käsittää, kuinka Yhdysvalloissa on syntynyt niin monia kansainvälisesti menestyneitä lahkoja, joilla kullakin on ollut oma karismaattinen perustajansa, ajattelin esimerkin vuoksi tuoda luettavaksenne muutaman sivun tekstiä teoksesta "Odotushuone", jotka sivut kirjailija Huljami Haittala on ystävällisesti luovuttanut käyttööni juuri tätä tarkoitusta varten.
Huomatkaa seuraavat kolme asiaa:
- teksti on fiktiivinen luomus, ja kaikki sen yksityiskohdat, jotka jollekin lukijalle saattavat tuoda mieleen jonkin olemassa olevan kirkkokunnan, ovat joko puhtaasti yhteensattumia tai perustuvat turmeltuneeseen mielikuvitukseen. Kumman mielikuvitus on turmeltuneempi, lukijan vai kirjoittajan, riippuu tietystikin kulloisestakin lukijasta.
- Huljami Haittalasta on turha hakea tietoja Googlella tai muulla hakukoneella, koska kyseessä on salanimi.
- tekijänoikeus tekstiin säilyy Haittalalla, joten jos tekstiä lainataan, lainauksen yhteyteen on liitettävä maininta "© Copyright Huljami Haittala"
1
Ensimmäinen reaktioni oli tyrmistys. Että ne kehtasivatkin noin vain, minulta lupaa kysymättä ja mitenkään asiaa selittämättä, tuoda minut tänne, minut, joka sentään olen Sue–Ellen Orange, kansainvälisen, suuren ja rikkaan kirkkokunnan perustaja! Törkeyden huipuksi valitsivat vielä paikan, jota ei ole olemassakaan, ei ainakaan, jos minä olen oikeassa. Ja oikeassa minä olen tottunut olemaan. Ne, jotka ovat olleet kanssani eri mieltä, ovat olleet väärässä, enkä minä ole sitä salannut, päin vastoin! Ovat joutuneet katumaan, julkisesti ja yksityisesti ja ovat läksynsä oppineet, ainakin useimmat.
Taivas tämä ei ole eikä helvettikään. Kummankin niistä paikoista olen kirjoissani tarkkaan kuvannut. Ne tienoot näet on minulle näytetty etukäteen, niin kirjoissani olen kertonut. Ja minun kansani on oppinut luottamaan siihen, mitä minulle on näytetty ja mitä niihin oranssikantisiin kirjoihin on präntätty. Niitä on ilmestynyt epälukuinen määrä, oranssikantisia.
Sanovat, että olin kristikunnan tuotteliain kirjailija. En minä sitä kiistäkään, ei ole syytäkään. Kunnian minä olen ottanut vastaan aina, kun sitä on minulle tarjottu. Kunnia näet kuuluu sille, joka korjaa sen talteen. Väärä vaatimattomuus on epärehellisyyttä, ja minä olen rehellisyyden perikuva. Jotkut tosin ovat muuta väittäneet, mutta palataan siihen asiaan myöhemmin.
Toivat minut tähän paikkaan kuolemani jälkeen. Mikä tämä oikein on, sitä eivät kertoneet eivätkä sitäkään, kuinka kauan joudun vielä olemaan täällä. Ajan taju täällä menee, kun ei ole mitään, mistä voisi päätellä, mikä vuorokauden aika on. Eikähän ole sanottua, onko täällä vuorokausia tai aikaa ollenkaan. Ei näe kauaksi eteensä eikä sen puoleen mihinkään muuhunkaan suuntaan. Sen verran on sentään valoisaa, että näkee kirjoittaa.
Sen ne antoivat minulle työksi, kirjoittamisen. Kirjoita nyt tarpeeksesi, ne sanoivat. Paperi ei lopu kesken eikä muste eivätkä kynät, sen ne lupasivat. Ja lupauksensa ovat pitäneet, ainakin toistaiseksi.
Se minulla on sitten ollut ajankuluna, kirjoittaminen. Ainoan vaihtelun siihen ovat tuoneet hetket, jolloin minulle on näytetty—ja nyt minulle tosiaan on näytetty, päinvastoin kuin erinäisillä kerroilla, jolloin vain kerroin minulle näytetyn asioita—miten orangistikirkon elämän on soljunut poismenoni jälkeen ja kuinka maailman meno muotoutui aika lailla erilaiseksi, kuin kirjoissani ennustin.
