olisi tarina jota en itsekään haluaisi uskoa.
Muutama kuukausi sitten kuoli minun oma serkkuni, joka oli paras ystävä minulle, viikko ennen hänen tapaturmaansa meillä oli hirvittävä riita, joka rikkoi meidän välit.
Heti seuravaana päivänä hautajaisten jälkeen, minä kävin hänen haudallaan itkemässä ja katumassa omia tekojani häntä vastaan.
Aikani itkiessäni, niin siihen tuli joku mies, joka kysyi miksi minä itken. Mielestäni se oli todella tyhmä kysymys, johon kuitenkin vastasin, että minun serkkuni kuoli tässä vähän aikaa sitten, niin sen takia.
Eikä mennyt pitkään, kun hän kysyi taas sen saman kysymyksen, miksi minä itken. Johon vastasin vihoissani että se ei kuulu sinulle ja enkö minä sinulle jo vastannut. Se mies vastasi siihen, että et kokonaan ja oliko meillä joku riita. Silloin minä päätin, että lähden pois täältä ja sitä ennen vastasin siihen miehen kysymykseen että se ei kuulu sinulle. Juuri, kun olin kääntänyt selkäni hänelle, hän kutsui minua omalla nimelläni, ja pakko sanoa, että siihen kyllä pelästyin, sillä minä en ollut kertonut hänelle omaa nimeäni. Käännyin katsomaan häntä ja huomasin että se mies oli vähintäänkin kaksi metriä pitkä ja hänen jalkansa eivät koskettaneet edes maata. Minä olin täysin pelon kankea, en pystynyt edes liikkumaan ja se mies lähestyi minua. Hän tarttui minua hartioistani ja kuiskasi minun korvaani, että saan anteeksi ja muuta en enää muista, kun näköjään olin pyörtynyt siihen paikkaan. Seuraava muistikuva on se, kun joku nainen herätteli minua.
Oliko tämä mieshenkilö joku enkeli tai joku muu vastaava. Minä en muuten usko Jumalaan tai enkeleihin, joten en ole mikään uskovainen.
Muutama kuukausi sitten kuoli minun oma serkkuni, joka oli paras ystävä minulle, viikko ennen hänen tapaturmaansa meillä oli hirvittävä riita, joka rikkoi meidän välit.
Heti seuravaana päivänä hautajaisten jälkeen, minä kävin hänen haudallaan itkemässä ja katumassa omia tekojani häntä vastaan.
Aikani itkiessäni, niin siihen tuli joku mies, joka kysyi miksi minä itken. Mielestäni se oli todella tyhmä kysymys, johon kuitenkin vastasin, että minun serkkuni kuoli tässä vähän aikaa sitten, niin sen takia.
Eikä mennyt pitkään, kun hän kysyi taas sen saman kysymyksen, miksi minä itken. Johon vastasin vihoissani että se ei kuulu sinulle ja enkö minä sinulle jo vastannut. Se mies vastasi siihen, että et kokonaan ja oliko meillä joku riita. Silloin minä päätin, että lähden pois täältä ja sitä ennen vastasin siihen miehen kysymykseen että se ei kuulu sinulle. Juuri, kun olin kääntänyt selkäni hänelle, hän kutsui minua omalla nimelläni, ja pakko sanoa, että siihen kyllä pelästyin, sillä minä en ollut kertonut hänelle omaa nimeäni. Käännyin katsomaan häntä ja huomasin että se mies oli vähintäänkin kaksi metriä pitkä ja hänen jalkansa eivät koskettaneet edes maata. Minä olin täysin pelon kankea, en pystynyt edes liikkumaan ja se mies lähestyi minua. Hän tarttui minua hartioistani ja kuiskasi minun korvaani, että saan anteeksi ja muuta en enää muista, kun näköjään olin pyörtynyt siihen paikkaan. Seuraava muistikuva on se, kun joku nainen herätteli minua.
Oliko tämä mieshenkilö joku enkeli tai joku muu vastaava. Minä en muuten usko Jumalaan tai enkeleihin, joten en ole mikään uskovainen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kyllä se todellakin oli enkeli, jos kaikki meni, kuten sanoit.
