Pahasta

Jumala antoi silmäteränsä, rakkautensa, ainokaisen Itsestään syntyneen, kärsimykseen. Kuinka Isän sydän kesti Poikansa kärsimyksen. Isän sydän kesti sen sen takia, että Hän niin paljon rakastaa luotujaan, eikä haluaisi yhdenkään luodun joutuvan hukkaan, eli eroon Hänestä.

Koska Jumala on puhtaus, rakkaus, oikeudenmukaisuus, sen takia Hän vihaa syntiä ja vääryyttä.

Vaikka Jumala on rakkaus, Hän on myös kiivaus ja siksi aivan jokaisen ihmisen kannattaa miettiä miten elämänsä elää ja miten suhtautuu Jumalaan.

En ole koskaan, enkä missään nähnyt sitä törkeää pilkkaa, mitä tällä palstalla saa nähdä toisinaan. Vain ihmiset, jotka ovat jo todella kauas kulkeneet Jumalasta ja joiden sisäinen ihminen on joko kuollut tai nukkuu syvää unta uskaltautuvat tuohon. He jopa kerskaavat sillä rohkeudellaan.

Kuitenkin on tärkeintä muistaa, että Jumala ei ole kenenkään kiusattavissa, eikä kiusaa ketään.

Synti, eli lankeemus tuo sairaudet ja vaikeudet ihmiselämään ja niistä ei tule syyttää Jumalaa.

Kun ihminen saa kutsun Jumalalta ja kun hän sen ottaa vastaan, alkaa siitä puhdistuminen ja parantuminen ja elämän korjaantuminen ja hiljalleen ihminen pääsee siihen piteeseen, että vanha astia on uudistettu ja Jumala laskee siihen Pyhän Henkensä ja sen jälkeen ihminen tuntee vapaduden ja sen, että hän on muuttunut rakkaudelliseksi, eli uskovaiseksi.

Puhdistustyö, jonka Jeesus omissaan suorittaa on usein raskas, koska ihminen joutuu luopumaan ennen oppimastaan, mutta kun se työ on valmis, on ihminen kelvollinen Pyhän Hengen astia, toiset halpaa ja toiset kallista käyttöä varten.


Matt. 9:16
Ei kukaan pane vanuttamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan vaippaan, sillä semmoinen täytetilkku repii palasen vaipasta, ja reikä tulee pahemmaksi.
Mark. 2:21
Ei kukaan ompele vanuttamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan vaippaan; muutoin uusi täytetilkku repii palasen vanhasta vaipasta, ja reikä tulee pahemmaksi.
Luuk. 5:36
Ja hän sanoi heille myös vertauksen: "Ei kukaan leikkaa uudesta vaipasta paikkaa ja pane vanhaan vaippaan; muutoin hän rikkoo uuden vaipan, eikä uudesta vaipasta otettu paikka vanhaan sovi.
15262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

puhutaan myös vanhan astian uudeksi tekemisestä.

Matt. 9:17
Eikä nuorta viiniä lasketa vanhoihin nahkaleileihin; muutoin leilit pakahtuvat, ja viini juoksee maahan, ja leilit turmeltuvat; vaan nuori viini lasketaan uusiin leileihin, ja niin molemmat säilyvät."
Mark. 2:22
Eikä kukaan laske nuorta viiniä vanhoihin nahkaleileihin; muutoin viini pakahuttaa leilit, ja viini menee hukkaan, ja leilit turmeltuvat; vaan nuori viini on laskettava uusiin leileihin."
Luuk. 5:38
Vaan nuori viini on laskettava uusiin leileihin.

Äänestä
  • Matteus 9
    Matteus 10

    Edellinen jae10 Ja kun hän aterioi hänen kodissaan, niin katso, tuli monta publikaania ja syntistä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa.
    Jeesus oikein tuli? Usein saa nähdä, miten he, jotka itseään pitävät hyvinä uskovaisina, lyövät Sanalla heitä, jotka eivät ole vielä tulleet hyviksi uskovaisiksi, eli onko opetus sittenkään mennyt näiden itseään hyvinä pitävien sydämeen.

