ja todistukseksi Jeesuksen elävyydestä voisimme jokainen uskovainen antaa jonkin todistuksen, mitä Jeesus on tehnyt elämällemme ja miten muuttanut sitä.
Minä annan ensimmäisenä ja sanon, että Jeesus muutti koko elämäni ja koko luonteeni ja minusta ennen turhia murehtineesta tuli vapaa ja luottavainen.
Täytyy sanoa, että en lakkaa ihmettelemästä miten Jeesus sai niinkin hankalan luonteen, kuin minulla oli, muuttumaan aivan täysin. Ennen olin huolisäkki ja vaikka mikä, mutta olen ollut kauan aivan päinvastainen, eli en enää kertakaikkiaan osaa edes murehtia, sillä niin suuren luottamuksen Jeesus minulle antoi.
Elämä on ihanaa ja kunnia siitä kuuluu yksin Jeesukselle.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.