Tutkijat ehkä löytäneet vesiplaneetan
20.5.2007 11:41
Tutkijat ovat saattaneet löytää eksoplaneetan, joka on lähes kokonaan vettä. Kaukaisessa aurinkokunnassa sijaitseva planeetta havaittiin jo vuonna 2004, mutta vasta uudet tutkimustulokset ovat paljastaneet planeetan erikoiset ominaisuudet.
Space.com-nettijulkaisun mukaan GJ 436 b -planeetta on noin neljä kertaa maan kokoinen, mutta massaltaan peräti 22-kertainen. Tämän vuoksi tutkijat uskovat, että planeetta voi muodostua lähes kokonaan puhtaasta vedestä.
Mahdollinen vesi olisi planeetalla täysin eri muodossa kuin maapallolla. Maan pinnalla vesi on kiinteässä muodossaan jäätä, mutta vedellä on toistakymmentä muunlaista kiinteää olomuotoa, joita on saatu maapallolla aikaan vain laboratorio-olosuhteissa.
Vesiplaneetan olosuhteet ovat varsin äärimmäiset, sillä se kiertää aurinkoaan vain neljän miljoonan kilometrin etäisyydellä. Oman aurinkokuntamme sisin planeetta on Merkurius, joka kiertää aurinkoa noin 58 miljoonan kilometrin etäisyydellä. Vesiplaneetan lämpötila on arviolta 300 celsiusastetta. Kaikki vesi ei kuitenkaan pääse höyrystymään, sillä paine planeetan pinnalla on valtava. Tutkijat arvioivatkin, että planeetta voisi muodostua enimmäkseen eräänlaisesta kuumasta jäästä.
Toinen - tosin hieman vähemmän kiehtova - mahdollisuus on, että planeetta muodostuu enimmäkseen samoista aineksista kuin maapallo, mutta sen keskellä on valtavan massiivinen kivisydän.
Mahdollisesta vesiplaneetasta kerrottiin Suomessa ensimmäisenä Tähdet ja Avaruus -lehden verkkosivulla.
STT

Vastaukset 4
Vanhimmat
vielä niin että vaikka kyseinen planeetta sijaitsi todella lähellä aurinkoa, olosuhteet elämälle olivat silti hyvät, koska tähti oli jo niin vanha ettei se ollut enää niin kuuma?
Silti on varsin epätodennäköistä että sieltä löytyisi elämää. En halua kenenkään uskoa nitistää, mutta elämän etsiminen ja löytyminen muualta maailmankaikkeudesta tuntuu lähentelevän jonkintyyppistä uskontoa.
Vasta on VÄHÄN tutkittu ympäristöä puusta laskeutumisen jälkeen ja jo löytyy planeettoja.
Linnunrata - oma galaksimme - n. 100000 valovuotta halkaisijaltaan ja enemmän kuin 100 miljardia tähteä ja galagseja maailmankkaikkeudessa 100-150 miljardia.
Eihän se mikään uskon asia ole.
Joko siitä löytyy todisteita tai sitten ei.
Mielenkiintoista se tietenkin on.
Esiintyyhän maapallolakin elämää kaikenlaisissa
olosuhteissa, esim, syvällä valtamerissä
että siinä mielessä ei tuntuisi mahdottomalta
että sitä olisi muilla planeetoilla.
En tiedä että vaikuttaisiko elämän löytyminen muualta avaruudesta sitten uskontoihin millä tavalla.