Raamattu

on kirjoituksia ja tarinoita niiltä vuosisadoilta. Nehän on muuttanut matkalla muotoaan kun niitä on toisille kerrottu. Siksi siellä on tarinoita samasta aiheesta eri tavalla joita uskovaiset sitten soveltavat kukin omalla tavallaan ja omaksi parhaaksi. Siksi sieltä löytyy apu asiaan kuin asiaan. Mutta hyvämuistisia on nämä veljet ja sisaret jotka paukuttelevat psalmeja ja muita ulkomuistista. Nekin joita ei koulussa ole järjenjättiläisiksi sanottu. Miksi?olisiko niin että on opeteltava ulkoa että voi näyttää muille uskovaisille uskonsa tason. Siinä monella on mennyt yöt- ja päivät ulkoa opiskeluun. Miten olisi käynyt jos tämäkin ahkeruus olisi laitettu opiskeluun.
10222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

mutta noin se ei ole. Raamattu on Jumalan Sanaa ja siksi vain Jumalan Henki voi sen Sanan tehdä eläväksi.
Ihmiset lukevat Raamattua, kuin mitä kirjaa tahansa ja kirjaksi se jääkin heille, joilla ei ole Henkeä, eli jotka eivät ole tahtoneet usko Jumalaan ja Hänen puhumaansa Sanaan.

Äänestä
  • henki selventää Raamatun sanankin paremmin.

    Äänestä

  • Jos Jumala on kaikkivaltias, niin miksi hän teki erheen ensimmäisessä luomistyössään. Kyllästyi ihmsikunnan elämään,jonka oli itse luonnut. Päätti aloittaa alusta Nooan kanssa koska ole hänet hyväksi havainnut. Mutta Nooakin sortui ryypiskelemään, kun arkki oli rantautunut.

    Ehkäpä Jumla nyt kyllästyi ja jätti kaikki pojallensa Jeesukselle, että hoitakoot Poika hommansa, kun näyttää siltä että Hän ei millään muotoa pysty pitämään kansaa kurissa. Mutta, mutta Pojallakin on vaikeuksia pitää niskuroivaa väkeä kapella tiellä...

    Äänestä

Raamattu aukeaa harvoille...

Mitä hyötyä opiskeluista??? Itse hylkäsin insinööriopinnot/uran kun tulin uskoon... opiskelu on yksi saatanan harhautuskeino.

Äänestä

ihmisiä vainottaisi yhtä paljon Raamattuun vedoten. Saattaisi monta itsemurhaakin jäädä tekemättä. Liekö sitten niin, että Raamatun lukeminen sytyttää vihan lähimmäisiä kohtaan, vai pirullisuuteen muutenkin taipuvaiset henkilöt rupeavat lukemaan Raamattua ja käyttävät sitä aseenaan? Kuka tietää.

Äänestä
  • tavannut jo meitä todella Jeesukseen uskovia. Toivoisin sinun nähneen meissä Jumalan kuvan, eli rakkauden.

    Äänestä

  • tutustumaan uskovaisiin, vaikka lähimpään helluntaiseurakuntaan, ennkkoluulottomasti kuuntelemaan ja katselemaan, tutustuisit eläviin ihmisiin seurakunnissa, saat täällä meistä kasvottomista nimimerkeistä aivan väärän kuvan.
    -Voi olla, että yllätyt positiivisesti, siellä saattaa tulvahtaa rakkauden aalto , että joudut vaikauksiin itsesi ja sanomisiesi kanssa, kun olisit sen verran rohkea, että kohtaat uskovat elävässä elämässä, eikä vain täällä virtuaalitodellisuudessa.
    -Onko sinusta miestä siihen, täällä kyllä paukuttelet naamarin takaa kovilla, kun ei tarvii mistään sanoistaan vastata, kun ei tarvitse nähdä "uhriaan"!

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    tutustumaan uskovaisiin, vaikka lähimpään helluntaiseurakuntaan, ennkkoluulottomasti kuuntelemaan ja katselemaan, tutustuisit eläviin ihmisiin seurakunnissa, saat täällä meistä kasvottomista nimimerkeistä aivan väärän kuvan.
    -Voi olla, että yllätyt positiivisesti, siellä saattaa tulvahtaa rakkauden aalto , että joudut vaikauksiin itsesi ja sanomisiesi kanssa, kun olisit sen verran rohkea, että kohtaat uskovat elävässä elämässä, eikä vain täällä virtuaalitodellisuudessa.
    -Onko sinusta miestä siihen, täällä kyllä paukuttelet naamarin takaa kovilla, kun ei tarvii mistään sanoistaan vastata, kun ei tarvitse nähdä "uhriaan"!

    Frihet kyllä edustatte lahkoanne parhaalla mahdollisella tavalla. Rakkauden henki kirjoituksistanne suorastaan lemahtaa...

    Äänestä

täysin inhimillinen. Joka ei ole Sana sisäisesti omistavassa tilassa, siis uudestisyntynyt, ei voisikaan pitää Raamattua kuin kirjana kirjojen joukossa, ja jos tavallista kirjaa haluaa oppia ulkoa muistamaan, sitä täytyy todella päntätä , kuka enemmän kuka oppii nopeammin.
-Raamatun luku taas Sanan ,itsensä Jeesuksen sisäisesti tuntevalle on ELÄMÄ, sitä ei tarvitse päntätä päähän, vaan se ikäänkuin tarttuu sinne, ja sietä Pyhän Henki antaa jos on tarpeellista saada tietää jotain Raamtun Sanan ilmoitusta, milloin mihinkin tarpeeseen.
-Mutta lukea pitää, muutoin ei ole PH:lläkään mistä ottaa, mutta sitä ei tarvitse päntätä, vaan lukea, uskoa lukemansa, ja niin Sana uskossa sulautuu lukijaan, kuulijaan.

Äänestä
  • ihan omasta kokemuksesta kuule kirjoitin. Mutta se totuus on aina vaikea kohdata, sinunkin.
    Et voi pitää itseäsi enää järkevänä kun sinua on noin huijattu ja "kymmenyksesi" viety. Ole onnelli- nen että asut suomessa. Jenkeissä veisivät enemmän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mara vaan kirjoitti:

on kirjoituksia ja tarinoita niiltä vuosisadoilta. Nehän on muuttanut matkalla muotoaan kun niitä on toisille kerrottu. Siksi siellä on tarinoita samasta aiheesta eri tavalla joita uskovaiset sitten soveltavat kukin omalla tavallaan ja omaksi parhaaksi. Siksi sieltä löytyy apu asiaan kuin asiaan. Mutta hyvämuistisia on nämä veljet ja sisaret jotka paukuttelevat psalmeja ja muita ulkomuistista. Nekin joita ei koulussa ole järjenjättiläisiksi sanottu. Miksi?olisiko niin että on opeteltava ulkoa että voi näyttää muille uskovaisille uskonsa tason. Siinä monella on mennyt yöt- ja päivät ulkoa opiskeluun. Miten olisi käynyt jos tämäkin ahkeruus olisi laitettu opiskeluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu