Onneksi

Ulla lähtee, olen kyllästynyt siihen ylinäyttelyyn.
4596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

samaa mieltä!!

Äänestä

Ulla eli Maija-Liisa Peuhu on juuri sarjan paras näyttelijä, ja kun hän lähtee sarjasta niin lopetan sen katsomisen!

Äänestä
  • Mielenkiintoisin henkilö Salkkareissa. Ja on varmaan tuotantoryhmässä vaikea täyttää sitä aukkoa mikä jää kun Ulla lopullisesti poistuu sarjasta. Tavallaan koko homma on paljolti
    pyörinyt Ullan ja Sepon ympärillä joka oli myös yhdessä ollessaan sympaattisin pariskunta sarjassa. Nämä uudet henkilöt ei ole vielä samalla tavalla tulleet mielenkiintoisiksi kuin juuri Ulla joka kaikkine omituisuuksineenkin on parhaita yhdessä Sepon kanssa.

    Äänestä

  • on ehdottomasti kirjoitti:

    Mielenkiintoisin henkilö Salkkareissa. Ja on varmaan tuotantoryhmässä vaikea täyttää sitä aukkoa mikä jää kun Ulla lopullisesti poistuu sarjasta. Tavallaan koko homma on paljolti
    pyörinyt Ullan ja Sepon ympärillä joka oli myös yhdessä ollessaan sympaattisin pariskunta sarjassa. Nämä uudet henkilöt ei ole vielä samalla tavalla tulleet mielenkiintoisiksi kuin juuri Ulla joka kaikkine omituisuuksineenkin on parhaita yhdessä Sepon kanssa.

    ylinäyttelevä, naurettava yliarvostettu vanha pieru, ei mitään muuta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


B-) kirjoitti:

Ulla lähtee, olen kyllästynyt siihen ylinäyttelyyn.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu