Tempaus

Olen saanut kristillisen kasvatuksen, mutta en ole koskaan elänyt kovin kristillisesti. Vanhempani ja heidän sukunsa on ns. himouskovaisia. Itse olen evlut seurakunnan jäsen, mutta suvussani on paljon näitä herätysliikkeisiin kuuluvia. Kuitenkin sisimmissäni olen itsekin aina uskonut Raamatun olevan totta ja että Jumala on olemassa ja Jeesus on hänen poikansa. Olen miettinyt näitä nykypäivän tapahtumia paljon ja ollut aina kiinnostunut kaikesta, mitä maailmassa tapahtuu.

Viimeaikoina olen pohtinut paljon sitä, miksi ufojuttuja on ollut paljon esillä. Varsinkin tv-sarjoja tulee niistä nykyään paljon. Monet ns. ufouskovaiset ovat jopa väittäneet, että Raamatussakin olisi satoja kohtia, joissa viitataan humanoideihin. Ilmestyskirjassakin puhutaan korkeammista/viisaammista olennoista jne.

Itse kuitenkin uskon, etteivät ufot ole totta, vaan ne ovat lähinnä USA:n(ja muiden suurvaltojen) hallituksen ihmisille syöttämää valetta. Uskon, että vapaamuurarijohtoiset maailman hallitukset ovat saatanan vallassa ja siksi he syöttävät joka tuutista ihmisille valheita, että ufoja muka olisi olemassa. Syynä tähän on lähestyvä tempaus, joka on Raamatussa ennustettu tapahtuma lopun aikoina. Siinä uskovaiset kristityt temmataan taivaisiin ennen toista Jeesuksen tulemusta ja siitä alkaa saatanan valta maan päällä. Uskon, että kun tempaus on tapahtunut, niin tiedotusvälineiden kautta saatanan vallassa olevat vallanpitäjät yrittävät selittää asiaa ufojen tekemäksi, jotta ihmiset eivät tajuaisi Raamatun ennustusten käyvän toteen. Tuolloinhan saatana saisi enemmän sieluja omakseen. Tempauksen jälkeisessä sekasortoisessa tilassa kristinusko voitaisiin lisäksi kieltää joka puolella maailmassa. Tähän viittaa myös Ilmestyskirja, jossa kerrotaan kristittyjen ankarista vainoista lopun aikoina.

On päivänselvää, että nykypäivän tapahtumat johtuvat lähestyvästä maailmanlopusta. Raamatussa kerrotaan/varoitetaan uskovien eksyttäjistä, jotka opettavat vääriä oppeja ja tulkitsevat Raamattua väärin. Uskon, että nykyisin vallitseva liberalismi on juuri tätä. Yritetään hyväksyä homous, abortit, naispappeus, eutanasia ym. Näitä yritetään väkisin saada myös seurakuntiimme ja saada ne näyttämään jotenkin Raamatun hyväksymiltä asioilta. Käsittääkseni Raamattu kuitenkin selkeästi kertoo, miten Jumala näihin asioihin suhtautuu. Ehkä juuri siksi saatana on pannut alulle tämän liberalismin, jotta saisi taas kerran mahdollisimman monta ihmistä pois Jumalan yhteydestä. Olisi mielenkiintoista saada keskustella ns. tosiuskovaisten kanssa näistä asioista. Markku Koivisto Nokialta voisi olla yksi "tosiuskovainen". Onkohan Harri Veijonen profetioineen liian "hihhuli"? Entäs helluntaiseurakuntalaisten johtajat? Baptistien, metodistien, vapaakirkkojen, rukoilevaisten, herännäisten yms saarnaajat?
9938
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hohhoijaa! Kai se niin menee, että joka toisen tuomitsee, tuomitsee itse itsensä. Eli parempi olla spekuloimatta mitään kenestäkään. Parempi oppia hyväksymään ihmisten erilaisuus ja rakastamaan pyytettömästi. Tuntuu ihan oikeudenmukaiselta ratkaisulta tuollainen tuomio. Sellainen on minun Jumalani, oikeudenmukainen ja viisas. Ja kova koville. On kai tässä maailmassa ehkä sodat pahempi ongelma, kuin esim. naispapit.

Äänestä
  • Tuomitsenko minä tuossa homouden? Eikös se ole nyt niin, että toin vain Raamatun kannan esiin, jossa homot ovat Jumalalle kauhistus. Eli Raamattu tuomitsee homouden.

    Jos toisin kirjoituksessani esiin vaikkapa, että käveleminen on syntiä, eikä tälle löytyisi Raamatusta minkäänlaista vahvistusta, niin silloin kai minä tuomitsisin kävelemisen synniksi. Raamatussa lienee ainakin kuusi kohtaa, joissa viitataan homouteen ja että se on syntiä. Onko tämän asian esille tuominen siis tuomitsemista? Entä jos kuitenkin tuomitsen homouden synniksi ja vetoan noihin Raamatun kohtiin, olenko tehnyt silloin syntiä itse tuomitessani? Saako ihminen milloinkaan tuomita toista, vaikka Raamatun sana olisi asiasta täysin selvä? Onko homouden väittäminen synniksi vetoamalla Raamattuun ylipäätään edes tuomitsemista? Mitä tuomitseminen tarkkaan ottaen on? Miten se on tässä tapauksessa määritelty?

    Äänestä

  • epäilijä31 kirjoitti:

    Tuomitsenko minä tuossa homouden? Eikös se ole nyt niin, että toin vain Raamatun kannan esiin, jossa homot ovat Jumalalle kauhistus. Eli Raamattu tuomitsee homouden.

    Jos toisin kirjoituksessani esiin vaikkapa, että käveleminen on syntiä, eikä tälle löytyisi Raamatusta minkäänlaista vahvistusta, niin silloin kai minä tuomitsisin kävelemisen synniksi. Raamatussa lienee ainakin kuusi kohtaa, joissa viitataan homouteen ja että se on syntiä. Onko tämän asian esille tuominen siis tuomitsemista? Entä jos kuitenkin tuomitsen homouden synniksi ja vetoan noihin Raamatun kohtiin, olenko tehnyt silloin syntiä itse tuomitessani? Saako ihminen milloinkaan tuomita toista, vaikka Raamatun sana olisi asiasta täysin selvä? Onko homouden väittäminen synniksi vetoamalla Raamattuun ylipäätään edes tuomitsemista? Mitä tuomitseminen tarkkaan ottaen on? Miten se on tässä tapauksessa määritelty?

    Ei homoutta tuossa esimerkissäni ollut edes mainittuna, vain erilaisuus. Tarkoitin tuomitsemisella sitä, että ajattelee jostain ihmisryhmästä muslimeista, homoista, ateisteista yms. että he joutuvat kuoltuaan helvettiin. Myös itsensä ylentäminen esim. vähemmän syntiseksi johonkin ihmisryhmään nähden on tuomitsemista. "Joka itsensä ylentää, se alennetaan". Ihmisen jumalisuus on hänen sisimmässään, ei siinä minkä leiman ottaa itseensä ja mitä hokee ja tekee ulkokultaisesti lainkuuliaisuudesta. Raamattukin on vain ihmisten kokoama ja vääristelemä teos. Mutta Jeesuksen teoissa, sanoissa ja opissa on oikean ja aidon Jumalan viisautta ja hyvyyttä: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Olen vertaisenne..."

    Äänestä

  • Ja Belial sopivat yhteen, onko erilaisuus samanlaisuutta?
    Ei naispappeus ole ongelma, sillä niitä ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan.

    Leeviläinen pappeus vaihtui sukuperäisyydestä, mutta ei sukupuolisuudesta, se tulisi Paavalin opetuksista ymmärtää, että vain pelastukseen nähden naiset ovat tasa-arvoisia miehiin nähden, mutta ei vallanalaisuuteen, joka on Jumalan asettama.

    Äänestä

Kyllä mainitsemasi asiat ovat Jumalan Sanan ja lain vastaisia eli syntiä.

Tuomiovaltaa on käytetty ja käytetään niin Jumalan seurakunnassa Kristuksessa kuin sen ulkopuolellakin.

Eksyneet ja eksyttäjät levittävät jatkuvasti harhaa, ettei Jumalan seurakunnassa uuden liiton aikana olisi muka tuomiovaltaa.
Jokainen voi todeta asian todellisen laidan ottamalla esiin Raamatun hakusanakirjan tai -ohjelman ja laittamalla hakusanoiksi vaikkapa "Poista paha", "poistakaa" sekä etsimällä esimerkiksi kohtia, jotka kieltävät yhteistoiminnan parannusta tekemättömien kanssa.

Pahimmillaan tuomiovalta tarkoitti rikokseen syyllistyneen kuolemantuottamusta. Lukekaa kohta Ananiasta ja Safiirasta, jotka menettivät henkensä Pietarin edessä valehdeltuaan (Apt. 5:1-10).

Oikealla seurakunnalla on myös oikeus sitoa synnintekijä synteihinsä, joista hän ei pelastu vasta kuin tekemällä parannuksen.

Oikealla Jumalan seurakunnalla on ollut aina valta tuomita - tietenkin Jumalan Sanan ja lain mukaan ja aina oikeudenmukaisesti.
Tietenkään kenelläkään ei ole oikeutta tuomita toista siitä, mihin hän tai joku muu on syyllistynyt ja on välttänyt tuomion.

Tuomiovallan tarkoituksena on pitää seurakunta puhtaana ja Jumalalle erotettuna.

Jumala vaatii Sanassaan Vanhan testamentin puolella pitämään myös lakiin kuuluvat oikeudet eli oikeudentuomiot, minkä Kristus on myös vahvistanut todetessaan, ettei hän ole tullut kumoamaan lakia tai profeettoja, vaan täyttämään niitä. (Matt.5:17-19)
Kristuksen maanpäällinen ruumis eli seurakunta elää myös niiden vaatimusten mukaisesti suhteessa Jumalaan ja lähimmäisiin.

"Ei oikeutta tuomita" -eksytyksen tarkoituksena on saastuttaa ja tuhota sisältäpäin Jumalan seurakunta Kristuksessa.

Mutta älkäämme antako sen tapahtua.

Siunausta jokaiselle Jumalan ja Hänen Sanansa, Kristuksen mukaan elävälle!

Äänestä
  • Olisko sinulla vielä lisätä tähän jokun kohta raamatussa missä mainitaan että ihmiset saavat tuomita?

    Äänestä

Sinä hyvä(epäilijä31)lue tämä ja saat tietoa enemmän.Ufot on totta mm.henkimaailman"syvyyden"
tasolla.Meidän ajan ihmisen ei tarvitse olla(pahan palvoja)tai taikauskoinen, että hän saa yliluonnollisen maailman ja sen omin silmin näkyviin!.Onham esim.Los Angeles taajamassa, ollut todistamassa(tuhansia)asukkaita UFOA ja samaan kellonlyömään 2006.Joku saattaa miettiä, että missä ne(Ufot)pitää majapaikkaansa?.Se paikka on lähellä ja syvällä, siis meidän maapallon kerroksissa ja tuhansia maileja alaspäin"kuiluihin"Siellä on myös Raamatun viittaama Helvetin olemus ja Saatanan majapaikka.
Tosi on.Ufon näkeminen on aina(paholaisen)tekoa ja sen"kasvoja"näkijälle.
Vapaamuurarit ns.illuministit on totta ja he ovat raivaamassa tietä ANTIKRISTUKSELLE ja loppunäytelmään.Illuminaatit(valaistuneet)on keksintöjen edellä(valovuosia)Se mikä tänään"keksitään"on HE sen jo keksineet pitkän aikaa sitten.Vapaamuurarit(aste 32 33)on hienarkian yläpäätä ja se on vaara suuri koko maailmalle.Jos suomessa on 32 ja 33:sia on se varjeltu tieto ja salainen.Ehkä se paljastuu, mutta vasta liian myöhään koko suomen kansalle?

Äänestä

Efesolaisille kirjotetussa kirjeessä näin.Pukekaa yllenne Jumalan koko taisteluvarustus voidaksenne kestää paholaisen juonet.Emmehän me taistele verta ja lihaa vastaan vaan hallituksia ja henkivaltoja vastaan,tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita ja taivaan avaruuden pahoja henkiolentoja vastaan.Eli siis ufot ovat paholaisen yksi lähettämä juoni.Jotkut ovat siihen Suomessakin langenneet.

Äänestä

Näkemystä ei voi olla kuin ylöstempaaminen ennen Jeesuksen toista tulemista.
Tämä harhaoppi kumoutuu itsestään, kun pedonmerkit jo nyt vaikuttavat ajassamme mikrosiruineen ja valvontavälineineen, ja alkaa olla kiire ylöstempaajilla.

Martyyrien aika tulee toistumaan.
Joh. Ilm.6: 9-11 Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli.

Ja he huusivat suurella äänellä sanoen:" Kuinka kauaksi sinä, Pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?.

Ja heille kullekin annettiin pitkä valkoinen vaippa , ja heille sanottiin, että vielä vähän aikaa pysyisivät levollisena, kunnes oli täyttyvä myös heidän kanssapalvelijainsa ja veljiensä luku, joiden tuli joutua tapettavaksi niinkuin hekin.

Eivät ylöstempaajat pääse livahtamaan tuuliin ja pilviin ennen vainoja, vaan he ovat täällä yhdessä meidän kanssamme, sillä vainojen kohina kuuluu jo merkeistä päätellen.

Jeesuksen tullessa jumalattomat saavat surmansa Hänen tulemuksensa ilmestyksestä ja uskovat nousevat Jeesusta vastaan yläilmoihin ja saavat olla yhdessä Jeesuksen kanssa tuhannen vuotta taivaassa.

Ja ne muut kuolleet eivät heränneet eloon ennenkuin ne tuhannen vuotta ovat loppuun kuluneet.
Uskova kuolee kerran ja jumalaton kaksi kertaa, sillä jumalattomat tuomitaan tuhannen vuoden jälkeen.
Tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät, sillä jumalattomat herätetään vähäksi aikaa ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin, mutta tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa heidät, tämä on toinen kuolema tulijärvi.

Tuhat vuotinen rauhanvaltakunta on satua maan päällä, sillä ilman Jeesusta ei voi olla rauhan valtakuntaa maan päällä, koska pyhät ovat sen ajan taivaassa.

Koska Israelin kansa hylkäsi Messiaansa ei tuhat vuotinen rauhan valtakunta voinut toteutua maan päällä, eikä myöhemminkään ilman Jeesusta, sillä Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan, jossa ei enää vuosia lasketa.

Tuhannen vuotta maa on autio ja tyhjä ja paholainen sidottu, olosuhteiden pakosta, sillä ei hänelläkään ole enää maan päällä tuhottavaa, sillä kaikki kalat meressä ovat kuolleet ja linnut hävinneet, ja vesi käynyt karvaaksi juojillensa.

On mieletöntä ajatella, että Juutalaiset evankelioisivat maailmaa sellaisina aikoina, jona maa ja kaikki mitä siihen on tehty palavat.

Melleri ja kumppanit tuovat Jeesusta ylös ja alas monta kertaa, ei niihin ole uskominen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epäilijä31 kirjoitti:

Olen saanut kristillisen kasvatuksen, mutta en ole koskaan elänyt kovin kristillisesti. Vanhempani ja heidän sukunsa on ns. himouskovaisia. Itse olen evlut seurakunnan jäsen, mutta suvussani on paljon näitä herätysliikkeisiin kuuluvia. Kuitenkin sisimmissäni olen itsekin aina uskonut Raamatun olevan totta ja että Jumala on olemassa ja Jeesus on hänen poikansa. Olen miettinyt näitä nykypäivän tapahtumia paljon ja ollut aina kiinnostunut kaikesta, mitä maailmassa tapahtuu.

Viimeaikoina olen pohtinut paljon sitä, miksi ufojuttuja on ollut paljon esillä. Varsinkin tv-sarjoja tulee niistä nykyään paljon. Monet ns. ufouskovaiset ovat jopa väittäneet, että Raamatussakin olisi satoja kohtia, joissa viitataan humanoideihin. Ilmestyskirjassakin puhutaan korkeammista/viisaammista olennoista jne.

Itse kuitenkin uskon, etteivät ufot ole totta, vaan ne ovat lähinnä USA:n(ja muiden suurvaltojen) hallituksen ihmisille syöttämää valetta. Uskon, että vapaamuurarijohtoiset maailman hallitukset ovat saatanan vallassa ja siksi he syöttävät joka tuutista ihmisille valheita, että ufoja muka olisi olemassa. Syynä tähän on lähestyvä tempaus, joka on Raamatussa ennustettu tapahtuma lopun aikoina. Siinä uskovaiset kristityt temmataan taivaisiin ennen toista Jeesuksen tulemusta ja siitä alkaa saatanan valta maan päällä. Uskon, että kun tempaus on tapahtunut, niin tiedotusvälineiden kautta saatanan vallassa olevat vallanpitäjät yrittävät selittää asiaa ufojen tekemäksi, jotta ihmiset eivät tajuaisi Raamatun ennustusten käyvän toteen. Tuolloinhan saatana saisi enemmän sieluja omakseen. Tempauksen jälkeisessä sekasortoisessa tilassa kristinusko voitaisiin lisäksi kieltää joka puolella maailmassa. Tähän viittaa myös Ilmestyskirja, jossa kerrotaan kristittyjen ankarista vainoista lopun aikoina.

On päivänselvää, että nykypäivän tapahtumat johtuvat lähestyvästä maailmanlopusta. Raamatussa kerrotaan/varoitetaan uskovien eksyttäjistä, jotka opettavat vääriä oppeja ja tulkitsevat Raamattua väärin. Uskon, että nykyisin vallitseva liberalismi on juuri tätä. Yritetään hyväksyä homous, abortit, naispappeus, eutanasia ym. Näitä yritetään väkisin saada myös seurakuntiimme ja saada ne näyttämään jotenkin Raamatun hyväksymiltä asioilta. Käsittääkseni Raamattu kuitenkin selkeästi kertoo, miten Jumala näihin asioihin suhtautuu. Ehkä juuri siksi saatana on pannut alulle tämän liberalismin, jotta saisi taas kerran mahdollisimman monta ihmistä pois Jumalan yhteydestä. Olisi mielenkiintoista saada keskustella ns. tosiuskovaisten kanssa näistä asioista. Markku Koivisto Nokialta voisi olla yksi "tosiuskovainen". Onkohan Harri Veijonen profetioineen liian "hihhuli"? Entäs helluntaiseurakuntalaisten johtajat? Baptistien, metodistien, vapaakirkkojen, rukoilevaisten, herännäisten yms saarnaajat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu