1. Moos:
"5 Kun Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyk- sensä olivat kauttaaltaan pahat, 6 hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään. 7 Ja Herra sanoi: "Minä pyyhin maan päältä ihmisen, jonka olen luonut, ja ihmisen mukana karjaeläimet, pikkueläimet ja taivaan linnut, sillä minä kadun, että olen ne tehnyt." 8 Mutta Nooa oli Herralle mieluinen. "
- Tässä selvästi todetaan, että Kaikkivaltiaan luomishomma meni suhkuksi. Kaikkitietävä ja kaikkinäkevä Herra katui tekemisiään. Luomistyön tulos ei häntä miellyttänyt, ja niinpä hän päätti hukuttamalla hävittää tekeleensä. Sillä luotujen vikahan se oli jos Mestari epäonnistui.
Ei ollut siis ilmeisesti Kaikkivaltiaskaan seppä syntyessään...

Vastaukset 6
Vanhimmat
Oikein luit.
Jumala on inhimillisiä tuntemuksia tunteva persoona, toisin kuin eräät väittävät. Ei siis kuollut, ei siis korvien välissä syntynyt, ei keksitty, vaan kaltaistemme tunteita tunteva, katuv, vihastuva, rakastava jne.
Mitä ihmettä tapahtui sille kaikkivaltiaalle ja kaikkitietävälle?
Se Jahve-jumala on sitten siis ihmisen lailla virheitä tekevä ja niitä katuva olento? Sillä on vaan enemmän valtaa ja mahdollisuuksia tehdä tekoja joihin ihminen ei pysty? Niinkö?
Yhtyvätköhän viralliset jumaloppineet noihin näkemyksiin?
Kysymys on juuri tuosta, kaikkivaltias isolla K:lla Jahve ei siis ole, hän on luotu muiden joukossa ajatus joka karkasi muodoksi jatkaen tätä samaa 'Äitinsä' 'virhettä' luodessaan olevaisuuden.
Sivujuonteena voisi sanoa sen, että raamatullisesti Jahve on paholainen ja hänen luomansa olevaisuus ja siihen vangitut olennot siis ovat helvetissä(katso ympärillesi).
Sitähän inhimillistä puolta, persoonallisuutta kristityt ovat jo 2000 vuotta yrittäneet selittää. Oikein hyvä, kun ymmärsit asian! Mutta toisaalta, Jumalan persoonallisuus tunteineen on täydellisyyttä, vailla inhimillisen olemuksen tuomia vajavuuksia ja ihmisen persoonallisuus on kuin kuvajainen siitä, vajavainen.
Luulenpa, että teologit yhtyvät tähän näkemyksen.
Elikkä siis Jumala tekee samanlaisia virheitä kuin ihminen ja katuu niitä samalla tavalla ja yrittää korjailla mokiaan. Tekee sen vaan ilmeisesti jotenkin täydellisemmin.
Ja kuten Mooseksen kirjassa kerrotaan (aloitukseni), Jumala piti ihmisten luomista virheenä, jota hän katui. Täydellinen olemus selvästi...