    11 Ja kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he hänen opetuslapsilleen: "Miksi teidän opettajanne syö publikaanien ja syntisten kanssa?"
    12 Mutta kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.
    13 Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria'. Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."

    Äänestä

Ja mikäs olikaan pointti...jaa se että tällä foorumilla pilkataan "hänen kaikkiteitävää pyhää spagettihirviötä...eiku siis jeesusta (meinaa aina mennä sekasin :P), no ei sitä tartte tulla tänne valittaan vaan mutise vaikka äitis kaa kirkossa. En minäkään tule tänne sanomaan tyyliin "Kristityt syrjivät vanhoja jumalia ja rinnastavat Ukon A.K.A perkeleen saatanaan"

Äänestä
  • kun tälle palstalle tulet, jos et kykene uskomaan Jumalan elävyyteen.
    Miksi sinä tällä palstalla juuri käyt, kun netissä on jos millaisia keskutelupalstoja?

    Ehkäpä olet etsijä ja silloin olet oikealla palstalla, mutta jos pilkata aiot Jumalaa, niin silloin olet väärällä palstalla, eikä sellaista palstaa pitäisi olla olemassakaan, jossa Jumalan pilkka hyväksyttäisiin.

    Muistatko, että vielä jokin vuosikymmen sitten, Jumalan pilkka oli vakava asia Suomessakin, sillä Hannu Salaman kirjakin sai sen takia julkaisu kiellon.

    Mikä on langettanut osan ihmisistä tekoon, jota he vielä tulevat katkerasti katumaan, jos eivät parannusta tee.
    Osaatko sinä kertoa tähän mitään selitystä?

    Äänestä

Kirjoitit näin: "Jumala antoi silmäteränsä, rakkautensa, ainokaisen Itsestään syntyneen, kärsimykseen. Kuinka Isän sydän kesti Poikansa kärsimyksen."

Kakki tuo kirjoittamasi on silkkaa luuloa ja taruilua. Jumalasta/jumalista ei ole mitään tietoa saatavilla. Jos sellainen/sellaisia on olemassa, tuskin niillä on meidän kaltaisia silmiä, sydämistä puhumattakaan.

Lisäksi kristinuskon jumala on muuttumaton, tämä estää häntä "poikimasta", ts. jakaantumista kahteen osaan.

Äänestä
  • jostakin syystä saa tietoa Jumalasta, eli he eivät herää ja tee parannusta.

    Mistä kohdallasi ajattelisit sen johtuvan?
    Oletko suvusta, jossa on useampi miespolvi sitten erottu omille teille, eli hyljätty Jumala?

    Jeesus totisesti elää ja minä en koskaan puhu muusta, kuin omasta kokemuksestani.

    Olen kokenut valtavia ja valtavasti ihmeitä ja jos vapaasta tahdostasi tahdot, että rukoilen sinulle herätystä, niin ilmaise se, niin teen sen.

    Äänestä

  • eivät kirjoitti:

    jostakin syystä saa tietoa Jumalasta, eli he eivät herää ja tee parannusta.

    Mistä kohdallasi ajattelisit sen johtuvan?
    Oletko suvusta, jossa on useampi miespolvi sitten erottu omille teille, eli hyljätty Jumala?

    Jeesus totisesti elää ja minä en koskaan puhu muusta, kuin omasta kokemuksestani.

    Olen kokenut valtavia ja valtavasti ihmeitä ja jos vapaasta tahdostasi tahdot, että rukoilen sinulle herätystä, niin ilmaise se, niin teen sen.

    tiedä että "rukoilu" on jonninjoutavaa puuhaa?

    Sillä ei ole todettu olevan mitään vaikutusta.

    Äänestä

  • hei taikauskoinen! kirjoitti:

    tiedä että "rukoilu" on jonninjoutavaa puuhaa?

