jossa aiot ikuisuutesi elää. Jumala kertoo, että lopunaikana tieto lisääntyy ja nyt elämme sitä aikaa niin, että mitä tietoa sinä olet saanut ikuisesta paikastasi?
MITÄ TIEDÄT
PAIKASTA
5103
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kuolleista. Jeesuskin sanoo jollekin, että anna kuoleiden haudata kuolleensa, tule sinä ja seuraa minua.
Tarkoittaako se sitä, että he, jotka eivät ikinä ole Jumalan kanssa halunneet olla ystäviä tai ne pakanakansat, jotka eivät ikinä kuule elävästä Jumalasta jäävät kuolleiksi, eli heidän sisäinen ihmisensä ei edes herää?
ei!;
Matteus 25:
31. Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
32. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
33. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
34. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
35. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36. minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
37. Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
38. Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
39. Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
40. Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'
41. Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
42. Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
43. minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
44. Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
45. Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.'
46. Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
- Tässä Jeesus tarkoittaa hengellisesti kuolleita hautaajia!
Jotka eivät ole kuulleet Jeesuksesta tuomitaan tämän mukaan;
Room. 2:
12. Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;
13. sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
14. Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
15. ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä -
16. sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.
Sielumme ei kuole koskaan!
Paikka, jossa kaikki kyyneleet kuivataan.
Jeesus on mennyt, valmistamaan meille sijaa.
Hän odottaa meidän tekevän, Hänelle sovelijaita Hedelmiä jo maanpäällä.
Taivas on paikka, jossa jokaisella on oma asuin sija, siellä ei olla enään nainen ja mies, vaan kuin enkelit, ystäviä kaikessa kunnioituksessa toisia kohtaan.
Ei ole ristiriitoja, vain rakkaus.
Taivaassa hedelmä puut tekevät, joka kuukausi uudet hedelmät.
Sielä ei ole nälkä, ei jano, ei vilu, ei köyhyys ei rikkaus kaikki on sopusointuista.
Itsekukin asuu taivaassa sillä tasolla, jonka hän on maanpäälä olessaan hankinut.
Kun olet tehnyt työtä Jumalan valtakunnan hyväksi, tehnyt niitä rakkauden tekoja, jotka lähtevät pudistetusta sydämestä.
Silloin sinun paikkasi taivaassa on korkeammalla, kuin sellaisen joka maanpäälä ei täyttänyt tehtäväänsä, esim. jos annoit elämäsi vasta silloin, kun olit kuolin vuoteella.
Tiedätkö, että tienaat kulumattomiin kukkaroihin, täälä maan päällä.
Kotona taivaassa olet, jatkava kasvua ja saat nousta kerros kerokselta, lähemmäs Kristusta.
Taivaassa on sellaisia kukkia ja puutarhoja, jota ei mikään vahinoita.
Eläimet kaikki käyskentelevät keskuudessamme eikä kukaan vahingoita ketään.
Taivaassa, on virta joka läpi voit katsella, hukkua et voi, koska voit kävellä sen päällä kastumatta.
Talot on rakennettu jalokivistä, ja Jeesus käyskentelee kansasi siellä.
Esi kartanoissa joudut kuitenkin, ensin Jeesuksen kanssa katsomaan elämän kirjasi, synti kirja on kohdaltasi poistettu, koska olet syntynyt uudesti ylhäältä, ja sinä ollit valveilla ja valvonut ettei synti sinuun ole pesinyt.
Vanha minäsi kuoli silloin, kun sydämessäsi tehtiin Hengen ja lihan ympärileikkaus.
Joten sinulla on Jeesuksen antama, mahdollisuus tähän maanpäällä, jos tahdot.
mihin aion mennä ikusuudeksi on rakkautta ja sopusointuisuutta, ikävää siellä ei ole, eikä kyyneliä.
Kristallin kirkas paikka, joka ei kuitenkaan ole meri, on siellä ja sen päällä aion ystävieni kanssa käyskennellä ja välillä menemme vihreille niityille ja kukka kedoille ja välillä menemme laulamaan kuoroon, joka siellä alati laulaa.
Tahtoisin päästä ylimpään taivaaseen, sinne missä Jumala asuu, mutta en tiedä, olenko sinne kelvollinen, mutta sen tiedän, että ikuisuuteni vietän onnellisena, sillä jo täällä saan siitä esimakua, koska jo täällä asun Jumalan valtakunnassa.
ryövärille, että tänä päivänä olet oleva kanssani paratiisissa.
Ehkäpä ainakin osa uskovaisista asettuu asumaan paratiisiin ja se on mahtavan upea paikka.
Ilma on ihana ja paratiisi on niin kaunis paikka, että se todella ansaitsee sen nimen. Siellä on joki joka haarautuu moneen haaraan ja hedelmäpuita ja näen sisäisillä silmillä ilman värin ja laadun, mutta en kykene sitä kertomaan, enkä yleensä kykene kuvamaan sen paikan ainutlaatuisuutta.
Paratiisissa tulee jälleen olemaan asukkaat.