Enkelit ovat tietoisia tekemisistämme ja tekemättä jättämisistämme. He myös tietävät nimemme jne...
Hieno kokemus!
oliko tämä hieno kokemus, kun minua pelotti todella paljon. Voiko muka enkeli ilmestyä melkein ateistiselle ja maalistuuneelle ihmiselle.
"...oliko tämä hieno kokemus, kun minua pelotti todella paljon. Voiko muka enkeli ilmestyä melkein ateistiselle ja maalistuuneelle ihmiselle."
Jumalan enkelit ovat ihania auttajia, mutta myös usein aika "pelottavia". Se johtuu siitä voimasta, mikä heillä on käytössään. Se johtuu myös heidän vahvasta oikeudentajustaan.
Enkeli voi ilmestyä "kurjimmallekin murhamiehelle"/ihmiselle, joka kieltää Jumalan, jos niin on tarkoitettu.
oli aito enkelikokemus, he ovat todellakin noin 2m pitkiä, nuorukaisen näköisiä. Et ole ainut, jolle he ovat ilmestyneet ja lähes kaikkien kertomukset täsmäävät omaasi, joten ole vain iloinen, kun taivas lähestyi sinua ja näin osoitti sinulle, että olet tärkeä Jumalalle. Enkelit ovat Jumalan Sanan saattajia! :)
Jumalan hullu
kuuluuko kipu enkelikokemukseen. Eli minua koski muutaman päivän ajan hartiaseutuhin, sen enkelin tapaamisen jälkeen.
PS. Anteeksi nämä monet kysymykset joita esitän, toivottavasti teillä riittää kärsivällisyys.
enekelin kosketuksesta pyrki vapautumaan ja poistumaan. kaikki muistomme ja tapahtumamme koodaantuvat kehoomme ilmentyen erilaisina vaivoina.
kysy vain mitä mielessäsi on. ihmiset vastaavat omaan tietoonsa pohjautuen. kokemuksesi varmasti on ikimuistoinen ja herättää paljon kysymyksiä. muista kuitenkin ne sanat mitä hän korvaasi sanoi. se on tärkeintä.
sinulle kertoa tämän,että kun minua kävi joku halaamassa yöllä(Oli näköjään lohduttamassa,sillä minulla oli silloin vaikeita aikoja)niin tunsin koko seuraavan päivän rinnassa ja vatsalla painontunteen..:)
Ole onnellinen kokemuksestasi...Äläkä pelkää mitään...:)
erään saarnamiehen kokemukseen:
Enkelit vierailivat hänen luonaan 40 v. rukoilun jälkeen! Saarnamies kyllä uskoi enkelien olemassaoloon, mutta hän halusi omin silmin nähdä heidät. Enkelit olivat 2 m pitkiä ja komeita, salskeita nuoria miehiä näöltään. Viipyivät 2 h ja poislähdön jälkeen saarnamies sanoi, että jos vielä olette täällä, niin puristakaapa minun kättäni. Hän ojensi kätensä "tyhjyyttä" kohti ja hänen käteensä tartuttiin niin lujaa, että 2 päivää oli käsi kipeä. Tämä vain sen vuoksi, että hän ei niin helposti unohtaisi asiaa ja ettei pitäisi enkelivierailua nonain näkynä vain!
Samoin ajattelen sinun kohdallasi. Muistat paremmin asian ja se on todellisuutta paremmin sinun, luvallasi sanoen epäilevälle mielellesi. Olethan ateistisesti ajatteleva? Vai joko muutit mielesi? Toivottavasti? Jumala on totta, Jeesus Kristus, Hänen Poikansa on totta, Pyhä Henki on tottta ja enkelit on totta. Taivas on totta ja helvetti on totta! Ole onnellinen ja kiitollinen kokemuksestasi ja etsi Jumalaa koko sydämisesti, niin löydät Hänet ja pelastut. Jumalalla on selvästi sinulle suunnitelma, ei enkelin ilmestymiset ole jokapäiväistä "herkkua", jokin erikoinen tarkoitus sillä on! :)
Enkelit kertoivat tuolle saarnamiehelle, että jokaisella Jeesukssen Kristukseen uskovalla on kaksi suojelusenkeliä vierellään, toinen toisella puolelaa käsivarren mitan päässä! Kun levität kätesi sivuille, siinä he ovat!!:=)
tämä kokemus pisti minut miettimään, onko sittenkin Jumala olemassa. Tämän kuukauden aikana olen suurimmaksi osaksi kääntänyt kelkani ateismista Jumalan uskomiseen. Olen käynyt jo muutaman kerran kirkossa mietiskelemässä ja rukoilemassa.
on, ei siinä ole mitään epäselvyyttä, Jumala on kaiken tämän näkyvän ja näkymättömän luonut Poikansa Jeesuksen kautta!
Kiitän Jumalaa siitä, että Hän armossaan ilmestyi sinulle tavalla, joka on aika harvinaista noin yleensä. Paljon kyllä enkeli- ilmestyksiä kantautuu tietoon ja varsinkin lähetysmailla, koska siellä joudutaan monenlaisiin vaikeuksiin ja vaaroihin!
Jumala kyllä ilmoittaa itsensä Sanan kautta ja todistaa Sanansa paikkansapitävyyden ihmein ja tunnusteoin, aivan kuin Raamatussa se on luvattu ja kirjoitettu meille! Jeesus Kristus, Jumalan Poika on ovi ja tie Jumalan yhteyteen. Rukoile Jeesusta Kristusta sydämesi valtiaaksi ja elämäsi Herraksi, tuo Hänelle kaikki rikkomuksesi ja saat kaikki anteeksi Hänen ristin työn pohjalta! Eihän kaikkea edes tiedä, eikä muista, mitä on tullut sählättyä elämän aikana, mutta nou hätä, Hän antaa anteeksi nekin huonot jutut, mitä et muistakaan.
Minun katumuspenkkini, synnin tunnustamispaikka, tai alttarini, miten vaan halutaan sanoa, oli bussin kuskin paikka.
Olin lähdössä keikalle ja siinä rukoilin tosissani näin;
"Jeesus, jos olet olemassa, anna minun kaikki syntini anteeksi ja ota minut omaksi lapseksesi. Aamen."
Ei siinä turhia jaarituksia ollut ja huomaa, kuinka epäuskoisesti rukoilin; jos olet olemassa...
Kuitenkin Hän kuuli ja muutti minun koko sisäisen maailmani uudeksi, se oli vallankumous minun elämässäni! Siitä on nyt noin 25 vuotta aikaa ja olen nähnyt Jumalan ihmeitä perheeni kanssa suuretn joukon. Meidän perhe-elämässä ja taloudessa, sairauksissa paraantumista hetkessä, käsileikkausta ei tarvittu minulle, kun hetkessä parannuin! Rukoilin espanjassa umpisokean silmän puolesta ja hetkessä näkö palasi silmään ja lääkärit todistivat, että uusi näköhermo on tullut kuoleentuneen tilalle. Jeesus parantaa sairaita, aivan samoin, kuin maan päällä ollessaankin. Hän on Raamatussa luvannut niin tehdä, kun Häneen uskoen rukoillaan.
Hän on ilmestynyt ihmisille aivan luonnollisille silmille näkyvästi, kuin enkeli sinulle ja keskustelee ihmisten kanssa ja kertoo Taivasten Valtakunnan asioita ja sanoo tulevansa takaisin maan päälle, kuin Raamatussa on ilmoitettu!
Jeesus Kristus on ilmestynyt, esim sairaalassa kuolevan syöpäpotilaan luo kaikkien nähden ja käynyt koskettamasssa sairasta ja heti sairas on ollut terve! Huone oli tullut täyteen kirkkautta ennen ilmestymistä!
Tässä sulle uskon vahvistukseksi muutama tosiasia, niitä olisi pienen kirjasen verran!
Aatteles, kuinka ilman jotain alullepanijaa mitään voisi olla? Ei tyhjästä itsekseen mikään ole voinut tulla. Puhutaan alkuräjähdyksestä, mutta kukaan ei osaa vastata minulle, mistä tuli se materia, joka räjähti, jos räjähti ja kuinka kuolleesta materiasta voi syntyä elämää... ei mitenkään! Ei kukaan ole voinut noihin kahteenkaan kysymykseeni vastata, ei viisaimmatkaan tietoniekat!
Maa on luotu Jumalan Sanalla ;
Hebr.11:
1. Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.
2. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.
3. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.
Ota ja lue aluksi Johanneksen evankeliumi Uudesta Testamentista ja rukoile hengellistä näkökykyä Jumalalta, että Sana avautuisi sinulle!
Jumala on rakkaus ja Hän rakastaa sinua suurella rakkaudella Jeesuksessa Kristuksessa :)
Siunausta!
Jumala on kyllä todella konkreettinen ja varmaan paljon konkreettisempi kuin moni muu asia täällä maailmassa.
Mä oon tosi iloinen tuosta, että olet löytämässä/löytäny Hänet! Kiitos Jeesukselle! =)
Kylläpäs sitä ateisti pian oppi rukoilemaan ja mietiskelemään... Olisi kyllä hyvä, jos edes nämä enkelijutut pysyisivät aitoina. Mitä pidemmälle tätä lukee, sitä järjestetympihän tämä vaikuttaa olevan koko selonteko.
En tykkää, sillä enkelit todella ovat voimallisia ja hienoja. Mutta näistä on vaikea tietää, kun kukaan ei ole rekisteröitynyt. En ole minäkään, mutta en tässä lähde mitään myöskään esittämään.
Tälle ilmiölle on olemassa joku lainasana englannista, siis sille, että yksi henkilö ottaa useita nickejä tai identiteettejä herättääkseen haluamiaan reaktioita.
Harmittavaa. Miksi muuten jotkut julistajat ovat vallanneet näin hienon palstan... Ei haittaisi, jos olisivat yhtenä monista, mutta nyt täällä ottaa jonkun ylituomarin roolin joku enemmän tai vähemmän käännyttämismielessä. Voi harmin paikka.
se pisti minua mietityttämään, mikä ihmeen olento se oikein oli. Ja pakko sanoa, että tämä kokemus rauhoitti minun mieleni, en tuntenut enää sen jälkeen vihaa tai katkeruutta itseäni kohtaan.
yli luonnoliset olennot haluaa näyttää sinulle olevansa olemassa...
nähnyt vain harhoja tai käyttänyt jotain alkoholia. Sillä surussaan ja viinapäissään ihminen näkee mitä erilaisempia mielikuvituksen tuotteita.
tyhmä kommentti!!
Jälleen tuo enkelijuttu on lisä muitten samanlaisten satojen joukossa, jotka ovat nähneet enkeleitä!
Ja ne kaikki ovat tosia!!:) Totisesti! Aamen!!
päivänä minä en muuten juonut, enkä käytä huumeita tai muuta vastaavaa, olin vain surullinen. Sinä, kun et ole kokenut enkelikokemusta, niin sinä et voi ymmärtää.
Kun se enkeli tarttui minua hartioistani, minä tunsin että olin vain pikku lapsi, joka yritti rimpuilla pois siitä tilanteesta. Niin suuret ovat enkelin voimat, ihmetyttää sekin vielä tänäkin päivänä.
niin surullinen ja stressaantunut, että sinä näit vain harhoja, sillä sellaisissa tilanteissa tällaiset harhat tulevat hyvinkin todellisiksi esim. kivut niihin paikkoihin joihin se mielikuvituksen tuote koskee, kuten sinulla oli hartiaseudun kivut muutaman päivän ajan. Ja sitten enkeli harha jonka näit oli vain stressin ansiosta tullut, ei sitä toina ottaa tosissaan, se on vain harhaa ja mielikuvituksen tuotetta.
mielin minä itkin ja kaduin siellä haudoilla, minä en ollut stressaantunut, mitä sinä väität. Suoraan sanottuna minä mietiskelin menneisyyttä ja niitä tapahtumia mitä oli tapahtunut ja se enkeli tuli kuin tyhjästä.
Juuh, enkeleitä kyllä on todella olemassa. Suosittelen, että luet Raamatussa Johanneksen evankeliumin luvun 20. Siinä Jeesus on ylösnoussut haudasta ja enkelit ilmoittavat sanoman siitä. Siinä on aika hyvä esimerkki. =)
Tiedätkö, Jumala rakastaa sua ja haluaa sun tietävän, ettei kuolema ole loppu. Jeesuksen kautta jokaisella on pääsy ikuiseen elämään. Oikeesti, tuo on sellainen juttu, jota ei kannata ohittaa.
Voimia ja jaksamista! =)
Älä huolehdi turhia,enkelikokemukset ovat
varsin tavallisia,vaikkakin hyvin erikoisia.
Minullakin on enkelikokemus vuosien takaa.
Aluksihan sellaisen näkeminen hätkähdyttää
hämmentää,herättää kysymyksiä ja epäilyjä
omaa tervettä järkeään kohtaan.
Ajan myötä huomaat,minkälaisen armon
ja lahjan sinä sillä hetkellä
Jumalalta sait.
Olet ilmeisesti ollut syvästi järkyttynyt tapahtumasta, siellä haudalla ja mahdollisesti pyörtynyt noustessasi ylös. Mielikuvitus tekee meille monesti tepposia ja olet luultavasti nähnyt todentuntuisen unen, kun olet ollut vintti pimeänä. Jos sinulle olisi joskus kuvattu enkeli noin 120 senttisenä kääpiönä, olisit varmaankin tällaisen kohdannut. Läheisen menettäminen on raskasta, mutta on turha antaa sen vaikuttaa omaan mielenterveyteen. Koeta jaksaa, äläkä nyt hurahda mihinkään älyttömyyteen. Sinun kaltaisessa tilassa olevat ihmiset ovat helppoa saalista näille höyrypäille, jotka täälläkin julistavat omaa harhaluuloaan maailmalle
miten sinä olet eksynyt tällekkin palstalle?
Monilla ihmisillä on kokemuksia enkeleistä.Sinullakin varmasti olisi,ellet olisi niin torjuva...
oleva ainakin omasta mielestään tuntuu olevan. Olipa unta tai totta, kumma kyllä kyseinen henkilö varmaankin sai lohtua tästä "harhaluulosta", se kai kuitenkin on loppujen lopuksi tärkeintä.
hyvä viisas, jos tällaista sattuisi omalle kohdallesi. Pitäisitkö itseäsi höyrypäisenä ja epäilisitkö omaa mielenterveyttäsi? Nämä kokemukset ovat nimittäin hyvinkin elämää muuttavia.
Ei pidä huudella kun ei tiedä mistä puhuu.
Kyllä se niin on että Taivaan Isi on ihana. Ihmiset jotka sitä ei vielä tiedä..eivät voi ymmärtää.
En minäkään ymmärtäny. Ei näitä asioita voi järkeistää. Mutta kyllä ne enkelit on totta ,koko taivas on totta,Jeesus on totta. Olen oikeasti saanut kokea, ihan henkilökohtaisella tavalla Jumalan ihmeitä. Ei taivaan Isi ole kaukainen, vaan sä voit oikeasti tuntea sen rakkauden millä Hän sua rakastaa.Sairata oikeasti paranee ja ihmeitä tapahtuu..Jeesus elää siis tänäkin päivänä, ja on antanut käskyn enkeleilleen suojella sinua!! Ja se,että olet nähnyt enkelin on ihme itsessään.
En halua syrjiä seurakuntaa tai toista ,mutta suosittelen esim. helluntai seurakuntaan,vapaaseurakuntaan.kannattaa käydä katsastamassa.
Taivaan Isillä on sulle paljon ihania suunnitelmia ja unelmia..älä pelkää tai ajattele mitä muut sanovat, vaan ole rohkea muru!!!! Dady loves you.
Olen aivan varma, että tapaamasi henkilö oli joku tuolta yläilmoista, joka näki suuren hätäsi ja halusi auttaa. Toivottavasti epäuskosi Jumalaa ja enkeleitä kohtaan on muuttunut..he ova olemassa ja valvovat jokaista askeltasi...Itseäni on Jumala niin monesti auttanut ja olen usein pystynyt tuntemaan hänen läsnäolon.