Uhkapelaamisesta? Syntiä?
mitä raamatussa
sanotaan
3205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
älkää antako minkään hallita itseänne, ja myös rahan himo, on kaiken pahan alku ja juuri.
Jos on pelihimon vallassa, niin ettei pysty itse päättämään pelaako vai ei, niin silloin on jo synnin sitoma.
Aluksi neljän kappaleen pituinen johdanto siitä, mitä Raamattu ylipäätään sanoo synnistä. Voit skipata niiden yli, jos haluat. Mutta aina, kun kysytään onko x syntiä Raamatun mukaan, palataan perusasioihin synnistä ja ihmisestä.
Raamatun mukaan kaikki ihmiset ovat ns. "synnin vallassa" ja "synnin orjia" syntymästään saakka. Syntiä ei Raamatussa kuvata niinkään yksittäisinä pahoina tekoina tai tekemättä jättämisinä, vaan toisin päin: Se, että ihminen on synnin vallassa ja pohjimmiltaan syntinen, näkyy hänen elämässään yksittäisinä pahoina tekoina.
Ihmistä ei siksi auta se, että hän hylkää joitain yksittäisiä syntejä, koska se pahuus, joka hänessä on, etsii kyllä ilmenemismuotonsa. Ihmisen sydämestä pulppuaa varkautta, itsekkyyttä, toisten vahingoittamista, riitaa, pahoja puheita jne. Raamattu sanoo, että ihminen on juurtunut syvälle pahuuteen, ja kapinaan Jumalaa vastaan, eikä itsessään edes halua lähestyä Luojaansa.
Mutta Jumala ei jättänyt ihmistä toivottomaan tilaansa, vaan lähetti Poikansa sovittamaan kaikkien ihmisten kaikki synnit kärsimisellään ja kuolemallaan ristillä. Jokainen, joka uskoo olevansa Jeesuksen vapaaksi ostama, on uskonsa ja kasteen perusteella Jumalan lapsi. Syntiensä sovitukseenkin uskovassakin synti riippuu kiinni, ja hän on itsessään syntinen viimeiseen hengenvetoon saakka. Mutta hän on yksin Jeesuksen tähden armahdettu syntinen.
Uskova ei jätä tekemättä syntiä (silloin kun hän siinä onnistuu) sen vuoksi, että kyse olisi taivaspaikan tavoittelusta. Hän karttaa syntiä siitä kiitollisuudesta, että on saanut syntinsä anteeksi, ja vastarakkaudesta Jumalaa kohtaan. Ja siksi, että Jumala on antanut Pyhän Henkensä asumaan hänessä. Pyhä Henki on uskovassa se, joka vaikuttaa synnin karttamista ja hyviä tekoja. Kunnia niistä kuuluu yksin Jumalalle.
-------
Sitten itse asia:
Onko uhkapelaaminen synnin hedelmä ja onko se Jumalan tahdon rikkomista?
Suoranaista kieltoa rahasta pelaamisesta ei Raamatusta löydy.
Seurakunnissa järjestetään esim. lähetysarpajaisia, joita voi jollain tavalla ajatella "uhkapelinä". Samoin seurakunnat ja kristilliset järjestöt omistavat usein osakkeita, joissa jotkut voivat nähdä tietyn rahalla pelaamisen, johon sisältyy riski.
Ajattelen niin, että kysymys uhkapelaamisesta palautuu kysymykseen rahasta yleensäkin. Poraudutaan uhkapelaamisen motiiveihin. Jos miettisin Raamatun kanssa alkaisinko pelaamaan uhkapelejä, miettisin seuraavia asioita:
1. Ajaako minua pelaamaan ahneus ja rahan himo?
Jeesus opetti: "Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa." Luuk. 12:15
Hän opetti myös, että kun kumartaa rahaa, kääntää selkänsä Jumalalle. Kun kääntyy Jumalan puoleen, kääntyy pois rikkauden tavoittelemisesta. Yhtä aikaa ei voi palvella Jumalaa ja mammonaa.
Jeesus sanoi: "Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa." Matt. 6:24
"Suuri rikkauden lähde usko kyllä onkin, kun tyydymme siihen mitä meillä on. Emme ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä. Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon. Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä." 1.Tim.6:6-10
Sama pätee kaikkiin tapoihin, joilla ihminen innostuu ja keskittyy "rahan tekemiseen" - vaikka se olisi työtä paljon rehkimällä - Raamatun mukaan rikastumisen tavoittelemiseen ei kannata tuhlata ajatuksia.
"Älä rehki rikastuaksesi, älä tuhlaa ajatuksiasi siihen. Kun kiinnität katseesi rikkauteen, se on jo poissa: se on saanut siivet ja lentänyt taivaalle kuin kotka." Sananl.23:4-5
Ahneus on Raamatun mukaan epäjumalanpalvelusta. "Haudatkaa siis se, mikä teissä on maallista: siveettömyys, ... , ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta." (Kol.3:5)
Ihminen ei saa rahasta koskaan kyllin. Mikään määrä ei saa ihmisen sisällä olevaan rahan himoa tyytymään.
Jeesus kysyi: "Mitä hyödyttäisi ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta saattaa itsensä tuhoon ja turmioon? Luuk.9:25
"Älkää juosko rahan perässä, vaan tyytykää siihen, mitä teillä on. Jumala on itse sanonut: -- Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää."
Hepr 13:5
2. Olenko tullut tai olenko vaarassa tulla riippuvaiseksi uhkapelistä?
Raamattu julistaa: "Vapauteen Kristus vapautti meidät" - tarkoittaen, että syntimme ja syntisyytemme ei voi meitä kadottaa, kun uskomme Kristuksen sovitustyöhön. Jeesukseen uskovalle annetaan kyllä runsaasti, ja ankariakin kehotuksia miten elää näin suuren armon arvon mukaisesti. Siksi Raamattu sanoo: "Kaikki on minulle luvallista" -- mutta kaikki ei ole hyödyksi. "Kaikki on minulle luvallista" -- mutta en saa antaa minkään hallita itseäni." (1. Kor. 6:12)
Pyhä Henki johtakoon kristityn toimintaa, ei mitkään riippuvuudet, ahneus, pakonomaisuudet, himot tms. Riippuvuuksien orjaksi antautuminen ei ole Kristuksen armossa elävälle evankeliumin arvon mukaista elämää. Jeesuksen uskova ihminen suuntaa tekonsa Kristuksen äänen mukaan - kutsuuko Kristus häntä pelaamaan BlackJackia? Onko se uskovalle hyödyksi? Olisiko jotain muuta, mitä Jeesus haluaisi seuraajansa tekevän sen sijaan?
3. Laiminlyönkö Jumalalta saamansa järjen lahjan käyttämisen pelatessani? Mihin Jumala haluaisi minun käyttävän rahojani?
Jumala on antanut ihmiselle järkikullan. Kaikki laskelmat osoittavat, että pääsääntöisesti ihminen aina häviää enemmän kuin voittaa pelatessaan uhkapelejä. Mitä enemmän pelaa, sitä varmemmin näin on. Muutoinhan uhkapelejä ei kannattaisi järjestää :) Järki on Jumalan lahja, ja sitä kannattaa käyttää.
Omaisuus on Jumalan lahjaa, ja olemme vastuussa Hänelle sen käytöstä. Mihin Jumala haluaisi sinun käyttävän omaisuuttasi? Toteutuuko se uhkapeleissä?
4. Onko kyseessä todellakin pohjimmiltaan halu lahjoittaa rahaa esim. lähetykselle tai hyväntekeväisyyteen?
Hyvä, jos näin on. Halu lahjoittaa omastaan on Jumalan työtä ihmisessä :)
"Puolustakaa orpoja ja onnettomia, huolehtikaa köyhistä ja kurjista." Ps.82:3
"...jos annat nälkäiselle omastasi ja ravitset sen, joka kärsii puutetta, niin sinun pimeyteesi koittaa valo ja yön varjo muuttuu keskipäivän kirkkaudeksi." Jes. 58:10
Tämmöttii tuli mieleen...
Joo kiitoksia todella paljon. Hienoa, kun joku näkee näin paljon vaivaa ja jaksaa vastata näinkin kattavasti.
Vastauksesi auttoi ymmärtämään monia muitakin asioita joten kiitoksia. Kieltämättä pelaan korttia kavereideni kanssa rahan takia (tietenkin) jos voittaisin, voisin ostaa itselleni jotain eli aika puhtaasti itsekyyttä..
Kiitoksia myös Raamatun luvuista jotka olet jaksanut kirjoittaa ylös.