    Sillä ei ole todettu olevan mitään vaikutusta.

    tiennyt ja koska en sitä tiennyt, olen rukoillut ja saanut ihmeelisiä rukousvastauksia.

    Äänestä

tapahtuu siinä silmänräpäyksessä kun uudestisynnytään, ja tämä puhditunut sydän on valmis ottamaan Jeesuksen veren ansiosta samantien myös Pyhä Hnegen kasteen. Tottahan asiota pitää korjata uskoontulon jälkeen jos on tarvetta, mutta puhdistuminen ja pyhitys on Jeesuksen veren kautta mahdollista tässä ja nyt, siihen ei vuosia, ei edes tunteja tarvita, vaan uusiluomus on taivaskelpoinen välittömästi, heti, ja valmis ottamaan vastaan Pyhän Hengen lahjoja, Jeesuksen ansion tähden!

Äänestä
  • on vieläkin kesken, eli en ole kokenut puhdistumista niin, kuin sinä olet.
    En siis ole saanut voittopalkintoa viellä, vaan jatkan kilvoituksessa.
    Fil. 3:14
    minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.


    Yhäkin liha, joka minussa on saattaa pyrkiä langettamaan minua, mutta Jeesus on VOITTAJA ja Hänen Henkensä kautta ja Jumalan Sanan kuuliaisuuden kautta saan lihantahdosta voiton, sen armon ansiota, että Jeesus meni ristille puolestani ja siinä ristintyössä Jeesuksen kanssa naulittiin kaikki lihantahto ritille, jos vain suostumme sen uskomaan ja kuolettamaan lihantahdon Hengellä.

    Olemalla uskossa Jeesukseen ja kuuliainen Jumalan käskyille, lihantahto ei saa valtaa ja näin pyhitymme, eli elämme Hengessä ja Jumalan tahdossa, eli emme enää elä me, vaan Kristus meissä.

    Äänestä

  • Ritari-hyvä, puhdistuminen ei tapahdu silmänräpäyksessä eikä yhdessä hetkessä.

    Uudestisyntyminen ja pelastuksen vastaanottaminen ovat äkillisiä kokemuksia; useimpien kohdalla, ei kaikkien. Useat ihmiset eivät minun ymmärtääkseni ole kokeneet niitäkään hetkellisinä 'äkkikokemuksina'.

    Mutta nythän on kysymys puhdistumisesta. Puhdistuminen ilmenee Raamatun mukaan Hengen hedelmän esiin tulemisena meissä:

    Johanneksen evankeliumi:
    15:2 Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.

    Jeesuksen seuraajalle on elintärkeää se, että hän suostuu olemaan Mestarinsa puhdistettavana. Ellemme me siihen suostu, meidät heitetään Jeesuksen omien sanojen mukaan tuleen.

    "Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat."

    Äänestä

  • tunnetko ne? kirjoitti:

    Ritari-hyvä, puhdistuminen ei tapahdu silmänräpäyksessä eikä yhdessä hetkessä.

    Uudestisyntyminen ja pelastuksen vastaanottaminen ovat äkillisiä kokemuksia; useimpien kohdalla, ei kaikkien. Useat ihmiset eivät minun ymmärtääkseni ole kokeneet niitäkään hetkellisinä 'äkkikokemuksina'.

    Mutta nythän on kysymys puhdistumisesta. Puhdistuminen ilmenee Raamatun mukaan Hengen hedelmän esiin tulemisena meissä:

    Johanneksen evankeliumi:
    15:2 Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.

    Jeesuksen seuraajalle on elintärkeää se, että hän suostuu olemaan Mestarinsa puhdistettavana. Ellemme me siihen suostu, meidät heitetään Jeesuksen omien sanojen mukaan tuleen.

    "Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat."

    mukainen kirjoitus. Kiitos tästä.

    Äänestä

  • Voi Ritari kyllä, sinä rakastat itsekeskeisesti syntiä itsessäsi, jos väität että hetkessä voi puhdistua.

    Tiedän sen omasta kokemuksesta että vanhan minän lihallisuuden karsiminen on vuosien työ.

    Malakiassa Jumala puhuu pudistus työstä.
    Johannes 15 Jeesus puhuu Hengen hedelmistä ja myös puhdistuksesta.

    Älä anna enää väärää opetusta, jottet jouisi vaikeuksiin ja ristiriitaan Jumalan Sanan ja Jumalan kanssa.
    Tiedät mitä siitä seuraa.

    Äänestä

'Kovempaa uskoa' tarjottu jo keskiajalla lääkkeeksi mustaansurmaan ja muihin satunnaisiin ongelmiin?

Se ei toiminut, vain 'kovempi älykkyys' toimii.

Jumala on mielikuvitusta, 50 todistetta:
http://godisimaginary.com/

Äänestä
  • uskovat ymmärrä englantia. Opiskeluhan on syntiä. Jumala kun tietää kaiken tarvittavan ja kaikki tieto on koottu Raamattuun. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyväksi! kirjoitti:

Jumala antoi silmäteränsä, rakkautensa, ainokaisen Itsestään syntyneen, kärsimykseen. Kuinka Isän sydän kesti Poikansa kärsimyksen. Isän sydän kesti sen sen takia, että Hän niin paljon rakastaa luotujaan, eikä haluaisi yhdenkään luodun joutuvan hukkaan, eli eroon Hänestä.

Koska Jumala on puhtaus, rakkaus, oikeudenmukaisuus, sen takia Hän vihaa syntiä ja vääryyttä.

Vaikka Jumala on rakkaus, Hän on myös kiivaus ja siksi aivan jokaisen ihmisen kannattaa miettiä miten elämänsä elää ja miten suhtautuu Jumalaan.

En ole koskaan, enkä missään nähnyt sitä törkeää pilkkaa, mitä tällä palstalla saa nähdä toisinaan. Vain ihmiset, jotka ovat jo todella kauas kulkeneet Jumalasta ja joiden sisäinen ihminen on joko kuollut tai nukkuu syvää unta uskaltautuvat tuohon. He jopa kerskaavat sillä rohkeudellaan.

Kuitenkin on tärkeintä muistaa, että Jumala ei ole kenenkään kiusattavissa, eikä kiusaa ketään.

Synti, eli lankeemus tuo sairaudet ja vaikeudet ihmiselämään ja niistä ei tule syyttää Jumalaa.

Kun ihminen saa kutsun Jumalalta ja kun hän sen ottaa vastaan, alkaa siitä puhdistuminen ja parantuminen ja elämän korjaantuminen ja hiljalleen ihminen pääsee siihen piteeseen, että vanha astia on uudistettu ja Jumala laskee siihen Pyhän Henkensä ja sen jälkeen ihminen tuntee vapaduden ja sen, että hän on muuttunut rakkaudelliseksi, eli uskovaiseksi.

Puhdistustyö, jonka Jeesus omissaan suorittaa on usein raskas, koska ihminen joutuu luopumaan ennen oppimastaan, mutta kun se työ on valmis, on ihminen kelvollinen Pyhän Hengen astia, toiset halpaa ja toiset kallista käyttöä varten.


Matt. 9:16
Ei kukaan pane vanuttamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan vaippaan, sillä semmoinen täytetilkku repii palasen vaipasta, ja reikä tulee pahemmaksi.
Mark. 2:21
Ei kukaan ompele vanuttamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan vaippaan; muutoin uusi täytetilkku repii palasen vanhasta vaipasta, ja reikä tulee pahemmaksi.
Luuk. 5:36
Ja hän sanoi heille myös vertauksen: "Ei kukaan leikkaa uudesta vaipasta paikkaa ja pane vanhaan vaippaan; muutoin hän rikkoo uuden vaipan, eikä uudesta vaipasta otettu paikka vanhaan sovi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu