VASTAAN:
Homojen asialla!
18.5.2007 7:38
Jone Nikula on homofobian vastaisen työn keulakuva.
Jone ei voi käsittää ihmisiä, joiden mielestä seksuaalisen suuntautumisen perusteella saa syrjiä. (JONNA ÖHRNBERG)
-Homofobia on helvetinmoinen ongelma. Kun se ilmenee väkivaltaisuutena, työpaikkakiusaamisena ja syrjintänä, se on hirvittävän vaikeaa niille ihmisille, Jone Nikula täräyttää.
Monessa mukana oleva mediapersoona nimitettiin eilen, kansainvälisenä homofobian vastaisena päivänä, homofobian vastaisen työn hyvän tahdon lähettilääksi.
Viime aikoina äijäilyn ilosanomaa ajanut Jone on usein kuullut edustavansa homofobisen ihmisen arkkityyppiä. Hän ei kuitenkaan ole kampanjassa mukana julkisuuskuvaa kiillottaakseen, vaan siksi, että haluaa ajaa tärkeää asiaa.
- Homofobia on aihe, joka valitettavasti nousee esiin vähintään rivien välistä. On käsittämätöntä, että esimerkiksi eduskunnassa hedelmöityshoitolakia valmisteltaessa puolet kansanedustajista laukoi täysin aataminaikaisia totuuksia seksuaalivähemmistöistä.
- Jokaisella ihmisellä on oikeus elää elämäänsä niin kuin haluaa. Ihmisiä ei saa syrjiä millään perusteella.
http://www.iltalehti.fi/viihde/200705186123913_vi.shtml

Vastaukset 3
Vanhimmat
Siinä on malli terveen itsetunnnon omaavasta heteromiehestä!Jone on äijä!
Ajattelen aivan samoin kuin sinä, että Jonella on itsetunto kohdallaan, kun uskaltaa lähteä tuollaiseen projektiin mukaan. Ei tarvitse näytellä homofobista todistaakseen heteroutensa. Todella kunnioitettavaa.
kolmannen polven linssilude.Veli on lähtenyt viettään taivalta hieman eri asenteella ja tulokset puhuu puolestaan.