Jeesus sanoi itseään Jumalan Pojaksi, ei Jumalaksi. Hän kehotti rukoilemaan Isää Jumalaa. Eikö pitäisi ajatella, että Jumala, joka on yksi, kuten VT opettaa, on Kaikkivaltias, taivaan ja maan luoja, ja Jeesus on hänen lähettämänsä pelastaja, voideltu (khristos kreik.), häntä sanotaan myös ylimmäiseksi papiksi ja messiaaksi, mutta jos häntä sanotaan Jumalaksi, asetutaan kenties Vanhan Testamentin opestusta vastaan. Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen Jumala taivaasta lähetti Pyhän Hengen, jonka saavat ne, jotka sitä Jumalalta anovat, Jeesuksen nimessä. Jotkut kristityt ajattelevat että Jeesus oli sama kuin mistä Genesis kertoo, aikojen alussa, Luoja. Jeesus oli kuitenkin välimies ihmisen ja JHWH,n eli (Isän) Jumalan suhteen välittäjä. Hänen kauttaan ymmärrämme Jumalan tahdon ja rakkauden. Kumpi on oikeammin sanoa, Jeesus pelastaa vai Jumala pelastaa? Jumala teki pelastussuunnitelman, ja lähetti Jeesuksen. Hän lähettää hänet vielä viimeiselle tuomiolle, UT:n mukaan.
Pyhä Henki on Jumalasta, ja Jeesuksesta, myös Daavid rukoili, ettei Jumala (JHWH) ottaisi pois tätä henkeä häneltä.
Kahta Jumalaa ei voi olla, kun kristinusko perustuu juutalaisuuden pyhiin kirjoituksiin ja traditioon.
Pyhä Henki on Jumalasta, ja Jeesuksesta, myös Daavid rukoili, ettei Jumala (JHWH) ottaisi pois tätä henkeä häneltä.
Kahta Jumalaa ei voi olla, kun kristinusko perustuu juutalaisuuden pyhiin kirjoituksiin ja traditioon.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Siinä ei ole mitään ihmeellistä.
Arvoasteikko: ISÄ - POIKA - JA PYHÄ HENKI
- Ihmiset, jotkut Kristuksen kanssaveljiä.
- Vallat ja herraudet Enkelit jne.
- Monta Jumalaa muodostavat yhdessä yhden Jumalan.
- Monta perheenjäsentä on yksi perhe!
- Monta työntekijää on yksi yritys!
Tuo on yksi tulkinta Raamatusta. Mutta siinä, ja varsinkin VT:ssä Jumala ei hyväksy monia jumalia. Vain yksi voi olla Korkein ja Kaikkivaltias. Apostolit opettavat että Jumala on Henki, ja Jumala on Rakkaus. Tämän Hengen vaikutuksesta Jeesus puhui ja toimi.
Se, että Jumala olisi kolmihenkinen perhe, on aika erikoinen ajatus loppujen lopuksi.
ennenkaikkea se, että kolminaisuusoppi ei vieläkään kristityiksi itseään nimittävien joukossa ole lyönyt läpi. Nikealaiskonstantinopolilainen uskontunnustus laadittiin 300-luvulla jKr juuri tämän asian selvittämiseksi. Apostolinen uskontunnustus on sitäkin vanhempi. Sieltä löytyisi kristillinen opetus. Siis vahan kirkon raamatullinen opetus.
...Jumalaa ei voida kutsua Rakkaudeksi jos hän olisi yksi. Eihän yksi voi rakastaa.
ovat minusta avain asian ymmärtämiseen, siksi tuo mainitsemasi varhaisempi uskontunnustus, joka on laadittu ennen Nikean kirkolliskokousta, tuntuisi olevan merkittävä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Apostolinen_uskontunnustus
Tuossa kyllä Isä Jumala on Henki, josta Jeesus tuli persoonana ja ihmisenä maailmaan. Tuossa Isä Jumala ja Jeesus on kaksi eri asiaa. Jeesus syntyi Jumalasta, Hengestä. Ennen kuin Jeesus ilmaantui, Jumala oli jo.
Minusta persoona, ihminen voi rakastaa, mutta rakkaus on abrstraktinen ilmaus, rakkauden henki myös. Juutalainen filosofi Spinoza ajatteli, että ei Jumala voi rakastaa, mutta ihminen voi rakastaa Jumalaa.
Jeesus sen sijaan rakasti, ja henkensä kautta rakastaa, ihmisten välityksellä, joita sama henki kuljettaa.
Jeesus on persoona, Jumala on henki. Jeesuksessa vaikutti Jumalan henki, voima, viisaus,totuudellisuus, oikeamielisyys, sanalla sanoen rakkaus.
Jumalan ei "tarvitse" rakastaa. Hän on.
Hän on Rakkaus. Rakkaus on Hän.
Jumala on Yksi.
Luterilaiset uskovat, että Jumala on persoona, Jeesus on persoona ja Pyhä Henkikin on persoona.
Siksi meillä tämä kolmiyhteinen Jumala joka persoonallaan kykenee rakastamaan.
Pointtisi on hyvä ja oikea. Kirkkoisät olivat kanssasi samaa mieltä ja siksi he laativatkin tämän opin, että Jumalan jokainen olemus todella on persoona, eikä vain persoonaton abstrakti henki.
..."Rakkaus on abstraktinen ilmaus"...
Niin on.
Rakkaus tulee konkreettiseksi vasta teoissa.
Esim. vanhoilliset uskovaiset, jotka vaahtoavat "oikeasta opista" ovat mielestäni joskus niin kaukana Jumalasta... Tai ainakaan Jumala ei voi heidän kauttaan rakastaa ketään, vaan noiden ihmisten sanat jäävät pelkäksi abstarktiksi aivohöpinäksi ja uskoksi ihmisten keksimiin hengellisiin oppeihin.
Jumaln rakkaus voi tulla konkreettiseksi vasta teoissa. Ja, Jumala tekee tekojaan ihmisten kautta. Sanoihan Jeesuskin, että ei Hänen seuraajansa tule pääsemään Taivaan kotiin, vaan Hänen seuraajistaan tulee pääsemään taivaan kotiin ainoastaan ne, jotka vaatettavat vähävaraisia, antavat vettä janoisille, ruokkivat köyhiä, auttavat niitä, jotka on hyljätty "väärän uskon tähden" (esim. samarialaisia) jne.
Näiden torjuttujen, hyljättyjen ja vähäosoisten auttaminen on Hänen Taivaallisen isänsä tahto, sanoi Jeesus, ja vain ne Hänen seuraajansa, jotka auttavat näitä vähäosoaisia ja sorrettuja, tulevat pääsemään Hänen taivaallisen Isänsä kotiin.
Sen Jeesus ilmaisi erittäin selkeästi.
Sorrettujen, hyljättyjen, vähäosaisten jne. auttaminen ja rinnalla eläminen ovat kai sitä, että Jumala haluaa rakastaa ihmisiä toisten ihmisten kautta :)
tuohon aloitukseen!
Ennustus Jeesuksesta;
Jesaja 9:
5. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
Jesaja 7:
14. Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.
Matteus 1:
20. Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.
21. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."
22. Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo:
23. "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
1 Johanneksen kirje 5:
20. Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.
Kait nämä riittää todistamaan Jeesuksen Jumaluuden, vai??
Tuossa profeetta Jesaja ennustaa, kristittyjen mielestä Jeesuksesta ja juutalaisten mielestä ei. Jesajahan eli vuosisatoja ennen kristinuskon syntyä. Tuo Jesaja 9 on vaikuttava, ja kristikunnan mielestä Jesaja juuri on Jeesuksesta ennustava, kun taas juutalaisuus tulkitsee nuo ennustukset aikansa lähihistoriaan liittyvinä ennustuksina.
Jesaja 7 puhuu pojasta, jonka nimeksi tulee Immanuel. Se merkitsee: "Jumala kanssamme", tässä voi jo ajatella, että kyse on siitä, että Jeesuksessa oli jumalallinen henki, ylhäältä annettu, mutta ei kerro, että Jeesus on itse Jumala, tuon hengen lähettäjä.
Tuo Matteuksesta otettu kohta kuvaa Jeesusta synneistä vapauttajana, joka hänen tehtävänsä olikin ja johon Isä hänet lähetti. Enkelin lähetti Jumala taivaasta. Jeesus ei vielä ollut maailmassa. Kohta puhuu edelleen sen puolesta, että Isä Jumala on Pojan yläpuolella.
Tuo Johanneksen kirjeen kohta samastaa Jumalan ja tämän lähettämän Pojan. Aika erikoinen kohta. Silti Jeesuksella oli paljon sanomaa, joiden mukaan hän "katsoi Isää Jumalaa ylöspäin", asetti tämän ainoaksi auktoriteetiksi.
alisti itsensä Jumala ja Isän alle! se oli kuuliaisuuden esikuva meille ja Jumalan suunnitelma!
Fil 2:
5. Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
6. joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
7. vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
8. hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
9. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
10. niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
11. ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.
- Herra= Jumala
-tässä varmasti tyydyttävä selitys??
on monta sanaa, joilla voidaan viitata Jumalaan ja on myös sana, jota voidaan käyttää herra-sanana kuten kenestä tahansa ihmisestä kunnioittavasti. Kirjoituksesi oli ihan asiaa, olen samaa mieltä muuten, mutta tuolla lopussa
päättelet, että Jeesus on Herra - ja Herra on Jumala. Tässä pitäisi kuitenkin tietää mitä heprean sanoja on alkutekstissa käytetty.
Luoja, Kaikkivaltias on hepreaksi JHWH, ja sitä sanaa ei käytetä Jeesuksesta, koska hän itsekin piti itseään JHWH:n lähettämänä, Poikana. Jeesus ei ole JHWH, taivaan ja maan Luoja, vaan ilmeisesti hepreassa Adonai, jota sana merkitsee herraa hieman alisteisemmassa merkityksessa.
Anteeksi pari kirjoitusvirhetta, tietokoneeseeni tuli joku pieni vika.
Raamatun paikat, revitäänkö??
! Joh.5:
20. Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.
Jesaja 9:
5. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
Jesaja 7:
14. Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.
Matteus 1:
21. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."
22. Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo:
23. "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
- Herra sanaa Jumalasta ryhtyivät juutalaiset käyttämään JHWH:n sijata, koskapa tuo neljä konsonanttia oli hyvin vaikea lausua oikein ja väärinlausumisen pelossa otettiin sen tilalle sana Herra!
Jeesus on Jahve, Jehova, Jeshua, miten sen nyt kukin haluaa lausua!
on minun lähtökohtani. Hän syntyi juutalaisuuteen, joka on erittäin monoteistinen, Jumala (JHWH) on Yksi, häntä kuulkaa, he sanovat.
Jeesus itse rukoili tätä JHWH:a, Isää, kuten hän sanoi. Hän ei koskaan korottanut itseään Isän tasolle vaan alapuolelle. Siitä todistavat lukuisat raamatunlauseet hänestä. Hän oli Isän lähettämä, ja opetti Isä meidän -rukouksen ja rukoili tätä Isää, tapahtukoon Sinun tahtosi jne.
Jesajan profetia on monitulkintainen, juutalaiset, messiaanisia lukuunottamatta, eivät siinä näe viittausta Jeesukseen. Minusta se kyllä sopii hyvin Jeesukseen. On myös termi "Elohim" hepreassa, joka tarkoittaa "jumalolentoa".Jumalolennoiksi nimitettiin myös esim. kreikkalaisia tai roomalaisia ihmisjumalhahmoja. Harva tuntee Raamatun alkutekstejä alkukielillä tai hepreaksi, siksi nuo erilaiset jumaluuteen viittaavat sanojen vivahteet eivät ole yleisessä tiedossa. Jesaja juutalaisena profeettana tuskin käytti sanaa joka viittaa Kaikkivaltiaaseen Jumalaan tuossa profetiassa, mahdollisesti termi oli "jumalolento", alisteisempi termi, koska monia jumalia ei saanut palvella juutalaisuudessa.
Johanneksen näkemys voi olla, että Jeesus oli Tosi Jumala, se oikeushan kristityillä on. Näyttää siltä että kristitytkin ajattelevat eri tavalla Jeesuksen jumaluus -kysymyksestä.
Immanuel - Jumala kanssamme. Voisi myös ajatella, että Jumalan henki joka Jeesuksessa vaikutti kuten myös Pyhänä Henkenä, on tämän nimityksen hengellinen merkitys: Jumalan läsnäolo Jeesuksen, välimiehen, ja Pyhän Hengen kautta.
Jeshua-nimestä:
VT:ssä Jumalaa kutsutaan nimityksillä JHWH, Elohim, El Elyon, Adonai (herra) jne. Jeshuaa tai Jeesusta ei sieltä löydy, mutta:
Je hoshua - Jeshua - merkitsee: Jumala on Pelastaja. Tässä juutalaiset eivät tarkoita Jeesusta, koska kahta Jumalaa he eivät hyväksy.
Heistä siis ainoa Pelastaja on JHWH.
Jeesus ei ole JHWH, sillä JHWH oli hänelle Isä, (hepr. Abba) joka oli hänet lähettänyt, ja jonka tahtoa hän seurasi. Jeshua on hänen nimensä hepreankielinen käännös, Jeshua ha Nazerath hän oli, Jeesus nasaretilainen - tai nasarealainen, tämä jälkimmäinen termi viittaa nasarealaisten ryhmäkuntaan, jotka lienevät olleet essealaisia, eräs juutalaisuuden suuntauksista hänen aikanaan.
Isä tuli Pojaksi.
Isällä on Kirkkaus. Pojalla ei ole. Jumalaa, tarkoittaen Hänen Kirkkauttaan ei ole kukaan nähnyt, koska Se tuhoaisi kaikki, ja kaiken.
Jeesus, Jumala Jumalasta.
Henki,Kirkkaus, on Isä. Isä luopui Kirkkaudestaan hetkeksi, pukeutuen lihaan. Isä tuli Pojaksi.
Kun Jeesus maanpäällä ollessaan rukoili Isää, rukoili Hän omaa Kirkkauttaan.
Herran Päivänä on vain Kirkkaus. Ja kaikki olevat ovat tässä Kirkkaudessa.
"Tehkäämme ihminen kuvaksemme ja kaltaiseksemme"...
Ensin kuvaksi, sitten KALTAISEKSI. Jumala tekee meidät Jumalaksi, koska Hänen Kirkkaudessaan ei voi olla, ellei ole itse Jumala.
Ero pelastuneiden ihmisten ja Jumalan välillä on se, että KAIKKI KUNNIA tulee ja kuuluu yksin Hänelle.
Jeesus, ihmiseksi tullut Jumala.
mutta jotain jää mysteeriksi.
kirjoitat "Jumala tekee meidät Jumalaksi, koska hänen Kirkkaudessaan ei voi olla, ellei ole itse Jumala".
Ei ihminen saisi sentään itseään noin pyhäksi ja täydelliseksi olennoksi itseään nimittää, Jumalaksi kerrassaan, vaikka olisikin Jumalalle rakas ja otollinen. Ihmisessä voi Jumalan lähettämä Pyhä Henki toimia, mutta hän on silti myös pelkkä ihminen ja altis toimimaan kuten "luonnollinen ihminen" joka sotii "hengellistä minää" vastaan.
Pyhä Henki toimi valtavalla tavalla ensimmäisenä helluntaina, ks. Apt. 2.
Ihmisessä on hyvä ja paha. Mutta vain Jumala yksin on Hyvä. Ihminen voi olla pelastettu, mutta pelastetulla on Pelastaja, siksi vain Jumala ansaitsee kaikkein suurimman kunnian.
Jumala teki pelastussuunnitelman, ja sen toteuttaja oli, ja on, hänen rakas poikansa Jeesus Kristus.
Jeesuksessa Jumala ilmaisi itsensä ihmiselle.
"Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän".
Jeesuksen kautta ymmärrämme Jumalan Isän Kaikkivaltiaan ja Luojan olemuksen, tahdon, viisauden, voiman ja rakkauden.
Raamattu itse kertoo "MIKÄ" on "TAIVAS"...
Jumalan valtakunta on Jumala itse. Pyhä Henki !
" Taivasten valtakunta on, vanhurskautta, iloa, ja rauhaa PYHÄSSÄ HENGESSÄ".
Taivas on siis Henki.
En minä tee, tai koroita itseäni Jumalaksi, vaan minun Isäni tekee, Hän, joka on Jumala.
Tätä asiaa, millainen, tai mikä, on Taivas, on hyvin pintapuolisesti käsitelty.
Jo Raamatun alussa Jumala ilmoittaa toimintasuunnitelmansa, tehdä meistä kuviaan, ja sitten kaltaisiaan. Ei enempää, eikä vähempää.
Jos et itse usko, että Jumala antaa oman Kirkkautensa jokaiselle pelastetulle, niin kysyisin sinulta....
Miten vajavainen pystyy olemaan Jumalan Kirkkaudessa ?
En ole ottamassa kunniaa Jumalalta. Kerron sinulle vain totuuden.
Jumala on antamassa meille enemmän kuin arvaammekaan !
Kun Jumala toimi keskuudessamme lihassa, Hän antoi silloinkin KAIKKENSA. Koko elämänsä.
Jumala antoi aluksi meille "elämän henkäyksen" tätä ajallista elämää varten, mutta kun Hän haluaa lapsensa luoksensa iankaikkisuuteen, antaa Hän meille myös iankaikkista elämää varten Iankaikkisen Hengen, eli JÄLLEEN hän antaa kaikkensa. Nyt Iankaikkisen Hengen.
Kukaan ei voi todellakaan syyttää Jumalaa "pihtariksi".
Laitoin kolmesta eri käännöksestä R-paikkoja, että selviäisi!
Jeesus alensi itsensä;
-38
Fil 2:
5. Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
6. joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
7. vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
8. hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
JKR
5. Olkoon teilläkin se mieli, joka oli Kristuksella Jeesuksella. 6. Vaikka hänellä oli Jumalan muoto*, hän ei pitänyt voittamanaan etuna* olla Jumalan vertainen. 7. Hän tyhjensi itsensä, otti palvelijan muodon*, tuli ihmisten kaltaiseksi, eläen ihmisenä ihmisten joukossa.
Biblia;
5. Kullakin olkoon se ajatus, joka Kristuksella Jesuksella oli, 6. Joka, vaikka hän oli Jumalan muodossa, ei lukenut saaliiksi Jumalan kaltainen olla, 7. Vaan alensi itsensä, otti orjan muodon päällensä ja tuli muiden ihmisten vertaiseksi,
Jeesus on Iankaikkinen elämä, eikä meitä ja Jeesusta voida siinä mielessä rinnastaa. 1Joh.5:20
Kristityillä ei ole oikeutta olla totisia Jumalia!
Kaikki on alistettu Jeesuksen nimen alle!
Käyttäähän Jeesus Jahven nimeä "Minä olen" «Joh. 8:58».
58. Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: Ennen kuin Aabraham syntyi minä olen*.
58. Jesus sanoi heille: totisesti, totisesti sanon minä teille: ennenkuin Abraham olikaan, olen minä. 59.
2 Mooses 3:
14. Jumala vastasi Moosekselle: "Minä olen se, joka minä olen." Ja hän sanoi vielä: "Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne.
"Sano israelilaisille näin: 'Minä-olen'* on lähettänyt minut teidän luoksenne."
14. Sanoi Jumala Mosekselle: Minä olen se kuin minä olen. Ja sanoi: niin pitää sinun sanoman Israelin lapsille: Minä olen lähetti minun teidän tykönne
Lpouksi;
Joh.1:
1. Alussa oli sana ja Sana oli Jumalan tykönbä ja Sana oli Jumala.
"Sana tuli lihaksi", «Joh. 1:14»
Jeesus siis oli Sana, eli Jumala ja tuli tänne alas!
sinulla, tuo on hyvin puhdasta kristinoppia, kiitos sinulle kuten muillekin vastaajille asian valaisemisesta.
kiitos myöskin itsellesi hyvistä kannanotoista, keskustelusta! Näin me itsekukin koko ajan opimme lisää Jumalan Sanasta, minä myös, kun mietin kannanottoja ja etsin vastauksia. Jumalan Sana on niin rikas, ettei sitä kukaan pysty lopullisesti ja aukottomasti selittämään?! On toki erittäin viisaita Jumalan Sanan tutkijoita, joilta saa valoa asioihin, muta kun me kaikki olemme vajaita monissa kohdin, niin tarvitsemme toisiamme tukemaan. Toki Pyhä Henki on se suuremmoisin apu Sanan valaisemiseen. Hän kirkastaa meille Kristusta, kirjoituksia, koska Jeeesus Kristus on Jumalan Sana!
Ilm. 19:
10. Ja minä lankesin hänen jalkojensa juureen, kumartaen rukoillakseni häntä. Mutta hän sanoi minulle: "Varo, ettet sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljiesi kanssapalvelija, niiden, joilla on Jeesuksen todistus; kumarra ja rukoile Jumalaa. Sillä Jeesuksen todistus on profetian henki."
11. Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa.
12. Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse,
13. ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.
-tämä Raamatunpaikka saa aina minut hengessä nousemaan voimaan ja ihstelmaan Kristusta Jeesusta! :)
Oikein siunattua kesää sinulle ja voi hyvin, avautukkoon Sana meille molemmille yhä paremmin ja paremmin, viihtykäämme Opettajan seurassa enemmän ja enemmän!
Teit väärin, tulet aiheuttamaan hämmennystä. Ei noin saa tehdä, ole hyvä ja lopeta!
En ole väittänyt että Jeesus on Jumalan sana, sillä "alussa oli Sana", kreik. "logos" sisältää useita merkityksiä. Kristus ja kirjoitukset eivät ole sama asia. Tekstisi vääristelee ajatuksiani!
olen edelleen sitä mieltä että vaikka ihminen voi päästä Jumalan hengestä osalliseksi, ei Jumala korota ihmistä koskaan jumalaksi. Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. Voimme olla osallisia Hengen kirkkaudesta, mutta täysi kirkkaus on vain Jumalassa, ja Jeesus on välittäjä tämän ja ihmisen välillä.
Raamatun alussa Jumala loi ihmisen kuvakseen ja kaltaisekseen, mutta ihmiskunta, hepr. adam, lankesi syntiin. VT kertoo myös ihmisten pahuudesta, tottelemattomuudesta ja epäjumelien palvonnasta jne. Jumala antaa henkeään, kirkkauttaan jokaiselle pelastetulle, mutta täydellinen kirkkaus on yksin hänessä, Kaikkivaltiaassa, joka lähetti Messiaan maailmaan syntisiä pelastamaan.
ollut tarkoitus mitään varastaa!! Sorry, kun käytin ajattelemattomasti Elena nimeä viestiin vastatessani!
Oliko tämä sinun kirjoittamasi;
"sinulla, tuo on hyvin puhdasta kristinoppia, kiitos sinulle kuten muillekin vastaajille asian valaisemisesta".
Jos oli, en nyt sitten ymmärrä tätä viestiäsi?
-pidin näitä kahta viestiä saman kirjoittamana, niinkuin nimimerkistä käy ilmi, miten on??
Vältät väärinkäytökset ja ilkivallan.
saat anteeksi. Tarkoitin että puhdasta kristinoppia oli tuo kirjoitus, jossa otsikkona oli "hakuselityksiä" juuri siksi että siinä oli paljon lainauksia Uudesta testamentista. Jokaisella on oikeus tulkita itse, näissä on eroja ja saakin olla.
Tuo "logos" lause jota nyt lainasit on myös minulta.Logos-termin (kreik.) merkityksiä: sana, puhe, aate, järki, oppi, maailmanaate..
Täytyy lähteä muihin tehtäviin, ciao!
Nimi on niin tärkeä ,kun asia on toissijainen.
Kirjoitit, että täydellinen kirkkaus on Hänessä.
Sitä olen koko ajan tarkoittanut. HäneSSÄ.
Room.14:17 " sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa PyhäSSÄ HengeSSÄ."
Hän on nyt meiSSÄ.
Pian me olemme Hänessä, HengeSSÄ.
King James "14:17 for the KINGDOM OF GOG is not eating and drinking, but righteousness, peace, and joy IN the HOLY SPIRIT."
Kysyn sinulta, kuinka sinä voit olla Jumalassa, olematta Jumala ? Se on mahdotonta. Hänessä on kaikki täydellistä.
kun koettaa säälittävästi kikkailla.
Koen, että Jumalan henki voi vaikuttaa ihmisessä, mutta ei ihminen ole koko ajan pyhä, kuten Jumala on aina. En minä ainakaan, olen myös erehtyväinen ja inhimillinen ja teen virheitä kuten kuka tahansa. Jeesus oli Jumalassa, mutta Jumala joskus henkensä kautta vaikuttaa meissä opetuslapsissa, jotka pyrimme tuomaan esille aitoa ja väärentämätöntä Jumalan sanaa. Sillä tavoin voi sanoa että uskova on Jumalan valtakunnassa.
Tuo viimeinen kysymyksesi on aika erikoinen. Eihän ihminen voi olla Jumala, mutta Jeesuksesta, synnittömästä ja Jumalan lähettämästä kristityt voivat sanoa jotain tuollaista: että hän on Jumalassa ja Jumala on hänessä. Jos ihminen on jumala, kyseessä on idolatria, epäjumalanpalvonta. Jeesus on ainoa poikkeus, häntä osa kristityistä sanoo Jumalaksi, eivät kaikki. Minusta hän ja Isä ovat yhtä, mutta lähettäjä on suurempi kuin lähetetty.
4 artikla
Jumalasta
Jumala on yksi eli on olemassa vain yksi Jumala. Voimme kutsua Jumalaa monin eri tavoin. Toinen nimittää Isäksi, toinen Äidiksi, kolmas Allahiksi, kuka mitenkin. Nimillä ei ole väliä. Jumala ei ole sidottu sukupuoleen. Kristinusko ei ole patriarkaalinen tai matriarkaalinen uskonto. Tasa-arvo on oleellinen osa kristillistä sanomaa. Se saa näkyä myös Jumala-kuvassa.
Olemme tottuneet pitämään Jumalaa kaiken Luojana. Jumala Luojana on nykyisen luonnontieteen valossa jossain määrin kiistanalainen väittämä. Eräiden kosmologisten teorioiden mukaan maailmankaikkeudella ei olisi nimittäin alkua eikä loppua, vaan maailmankaikkeus olisi ikuinen. Maailmankaikkeus muuttuu ja kehittyy omien luonnonlakiensa mukaan. Voimme toistaiseksi puhua vielä luomisesta ja Jumalasta Luojana, mutta tämä näkemys voi menettää mielekkyytensä uusien fysikaalisten tutkimustulosten myötä.
Jumaluus ei katoa eikä lakkaa olemasta, vaikka siirtyisimme luomisesta maailmankaikkeuden ikuiseen olemassaoloon ja kehitykseen. Tieteen tehtävänä on selittää maailmankaikkeus, ei Jumalan. Jumalan ei tarvitse olla kaiken Luoja. Maailmankaikkeus on luonnonlakien alaista todellisuutta.
Jumala kuuluu maailmankaikkeutta korkeampaan jumalalliseen todellisuuteen. Tämä jumalallinen todellisuus, jumalankaikkeus, on ikuinen ja ääretön. Jumala asuu tässä jumalallisessa todellisuudessa eli taivaassa. Hän voi toimia myös maailmankaikkeudessa. Enkeleitä voidaan pitää Jumalan apulaisina taivaassa.
Varhaiskristityt pyrkivät sanomaan, kuka Jeesus oikein oli. He päätyivät käyttämään tuntemaansa Jumalan Poika -käsitettä kuvatakseen Jeesuksen ihmisyyttä. Jeesuksen arveltiin olevan Jumalan valittu, jumalallisella valtuutuksella ja voimalla toimiva ihminen (adoptiaaninen tai dynamistinen kristologia), ei Jumala. Ylösnousemuksessa Jumala herätti Jeesuksen ja todisti Jeesuksen asemasta Jumalan valittuna.
Varhaiskristityt eivät heti tunnustaneet Jeesusta Jumalaksi. Tästä aiheutui myöhemmin vaikeita pulmia. Dogminkehittely Jeesuksesta vaikeutui kirkkoisien ryhtyessä yritykseen yhdistää Uuden Testamentin erilaisista näkökulmista syntyneet Jeesus-kuvat väkisin yhteen.
Varhaiskristityt kehittivät erilaisia tulkintoja Jeesuksesta. Monarkianistiset näkemykset korostivat Jumalan ykseyttä. Jeesuksen asemasta voidaan esittää erilaisia tulkintoja.
Dynamistinen monarkianismi katsoi Jeesuksen olevan ihmisenä Jumalan valittu ja piti Isää yksin Jumalana (edustaja mm. Paulos Samosalainen ja Nestorios).
Modalistisessa monarkianismissa Jeesusta pidettiin Jumalan yhtenä historiallisena ilmenemismuotona Isän ja Pyhän Hengen rinnalla (edustaja mm. Sabellios ja Kyrillos Aleksandrialainen).
Subordinationismi eli areiolaisuus tulkitsi Jeesuksen eräänlaiseksi luoduksi puolijumalaksi ja alemmanasteiseksi jumalalliseksi olennoksi (edustaja mm. Areios).
Dualistinen monarkianismi on sukua modalistiselle monarkianismille. Dualistinen monarkianismi pitää Isää ja Jeesusta Jumalan historiallisina ilmenemismuotoina ja Pyhää Henkeä kristityn uutena mielenlaatuna, ei itsessään Jumalana. Dualistisen monarkianismin mukaan Jeesus on ihmiseksi tullut Jumala. Jeesus ja Isä ovat yksi ja sama Jumala.
Dualistisessa monarkianismissa Jumala tuli Jeesuksessa ihmiseksi ihmisten keskelle ja eli ihmisen elämän. Jumala asettui ihmisen asemaan. Jeesus oli salattu Jumala. Hän ei koskaan nimittänyt itseään Jumalaksi. Jeesus muodosti oman uskonnollisen sanomansa historiallisesti oman ymmärryksensä mukaan kulttuuriympäristössään. Jeesus paljasti jumaluutensa vasta ylösnousemuksessa voittamalla kuoleman.
Humanistisen monarkianismin mukaan Jeesusta ei pidetä Jumalana, vaan ihmisenä, joka sai uskonnolliselle sanomalleen jumalallisen valtuutuksen viimeistään ylösnousemuksessa. Jeesus muodosti oman uskonnollisen sanomansa historiallisesti oman ymmärryksensä mukaan kulttuuriympäristössään. Jeesusta voidaan pitää humanistisessa monarkianismissa Jumalan armon opettajana (pedagoginen humanismi) tai julistajana (profeetallinen humanismi).
Jumalallisen valtuutuksen eli akkreditoinnin ajankohdan perusteella humanistinen monarkianismi voidaan vielä jakaa joko immanenttiseen (tämänpuoleiseen) tai transsendentaaliseen (tuonpuoleiseen) muotoon.
Immanenttisessa akkreditoinnissa Jeesus saa jumalallisen valtuutuksensa vastaanottamalla Jumalalta tehtävän kertoa sanomaa Jumalan armosta. Jeesus muodostaa tämän sanoman oman ymmärryksensä mukaan opettaen sitä eteenpäin. Vaihtoehtoisesti voimme katsoa Jeesuksen saaneen myös tärkeimmän sanomansa suoraan Jumalalta pelkän tehtävänannon sijasta.
Transsendentaalisessa akkreditoinnissa jumalallinen valtuutus tulee vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen ylösnousemuksessa Jeesuksen muodostaessa täysin itsenäisesti oman uskonnollisen sanomansa maan päällä. Ylösnousemus tekee Jeesuksesta
Jumalan Pojan eli ihmisen, jonka sanoman Jumala hyväksyy opetettavaksi kaikille kansoille.
Vanhat kirkolliskokoukset päätyivät kuvaamaan Jumalaa kolmiyhteiseksi. Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki yhtä aikaa. Vanha kirkko väitteli kolminaisuudesta jatkuvasti ja päätyi kirkolliskokouksissaan omiin muotoiluihinsa lähinnä keisarin painostamana.
Kolminaisuusoppi sai täsmällisen kuvauksensa homousianismissa (sama olemus). Homousianismi kehitti opetuksen yhdestä ja samasta jumalallisesta olemuksesta kolmena eri persoonana, jotka olivat olemassa itsenäisesti. Homousia-oppi on loogisesti ongelmallinen Jumalan ykseyden kannalta. Usia eli olemus ei nimittäin kuvaa Jumalan ykseyttä, vaan jumaluuden luonnetta. Ajatus kolmesta erillisestä jumalallisesta persoonasta sopii huonosti Jumalan ykseyteen.
Jeesuksen ei ollut pakko kuolla eikä kärsiä. Hän ei ollut uhri ihmiskunnan synneistä, vaan eettinen opettaja Jumalan yhteyteen. Klassinen sovitusoppi uhriajatteluineen edustaa varhaiskristittyjen historiallista tulkintaa Jeesuksesta. Ylösnousemuksellaan Jeesus osoitti olevansa Jumala tai Jumalan valittu eli Jumalan Poika.
Juutalaiset käyttivät Pyhän Hengen käsitettä kuvaamaan lopun aikoja, Jumalan voiman ilmentymää. Varhaiskristityt elivät kiihkeässä lopun ajan odotuksessa ja tulkitsivat kokemuksensa ja innostuksensa osallisuudeksi Jumalan voimasta.
Pyhä Henki määritellään tässä tunnustuskirjassa kristityn mielenlaaduksi uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Pyhä Henki kuvaa kristityn psyykkistä mielentilaa, halua rakastaa aidosti Jumalaa ja maailmaa. Pyhä Henki ei ole ihmisen ulkopuolista Jumalan voimaa, vaan uskon herättämää tasapainoa, mielenrauhaa ja myönteisyyttä ihmisessä. Usko tekee ihmisestä pyhän ja Pyhällä Hengellä täyttyneen ihmisen. Sana ja sakramentit eivät välitä Pyhää Henkeä, vaan herättävät ja hoitavat uskoa.
Varhaiskristilliset kristologiat päätyivät yleensä samaan lopputulokseen: Jeesuksella on ylösnousemuksensa jälkeen valta-asema taivaassa. Dualistisen monarkianismin mukaan Jeesuksella on Jumalana kaikki valta taivaassa. Humanistisessa monarkianismissa kaikki valta kuuluu yksin Jumalalle ja Jeesusta pidetään vain ylösnousseena ihmisenä taivaassa. Jumala paljastaa lopullisen totuuden Jeesuksesta kuoleman jälkeen.
Vaikka pääsiäiskertomukset ovat historiallisesti kiistanalaisia, on mahdollista, että roomalaiset tuomitsivat Jeesuksen ristiinnaulittavaksi, mutta on myös mahdollista, että Jeesus kuoli myöhemmin muulla tavalla. Jeesuksen kuolintavalla ei ole merkitystä kristilliselle sanomalle.
Kristinusko syntyi uskosta kuoleman voittaneeseen ja ylösnousseeseen Jeesukseen. Vasta ylösnousemus auttoi kristittyjä huomaamaan, kuka Jeesus oikein oli. Vähitellen syntyi erilaisia tulkintoja Jeesuksesta.
Jeesus oli lopun ajan julistaja, joka opetti myös anteeksiantamuksen ja rakkauden sanomaa kaikkia lähimmäisiä kohtaan sekä toivoa kuolemanjälkeisestä elämästä eli ikuisuudesta. Jumalan valtakuntaa ei kuitenkaan koskaan tullut maan päälle. Jumala halusi tapahtumien kululla todistaa ja osoittaa, kuinka eettiset opetukset, anteeksiantamus ja rakkaus sekä voitto kuolemasta ikuisuuksineen olivat lopun aikojen odotusta tärkeämpiä kristillisessä sanomassa. Voimme arvioida Jeesuksen historiallista sanomaa lähimmäisenrakkauden ja luonnonrakkauden näkökulmasta, terveen järjen ja tieteen avulla tavanomaisen historiantutkimuksen lisäksi.
Kristillisen perimätiedon mukaan Jeesus oli merkittävä eettinen opettaja, josta jokainen aikakausi esittää oman historiallisen suhteellisen tulkintansa. Jumala jätti Jeesuksen kautta meille salaisuutensa ja sanomansa tulkittavaksi eri aikakausille ja antoi ihmiskunnalle mahdollisuuden elää uutta elämää. Elämme luonnonlakien vaikutuspiirissä ja voimme vaikuttaa itse elämäämme ja maailman kulkuun.
tuossa tekstissäsi on, ja tästä voidaan todeta, miten vaikeaselkoinen kysymys Jeesuksen jumaluudesta on ja on ollut, tai miten vaihtelevia tulkintoja historiassa on tehty, kuten nykyäänkin. Tuosta kirjoituksessasi on myös paljon valaisevia kohtia Jeesuksen persoonasta ja varhaiskristillisyydestä.
Minusta tuo ylösnousemus on käännekohta, Jeesuksen jumaluus -kysymys liittyy etenkin sen jälkeiseen aikaan. Kysymystä ei ole koskaan ratkaistu yksimielisesti edes oppineimpien keskuudessa, sama keskustelu jatkuu maailmassa.
UT:ssa Jeesus kirkastetaan sitten kun hän on tehtävänsä täyttänyt, ja ylösnoussut. Hänen arvonsa nousee kun hän suorittaa Isältä saamansa tehtävän loppuun. Hän päätyy suureen kunniaan, aikojen lopussa hän istuu Voiman oikealla puolella, ja tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Tuo Voima on Jumala itse, ja Jeesus on korotettu lopulta ikään kuin hänen tasolleen, ja samastetaan voimaan ja kirkkauteen.
Tuo monarkianismi viittaa kuninkaallisuuteen ja valtakunnan hallitsemiseen. Jeesus nähdään kristinuskossa kuninkaana ja ylipappina, rauhan ruhtinaana ja herrain herrana. Mutta tässä herää vielä kysymys, eikö tuollainen kuninkaan statuskin tule Kaikkivaltiaalta? Kuninkaat menevät ja tulevat, mutta Jumala on ja pysyy: "Minä olen se joka minä olen".
Minä olen samoilla linjoilla kuin sinä Elena. Minusta tuntuu myös, että vasta ylösnousemus muutti vähitellen varhaiskristittyjen tulkintoja ja käsityksiä Jeesuksesta. Porukat taisivat nuotion äärellä yön hiljaisuudessa miettiä yksin ja yhdessä tapahtunutta ja Mestarin elämää. Vähitellen kypsyi ajatus Jeesuksesta jonain paljon suurempana, jopa Jumalana.
Henkilökohtaisesti uskon, että Jeesus oli elämänsä ajan ihmiseksi tullut salattu Jumala, joka paljasti jumaluutensa vasta ylösnousemuksessa. Siihen asti Jeesus eli ja toimi kuten ihminen. Niinpä hänen puheensa ja ajatuksensakin kuvastivat ihmisen tapaa ymmärtää ja nähdä asioita. Siksi Jeesus myös puhui Jumalasta Isänään, koska halusi elää myötuntoisena ihmisen vierellä.
Salattu Jumala paljastui minusta vasta ylösnousemuksessa. Miksi vasta silloin? Vastausta en tiedä, mutta ehkä se oli ihmiskunnalle parasta: nähdä ja kuulla Jumala ihmisenä. Kun Jeesus oli yksi meistä, hänestä tulee ihmiselle läheisempi ja pääsiäisihme korostuu parhaiten. Varmaan Jumala olisi voinut mentellä toisinkin. Tällä tavalla ihmisen lapsenomainen usko ja luottamus pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Ehkä se olikin tarkoituskin. Mene ja tiedä.
ollaan aika pitkälle. Kun Jeesus eli, häntä pidettiin milloin profeettana, tai opettajana / rabbina, herrana, Daavidin poikana ja jopa myös Jumalan poikana. Sitten evankeliumit kirjoitettiin 1. vuosisadalla, ja tulkintoihin tuli joitakin vuosikymmeniä myöhemmin myös toisenlaista sävyä: Jeesusta alettiin nimittää jopa Jumalaksi todellakin.
Jeesus oli ihmisenä myötätuntoinen, palveleva ja rakastava, hyväntekijä ja täysin synnitön, ja näytti omalla esimerkillään sen, minkälainen ihmisen jumalsuhteen pitäisi olla. Se että hän alkoi nimittää Israelin Jumalaa Isäksi, kertoo jotain myös tuosta uuden liiton jumalasuhteesta, jossa rakkaus on lain täyttymys.
Minusta kyllä Jeesus maan päällä opettaessaan ja toimiessaan korosti koko ajan Isän merkitystä, hän halusi että ihmiset tuntisivat sen Jumalan, joka jo Mooseksen kautta antoi juutalaisille lain. Hän ei tahtonut kätkeä ja salata jumalallisia totuuksia, vaan pyrki tuomaan niitä esiin kaikin tavoin. Hän sanoi itseään myös maailman valoksi, mutta ei ottanut tästäkään kunniaa itselleen, vaan antoi sen hänelle, Kaikkivaltiaalle joka hänet oli lähettänyt tehtäväänsä.
Voidaan ajatella, että hän oli Jumalan mieleinen( tietenkin koska hän oli Jumalan poika).
Hän täytti tehtävänsä joka oli ilmeisesti ennalta määrätty.
Hän olkoon esikuvamme.
Naispappeus ja siitä johtuva vainoaminen muistuttaa kovasti Jeesuksen kulkua.
Jeesus puhui totuuksia ja kaikki ei siitä tykännyt.
Se viha häntä kohtaan oli niin suuri, että hänet (viattoman) ristiin naulittiin ja murhaaja päästettiin vapauteen.
Nyt ihmiset jotka haluavat uskoa Raamattuun ja sen ohjeisiin , halutaan ulos kirkosta, vihan , katkeruuden ja kaunojen saattelemana.
Ei ole ihmisen pahuus muuttunut mitenkään ristiinnaulitsemishaluista n.2000 vuoteen ja tuskin muuttuukaan.
Pahuus vaikuttaa, ja oikeus ja oikeudenmukaisuus haluttaisiin painaa matalaksi.
Aivan kuten ristiinnaulitsemisilmiössä.
Uskotte Jeesukseen , mutta yhä uudestaan ja uudestaan tehdään sitä samaa sille, joka totuutta haluaa kunnioittaa.
että suurempi yksimielisyys vallitsisi kristikunnassa, ja suvaittaisiin paremmin erilaisia raamatuntulkintoja, sillä kristittyjen tulisi aina muistaa, että ollaan opetuslapsia, oppilaita, ei mestareita, vain yksi mestari meillä on, yksi rabbi, opettaja. Pahinta on että kristinusko on historiassa joskus pilannut maineensa ja syyllistynyt alhaisiin tekoihin sekaantumalla erilaisiin maallisiin valtataisteluihin ja unohtanut lähimmäisen rakkauden, unohtanut selkeät perusohjeet, rakkauden kaksoiskäskyn ja 10 käskyn selkeät periaatteet. Jumala ei mielestäni tahdo niinkään että olkaa hyviä luterilaisia, helluntailaisia, katolisia tms. korostetusti tiettyyn ryhmäkuntaan samastuneiita, sillä tässä on vaara tulla toisenlaisten tuomitsijoiksi, vaan Jumalan tahto on: seuratkaa Jeesusta ennen kaikkea.
Tietääkseni Jeesus ei puhunut mitään naispappeutta vastaan. Hän kohteli naisia poikkeuksellisen ymmärtävästi ja inhimillisesti, eräänkin vapautti kivitystuomiosta.
Tässä mennään jo pois ketjun aiheesta, joten ei tästä sen enempää.
Jokaisella on oma käsityksensä Jeesuksesta, ja evankeliumitekstit ovat minusta paras lähde tutustua häneen, niissä ei ole sitä ihmisoppien kuormitusta, joita erilaisilla kirkkokunnilla on enemmän tai vähemmän kertynyt vuosisatojen aikana. Joku pienryhmä saattaa olla paljon lähempänä alkuperäistä kristinoppia kuin suuret, maallistuneet kirkkolaitokset.
aika nuorena kuulleeni selityksen kominaisuudelle, vähän erikoisen, mutta hyvin kuvaavan.
Otapas kananmuna; siinä on kuori, valkuainen ja keltuainen mutta kuitenkin se on yksi kananmuna.
Jumala, Pyhä Henki, Jeesus,kaikki yhdessä. Voit käyttää sitten mitä nimeä tahansa.
Jeesus on Jumala monessakin merkityksessä. Raamattu sanoo myös Aadamia Jumalan pojaksi, koska hänellä ei ole muuta isää kuin Jumala. Myös Moosesta sanotaan Raamatussa Jumalaksi, koska hänen opetustaan tuli uskoa kuin "Jumalan puhettta".2.Mooseksen kirja:
4:16 Ja hän on puhuva sinun puolestasi kansalle; niin hän on oleva sinulla suuna, ja sinä olet oleva hänellä Jumalana."" Jeesus sanoo ihmisen jumalan olevan sen, jota hän antautuu tottelemaan.
tuo 2. Moos. 4:16 viittaa Aaroniin, eli Aaron on puhuva kansalle ollen Mooseksen suuna ja Mooses on oleva hänelle jumalana. Tämän asian merkitystä selventäisi alkukielen vivahteiden ymmärtäminen. VT on kautta linjan hyvin yksijumalainen, muita jumalia ei saa olla. Tämä kohta ilmeisesti tarkoittaa muuta "jumalolentoa" kuin JHWH:ea, Kaikkivaltiasta, Moosesta Aaronin "idolina" tai esikuvana. VT:ia kokonaisuutena katsoen ei JHWH Aaronista eikä ihmisistä yleensä koskaan tehnyt Jumalaa.
Kiitos omasta puolestani mielenkiintoisista mielipiteistä vastaajille!
Koska olen piakkoin lähdössä ulkomaille, joudun lopettamaan keskustelun osaltani.
Ketjuun ilmestyi tänään henkilö, joka varasti nimimerkkini. Lukijat, olkaa tarkkana, etteivät vääristelijät sotke ajatuksianne.
Toivotan hyviä keskusteluja edelleen!
Hyvää matkaa, missä kuljetkin. Tsemppiä ja varovaisuutta ulkomailla. Tule elävänä takaisin!
Kiitos myös kiinnostavista kirjoituksistasi, olet näköjään perehtynyt varsin hyvin uskontojen historiaan ja sisältöön. Tulen takaisin kotimaahan noin kolmen viikon päästä ja sitten pääsen taas tänne virtuaaliavaruuden ihmeelliseen maailmaan!
Kiitos kannustuksesta! Enpä tiedä omien kirjoitusteni kiinnostavuudesta. Suurinta osaa ne taitavat loukata. Minä kirjoitan omia mielipiteitäni ja pyrin perustelemaan niitä omilla havainnoilla ja teologisella tutkimuksella. Meitä lienee joka lähtöön! En odota muiden olevan samaa mieltä ja ymmärrän kyllä kriitikkoja. Jokainen kirjoittaa omalla kokemuksellaan ja ymmärryksellään. Kauan sitten suoritetuista teologian opinnosta on ollut apua mielipiteen muodostamisessa. Antoisia hetkiä vieraalla tai tutulla maalla! Peukkuja kaikelle! Suunnittelu on jo puolet matkasta.
kiitos sinulle, olet kovin ystävällinen. On ilahduttavaa löytää näiltä palstoilta ihmisiä, joilla on asialliset ja hyvin perustellut mielipiteet. Joskus ihmetyttää miksi jopa kristillisillä palstoillakin on niin paljon tuomitsevuutta ja ylimielisyyttä. Jumalan ja lähimmäisten rakastamisen käskyt ovat tärkeimmät, mutta usein näkee että ne unohdetaan nettikeskusteluissakin. Täällä jos missä toivoisi enemmän sellaista keskustelua, jossa pyritään keskinäiseen harmoniaan, ihmisten pyrkimykseen ymmärtää ja hyväksyä toisia paremmin, vaikka ollaankin monessa asiassa erilaisia. Silti kaikilta voi ottaa jotain opiksi ja jokaisessa ihmisessä on jotain arvokasta.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, todellakin, matkalaukut on vielä pakattava. Kauniita kesäpäiviä sinulle ja muillekin lukijoille/kirjoittajille!
harmoniat ja toisen ymmärtämiset ovat tiessään silloin kun harmoniaa ja ymmärrystä harrastetaan synnissä.
teitä tuomittaisi.