Mitä tekee helluntailaisvanhempi tai mitä hänen tulisi tehdä, jos aikuinen poika tunnustaa hänelle syyllistyneensä rikokseen, johon sisältyy merkittävä vahingonteko sivulliselle? (Täydennykseksi sanottakoon, että viranomaiset eivät ole pystyneet asiaa selvittämään.)
tunnustaa vai ei
martinp.
3137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
pidä omana tietonasi ja julista synnit anteeksi katuvalle. voimia molemmille.
olla totta. Silloinhan sitä voi tehdä mitä vaan kun käy ripittäytymässä niinkuin katolisissa maissa.
On olemassa myös laki rikoksen salaamisesta.
Eikös siinä tehdä rikos silloin.
Tuo on varmaan aivan yhtä vaikea tilanne riippumatta sukulaissuhteesta. Henkilö joka tuo asian esille on kuitenkin itse aikuinen, ja kaiken kaikkiaan tuo asia painaa häntä koska hän haluaa ainakin näin aluksi jutella siitä jollekin.
Siinä oikein auta muu kuin rukoilla Isän puoleen, että aikuinen poika saisi voimaa käydä itse ilmoittautumassa viranomaisille. Vastuu on kuitenkin viimekädessä hänen omansa. Toivoa, että Jumala johdattaisi asiat selviksi, etteivät ne jää painamaan lopuksi elämää mieltä.
Minä en kävelisi hänen ylitseen tuossa asiassa muutenkuin rukoilemalla Jumalalta selvitysapua.