Taas pari päivää kipristelty hopeatunnelmissa. Se tais olla sitten 6.kerta samat tunnelmat.
No se siitä,
mutt miki näin taas kerran sitten kävi? onko voittamisen pelko se ainut syy?
Itse en tätä hopeaa näe kovin hävityksi sellaiseksi. Itseasiassa pelillisesti tämä oli se mitä oli näistä kisoista tarjolla. Jo tämän saavuttamiseksi piti tapahtua pieniä ihmeitä.
Jollakintavalla Suomen pelistä puuttui jotain sähinää. Helpot pelit olivat hyviä harjoitusvastustajia, mutta suuria vastaan alkoi liika puristus ja maalinteon vaikeus.
Saldona kisoista ei tullut yhtään voittoa varsinaisella peliajalla "jääkiekkomaista", päinvastoin: tappio Venäjää, Ruotsia ja Canadaa vastaan, tasapelit Usaa ja Venäjää vastaan. Toki loistavat ratkaisut jatkoajalla ja rankkareissa.... mutta totuuden nimissä pitää muistaa, että molemmat voitot perustuivat tuuriin, tälläkertaa kiekko pomppi kahdesti onneksemme Suomelle.
Jos en väärin muista, myöskään viimevuonna ei MM-kisoissa tainnut voittoja suurmailta herua. Jos ihan oikeasti halutaan taistella mestaruuksista, ei aina voi luottaa onneen ja jatkoajalla tapahtuviin ratkaisuihin. Voi olla että joskus myös Suomea heikompi joukkue voi yllättää.
No se siitä,
mutt miki näin taas kerran sitten kävi? onko voittamisen pelko se ainut syy?
Itse en tätä hopeaa näe kovin hävityksi sellaiseksi. Itseasiassa pelillisesti tämä oli se mitä oli näistä kisoista tarjolla. Jo tämän saavuttamiseksi piti tapahtua pieniä ihmeitä.
Jollakintavalla Suomen pelistä puuttui jotain sähinää. Helpot pelit olivat hyviä harjoitusvastustajia, mutta suuria vastaan alkoi liika puristus ja maalinteon vaikeus.
Saldona kisoista ei tullut yhtään voittoa varsinaisella peliajalla "jääkiekkomaista", päinvastoin: tappio Venäjää, Ruotsia ja Canadaa vastaan, tasapelit Usaa ja Venäjää vastaan. Toki loistavat ratkaisut jatkoajalla ja rankkareissa.... mutta totuuden nimissä pitää muistaa, että molemmat voitot perustuivat tuuriin, tälläkertaa kiekko pomppi kahdesti onneksemme Suomelle.
Jos en väärin muista, myöskään viimevuonna ei MM-kisoissa tainnut voittoja suurmailta herua. Jos ihan oikeasti halutaan taistella mestaruuksista, ei aina voi luottaa onneen ja jatkoajalla tapahtuviin ratkaisuihin. Voi olla että joskus myös Suomea heikompi joukkue voi yllättää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen samaa mieltä. Suomi ei pelannut pelillisesti hyvää turnausta. Tälläkertaa Suomelle pomppi kiekko. Suomi voitti USAn fifti fifti kisassa ja välierässä oli kaksi maalinteko paikkaa ja molemmat upposi!
Suomella on aina sama ongelma turnauksessa, hyviä pelejä seuraa huono peli. 1994 pikku herpaantuminen keskialueella Kurrin mieheltä ja tasotus.
Esim. Word Cupissa oli oikealla hetkellä tuuria Suomella. Alkusarja pelattiin täysillä ja hyvin. Tasukka Ruotsista riitti voittoon ja puolivälieriin Saksa vastaan. Sitten taas SE HUONO PELI. Jos vastassa olisi ollut vaikka Slovakia, turpaan olisi tullut. Huono päivä, huono vastustaja, tuuria lopussa. Coutsaamisesta johtunut hyökkäyspään aloitusvoitto ja lippu välieriin. USA peli oli todella ihmeellinen. Katkonaista peliä, jossa ei ollut pahoja tilanteita, sitten Suomelle kaksi paikkaa ja voitto 2-1. Finaalissa sitten taas keskialueen katkoyritys, Lemiuxille kiekko ja Iginla laittoi kiekon sisään. Sitten vielä huonot erien alut ja jälleen tappio.
Olympialaisissa peli oli loistavaa, mutta jälleen jotain puuttui? Maalivahti, puolustus, hyökkäys, maalinteko, kaikki Ruotsin tasoa paitsi. Välineet! Mailoja hajosi kun pääsi laukomaan siniviivalta ja ratkaisumaali tuli aloitusvoiton jälkeisestä Koivun mailan hajoamisesta.
Aina puuttuu jotain pientä. Nyky systeemillä voi voittaa mitalin jos voittaa OIKEAT OTTELUT, jotka Suomi 2007 voitti, mutta 1991 kisosen systeemillä hopeaa ei olisi tullut!
Kaikki kunnia Westerlundille, Kurrille, mutta ihminen pystyy 150% suoritukseen positiivisen stressin avulla. Tätä positiivista stressiä on luonut mm. Petteri Sihvonen, joka tänään radiossa sanoi jotta hänellä on pieni osuus Suomen hopeasta. Emmehän me tiedä millaisia mulkkuja Summaset ja Sihvosen ihmisinä on, mutta tosi asia on, jotta Suomen jääkiekko on saanut itsestään enemmän irti viime vuosina nimenomaan negatiivisen kritiikin ansiosta!
Ensinnäkin jos joukkue selviää finaaliin, on se turnauksen tärkein peli. Jos se hävitään, suuhun ei jää muuta kuin paskan maku: Ollaan hävitty turnauksen tärkein peli.
Tää on tietenkin retoriikkaa, mutta jotain on sen taustallakin: mielestäni Suomen kohdalla syynä ei suinkaan ole voittamisen pelko vaan häviämisen pelko. Pelistä ei tule mitään jos pelaajat jatkuvasti pelkäävät virheitään eli siis häviötä.
Musta tuntuu että leijonat yleensäkin ottavat ratkaisupelit liian vakavasti: peliin lähdetään hampaat irvessä. Niin klisee kuin tämä onkin: finaaleissa pitäisi olla rento fiilis eli lähdetään pitämään hauskaa kuten kanukit aina sanoo.
Suomalaisilla on myös pakkomielle, että tuomarit, onni ja varmaan kaikkivaltiaskin on meitä vastaan, näkyy muuten varsinkin ruotsi-peleissä, joissa romahdukset ovat tavallisia. Ammattipelaajan pitäisi suhtautua pelitilanteisiin tyynesti ja hyväksyä tapahtuneet joihin ei voi enää vaikuttaa. Unohtaa samantien virheet ja keskittyä seuraavaan vaihtoon.
Kunnioitan esim. Tuomo Ruutua pelimiehenä, mutta vähän tästä kunnioituksesta karisi, kun näin hänen mussuttavan jäähyistään tuomareille. Sellainen kuuluu junioripelaajan tapoihin, ei ammattipelaajan.
Eniten ihmetytti logiikkasi Suomen "tuurivoitoista". Jatkoaika- ja rankkarivoitot ovat siis mielestäsi kaikki tuurivoittoja? Millähän perusteella? Miten jatkoajalla tehty maali eroaa varsinaisella peliajalla tehdystä maalista? Yhtähyvin voi sanoa että vars. peliajalla saavutettu voitto on tuurivoitto. Minun mielestäni asia on juuri päinvastoin: jatkoajalla hankittu voitto osoittaa henkistä kovuutta ja todellisen pelimiehen.
Maajoukkue on siitä erikoinen joukkue, että se kerätään joka vuosi uudelleen. Ihan loppumetreillä vielä odotellaan vahvistuksia ja kokoonpano elää. Tähän nähden Suomen eritykset ovat olleet huippuhyviä. Viidettä tilaa alemmas ei muistaakseni olla sukellettu MM-tasolla (tais olla yks 6.) ja mitaleja on lapioitu ihan kivasti. Pienessä maassa on hieman vähemmän alan pelaajahuippuja ja sellaisia ikäkausiurheilijoita, kun oli vuosina 94-96 suomilätkässä; niin sitä saa odottaa.
Menestymiseen ei ole mitään oikotietä. Kun Suomi seuraavan kerran kylvettää muut maat 18 v.-tasolla niin sen jälkeen on mahdollisuus odottaa parin kolmen vuoden päästä MM-kultaa huipputasolla. Ei tulokset kiekossa synny katsomon odotuksista vaan juniorityöstä!
Valmennukseenkin on tulossa pikkuhiljaa uutta näkemystä. Se on vaan karu totuus, ettei pieneen maahan synny kovin usein maalintekijöitä, jotka viitsii luistella alvaariinsa alas puolustukseen apuun. Näin on juniorikiekossa. Täytyy hieman tinkiä tulostavotteesta ja jo alkoi ropista maaleja kumpaankin päähän. Voittaminen joukkuetasolla on tärkeää vanhemmalla iällä, mutta maalintekoa pitää harjoitella nuorena. Maalivahdit on nykyään niin hyviä, että huipputasolla pitää maalipaikka `haistaa´; ja ampua suoraan syötöstä. Tässä nyt ei ole mitään uutta.
Suomalaiset ovat erittäin liikkuvia (hyviä luistelemaan), työtelijäitä harjoitteissa ja helppoja siten valmentaa. Kyllä näillä eväillä pitäisi pärjätä.
Sinänsä pitäisi miettiä, onko järkevää leirittää tollasta vajaata sataa jätkää ja sitten valita viime hetkellä ne noin 20 suoraan NHL:stä. Harjoituspeleistä varsinkin juoluna ei näin ollen ole hyötyä oikeen kenellekään. Tai on ehkä silleen, että saa mainostettua sponsoreiden tuotteita, mikä on tärkeätä, mutta ei se peliä palvele, jos kultamitali pitäisi saada. Ei se nyt niin kivaa ole pelaajistakaan, hehän sen työn tekevät. Aikaisessa vaiheessa pitää saada joukkue kasaan ja pelataan sitten niillä. Ja niinkuin jo sanoin kultaa tulee, kun ekaks hoidetaan homma 18-21 v. tasolla kirkkaimman mitalin muodossa.