Niistä välähdyksistä voi osapuilleen päätellä, kuinka kauan minä olen täällä jo ollut. Noin sadaksi vuodeksi minä sen ajan arvioisin ihmiskunnan historiassa.
Tästä paikasta vielä: paavin kannattajat kai sanoisivat, että tämä on välitila. Ei taivas, ei helvetti, ei kiirastuli, vaan välitila. Kun paavius on ollut minulle kuin punainen vaate härälle, en minä usko sen luopiokirkon opetuksia, en yhden yhtäkään. Väärässä ne ovat joka asiassa. Niinpä tämä on jokin muu paikka, mutta mikä, se selvinnee aikanaan. Ja sitä, aikaa, täällä tuntuu riittävän. Kokemuksen tuomalla varmuudella sanoisin, että ensimmäiset kymmenen vuotta täällä ovat vaikeimmat, mutta sen jälkeen alkaa hiukan helpottaa.
© Copyright Huljami Haittala
2
Mikään rangaistuksen paikka tämä ei voi olla. Jos olisi, eivät ne olisi panneet minua kirjoittamaan. Sitähän minä ole tehnyt pienen ikäni. Ja mikä on nyt kirjoittaessa, kun mikään ei häiritse ajatuksia. Ei ole vilu eikä helle. Ei tule nälkä, jano tai uni. Ei ole niin sanottuja luonnollisia tarpeita, joiden luonnollisuuteen tai synnillisyyteen olen ottanut kantaa useasti ja raskaalla kädellä.
Kun joskus saisi keskittyä kaikessa rauhassa kirjoittamiseen, siitähän minä usein haaveilin. Nyt se unelma on toteutunut. Palkinnoksihan se on selvästikin katsottava, korvaukseksi siitä uurastuksesta, joka oli osanani perustaessani orangistikirkon, suuren, mahtavan ja maailmanlaajuisen. Harvat ovat ne maat YK:n tunnustamien valtioiden listalla, joissa orangisteilla ei olisi toimintaa tai jäseniä. Ne vähälukuiset maapahaset, joita kirkkoni ilosanoma ei vielä ole tavoittanut, ovat enimmäkseen pieniä takapajuloita. joissa ei suvaita muita uskontoja kuin islamia, ja sitäkin vain sen ahdasmielisimmässä muodossa.
Islam onkin niitä asioita, jotka minua kaivelevat. Mikäpä minun oli ollessa profeettana 1800–luvun Amerikassa. Kaikki oli niin ennustettavaa. Asiat joko suurenivat, pienenivät tai pysyivät ennallaan. Kun protestantit olivat kauhun vallassa sen vuoksi, että maahan muutti laumoittain roomalais–katolilaisia Irlannista ja Italiasta, minä monen muun uskonnollisen johtajan mukana ennustin, että katolisuuden ja paavin valta Yhdysvalloissa lisääntyy. Niinhän siinä kävikin. Ihan hyvä ennustushan se oli. Jos olisi käynyt päin vastoin, kannattajani olisivat voineet aina turvautua siihen lohdutukseen, että tuo vähenevä suuntaus olisi vain väliaikaista ja että lopussa sittenkin kävisi niin kuin minulle taivaasta näytettiin.
Islamista sen sijaan yleinen käsitys oli, että se oli kutistuva uskonto ja jäisi kristinuskon jalkoihin. Niinpä minä en juurikaan kirjoittanut siitä. Näin jälkikäteen ei voi olla huomaamatta, että edes muutama näky olisi pitänyt asiasta nähdä ja muutama lehtiartikkeli kirjoittaa.
Profeetallisessa mielessä asiat kävivät vaikeiksi, kun siirryttiin 1900–luvulle. Wrightin veljesten lento yllätti minut tykkänään. Ennen sitä en ollut sanallakaan viitannut siihen mahdollisuuteen, että tekniikka kehittyisi niin pitkälle, että ilmailu tulisi mukaan kuvioihin. Se on ollut kirkkoni kannalta kiusallinen asia. Onhan sitä tosin yritetty paikata toistelemalla, kuinka SEO — siis minä Sue–Ellen Orange — näki, että onnettomuudet merellä, maalla ja ilmassa tulevat maailman loppua kohden lisääntymään. Totuus on, että tuo "ja ilmassa" on seuraajieni sepittämä, näppärä keksintö, jolle on ollut paljon käyttöä.
Kommunismi ja Neuvostoliitto olivat nekin asioita, joita minulle ei näytetty. Sen vuoksi orangistikirkossa pantiin liikkeelle huhu, jonka mukaan asia kyllä näytettiin minulle, mutta se oli niin arkaluonteinen asia, että uskoin sen salaisuutena vain harvoille ja valituille, jotta aikanaan Neuvostoliiton orangistit eivät joutuisi tarpeettomasti vaikeuksiin.
Täytyy sanoa, että hyvin ovat pojat hoitaneet henkistä perintöäni. Taloudellinen perintö onkin sitten vallan oma lukunsa.
© Copyright Huljami Haittala
Uusia jaksoja odotettaessa otetaanpa vanhoja uusintana:
"3 Ihan omaksi ilokseni minä näitä rivejä kirjoitan. Eivät kertoneet, saanko koskaan näyttää näitä kenellekään. Panen paperille asioita sitä mukaa, kuin niitä tulee mieleen. Niin minä tein silloinkin, kun olin vielä elävien kirjoissa. Lähes koko urani aikana minulla on ollut apua, alkuun yksi sihteeri ja lopulta kokonainen toimittajien kaarti, joka asetti asiat loogiseen järjestykseen, korjasi kirjoitus– ja kielioppivirheet ja hankki tausta–aineistoa. Siitä ulkopuolisesta aineistostahan se soppa syntyi, ja vieläkin sitä hämmennellään. Vastustajani väittivät ja edelleenkin esittävät, että ensin luin vaikkapa Miltonin Kadotettua Paratiisia ja sitten näin samanaiheisen näyn. Kirkon virallinen linja taas on, että ensin asia näytettiin minulle näyssä tai unessa ja seuraavana päivänä kerroin sihteerilleni, minkä tyyppistä asiaa pitäisi etsiä muiden kirjailijoiden teoksista. Kun sopiva kohta löytyi, sitä hyödynnettiin, kun näkyni esitettiin kirjallisessa asussa. Plagioinniksi nuo paatuneet Jumalan vastustajat — piru heidät periköön — ovat sitä nimittäneet, mutta ei se sitä ollut. Se oli välttämättömyyden pakkoa. Minulle on Luoja itse kertonut, että kaikissa tunnetuissa kulttuureissa on sanonta, joka tavalla tai toisella ilmaisee sen, ettei nauriin varasta hirtetä. Pakkotilanteessa on luvallista sellainen, mikä muulloin on kiellettyä. Ja pakkotilassa, aivan ilmeisessä pinteessä, minä olin ne vuodet. © Copyright Huljami Haittala"
Lisää uusintaa:
4
Yhdysvallat on ihmeellinen mahdollisuuksien maa. God bless America, vaikka tuskin Hän kumminkaan siunaa tätä maata, jos minun ennustukseni toteutuu. Vielähän siinä asiassa ei ole kirjoitettu viimeistä lukua. Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa. Missä muualla kuin Amerikassa olisi minun kaltaiseni nainen päässyt niin pitkälle kuin minä, ja vielä niin olemattoman heikoista lähtökohdista ponnistaen, pelkästään kekseliäisyyden ja nopeiden hoksottimien avulla? Tarvittiin siinä tosin tahdonvoimaakin ja nimenomaan juuri sitä. Jotkut orangismista luopuneet lääketieteilijät ovat väittäneet, että minulla olisi ollut terrierin luonne, täydellinen periksi antamattomuus. Ovat puhuneet epilepsiastakin ja sanoneet, että minulla muka olisi ollut epileptikon luonne. Sellainen ilmiö kuulemma tunnettiin silloin, kun epilepsialääkkeitä ei vielä ollut. Nyt kai asiat siinä suhteessa ovat toisin, epileptikoilla siis. Minun luonnettani lääketiede ei onneksi ole päässyt muuttamaan. On kuitenkin pelkkää panettelua, että en koskaan olisi muuttanut mieltäni, ikinä antanut periksi.
Annoin minä myöten housujupakassakin ja hameen helman korkeudessa. Kaipa minä siitäkin vielä kirjoitan, mutta tässä yhteydessä muistutan vain, että Jumalalta saatuna ilmoituksena tulin esittäneeksi, että jokaisen orangistisisaren on pukeuduttava uskonpuhdistuspukuun. Esitin sen mallin, mitat ja kaavan. Minä jopa kaupittelin sen puvun kaavoja ja sievoisella hinnalla. Siitäkös mekkala nousi! Ne naikkoset ryhtyivät kapinoimaan, kieltäytyivät hankkimasta reformihametta ja päälleen pukemasta. Se oli mukamas kammottava katsella ja epämukava käyttää. Vaati turhan paljon kallista kangastakin, väittivät. Siinä ne puhuivat palturia. En minä sanonut, että kankaan on oltava kallista. Siinä ne tosin olivat oikeassa, että metrikaupalla enemmän kangasta se vaati, uskonpuhdistuspuku, kuin tavallinen puku, mutta olisihan se saanut olla vaikka säkkikankaasta tehty. Ei se minua olisi haitannut, vaikka olisivat vielä ripottaneet tuhkaa päänsä päälle. Olisi ollut aihettakin moiseen katumusharjoitukseen, turhamaisilla ja himokkailla sisarilla. Miestä ne halusivat vain metsästää ja ne, joilla sellainen jo oli, sen myös pitää. Niinpä minun oli suoritettava taktinen vetäytyminen. Kerroin, että taivaassa on murhemielin seurattu sisarten maailmallisuutta ja uhmakkuutta ja että minulle oli esitetty, että uskonpuhdistuspukua ei tällä erää tarvitsisi eikä saisikaan ottaa käyttöön, mutta asia ei jäisi siihen. Taivas kyllä maksaisi potut pottuina ja, kun se päivä koittaisi, sisaret polvillaan kontaten rukoilisivat anteeksi ymmärtämättömyyttään ja maailmallisuuttaan.
© Copyright Huljami Haittala
Sue-Ellenin uutta tulemista odotellessa viivytään hänen vanhojen viisauksiensa äärellä:
5
Huonosti kai minun olisi käynyt elämässä, jollei olisi ollut "Wild" Bill Willeria. Siitä miehestä riittäisi puhuttavaa, miehestä ja hänen aikaansaamastaan herätysliikkeestä, Willerismista. Ja kun aikaa on ja aihetta piisaa, pitänee kohta kertoa miehestä ja taustoista. Ihan mielelläni minä se teenkin. Sitä ennen haluan kuitenkin korjata kiusallisen väärinkäsityksen. Syystä, mikä ei ole minulle selvinnyt ja mitä ei ole minulle näytetty, puhutaan vain neljästä suuresta yhdysvaltalaisesta 1800–luvun naispuolisesta uskonnollisesta johtajasta. Ei minulla sinänsä ole mitään numeroa neljä vastaan, mutta ongelmana on vain se, että ne kirkkohistorian tuhertelijat, jotka tyrkyttävät tuota lukua neljä, lukevat siihen määrään vain Mary Baker Eddyn, Catherine Boothin, Ellen Gould Whiten ja Alma Whiten. Kuten jokainen asioita seurannut tietää, kaksi viimeksi mainittua eivät ole sisaruksia, ja kumpikin perusti eri kirkkokunnan. Ja vaikka Booth miehensä kanssa perusti Pelastusarmeijan, mikä ei ole ihan tuntematon liike sekään, niin silti kaikki nuo neljä ovat pelkkiä kanapiikoja minun rinnallani. Orangistikirkolla on sentään tällä hetkellä kaksikymmentä miljoonaa kannattajaa virallisen tilaston mukaan. Todellinen lukumäärä on jotain vallan muuta, mutta paljonko, sen minä saatan vielä joskus mainita, samoin kuin senkin, miksi virallinen tilasto on pelkkää potaskaa. Raha sentään on kovaa faktaa, ja tosiasia on, että noiden "neljän suuren" perustamien puljujen yhteenlaskettukin varallisuus jää selvästi jälkeen orangistikirkon omaisuuden määrästä. Minun kirkkoni vuosittainen rahan hävikkikin on suurempi kuin Pelastusarmeijan liikevaihto.
© Copyright Huljami Haittala