Tervehdys feministisiat. Ajattelin kirjoittaa teille jotain muuta kuin suoraan seksiin liittyvää, mutta Helsingin Sanomien Viikko-liite nro. 16 sai minut toisiin ajatuksiin. Siinä oli nimittäin artikkeli, seksistä pornolehtiin kirjoittavista naistoimittajista. Tai niin kuin he itsekin sanovat, niin nykyinen termi kuuluu aikuisviihde-toimittaja. Ajattelin, että siitä taitaa olla vuosia, kun viimeksi selailin, lueskelin Jallua, Kallea tai vastaavaa. Eikä nekään olleet tuoreita numeroita, vaan jotain vanhoja, kavereiden mökillä olleita. Siispä päätin lähteä käymään kioskilla. Muistan, kun mieheni joskus toi kyseisiä lehtiä kotiin Iltasanomien väliin piiloitettuna, ehkä häntä hävetti kanniskella niitä. Kotona luimme niitä kyllä yhdessä, tai hän jätti ne jopa minun yöpöydälle, jotta lukisin ensin. Seksistä lukeminen saa minut aina kiimaiseksi, siinä ehkä syy, vaikka taisin kyllä olla sitä ilman lehtiäkin.
Suurin osa lehdistä oli ylähyllyllä ja pakattuja niin ettei niitä voinut selata, mutta selattaviakin lehtiä oli tarjolla. Joka tapauksessa, ne eivät olleet lasten silmien korkeudella, ainakaan minun lähikioskilla. Päätin tutustua kolmeen eri lehteen, ostin Jallun, Kallen ja Kalun. Meinasin lentää selälleni kun kuulin hinnan, lehdet maksoivat yhteensä lähes 30 euroa. Olen tottunut kalliisiin naistenlehtiin, mutta että aikusviihteestä maksetaan näin paljon, kun sitä voi selata ihan ilmaiseksi netissä, oli yllätys. Ihmettelin ääneen lehtien korkeaa hintaa kioskin tytölle, ”ei porukka osta niitä kovinkaan paljon” kertoi tyttö, ”netissähän voi kuvia katsella ilmaiseksi”, hän lisäsi. Aivan niin.
Kuka sitten lehtiä ostaa tänä päivänä? Ei ainakaan nuoret miehet, koska he käyttävät nettiä. Olisiko se sitten ikämiesten huvia? Naiset keksivät varmasti sille rahalle muuta käyttöä. Vai kiinnostaako heitä ”miesten lehdet”? Onhan niissä tekstiäkin, eroottisia juttuja, mutta naiset lukevat mielummin kuin katselevat kuvia, kuvat ovat miehille. Päätin siis tutustua sisältöön ja arvioida sen jälkeen kenelle lehdet on tänäpäivänä suunnattu.
Sisältö ei ole tainnut kovinkaan paljon muuttua siitä, kun viimeksi selailin, kuvat kylläkin. Naiset olivat nuorempia, kauniimpia, karvattomampia ja entistä enemmän levällään. Naisten sukuelimet ovat minusta kauniita, mutta onko nähtävä keuhkotkin alakautta? Miksi niitä täytyy venytellä levälleen kaksin käsin? Tietäväthän miehet muutenkin, minne nenänsä tai kalunsa pistävät, ilman että sitä on levitetty äärimmilleen. Kaksi kolmasosaa lehtien kuvista oli naisten välistä seksiä, tämä on karkea arvio. Kuvat ovat kuitenkin poseerauskuvia, ei varsinaista aktia, eikä edes tarkoitus tähdätäkkään siihen. Nämä kuvat mietityttävät minua, sillä ne eivät näytä aidoilta samalla tavalla kuin lehdissä olevat heteroseksikuvat. Uskovatko miehet oikeasti, että naiset näissä kuvissa rakastelevat? Vai onko sillä edes väliä, riittääkö mielikuvituksen tuottama visio? Vai jymäytetäänkö miehiä näillä kuvilla, luulevatko miehet että naiset rakastelevat näin?
Miehetkin olivat ihan mukiinmenevän näköisiä näissä lehdissä, nuoria, harteikkaita, trimmattuja ja nyt myös useimmiten sukuelimet ilman karvoja. Kalujen kootkin vaihtelivat, joka pituutta ja paksuutta löytyi. Kalut olivat nyt useimmiten pepussa, ei tainnut olla montaakaan kuvaa, jossa se olisi ollut emättimessä. Suu oli myös mielellään kuvattu kohde, tai pikemminkin siemensyöksyn kohde. Kalua rintojen välissä, naisten käsissä ja miesten käsissä, miesten suussa sekä pepussa, nimittäin Kallessa on erikseen poikia pojille -osa. On myös jonkun verran lukijoiden itseottamia kuvia, niiden taso melko heikko ja ainakin minusta vähemmän seksikkäitä, pikemminkin kävi sääliksi. Mutta varmasti ne kiihottavat lukijaa itseään, kun omaa kuvaa voi katsella lehden sivulta. Ehkä myös jännittää vähän sitä, että mahtaako joku tuttu tunnistaa?
Artikkelien sisältöön sitten ……. en erittele eri lehtien sisältöä, vaan kerron niistä yhteisesti. Yksi artikkeleista kertoo pornofilmiteollisuudessa työskentelevästä Keri Sablesta, joka rakastaa työtään. Nykyisin hänellä on hyvä sopimus, eikä hänen tarvitse enää kuvata päivittäin, näin hänen tiukka pimppi ei ole ihan tohjona, kuten hän itse ilmaisee asian. Keri suosii isoja kaluja, mutta pitää vähän pienempää kalua sopivampana anaaliyhdyntään, joka on hänen suosikkinsa.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Niitähän tällä palstalla on. Yksi tai useampia, yhdellä tai useammalla nimimerkillä.
Kirjoitin feministisioille. Feministi-sioille.
Ihan miten vaan, feministi...sika.
Jokos kiristää nutturaa?
:D :D :D :D :D :D :D :D :D
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
:D :D :D :D :D :D :D :D :D
??????????????????????????
Turha ryhtyä minun kanssani kiistelemään. Onhan minulla silmät päässä.
Silmät päässä, vaaleanpunainen kärsä ja töpöhäntä.
Röh, röh, jokos on si-kana käynyt kukkojen vastustuskursseilla?
:D :D :D :D :D :D :D :D
_______________________
???????????????????????
Mi-yes.
oli liian vähän sivistys-sanoja, ollakseen mi-yessin kirjoittama.
Mielenkiintoista analysointia. Jäikö juttu kesken vai miksi lopetit?
Pohdiskelusi on kiinnostavaa ja osuvaa mutta se mihin tähtäät jäi hieman epäselväksi?!?!
Lukisin mielelläni mietteitäsi lisääkin...
Jos pitää enemmän SM-seksistä, niin sellainen kirjoittaja kuin Andreas Dworkin kirjoittaa aika kiihottavia juttuja.
Hyvin merkillistä että Dworkinin naiskauneuden omaava nainen ryhtyy feministiksi, lesboksi, miesvihaajaksi ja pornonvastustajaksi.
Viehättävyys säteilee niin voimakkaasti, että tuo feministien pääikoni, kaataisi miehen kuin miehen.
http://www.theage.com.au/ffximage/2005/04/15/andrea_dworkin_narrowweb__200x266.jpg