En tiedä onko tämä oikea palsta avautua tästä asiasta, koska sanomista tulee varmasti.
Olen helluntaiperheestä lähtöisin, kuten myös mieheni. Olemme kummatkin kurkkuamme myöten täynnä joitain asioita helluntailiikkeessä. En yritä tuomita koko liikettä, koska paljon hyvääkin siitä löytyy.
Ensinnäkin pelolla hallitseminen. Varsinkin pienelle lapselle oli hirvittävän pelottavaa kuunnella näitä lopunajan juttuja sun muita. Ei lapsi vielä pysty käsittämään tollasia asioita. Kasteellakin kävin, koska pelkäsin, etten pääse taivaaseen ilman. Oikeastaan koko lapsuutta ja varhaisnuoruutta leimasi pelko. Monia asioita olen tehnyt tai jättänyt tekemättä pelon takia. Ja nimenomaan uskovien puheiden aiheuttaman pelon takia.
Toinen asia on kaiken selittäminen uskon avulla. Muistan kuinka kokouksissa ajettiin ulos riivaajia jostain miehestä. Nyt jälkikäteen tajuan, että tuo mies oli mieleltään sairas ja hoidon tarpeessa. On pelottavaa, miten kaikki asiat selitetään uskon kautta. Jossain kuulin sellaisenkin, että tsunamista kiitettiin Jumalaa, koska siellä oli niin paljon syntisiä, jotka nyt tuhoutuivat. Itse sukulaisperheen tsunamissa menettäneenä en voi millään tavalla kiitosta siitä kenellekkään osoittaa. Vielä se sinisilmäisyys, millä asioita katsotaan..täällä käy joku mies, joka väittää heränneensä kuolleista ja sille maksetaan kauheat kokouspalkkiot. Sinne sekin kaveri rahoineen hävisi rapakon taakse. Uskovilta on kyllä helppo viedä rahaa. Tosi monilla saarnaajilla on mielettömät luksusasunnot ja huvijahdit Espanjassa. Kysynpä vaan, mistä ovat miljoonansa saaneet. No uskovilta tietenkin.
Kolmas asia on se, että emme voi elää normaalia elämää, koska vanhempamme ovat helluntailaisia. Pyysimme, että häämme olisivat neutraalit kaikkia kohtaan. Siellä ei toisin sanoen ryypättäisi eikä muuta maallista ohjelmaa olisi, koska se pahoittaisi vanhempiemme mielen. Eikä myöskään pidettäisi "saarnoja" eikä mitään mikä ärsyttää ei-uskovia vieraita. Muut kyllä (enemmistö) kunnioittivat meidän toiveita, eikä häissä kukaan juonut ja oli muutenkin siivosti. Mutta nämä helluntailaiset, joita oli muutama koko porukasta, pistivät pystyyn sellasen herätyskokouksen, ettei paljon parempaan olisivat varmaan pystyneet. Juhlat lässähtivät siihen ja monet vieraista olivat todella vaivautuneita ja lähtivät pois heti kun kehtasivat. Ollaan vieläkin harmissamme tuosta tapauksesta. Häät ovat mielestäni tilaisuus, jossa ei helvetillä pelotella ja kuviteltiin, että vanhemmillamme olisi sen verran kykyä tulla vastaan, mutta ei!
Vaikka olemme jo aikuisia ihmisiä, emme vieläkään uskalla tehdä omia valintojamme tai ainakaan tuoda niitä julki. Meillä on suht hyvät välit vanhempiimme ja jo lastemme takia emme halua niitä pilata. Jos näitä ajatuksiani pamauttaisin julki, niin ei varmaan tarvitsisi vanhempien tukea odotella sen jälkeen.
Koen siis todellakin, samoin kuin mieheni, että ollaan uskonnon uhreja. Tässä nyt ei tullut puoletkaan siitä, mitä mielessä liikkuu, mutta yksi asia vielä mikä riepoo on se, että helluntailaiset pitävät itseään ainoana oikeana uskona. Ihmisen perustamasta liikkeestä kuitenkin on kysymys.
Usko itsessään on hieno voimavara, mutta kun sitä käytetään aseena ihmisten hallitsemiseen, niin se muuttuu ahdistavaksi ja pelottavaksi.
Olen helluntaiperheestä lähtöisin, kuten myös mieheni. Olemme kummatkin kurkkuamme myöten täynnä joitain asioita helluntailiikkeessä. En yritä tuomita koko liikettä, koska paljon hyvääkin siitä löytyy.
Ensinnäkin pelolla hallitseminen. Varsinkin pienelle lapselle oli hirvittävän pelottavaa kuunnella näitä lopunajan juttuja sun muita. Ei lapsi vielä pysty käsittämään tollasia asioita. Kasteellakin kävin, koska pelkäsin, etten pääse taivaaseen ilman. Oikeastaan koko lapsuutta ja varhaisnuoruutta leimasi pelko. Monia asioita olen tehnyt tai jättänyt tekemättä pelon takia. Ja nimenomaan uskovien puheiden aiheuttaman pelon takia.
Toinen asia on kaiken selittäminen uskon avulla. Muistan kuinka kokouksissa ajettiin ulos riivaajia jostain miehestä. Nyt jälkikäteen tajuan, että tuo mies oli mieleltään sairas ja hoidon tarpeessa. On pelottavaa, miten kaikki asiat selitetään uskon kautta. Jossain kuulin sellaisenkin, että tsunamista kiitettiin Jumalaa, koska siellä oli niin paljon syntisiä, jotka nyt tuhoutuivat. Itse sukulaisperheen tsunamissa menettäneenä en voi millään tavalla kiitosta siitä kenellekkään osoittaa. Vielä se sinisilmäisyys, millä asioita katsotaan..täällä käy joku mies, joka väittää heränneensä kuolleista ja sille maksetaan kauheat kokouspalkkiot. Sinne sekin kaveri rahoineen hävisi rapakon taakse. Uskovilta on kyllä helppo viedä rahaa. Tosi monilla saarnaajilla on mielettömät luksusasunnot ja huvijahdit Espanjassa. Kysynpä vaan, mistä ovat miljoonansa saaneet. No uskovilta tietenkin.
Kolmas asia on se, että emme voi elää normaalia elämää, koska vanhempamme ovat helluntailaisia. Pyysimme, että häämme olisivat neutraalit kaikkia kohtaan. Siellä ei toisin sanoen ryypättäisi eikä muuta maallista ohjelmaa olisi, koska se pahoittaisi vanhempiemme mielen. Eikä myöskään pidettäisi "saarnoja" eikä mitään mikä ärsyttää ei-uskovia vieraita. Muut kyllä (enemmistö) kunnioittivat meidän toiveita, eikä häissä kukaan juonut ja oli muutenkin siivosti. Mutta nämä helluntailaiset, joita oli muutama koko porukasta, pistivät pystyyn sellasen herätyskokouksen, ettei paljon parempaan olisivat varmaan pystyneet. Juhlat lässähtivät siihen ja monet vieraista olivat todella vaivautuneita ja lähtivät pois heti kun kehtasivat. Ollaan vieläkin harmissamme tuosta tapauksesta. Häät ovat mielestäni tilaisuus, jossa ei helvetillä pelotella ja kuviteltiin, että vanhemmillamme olisi sen verran kykyä tulla vastaan, mutta ei!
Vaikka olemme jo aikuisia ihmisiä, emme vieläkään uskalla tehdä omia valintojamme tai ainakaan tuoda niitä julki. Meillä on suht hyvät välit vanhempiimme ja jo lastemme takia emme halua niitä pilata. Jos näitä ajatuksiani pamauttaisin julki, niin ei varmaan tarvitsisi vanhempien tukea odotella sen jälkeen.
Koen siis todellakin, samoin kuin mieheni, että ollaan uskonnon uhreja. Tässä nyt ei tullut puoletkaan siitä, mitä mielessä liikkuu, mutta yksi asia vielä mikä riepoo on se, että helluntailaiset pitävät itseään ainoana oikeana uskona. Ihmisen perustamasta liikkeestä kuitenkin on kysymys.
Usko itsessään on hieno voimavara, mutta kun sitä käytetään aseena ihmisten hallitsemiseen, niin se muuttuu ahdistavaksi ja pelottavaksi.
Vastaukset 26
Vanhimmat
ja pyytäkää siihen voima Jeesukselta.
Älkää uskoko kaikkea, mitä ihmiset teille puhuvat ja opettavat, vaan pyytäkää Pyhää Henkeä antamaan teille todistus Jeesuksesta. Älkääkä olko ihmisorjia, sillä ihmisorjuus on kaiken pahan alku ja juuri.
Viisaudella ja kunnioituksella kohdelkaa vanhempianne, mutta muistakaa, että he eivät ole Jeesus ja siksi halutkaa, että Jeesus Pyhän Henkensä kautta opettaa teitä, vapauttaa teidä ja tekee teistä uskollisia Jumalan rakkauden välittäjiä.
Uskokaa Jeesukseen ja tulkaa vapaiksi ja rakastaviksi.
...että ketjun aloittaja tarvisi VÄHÄN LISÄÄ JEESUSHOITOA niinkö??
Ei varmaan ole koskaan kuullut tuota sun mantraas.
Voi kristus....
jossain määrin samaa mieltä tämän kommentin kirjoittajan kanssa. Itsekin olen lapsena kokenut uskonnollista pelottelua. Tästä huolimatta elämänkatsomukseeni on jäänyt montakin uskonnollisuudesta omaksuttua hyvää asiaa. En kuitenkaan enää halua olla tekemisissä aktiivisesti uskonnon kanssa vaan haluan pitää sen, mitä positiivista lapsuudesta jäi. lopun elämästäni täytän sillä, mikä tuntuu oikealta. Tässä tapauksessa se ei ole uskonnollisuus aktiivisessa mielessä. En jaksa kenellekkään teeskennellä olevani muuta kuin olen, enkä toivo kenenkään muunkaan niin tekevän. Lapsuuden pelottelulla on pitkäkantoinen vaikutus, mutta siitä voi saada myös voimaa olla oma itsensä ja tehdä omat ratkaisunsa johonkin muuhun suuntaan.
että juuri helluntailaisissa on ihmisiä, jotka LUULEVAT uskovansa ja siksi heillä ei ole rakkaudentekoja, vaan ne teot kumpuavat lihallisuudesta.
Tarkistakaa omaa suhdettanne Jeesukseen ja muistakaa, että Jeesus antaa omilleen voiman elää hyvää ja tasapainoista elämää, sillä rakkaudenlaki antaa vain hyvää itselle ja lähimmäisille.
Puhut asiaa. Toivon itsekin, että helluntailaisuus siivottaisiin kaikesta pelottelusta ja vouhotuksesta.
Kirjoituksestasi aistin aivan selvästi sen ,että puhut totta ,isien ja äitien uskosta on vaikea luopua ja vielä vaikeampi on luopua omaksi oikeaksi kokemastaan ja mainostamastaan uskosta.
Helluntalais liikkeessä korostetaan YLI korostetaa uskoon tuloa ja kääntymistä .Pyhän Hengen kastetta ja armolahjoja,kielillä puhimista , kaatamiata ja nykyään kuuluu olevan tapana herätellä kuolleitakin.?
Mitä sanotte jos tuo kulleista herättely onkin suurta luffia?
Ainakin se on että Rapakon takaa tulleille saarnamiehille maksetaan enemmän palkkaa kun aikoinaan Niilo Yli-Vainiolle saarna miehelle joka oli ojentautunut uskonsa mukaan ja laittanut kaiken likoon mitä ihmisellä on jonkin aatteen puolesta laitettavissa.
Siihenkään aikaan enkä vielä senkään jälkeen ole nähnyt yhden yhtään Jumalan ihmeparantumista.
Syvästi pettyneitä on ollut enemmän.
Jos usko ei mitenkään käy ,ota etäisyyttä !kyllä he tyrkkäävät vauhdissa olevasta junasta alas ja kukaan ei palaa katsomaan miten sinulle kävi.
Sillä ovathan he jättäneet uhrinsa Saatanan haltuun ,jotta sielu pelastuisi.
Onneksi teillä on toinen toisenne !
Kokemusta hiukan samantapaisesta on, mutta lievemmässä mittakaavassa. Kerroit tapauksesta jossa pyydätte kunnioitusta, ettekä sitä uskovien taholta saaneet. Olen tullut huomaamaan, sekä itseäni että entistä uskovaisympäristöäni tutkiskellessani, että kunnioitus on ehkä suurin puuttuva hyve tämäntapaisissa piireissä. Sen laiminlyömisen kun voi niin mainiosti perustella hengellisesti (tai hengellistetysti)
Olen tullut siihen johtopäätökseen, että kyseisten ihmisten kanssa kunnioitusta ei saa sitä vienosti toivomalla, jos vaatimustasi kunnioituksen saamisesta ei oteta vakavasti, on johdonmukaisesti pidettävä siitä kiinni ja tarpeen vaatiessa oltava valmis katkaisemaan kyseinen ihmissuhde elleivät kellot ala toisessa päässä soida.
En tarkoita että se olisi heti tehtävä, mutta tuo kyseinen valmius antaa sinänsä jo aika paljon henkistä voimaa (ja osoittaa itsekunnioitusta ettei suostu mitä tahansa kuuntelemaan)
tai vaatimalla. Sen joko omalla elämällä ja käyttäytymisellä saadaan tai sitten ei.Vaatimalla EI!
Muuten itse 26v Helluntai srk:n kuuluvana en ole kyseisiin ongelmiin joista kirjoitatte törmännyt.
Väärä termi sulla, tarkoitat mitä ilmeisimmin arvostusta.
Kunnioitus tarkoittaa sitä että esim. jos kunnioitan toisen ruumiillista koskemattomuutta = en koske häneen ilman hänen lupaansa. Valtioiden välillä kunnioitetaan toisen valtion rajoja = ei lähetetä esim. omia sotajoukkoja niiden yli.
Uskonnollisen vakaumuksen kunnioittaminen tarkoittaa sitä että en yritä muuttaa hänen mielipiteitään. Voin toki silti kertoa omani, kunhan nimenomainen tarkoitus ei ole muuttaminen.
Kunnioitus on paljon enemmän tekoja (useamminkin oikeastaan tekemättä jättämistä) kuin arvostus, arvostus on enemmänkin tunne.
Tuli mieleeni Ultra Bran biisi "kahdeksan vuotiaana".
Kirjoituksesi näyttää kyllä tutulta, ihan omaa "laffiakin" peilaten.
Pienestä pitäen maailmanlopulla peloteltiin ja etenkin ydinsodalla. Onneksi kaverini isä oli järkevä ja hiukan toppuutteli meitä pieniä poikia jotka kovin pelkäsivät pedon merkin hylkäämiseen liittyvää kidutusta. Kyllä nyt aikuisena onneksi osaa jo hiukan suodattaa.
helluntailaisten taholta. Pelotellaan, syyllistetään, juorutaan ja panetellaan, jne... Sitten suu vaahdossa evankeiloidan joissakin juhlatialisuuksissa sun muissa! Itse erkanin pois helluntaista, koska siellähän ei saa tehdä yhtikäs mitään, joka mielestäni on ihan luvallista. Minut on jätetty "saatanan haltuun", mutta en ole siellä, sillä olen edelleen uskossa Jeesukseen, mutta totaalsesti jättänyt hellariuden taakseni. Elän nyt täyspainoista ja vapaata elämää! Toivon kaikille, jotka olette joutuneet kärsimään hellariudesta tavalla tai toisella, oikein suurta voimaa ja vapautukaa ihmeessä hellariuden ikeestä ja kahleesta. Mitään pahaa ei tapahdu, kunhan vaan pysytte Herrassa! Hellariushan ei ole pääsylippu taivaaseen, vaikka niinkin ole siinä piirissä kuullut sanottavan!
Ei ainakaan meidän seurakunnassa pelotella, eikä siellä välitetä mihin seurakuntaa kuulutaan ,kunhan ollaan herrassa. Meillä on paljon yhtesisiä nuorten- ym. tapahtumia vapaakirkon-, metroseurakunnan ja evankelisluterilaisten kanssa. Seurakunnat ovcat vain uskovien koteja, ja kuten oikeat kodit, ne ovat erilaisia, ja niissä ehkä painotetaan eri asioita.
Olen itsekkin helluntailaisperheestä kotoisin. Minulla on taas aivan erilainen näkemys, niinkuin kaikilla varmasti onkin. Minulle seurakunta perhe on ollut turvallinen kasvatti, eikä minua olla peloteltu koskaan helvetillä, vasta sitten vanhempana leireillä, muttei ikinä esim: "jos lähdet pois demonit seuraavat sinua tai joudut heti helvettiin". minusta seurakunnat ovat uskovaisten koteja, ja jos se ahdistaa, voi siirtyä toiseen. itse seurakunnallahan ei ole niin väliä vaan henkilökohtaisella uskolla. Hyvää ihmiset vain haluavat, muuta helluntailaiset eivät aina osaa oottaa kaikkea huomioon, valitettavasti. Oma mielipiteeni on tämä. Kiitos eelim seurakunnalle, rakkaallle kotiseurakunnalleni
Helluntailaisuudessa niinkuin muuallakin on sekä terveempää että sairaampaa uskonnollisuutta. Jotkut helluntaiseurakunnat ovat onneksi terveempiä!
Ikävä kyllä, juuri sairas usko tartuttaa helposti toisetkin - niinkuin jokin kulkutauti! Paljon riippuu seurakunnan johdosta. Jos sairasta uskoa suvaitaan ja johtoon valitaan kiihkeimmät "tosiuskovaiset", lopulta koko seurakunta on surkeassa jamassa ja moni sairastuu psyykkisesti.
Omalla kohdallani huomasin, ettei helluntailaisuus, karismaattimuus eikä "vitoslaisuus" kerta kaikkiaan sovi minulle. Paikkakuntaa vaihtaessani jätin hellarit. Nykyisin olen ev.lut. seurakunnan jäsen ja vaikkei jumis aina olekaan suuria tunteita nostattava, saan kuitenkin kokea Jumalan hoitoa, yhteisen rukouksen voimaa ja seurakunnan ehtoollisyhteyttä. Olen syntisairas ihminen, mutta tällaisenani saan tulla nauttimaan ehtoollista, lääkettä meille sairaille!
luettavaa oli koko tarinasi. Eivät varmaan vanhempasi mitään kielteistä ole halunneet ennen eikä nytkään lapsilleen, mutta kun kirjoitit yleistävästi helluntalaisista se tuntuu tosi pahalta, itse olen äiti ja seurakunnassa käynyt vuosia. Ainakin meillä keskeinen aihe on armo ja toisten suvaitseminen. Sille ei voi mitään että kaikissa kirkoissa ja muissakin piireissä on aina sooloilijoita eli voimakkaita persoonia joihin ei mikään puhe tepsi, ja niitä esille haluajia on kyllä jokapuolella eivthän lööpit muuten saisi juttua aina joku haluaa sitä idolin saamaa huomiota. Minunkin lapseni menee piakkoin naimisiin ja haluavat mieleisensä häät, koska se on morsiusparin asia minkälaisen juhlan haluavat ei todellakaan tulisi mieleen että siellä joku ottaisi ohjelman haltuunsa. Itse olen kaikkea "pakkoevankeliointia" vastaan koska en pidä kyseisestä tyylistä. Paljon on perattavaa kyllä näistä turhista perinnäissäännöistä ja tuntuu että tällähetkellä ainakin mun seurakunnassa on avoin keskusteluilmapiiri.
samantyyppista myös mulla kuin alottajalla. Olen jo vuosia sitten eronnut hellareista mutta välillä törmään näihin tapauksiin.
Tässä jokuaika sitten olin talkoissa ja otin esiin muutaman talkookaljan ja tarjosin myös hellarikaverilleni. Hän pelkäsi että joku saisi tietää ja kieltäytyi. Kaasin posliinimukiin kaljaa ja tarjosin uudelleen, johan kelpasi. Sanoi että nyt on parempi kun kukaan ei tiedä mitä kupissa on?!?! Tiesin kaverini pitävän oluesta ja ottavan sitä aina saunajuomaksi ja kesähelteillä kotonaan. Nolottaa tuollainen "ulkokultaisuus" ja toisten ihmisten pelko.
Omat henk.koht. kokemukset hellareista ovat ambivalentteja koska mahtuuhan joukkoon myös hienoja tyyppejäkin mutta yhteisön painostus on aika ahdistavaa.
Tuttuahan toi on varmasti suurimmalle osalle hellariperheiden lapsista, ja ne hellarinlapset joille tuo ei ole tuttua, valehtelevat.
Ihmiset jotka antavat tuossa tilanteessa oleville hurskastelevaa neuvoa "aikuistua", ja olla olematta ihmisten orjia, eivät todellakaan tiedä mistä puhuvat.
Tavallisesti itsenäistymään pyrkivät ihmiset joutuvat kapinoimaan vain omista vanhemmistaan ja heidän ajattelutavoistaan irti.
Hellarinlapsilla taas - varsinkin isoista hellarisuvuista lähtöisin olevilla - on vastassaan koko suku, ja myös seurakunta. Kaikkia henkisen painostuksen keinoja käytetään, jotta lampaat pysyvät oikeassa aitauksessa.
Yksityisyyttä ei ole, koska ihminen jolla ei ole omaa reviiriä (esim. ei saa omistaa ja kontrolloida itse edes OMIA häitään) eikä omaa identiteettiä (koska kasvatus on estänyt sellaisen muodostumisen) on puolustuskyvytön. Tällaisella ihmisellä ei ole näin ollen mitään mistä sitä voimaa hakea jonka avulla taistella omien oikeuksiensa puolesta.
Hellarivanhemmat ja seurakuntalaiset osaavat olla käsittämättömän röykeitä kun on tarkoitus kontrolloida jotakin toista ihmistä, varsinkin omia lapsia. Kunnioitus menee tasan tarkkaan vain yhteen suuntaan, lapsilta vanhemmille, ei toisinpäin. Valtaa lapsiin - myös aikuisiin lapsiin - käytetään häikäilemättömästi välittämättä pätkääkään toisen ihmisen - varsinkin omien lasten - oikeudesta olla omia persooniaan ja omistaa itse omat elämänsä. Lasten ei koskaan anneta kasvaa aikuisiksi koska lapsen asemassa he ovat kontrolloitavissa.
Sitä ei ulkopuolinen voi käsittää kuinka massiivisen henkisen ylivallan alla hellarinlapset joutuvat elämään pahimmillaan koko elämänsä. Ei sellaista ylivaltaa kukaan pysty voittamaan yksin, eikä kaksinkaan. Siitä voi pelastautua vain tarpeeksi pitkän fyysisen etäisyyden ottamalla, jos silläkään.
Henkisesti tuollaisen ylivallan alla eläminen johtaa vääjäämättä joko kaksoiselämään, tai sitten se johtaa siihen että henkinen kehitys yksinkertaisesti loppuu, ja hellarinlapsi alistuu asemaansa jossa hän joutuu olemaan aina lapsi suhteessa auktoriteetteihinsa. Lapsi jolla on velvollisuus tilittää ja raportoida kaikki yksityisasiansa aina intiimeintä piirtoa myöten auktoriteeteilleen kaikenlaisissa sielunhoidollisissa tilanteissa yms. Ja noita uteliaita "sielunhoitajiahan" hellareissa on aina riittänyt. Varsinkin niistä seksuaaliasioista kiinnostuneita...
Hellarinlapseen on istutettu lapsesta asti niin voimakas syyllisyys suhteessa vanhempiinsa (kunnioita isääsi ja äitiäsi- käsky) ja helvetinpelko että hän ei osaa välttämättä edes kyseenalaistaa asioiden laitaa. Ja jos osaakin, hänen keinonsa taistella henkistä ylivaltaa vastaan on järjestelmällisesti typistetty minimiin.
Tuossa oli hyviä ajatuksia, joita tunnistan omastakin kokemuksestani. Erityisesti tuo mainittu intiimiasioihin puuttuminen on itseäni turhauttanut niin syvästi, että olen lakannut kertomasta mitään itsestäni juuri kenellekään. Minut hylättiin perusteellisesti omassa "kotikirkossani" eikä sen jälkeen kukaan ole saanut tietää asioistani, sen enempää iloistani kuin suruistanikaan.
Teille molemmille.. Siis ihan vaan kiinnostaa että mitä ne oikein siis intiimiasioihin liittyen tekee? Pakottaa vaikka kertomaan jos on harrastanut anaaliseksiä ja sen jälkeen soimaa?
Mitähän sunkin päässäsi liikkuu?
Ei tolta tasolta voi vastata mitään.
Mutta jos nyt tosiaan ihan todella haluat tietää niin monissa seurakunnissa vahdataan esim. seurustelevien parien "puhtautta" sekä avioerotilanteissa saatetaan puuttua tähänkin seikkaan. Ei myöskään ole suotavaa hankkia aviottomia lapsia tms. Hyvin herkästi häkki heilahtaa, eli erotetaan seurakunnasta. Näitä olen nähnyt, sivusta seurannut ja vähän jotain itse kohdannut.
Öh... Anteeksi. Oli kai sitten tyhmä edes yrittää kuvitella mitä se voisi olla. Kun mulle ei tuo ajatusmaailma mitenkään ollut tuttu niin vaan yritin jotain miettiä. Ei ollut tarkoitus ihan kun kysyä vilpittömästi.
Jos puhtaudella tarkoitit neitsyyttä, niin millä tavalla siihen avioerotilanteessa sitten puututaan?
En ole edellinen kirjoittaja, mutta vastaan silti:
Ex-mieheni kuuluu helluntaikirkkoon, ja ainakin hänen kirkossaan tämä "puuttuminen" näkyi siten, että ehtoolliselle ei sopinut mennä, jos harrasti avioliiton ulkopulista seksiä, siis käytännössä vaikkapa avovaimon kanssa. Eli kontrolli epäsuoranakin on hyvin tiukka ja leimaava.
exäni ,kun minusta eron sai ja kyyditsi "enkeli" porukkaa takapenkillään kokouksissa .? Jotta mistähän tässä oli kyse ? Olen äimänkäkenä vieläkin . Olenko sinisilmäinen ?
Kyllä täysin tutulta kuullostaa, vaikka oma tarinani onkin erillainen.
Menin hellari kuvioihin n.17 vuotiaana.
Nuoruuteni hellareissa oli
suorituspaineineen, helvetin pelkoineen ja syyllisyyden tuntoineen niin ahdistavaa aikaa,etten kenellekkään maanpäällä toivoisi.
Siellä ei todellakaan yksilöä kyetä kuuntelemaan tai ymmärtämään elämää mitenkään kokonaisvaltaisesti.
On vain ne papukaijamaiset raamatunfraasit mitä tungetaan sopiviin ja sopimattomiin tilanteisiin vähät välittämättä ihmisen tunteista tms.Omat vanhempani eivät ole hellareita, Luojan kiitos.Luulen että se tilanne olisi murtanut mielenterveyteni lopullisesti.
Nyt kuitenkin jotenkin kykenin jatkamaan itsenäistymis kehitystäni eteenpäin.
Niin ja vaikeammaksi yhteisöstä irrottautumisen teki se, että monet ihmisistä oli ystävällisiä, empaattisia ja tukivat sinne jäämään.Ainoa oikea valinta kohdallani olisi ollut etten olisi sinne koskaan mennytkään.Ikävä kyllä tehtyä ei saa tekemättömäksi ja hautaan asti varmaan sieltä saamia haavoja kannan.
On ihan pakko sanoa tuohon, että kaikki eivät ole tuollaisia. On toki taatusti niitäkin, jotka tuollaisia ovat, en sitä kiellä, mutta oma kokemus..
Itse olen kahdessa eri helluntaiseurakunnassa ollut, enkä kummassakaan ole moiseen törmännyt. Joten älä menetä toivoasi, vaan etsi omaa paikkaasi.
Lisäksi tuohon vanhempiisi.. Istuta heidät kahvipöytään ja juttele. Ei se tarkoita sitä, että välit pilaantuisi tai mitään, mutta asiat on puhuttva selviksi.
Toivottavasti kaikki kääntyy parhainpäin :)
Olen jo mummo. Lapsena olin kiihkouskovaisen opettajan koulussa ja tulin uskoon. Vanhempani olivat tavallisia ihmisiä.Luottivat Jumalaan ja kasvattivat lapsiaan.Minä totuin säilyttämään uskon sydämessäni, mutta elin sitä toitottelematta.Lasteni puolesta rukoilin ja toivoin heille hyvää elämää Jumalan yhteydessä. Kävikin niin,että kolmesta lapsestani 2 on kastattanut itsensä yksi helluntailaisuuteen ja toinen sityseurakuntaan. Heille alkoi koulutus ,jossa käskettiin luopumaan isästään ja äidistään ja ottamaan äidikseen se kenen kautta ovat uskoon tulleet. Minä olen luterilainen.Tuntuu että luterilaiset erityisesti ovat pilkan kohteena.Lapseni pilkkaavat minun käsien ristimistä rukous asentona ym.Jos olisin Jumalan kieltäjä ymmärtäisin,mutta uskovana luterilaisena ,joka suhtautuu kylläkin kaatumistemppuihin sun muihin ihmisten sukkerointiin ja hypnotisointiin epäillen,en ymmärrä että ovat hyljänneet äitinsä.Rakasravat vain seurakuntalaisiaan ja äitiin otetään yhteyttä vain kun tarvitaan rahaa.Lahkolaiset ovat vieneet minulta lapset.Olen uskonnon uhri yksinäinen vanha nainen.Kiitos että uskalsitte kirjoittaa aiheesta.Se keventi sydäntäni.