Halutessamme löytää todellisen lähtökohdan Tälle Trooaan kokoukselle. Me emme voi käyttää meidän nykyistä aikakäytäntöä, vaan me joudumme palaamaan tässä asiassa ikivanhan Hebrealaisen tavan pariin. Tämä tapa oli heillä illasta iltaan viettäkää minun sapattini. Tämä tapa oli käytössä muidenkin päivien suhteen ilman poikkeusta.
Apt. 20:9 on tämän tarinan aiheena, josta Luukas ottaa aiheen kertoa tästä kokouksesta. Kyseessä on meidän tuntemamme lauvantai illan kokous, koska auringon laskettua alkoi sunnuntai. Koska kyseessä on, juuri mainittu ensimmäisen päivän ilta. Tämä ilta on sunnuntain alkuhetki Raamatullisesti. Näet tämä sunnuntai loppuu sunnuntai päivän jälkeiseen auringon laskuun, jolloin alkaa maanantai ilta, josta alkaa maanantai. Näin selviää meille tämän Hebrealaisen kulttuurin antama ilmoitus asiajärjestyksestä. Se mitä tässä ei ole mainittu. on hyvinkin todenäköisesti se, että tämä sapatti kokous venyi, niin pitkään, että sen loppuosa meni sunnuntain puolelle auringon laskiessa. Apt.20:11 . Niin hän menini jälleen ylös, mursi leipää ja söi; ja hän puhui kauvan heidän kanssansa, päivän koittoon asti, ja lähti sitten matkalle! Matkalle lähtö oli sunnuntai aamu!
Jeesus on vieläkin Herra.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tanmä meidän Unfortunate on pödynpuhuja sieltä varoittavimmasta päästä.
Unafortuna kirjoitti niinkuin se on Raamatussa, etkö lukenut edes mitä hän kirjoitti, ei pidä ketään syyttää turhanpäiten, pitää ensin tutkia kuinka asia on.
Adventisti puhuu taas p*skaa ja yrittää vääristellä Sanaa, jossa kerrotaan näin:
"Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, me olimme kokoontuneet murtamaan leipää. Paavali aikoi seuraavana päivänä matkustaa pois, ja hän keskusteli heidän kanssaan, pitkittäen puhettaan puoliyöhön asti... Hän keskusteli heidän kanssaan vielä pitkään, päivän koittoon asti, ja lähti sitten matkalle."
Apt. 20:7-11
Se oli aikoinaan Trooaassakin. Auringon laskiessa alkoi meille kuuluksi tehty Trooaan kokouskin. Ennen auringon laskua vietettiin sapatti kokous, Koska Paavali oli lähdössä matkalle kokousta pitkitettiin sapatin loppumisen jälkeen vielä sunnuntain puolelle.
Ellei tämä nuorukainen, joka putosi kolmannesta kerroksesta ja kuoli, Jonka Paavali herätti kuolleista. Tuskin koko kokouksesta olisi ollut Kirkkoisä August Neanderin mukaan mainittu mitään.
Kuten tämä kertomus antaa meille hyvän kuvan todellisuudesta ja tämän ajan kulttuurista. Siellä kerrotaan kuinka monta lamppua oli palamassa yläsalissa. Tämä kokous jatkui yli
puolen yön aivan päivän valoon asti ja varhain
sunnuntai aamuna Paavali lähti matkalle. Tämä tarina on kirjoitettu Raamattuun Juutalaisen Kalenteri käytännön mukaan joka kuuluu illasta iltaan, joten tässä asiassa ei ole missään muotoa mitään väärinkäsityksiä. Siunausta kaikille Kristityille.
Uxseli
3.Mooseksen kirja:
23:32 Se on oleva teille levon päivä, kurittakaa itseänne paastolla. Kuukauden yhdeksäntenä päivänä illalla, ILLASTA ILTAAN, pitäkää tämä sapatti."
TÄSSÄ SANOTAAN, ETTÄ KUUKAUDEN YHDEKSÄNTENÄ PÄIVÄNÄ!
VIETTÄVÄTKÖ ADVENTISTIT KUUKAUDEN YHDEKSÄNNEN PÄIVÄN SAPATTIA RAAMATUN OHJEEN MUKAAN, KUTEN 3.MOOS. 23:32 SANOO KURITTAMALLA PAASTOLLA?
MIKSI TÄMÄ RAAMATUNLAUSE SEURAAVASSA TEKSTISSÄ MAINITAAN?
""Se on vertauskuva lunastuksestamme Kristuksessa, merkki pyhittämisestämme, tunnus uskollisuudestamme ja esimakua ikuisesta tulevaisuudestamme Jumalan valtakunnassa. Sapatti on Jumalan iäti pysyvä merkki hänen ikuisesta liitostaan itsensä ja kansansa välillä. Kun tätä pyhää aikaa vietetään iloiten illasta iltaan, auringonlaskusta auringonlaskuun, juhlitaan Jumalan luomis- ja lunastustekoja. (1. Moos. 2:1-3; 2.Moos. 20:8-11; Luuk. 4:16; Jes. 56:5-7; 58:13,14; Matt. 12:1-12; 2.Moos. 31:13-17; Hes. 20:12,20; 5.Moos. 5:12-15; Hepr. 4:1-11; 3.MOOS. 23:32; Mark. 1:32.)""