onko mersu

161033
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ihmettelin sen sijaan, että Iltasanomat se jatkaa nihkeätä linjaansa idolsvoittajaa kohtaan. Aria ei manittu ainakaan nettilehden artikkelissa, (ei tosin Krideäkään) ja oli ilmeisesti "rajattu" pois kuvastakin. No, Ari on saanut muutenkin varmaan ihan riittävästi julkisuutta levy- ja keikkamyynnin kannalta.

Äänestä

Höpö höpö!

Äänestä

Olin eilen paikan päällä ja näin Kristianin esiintymispaikan ulkopuolellakin ennen keikkaa. Ei hän silloin ainakaan vaikuttanut humalaiselta, eikä toisaalta esiintyessäänkään. Rööki sen sijaan maistui aika monelle Idolille...

Äänestä

Aria kuvassa. Mistähän johtuu. Tosin Ari taitaa olla aika heikon näkösessä kunnossa nykyään. Idols kisan aikana Ari selvästi hieman pyöristyi... taisi tytöt innolla syöttää sille pastaa. Nyt on studiolla tainnut ruoat jäädä pelkkään aamukaurapuuroon, niin on mies taas kuihtunut.

Äänestä
  • jos vertaatte idols-kisan aikaiseen näkymään niin muistakaa, että televisio-kuva aina lihottaa hieman.

    Äänestä

  • aina se on tommonen kukkake... kirjoitti:

    jos vertaatte idols-kisan aikaiseen näkymään niin muistakaa, että televisio-kuva aina lihottaa hieman.

    tuore halailukuva. Arilla selvästi kajaalia vain toisessa silmässä, lähteeköhän Mansonin jalanjäljille, ei vais, ihan jännän näköstä. Nätti poika on kyl, ei ihme että teinitytötkin tykkää..

    Artikkelissa vain lyhyt kommentti Arista, eli Ari irrotti yleisössä suurimmat aplodit ja huutomyrskyn.

    Äänestä

  • Annasta ja Arista kirjoitti:

    tuore halailukuva. Arilla selvästi kajaalia vain toisessa silmässä, lähteeköhän Mansonin jalanjäljille, ei vais, ihan jännän näköstä. Nätti poika on kyl, ei ihme että teinitytötkin tykkää..

    Artikkelissa vain lyhyt kommentti Arista, eli Ari irrotti yleisössä suurimmat aplodit ja huutomyrskyn.

    Viestin tulee sisältää vähintään kolme merkkiä.

    Äänestä

  • aina se on tommonen kukkake... kirjoitti:

    jos vertaatte idols-kisan aikaiseen näkymään niin muistakaa, että televisio-kuva aina lihottaa hieman.

    alussa tosi laihan ja surkeen näköinen, mikä johtui varmaan surusta jota eli kaiken häsän keskellä. Kisan edetessä Ari hieman pyöristyi ja näytti tosi hyvältä ja terveeltä. Nyt sitten on näkynyt kuvia joissa se on entistä laihemman ja surkeemman näköinen. Tosin pitää ottaa huomioon että lehdetkin tietysti haluavat julkaista kuvia jotka niiden mielestä on kuvaavia heidän omalle asialleen.

    Äänestä

  • oli kisan kirjoitti:

    Ei sitä tarvii hyvinsyöneeltä tai levänneeltä näyttääkään. Esim. Ville Valo vasta onkin todella "loppu" joissain kuvissa. Arille ei ole yhtään pahitteeksi, jos näyttää vähän kulahtaneelta, päinvastoin. Onpa sen merkki, et koirat haukkuu ja karavaani kulkee.

    Äänestä

  • mieshenkilö tuolla kirjoitti:

    takarivissä oikealla on? Miksi se poseeraa noiden nuorukaisten kanssa?

    Näyttää Kristian viettäneen helppoo elämää Ariin verrattuna. Taitaa työtahti olla sillä melko löysä, mut niinhän se aina on näillä suurmiehillä.

    Äänestä

  • hohhoo kirjoitti:

    Näyttää Kristian viettäneen helppoo elämää Ariin verrattuna. Taitaa työtahti olla sillä melko löysä, mut niinhän se aina on näillä suurmiehillä.

    Jos sitä muiden materiaalia laulelee Kristian. Mutta jos sitä ei ole oikein tottunut töitä tekemään, niin joku Lapin Kesän coverikin saattaa ottaa liikaa voimille. Kun ei Krisulla ole sitä omaa materiaalia eikä kukaan muukaan näitä biisejä viitsi tehdä. Että ratsastaa sitten muitten ja parempien artistien maineella.

    Äänestä

  • Jälkiviisastelija kirjoitti:

    sinäkin malttaa odottaa syksyyn asti, niin saat sitten sitä "Krisun" omaa musaa kuunneltavaksi.

    Äänestä

  • ..koeta kirjoitti:

    sinäkin malttaa odottaa syksyyn asti, niin saat sitten sitä "Krisun" omaa musaa kuunneltavaksi.

    rokkii korkeintaan tulossa. Enkä tykkää Krisun-tyyppisestä äänestäkään. Sellanen kun on jokatoisella rokkarilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kännissä? kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1369734

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu