Kerran

Miksi ateistit kuvittelevat liikoja itsestään eli olevansa parempia ja älykkäämpiä ja miten yhteiskunta olisi parempi ilman uskiksia? Ateistitkin tekevät samaa mistä uskovaisia syyttävät, en ainakaan ole huomannut heidän ryhmänä riskeeraavan itseään esim. jäämällä pois sodista tms. Joskus he kehuvat olevansa hyveellisempiäkin mutta silloinhan he toteuttavat samoja arvoja kuin uskiksetkin. Ainoa ero on usko ulkoisen tekijän olemattomuuteen?
321024
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

No lähdetäänpäs aikoja vuosia puosia kuosia taaksepäin ja matkataan temppeliritaroiden aikahan, tuo paavi, taasi, maasi, laasi, laama, sanoi että temppeliritarien pitää näyttää kyntensä hyntensä miekkansa ottelussa jossa kristinusko tulee esille, pesille, kesille, vesille. Sen jälkeen temppeliritarit lähtivät matkahan, kotkahan, patkahan, latkahan. Syöksivät, pyöksivät, nyöksivät ,hyöksivät kimppuun repien hiuksia, piuksia, tiuksia, liuksia, miuksia. Huusivat kuin hullut, pullut, pöllöt, tollot, mollot.

Lopulta oli valloitettu kohta kaikki melkein ja siitä vasta paavi riemastui, kiemastui, tiemastui, liemastui. Nykyään armeija, parmeija, karmeija, tarmeija on idioottien vuoksi jotka huutelevat jumalaa, tumalaa, humalaa, kumalaa, tuolla jossain pöheikössä, töheikössä, löheikössä, möheikössä. Uskovaiset tänäkin päivänä sortavat, kartavat, lortavat, lirtuvat köyhiä ja erilaisia. Ei uskovaiset tahdo uskontonsa takia muita erilaisia muutakuin samanlaisia, hihhuleita, huhhileita, hehhuleita, hohheleita. Tänäkin päivänä uskonnolla seisoo oma kaulimensa muiden yläpuolella.

Kysynpä vain, milloin oikein uskovaiset alkaa ajattelemaan itsensä lisäksi muita??? Esimerkiksi kirkon rahat ja kirkon rakennusrahat voitaisiin lahjoittaa apuun, se olisi järkevämpää kuin johonkin hemmetin saarnaamiseen jolla tuotetaan lisää sotia joita uskovaiset sitten ei itse sodi vaikka itse ovat tehneet sodat. Uskovaistenkin pitäs omat ongelmansa joskus opetella hoitaan itsekin.

Äänestä

"Miksi ateistit kuvittelevat liikoja itsestään"

Perustele että joku ateisti on luullut itsestään liikoja. Ehkä hän luuli itsestään juuri sopivasti - tai siis tiedosti.

"eli olevansa parempia ja älykkäämpiä"

Ateistit todellakin ovat suurpiirteisesti älykkäämpiä kuin uskikset. Se on tilastollinen fakta. Poikkeuksia tietysti on puolin ja toisin. Paremmuus on sitten vähän vaikeampi määritellä. Parempia missä?

"ja miten yhteiskunta olisi parempi ilman uskiksia?"

Maailma olisi parempi paikka jos ihmiset osaisivat harrastaa enemmän kriittistä ajattelua. Kriittinen ajattelu nyt sattuu olemaan ateisteilla paremmin hanskassa.

Äänestä
  • "Ateistit todellakin ovat suurpiirteisesti älykkäämpiä kuin uskikset. Se on tilastollinen fakta."

    Kuka/ketkä ovat tehneet kyseisen tutkimuksen, ja milloin sellainen on tehty? Tilastotieteen opiskelijana minua hieman kiinnostaa tämä...

    Äänestä

  • -+-+-+- kirjoitti:

    "Ateistit todellakin ovat suurpiirteisesti älykkäämpiä kuin uskikset. Se on tilastollinen fakta."

    Kuka/ketkä ovat tehneet kyseisen tutkimuksen, ja milloin sellainen on tehty? Tilastotieteen opiskelijana minua hieman kiinnostaa tämä...

    Sori Agneisti, en malttanut tuikata tätä heti tähän :)

    http://www.stabu.net/uskojaao.html

    Äänestä

  • Milian* kirjoitti:

    Sori Agneisti, en malttanut tuikata tätä heti tähän :)

    http://www.stabu.net/uskojaao.html

    Vilkasin linkkiäsi ja kokeilin myöskin http://www.stabu.net/ . NO YLLÄRI että sieltä löytyi jotain eroakirkosta skeidaa. Käsittämättömän huonoa.

    Äänestä

  • "Ateistit todellakin ovat suurpiirteisesti älykkäämpiä kuin uskikset. Se on tilastollinen fakta"

    Osoitit typeryytesi tuolla. Älä jauha kakkaa.

    Äänestä

  • vine kirjoitti:

    "Ateistit todellakin ovat suurpiirteisesti älykkäämpiä kuin uskikset. Se on tilastollinen fakta"

    Osoitit typeryytesi tuolla. Älä jauha kakkaa.

    tuskin ovat tyhmiä ja he ovat tutkitusti suurimmmaksi osaksi ateisteja, joten jokin korrelaatio on siihen suuntaan että ateistit ovat keskimääräistä älykkäämpiä, kriittisempiä ja tietoa hakevampia. Uskovat vaan uskovat, mitä hyvänsä, kuten tälläkin palstalla on nähty.

    Äänestä

  • ope y kirjoitti:

    Mitä on viisaus?

    Se ei ole viisautta että hankitaan hirveä läjä tietoa päähän mitä ei kuitenkaan osata jäsennöidä ja käyttää.

    Äänestä

  • vine kirjoitti:

    "Ateistit todellakin ovat suurpiirteisesti älykkäämpiä kuin uskikset. Se on tilastollinen fakta"

    Osoitit typeryytesi tuolla. Älä jauha kakkaa.

    typo nicissäsi

    Äänestä

  • vine kirjoitti:

    Mitä on viisaus?

    Se ei ole viisautta että hankitaan hirveä läjä tietoa päähän mitä ei kuitenkaan osata jäsennöidä ja käyttää.

    "Mitä on viisaus?"

    Vähän kaikkea. Ymmärystä pääasiassa, ei luuloa. Tiede on ymmärrystä, usko luuloa.

    "Se ei ole viisautta että hankitaan hirveä läjä tietoa päähän mitä ei kuitenkaan osata jäsennöidä ja käyttää."

    Ei niin. Jotta argumenttisi toimisi edes jollain tasolla, voisit ehkäpä luoda jonkinlaisen korrelaation kyseisen kommenttisi ja uskottomien välille. Muuten kyseessä on vain tyhjää angstista kääkätystä, vailla mitään pohjaa.

    Äänestä

  • vine kirjoitti:

    Vilkasin linkkiäsi ja kokeilin myöskin http://www.stabu.net/ . NO YLLÄRI että sieltä löytyi jotain eroakirkosta skeidaa. Käsittämättömän huonoa.

    Ilmeisesti tuo monissa tutkimuksissa todettu totuus uskovaisten alhaisemmasta älykkyysosamäärästä ja ateismin korkeammasta osuudesta huippukoulutettujen tiedemiesten parissa on niin kipeä totuus, että sitä pitää kaikin tavoin yrittää vähätellä. Mutta eivät ne tutkimustulokset siitä vähättelyllä miksikään muutu...

    "Of 43 studies carried out since 1927 on the relationship between religious belief and one's intelligence and/or educational level, all but four found an inverse connection. That is, the higher one's intelligence or education level, the less one is likely to be religious or hold "beliefs" of any kind." ”

    http://www.vexen.co.uk/religion/intelligence.html

    http://en.wikipedia.org/wiki/Religiosity_and_intelligence

    Äänestä

  • vine kirjoitti:

    Mitä on viisaus?

    Se ei ole viisautta että hankitaan hirveä läjä tietoa päähän mitä ei kuitenkaan osata jäsennöidä ja käyttää.

    Viisaus on esimerkiksi sitä, että ei omaksuta sokeasti ja täysin kritiikittömästi tuhansia vuosia sitten eläneiden vuohipaimenten alkukantaista, ääliömäisen typerää ja ahdasmielisen suvaitsematonta taikauskoa.

    Äänestä

  • nimimerkki kirjoitti:

    Ilmeisesti tuo monissa tutkimuksissa todettu totuus uskovaisten alhaisemmasta älykkyysosamäärästä ja ateismin korkeammasta osuudesta huippukoulutettujen tiedemiesten parissa on niin kipeä totuus, että sitä pitää kaikin tavoin yrittää vähätellä. Mutta eivät ne tutkimustulokset siitä vähättelyllä miksikään muutu...

    "Of 43 studies carried out since 1927 on the relationship between religious belief and one's intelligence and/or educational level, all but four found an inverse connection. That is, the higher one's intelligence or education level, the less one is likely to be religious or hold "beliefs" of any kind." ”

    http://www.vexen.co.uk/religion/intelligence.html

    http://en.wikipedia.org/wiki/Religiosity_and_intelligence

    Kiitos linkeistäsi. Wikipediaa en tue ja toinen linkkisi oli edellisen tavoin kyseenalainen.

    http://www.vexen.co.uk/religion/intelligence.html

    Menin myöskin tuonne http://www.vexen.co.uk niin eiköhän sieltäkin paljastunut jotain hämärää :)

    Sanotaan nyt näin että esimerkiksi jos Suomen tilastokeskus antaa lausunnon mikä puoltaisi ajatusta siitä että ateistit peittoavat uskikset älykkyydessä ----> olen hiljaa pitkän aikaa :) Mutta veikkaan että niin ei tule käymään :)

    Äänestä

  • nimimerkii kirjoitti:

    Viisaus on esimerkiksi sitä, että ei omaksuta sokeasti ja täysin kritiikittömästi tuhansia vuosia sitten eläneiden vuohipaimenten alkukantaista, ääliömäisen typerää ja ahdasmielisen suvaitsematonta taikauskoa.

    "Viisaus on esimerkiksi sitä, että ei omaksuta sokeasti ja täysin kritiikittömästi"

    Tuossa olit oikeassa mutta loppuosa oli höpötystä.

    Äänestä

  • Agneisti kirjoitti:

    "Mitä on viisaus?"

    Vähän kaikkea. Ymmärystä pääasiassa, ei luuloa. Tiede on ymmärrystä, usko luuloa.

    "Se ei ole viisautta että hankitaan hirveä läjä tietoa päähän mitä ei kuitenkaan osata jäsennöidä ja käyttää."

    Ei niin. Jotta argumenttisi toimisi edes jollain tasolla, voisit ehkäpä luoda jonkinlaisen korrelaation kyseisen kommenttisi ja uskottomien välille. Muuten kyseessä on vain tyhjää angstista kääkätystä, vailla mitään pohjaa.

    "Muuten kyseessä on vain tyhjää angstista kääkätystä, vailla mitään pohjaa"

    Kato hei oikeesti profiiliasi (http://galleria.suomi24.fi/Agneisti). Siinä sulle angstista kääkätystä.

    Äänestä

  • vine kirjoitti:

    Kiitos linkeistäsi. Wikipediaa en tue ja toinen linkkisi oli edellisen tavoin kyseenalainen.

    http://www.vexen.co.uk/religion/intelligence.html

    Menin myöskin tuonne http://www.vexen.co.uk niin eiköhän sieltäkin paljastunut jotain hämärää :)

    Sanotaan nyt näin että esimerkiksi jos Suomen tilastokeskus antaa lausunnon mikä puoltaisi ajatusta siitä että ateistit peittoavat uskikset älykkyydessä ----> olen hiljaa pitkän aikaa :) Mutta veikkaan että niin ei tule käymään :)

    Ainahan totuuden voi kieltää, sehän on yksi uskonnollisuuden perusjutuista, todellisuuden kieltäminen. Eivät ne monet tutkimukset silti mihinkään katoa, vaikka sinun mielestäsi linkit olisivatkin "kyseenalaisia"...

    Äänestä

  • nimimerkki kirjoitti:

    Ainahan totuuden voi kieltää, sehän on yksi uskonnollisuuden perusjutuista, todellisuuden kieltäminen. Eivät ne monet tutkimukset silti mihinkään katoa, vaikka sinun mielestäsi linkit olisivatkin "kyseenalaisia"...

    "Ainahan totuuden voi kieltää"

    No jos sinun mielessäsi totuus ja valhe ovat vaihtaneet paikkaa niin kai minä tässä nyt mielestäsi olen kieltämässä totuutta ?

    Äänestä

  • vine kirjoitti:

    "Viisaus on esimerkiksi sitä, että ei omaksuta sokeasti ja täysin kritiikittömästi"

    Tuossa olit oikeassa mutta loppuosa oli höpötystä.

    Näin hellariperheen lapsena tiedän tasan tarkkaan mistä puhun, kun puhun uskosta ja uskonnollisuudesta. Ja sinäkin olet sen jo kommenteillasi monen monta kertaa todistanut.
    Täysin kyvytön kriittiseen ja loogiseen päättelyyn, kuten uskovaiset yleensäkin ja totaalisen jyrkkä todellisuuden kieltäminen, alkukantaisen sairaan taikauskon hyväksi.
    Säälittävää.

    "Näin hellariperheen lapsena tiedän tasan tarkkaan mistä puhun"

    Jos sinun perheessäsi ei ole mennyt kaikki mielestäsi pulkkaan niin onko se kaikkien uskiksien vika ? Tekeekö se uskostani alkukantaisen ja sairaan ?

    Jokatapauksessa minä rakastan kriittistä ja loogista päättelyä :)

    Äänestä

  • vine kirjoitti:

    "Muuten kyseessä on vain tyhjää angstista kääkätystä, vailla mitään pohjaa"

    Kato hei oikeesti profiiliasi (http://galleria.suomi24.fi/Agneisti). Siinä sulle angstista kääkätystä.

    Oletko oikea hihhuli vai provo? :D

    Äänestä

  • Agneisti kirjoitti:

    Oletko oikea hihhuli vai provo? :D

    Oon wannabe-uskis :) Se kuvaa ehkä parhaiten.

    Äänestä

  • -toista mieltä tuosta! Uskovaiset voivat ajatella paljon kriittisemmin asioita ja paljon laajemmin, kuin ahtaat ateistit! Ateistien katsantokanta on "avaimenreikätihrustusta"

    Äänestä

  • vine kirjoitti:

    "Ainahan totuuden voi kieltää"

    No jos sinun mielessäsi totuus ja valhe ovat vaihtaneet paikkaa niin kai minä tässä nyt mielestäsi olen kieltämässä totuutta ?

    Luulen ettei uskovaisten tyhmyys verrattuna ateisteihin ole synnynnäistä, vaan kyseessä on pikemminkin tietämättömyys.

    Mutta se että ei edes halua ottaa asioista selvää, niin sitä voi jo kutsua tyhmyydeksi.

    Kristinusko on kopio vanhemmista pakanauskonnoista:
    http://www.teosofia.net/eriusk/aaltonen.htm

    Äänestä

  • vine kirjoitti:

    "Näin hellariperheen lapsena tiedän tasan tarkkaan mistä puhun"

    Jos sinun perheessäsi ei ole mennyt kaikki mielestäsi pulkkaan niin onko se kaikkien uskiksien vika ? Tekeekö se uskostani alkukantaisen ja sairaan ?

    Jokatapauksessa minä rakastan kriittistä ja loogista päättelyä :)

    "Jos sinun perheessäsi ei ole mennyt kaikki mielestäsi pulkkaan niin onko se kaikkien uskiksien vika ?"

    Tietenkään se ei ole kaikkien uskisten vika, vaan se on sen typerän ja sairaan uskonnon vika! (se siitä sinun kyvystäsi logiikkaan...)

    "Tekeekö se uskostani alkukantaisen ja sairaan? "

    Ei se tee uskostasi alkukantaista ja sairasta, vaan se on ollut sitä aina ja kaiken aikaa. Alkukantainen ja ahdasmielisen suvaitsematon vuohipaimenten taikausko on aina ollut typerää. Eikä se siitä millään tyhjällä sanahelinällä miksikään muuksi muutu, vaan pysyy aina vaan ja edelleen sellaisena.

    "Jokatapauksessa minä rakastan kriittistä ja loogista päättelyä :)"

    Hahhaaahhahhahaaaaa!
    No sorrry vaan, mutta et voi harrastaa vuohipaimenten taikauskoa sekä loogista ja kriittistä päättelyä yhtä aikaa, koska ne ovat täydelisesti toisensa poissulkevia (aivan kuten sinun kirjoituksesi ovat niin vakuuttavasti todistaneet...)

    Äänestä

  • Milian* kirjoitti:

    Sori Agneisti, en malttanut tuikata tätä heti tähän :)

    http://www.stabu.net/uskojaao.html

    Kyse on pikemminkin siitä, että hyvinvointi pienentää uskonnollisuutta. Siis kun itsellä menee hyvin on helppoa ottaa vastuu omasta elämästä ja olla tukeutumatta kehenkään.

    Linkissä

    http://www.godandscience.org/apologetics/religion_vs_iq.php

    tätä on selitetty. Siinä todetaan, että uskonnollisuus ja älykkyys korreloivat samoin, kuin raha ja älykkyys. Siis älykkyys tuo keskimääräisesti enemmän rahaa, joka pienentää tarvetta uskolle.

    Äänestä

  • nimimerkki kirjoitti:

    Ilmeisesti tuo monissa tutkimuksissa todettu totuus uskovaisten alhaisemmasta älykkyysosamäärästä ja ateismin korkeammasta osuudesta huippukoulutettujen tiedemiesten parissa on niin kipeä totuus, että sitä pitää kaikin tavoin yrittää vähätellä. Mutta eivät ne tutkimustulokset siitä vähättelyllä miksikään muutu...

    "Of 43 studies carried out since 1927 on the relationship between religious belief and one's intelligence and/or educational level, all but four found an inverse connection. That is, the higher one's intelligence or education level, the less one is likely to be religious or hold "beliefs" of any kind." ”

    http://www.vexen.co.uk/religion/intelligence.html

    http://en.wikipedia.org/wiki/Religiosity_and_intelligence

    Totta helkutissa tiedetään tiede sellaiseksi ettei tunnusteta muuta kuin mitä nähdään ja kuullaan, se kuuluu asiaan. Ja sitä sanotaan kriittiseksi älykkyydeksi. Tästä kapea-alaisuudesta johtuu ettei tästäkään aiheesta irronnut muuta kuin älykkyyskilpailu. Tapahtuuko kriittisen älykkään aivoissa muuta kuin lajittelua? Kyllä uskiskin erottaa ne tieteelliset "tosiasiat" ja kykenee loogiseen ajatteluun. Ja haluaa uskoa silti. Mieti sitä!

    Äänestä

Empatiakykyjä tarvittaisiin molemmin puolin..

Äänestä
  • Viisas tietää, mitä tehdä tiedolla. Ilman empatiaa ei voi olla viisas.

    Äänestä

Yleistät väittämäsi koskemaan KAIKKIA ateisteja.

Sorrut klassiseen virheeseen, eli kehäpäätelmään.
Syytät ateisteja siitä, että he syyttävät uskovaisia! :D

Äänestä

Sodat ja riidat ovat yleensä uskovaisten aiheuttamia.

"Jokainen sota on uskonsota, Jokainen usko joka johtaa sotaan on harhausko." (Yrjö Kallinen)

Oletko koskaan miettinyt mikseivät ateistit käy keskenään uskonsotia? Johtuisiko siitä, että on vaikea kiistellä siitä, millä tavalla jumalia EI ole olemassa?

Äänestä
  • Mikä estää? Jos elintila tai mahdollisuudet loppuvat olisi todella hauska nähdä miten ateistit hävittäytyvät taistelematta. Uskovaistenkin sodissa on useimmiten kysymys maa-alueista, rikkauksista jne.

    Äänestä

  • ei sotisi? kirjoitti:

    Mikä estää? Jos elintila tai mahdollisuudet loppuvat olisi todella hauska nähdä miten ateistit hävittäytyvät taistelematta. Uskovaistenkin sodissa on useimmiten kysymys maa-alueista, rikkauksista jne.

    uskovaisten sodissa on hyvin usein kysymys siitä, että uskonto erottaa kahta ihmisryhmää, jotka sitten alkavat sotia vallasta. Vrt. Irak. Uskonto siis estää ihmisten rauhanomaista rinakkaineloa.

    Uskonto myös luo epätasa-arvoa, sillä yhdenkään valtauskonnon säännöt eivät kannata tasa-arvoa.

    Uskovaisten toisia uskovaisia vastaan käymissä sodissa on lähes aina nimenomaan kysymys uskonnosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vieelä kirjoitti:

Miksi ateistit kuvittelevat liikoja itsestään eli olevansa parempia ja älykkäämpiä ja miten yhteiskunta olisi parempi ilman uskiksia? Ateistitkin tekevät samaa mistä uskovaisia syyttävät, en ainakaan ole huomannut heidän ryhmänä riskeeraavan itseään esim. jäämällä pois sodista tms. Joskus he kehuvat olevansa hyveellisempiäkin mutta silloinhan he toteuttavat samoja arvoja kuin uskiksetkin. Ainoa ero on usko ulkoisen tekijän olemattomuuteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu