Lakiehdotus

Jos tekee ns. totaalikieltäytymisen, tulee vankeusrangaistus joka on puolet jäljellä olevasta palveluksesta (intistä tai sivarista) ja jos on ensikertalainen, pääsee ehdonalaiseen kun on puolet lusittu.
12626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tuo ensikertalaisuus vain ei päde totaalikieltäytymisessä.

Äänestä
  • Eikä se ole puolet jäljellä ole vasta palveluksesta, tuo olikin lakiehdotus, että siis lakia muutettaisiin tuohon suuntaan

    Äänestä

Mistä sitten tietää oman palvelusaikansa. Sivarissa se on määrätty mutta ei armeijassa vasta kuin alokasajan jälkeen. vankeusaika määräytyy siis täysin sattumanvaraisesti. Sitten voi laskea päiviä vankilassa, kuinka suuri rikollinen on kun sattui syntymään suomalaiseksi mieheksi. On tämä maailman paras maa

Äänestä
  • Sinun "logiikallasi" pedofiilimurhaaja Siltavuori vapautettaisiin välittömästi vääristä syytteistä ja auto-onnettomuudessa jalkansa ja kallonsa murtanut pyöräilijä teloitettaisiin.

    Äänestä

  • Jos on ilmottautunut sivariin jo, olisi se 13kk/2 ja jos on ensikertaa, pääsisi ulos kun on puolet lusittu, jos intistä kieltäytyy ennenkuin on aika määrätty niin voisi olla aika aina vaikka 9kk, tai vähemmän jos on jo kerennyt käymään, eli jäljellä oleva palvelus/2

    No sille nyt ei vaan voi mitään että mieheksi tyntyminen on tappoon verrattava rikos, mutta uuden lain myötä voisi päästä jopa 1,5kk lusimisella jos osaa kikkailla

    Äänestä

  • UPDATE_6873425 kirjoitti:

    Sinun "logiikallasi" pedofiilimurhaaja Siltavuori vapautettaisiin välittömästi vääristä syytteistä ja auto-onnettomuudessa jalkansa ja kallonsa murtanut pyöräilijä teloitettaisiin.

    Mitän vitun ideaa sun on tuplatunnuksilla tapella täällä ittesi kanssa päivästä päivään, viikosta viikkoon? mitä vitun ideaa?

    Edelleen, se on VÄÄRIN että mieheksi syntyminen on tappoon verrattava rikos, se taas on OIKEIN että sivari on vähän pidempi ja V-maisempi kuin intti, koska sivareilla ei ole oikeaa syytä joka estäisi intin käymisen, syy on tyyliin "Tupakka tappaa minä en" "siellä nukkuu pojat kylki kyljessä, hyi"

    Äänestä

  • Kiki   kirjoitti:

    "Mitän vitun ideaa sun on tuplatunnuksilla tapella täällä ittesi kanssa päivästä päivään, viikosta viikkoon? "

    Valitettavasti arvaat väärin. Olen henkisesti liian korkeatasoinen syyllistyäkseni moiseen.

    Äänestä

  • Jos sattuiskin syntyyn mieheksi tänne on se kamalaa.
    Mutta jos sattuisi syntymään tänne sivariksi,nin se vasta kamalaa olisi. Se porukka kun häpeää itse itseäänkin, ja yrittää kautta rantain selitellä paskahousumaisuuttaan maailmanrauha-ja-suvaitsevaisuus-teemalla samalla ivaten ja pilkaten toisinajattelijoita ja työnantajia. Ja sitten päälle päätteeksi ihmettelevät kuinka heitä "syrjitään". On se kumma kun joutuu vieroksutuksi vaikka ei tee muuta kuin oman erinomaisuutensa uskossa haukkuu kaikki muut vittupäiksi tappajiksi ja mulkuiksi rasisti-militanteiksi.

    Äänestä

  • Armeijassa ollaan lukittuna niin henkisesti kuin fyysisestikin. Se on suoraan sanottuna keskitysleiri. Siellä olet upseerien ja tupakavereiden armoilla, rangaistus siitä tosiaankin minkä RauhanPuolesta mainitsi eli siitä että on syntynyt mieheksi.

    Kikille tiedoksi että hyvä syy kieltäytyä armeijasta on mm. se että siellä tarjotaan epäterveellistä ruokaa, koska vain "tosimiehet" eivät välitä terveydestään vaan maku ratkaisee. Armeijassa ei ole mitään ihmisoikeuksia tai yksilövapauksia.

    Tapasin eilen yhden vanhan kaverini jonka mielestä armeijan pitäisi kestää vuosi. En ymmärrä miksi ihmisiä pitää kiduttaa tällaisilla laeilla ja leimata eri luokkiin, jos on ihmisluonnonmukaisesti pelännyt uutta ja tuntematonta ja siksi jättänyt leikin kesken.

    Äänestä

  • old_profile_33589 kirjoitti:

    Armeijassa ollaan lukittuna niin henkisesti kuin fyysisestikin. Se on suoraan sanottuna keskitysleiri. Siellä olet upseerien ja tupakavereiden armoilla, rangaistus siitä tosiaankin minkä RauhanPuolesta mainitsi eli siitä että on syntynyt mieheksi.

    Kikille tiedoksi että hyvä syy kieltäytyä armeijasta on mm. se että siellä tarjotaan epäterveellistä ruokaa, koska vain "tosimiehet" eivät välitä terveydestään vaan maku ratkaisee. Armeijassa ei ole mitään ihmisoikeuksia tai yksilövapauksia.

    Tapasin eilen yhden vanhan kaverini jonka mielestä armeijan pitäisi kestää vuosi. En ymmärrä miksi ihmisiä pitää kiduttaa tällaisilla laeilla ja leimata eri luokkiin, jos on ihmisluonnonmukaisesti pelännyt uutta ja tuntematonta ja siksi jättänyt leikin kesken.

    "Armeijassa ollaan lukittuna niin henkisesti kuin fyysisestikin. "

    Kerropa siis missä ovat muurit, piikkilangat ja kahleet. Ovatko tuvat yön aikana lukittuja?

    "Se on suoraan sanottuna keskitysleiri. "

    Jospa ottaisit selville mitä 'keskitysleiri' tarkoittaa ennen kuin nolaat itseäsi pidemmälle.

    "Siellä olet upseerien ja tupakavereiden armoilla, rangaistus siitä tosiaankin minkä RauhanPuolesta mainitsi eli siitä että on syntynyt mieheksi. "

    Kun olet siviilissä olet kaikkien ihmisten oikkujen armoilla, rangaistus siitä että olet ihminen.

    "Kikille tiedoksi että hyvä syy kieltäytyä armeijasta on mm. se että siellä tarjotaan epäterveellistä ruokaa, koska vain "tosimiehet" eivät välitä terveydestään vaan maku ratkaisee. "

    Parempi syy mennä armeijaan on se että siellä saa vaihtelevaa ja ennen kaikkea riittoisaa ruokaa. Eikä sitä tarvitse ylipäätään edes maksaa tai valmistaa itse.

    "Armeijassa ei ole mitään ihmisoikeuksia tai yksilövapauksia. "

    Valehtelet!

    "Tapasin eilen yhden vanhan kaverini jonka mielestä armeijan pitäisi kestää vuosi. "

    Etkö ollenkaan osaa ajatella asioita hänen kannaltaan?

    "En ymmärrä miksi ihmisiä pitää kiduttaa tällaisilla laeilla ja leimata eri luokkiin, jos on ihmisluonnonmukaisesti pelännyt uutta ja tuntematonta ja siksi jättänyt leikin kesken. "

    Te "suvaitsevaiset" täällä leimaatte ihmisiä eri luokkiin ja kidutatte ja uhkailette. Ihminen on pääasiassa utelias laji. Sinä aliarvioit ihmisen selviytymiskykyä sopeutuvana ja liikkuvana lajina.

    Äänestä

  • Kiki   kirjoitti:

    Mitän vitun ideaa sun on tuplatunnuksilla tapella täällä ittesi kanssa päivästä päivään, viikosta viikkoon? mitä vitun ideaa?

    Edelleen, se on VÄÄRIN että mieheksi syntyminen on tappoon verrattava rikos, se taas on OIKEIN että sivari on vähän pidempi ja V-maisempi kuin intti, koska sivareilla ei ole oikeaa syytä joka estäisi intin käymisen, syy on tyyliin "Tupakka tappaa minä en" "siellä nukkuu pojat kylki kyljessä, hyi"

    "se taas on OIKEIN että sivari on vähän pidempi ja V-maisempi kuin intti"

    Intin käyneenä voin sanoa: PASKAT! On VÄÄRIN että sivari on pidempi.

    Sivarin tulisi olla yhtä pitkä kuin asepalveluksen. Esimerkiksi suomen vanhustenhuollolle tekisi hyvää jos saisi sivareita enemmän.

    Äänestä

  • tyhmähkö kirjoitti:

    Sillä sivarilla ei ole OIKEAA SYYTÄ kieltäytyä intistä, joten siitä kuuluu vähän rokottaakin, toki jos on mennyt sivariin, ja syynä on ollut vaikka toimeentulemattomuus muiden kanssa, ruoka-ongelmat tms. niin se on oma moka ettei ottanut ansaittua vapautusta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kiki   kirjoitti:

Jos tekee ns. totaalikieltäytymisen, tulee vankeusrangaistus joka on puolet jäljellä olevasta palveluksesta (intistä tai sivarista) ja jos on ensikertalainen, pääsee ehdonalaiseen kun on puolet lusittu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu