Mikseivät adventikirkon jäsenet saa juoda alkomahoolia? Joihan Jeesuskin viiniä opetuslastensa kanssa. Vanhassa Testamentissa sitä paitsi kehotetaan juomaan viiniä ja iloitsemaan.
Miksi ei alkomahoolia?
Skeptikko
20382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Mikseivät adventikirkon jäsenet saa juoda alkomahoolia? Joihan Jeesuskin viiniä opetuslastensa kanssa. Vanhassa Testamentissa sitä paitsi kehotetaan juomaan viiniä ja iloitsemaan.
Miksi ei alkomahoolia?
Skeptikko 22.5.2007 klo 01.51
Niinpä.. Aiheellinen aloitus.
Ehkä ei ole tarpeellista ketään kehottaa alkoholin ääreen. Tuossa sunnuntai kirkossa tapasin entisen ystäväni veljen, tätä ystävääni en ollut tavannut vuoden 74 jälkeen. Kuulin, että hän oli kuollut tähän myrkkyyn ja ainakin viisi samanlaista tapausta on minun ystäväpiirissä ollutta tapausta.
Tuossa tv. kertoi ja taisi olla viime viikolla.
Alkoholi aiheuttaa syöpää.
No se oli yksi tutkimustulos.
Mutta Raamattu sanoo myös vapaasti muististani kertoen, että älkää juopuko viinistä, koska siitä tulee irstas meno. Ehkä tämä irstaus syntyy sitten niin, että Jumalan rakkaus ei kumpua ja rienaajan henki valtaa enemmän sydäntä.
Onhan siellä muistaakseni lupaus hengellä täyttymisestä, ehkä se on tärkeämpi tavoiteltava asia, eli Jumalan taivaallisesta viinikammioiden äärellä asumisesta ja siitä kupposista nauttimista.
Se on sitten valinta-asia jokaisen kohdalla, kenen kannusta kaatelee, meno ehkä on sen mukaista, mutta itse en kehota ketään väärille kupeille.
kirjoitteli.
Matti.
>>Tuossa sunnuntai kirkossa tapasin entisen ystäväni veljen, tätä ystävääni en ollut tavannut vuoden 74 jälkeen. Kuulin, että hän oli kuollut tähän myrkkyyn ja ainakin viisi samanlaista tapausta on minun ystäväpiirissä ollutta tapausta.>Alkoholi aiheuttaa syöpää.
No se oli yksi tutkimustulos.
No tuli laitettua sen heikoimman mukaan tuo vastaus.
Tätä Raamattu opettaa, eli elää heidän rinnalla.
Niin, miksi siinä liemessä pitää olla n.s voltteja?
Ennen riitti, että kotikalja oli niityllä ja kokkelipiimä. Aivan hyvää.
1.kkös olut sen makkaran kanssakin varmasti on hyvä.
Olisi kiva kuulla tuo perustelu, alkoholi ajatushan sinun aloituksessasi oli näille adventisteille. Vaikka tietysti, saat tehdä mitä lystäät, jokaisen oma asia se rajanveto loppujen lopuksi on, mutta ajan henki näkyy olevan suosimassa tätä kaljalitkua ym.
Ennemmin laitettasiin veteen sitä kirkasta, että tulee se 4.5 % ainetta. Se säästäisi luontoa ja vettä paljon. Yhden olutlitran valmistukseen hupenee lähes kymmenen litraa puhdasta vettä pullojen pesuun ja kaikkeen muuhun myrkkyyn, että se voidaan pullottaa. Alumiini tölkki, vaikka siitä ei puhuta, niin siitä varmasti liukenee siihen olueen, kuten limonadeihin omat jäämänsä, onhan alumiini kattilat pannassa, varsinkin mehumaijat. Mutta markkinatalous ei sitä tuo esille.
Tämä on monisäikeinen juttu, kuin pelkästään katsomalla näitä karkeakarvaisia mäyräkoiran ulkoiluttajia, tahi joskus taitaa olla herkkähipiäisiä tätejä näitä ulkoilutus hommissa.
Esimerkki, sitä kaivattaisiin, sinä olisit edes hyvänä esimerkkinä, että ykköstä kantaisi nuorille malliksi kaupasta, jos se on tarpeen.
Voisi sanoa, Karja_la ´laa ei tule takaisin.
Matti.
Väkevää sen olla pitää! Minun mielestäni pitäisi kantaa sitä kosanderia puodista! Sanotaanhan Raamatussa:
5. Moos. 14:26 and you shall bestow the money for whatever your soul desires, for oxen, or for sheep, or for wine, or for STRONG DRINK, or for whatever your soul asks of you; and you shall eat there before Yahweh your God, and you shall rejoice, you and your household.
Alkoholi ei siis ole pahasta! Joissain kohdissa kerrotaan, kuinka viini saa ihmiset hilpeälle mielelle. Hilpeyshän on onnellisuuden merkki. Miksi pitää vastustaa alkoholin nauttimista? Kun puhutaan alkomahoolin nauttimista, ei ole kyse silmittömästä ryyppäämisestä.
Viini antaa pitoihin potkua. Tuloksena on hyvät pidot, eikä kukaan syöksy rappion kierteeseen. Aamen!
* * * * * * * * * * * *
Est. 1:10 Seitsemäntenä päivänä kuningas, joka oli viinistä hilpeällä mielellä, kutsui luokseen Mehumanin, Bissetan, Harbonan, Bigtan, Abagtan, Setarin ja Karkasin, ne seitsemän eunukkia, jotka olivat hänen henkilökohtaisia palvelijoitaan,
on väärä. Pitäisi olla, että miksi he eivät juo alkoholia? Eihän heluntalaisetkaan juo, ja heilläkin on yhtä jyrkkä suhtautuminen alkoholiin. Ei uskova ihminen tarvitse mitään"aineita"ollakseen onnellinen ja vapautunut, vaan se ilo uskosta ja Kristuksen läheisyydestä kumpuaa sydämestä. Siunattua päivän jatkoa kaikille!
Johannes kastajalta oli kielletty viinin juominen. Niimpä Jeesuskin viittaa tähän sanoessaan itsestään;Matteuksen evankeliumi:
11:19 Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!' Ja viisaus on oikeaksi näytetty teoissansa ." Luukkaan evankeliumi:
7:34 Ihmisen Poika on tullut, syö ja juo, ja te sanotte: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!' Adventistit ja helluntailaiset syyttävät viininjuojien kanssa samalla Jeesustakin. Onko se tullut teille koskaan mieleen?
sen eräs huono puoli on se, että siihen liukenevat kaikki hyvät aikomuksetkin. Muutakin mainittavaa olisi, mutta yksi asia kerrallaan!
Vesilasista kastemato nousi pois yli laidan hyvin ketterästi, mutta viinalasista ei, koska oli heti kuollut ja kalpea ruumis. Hyvä, tappava liuotin tosiaan.
jollei se ole piripintaan näysi. Elää kylläkin vedessä suhteellisen kauan, mutta ei loputtomasti. Alkoholi ei sisällä juurikaan happea, joten mato kuolee siinä nopeammin. Tuskin mato maksakirroosiin tai haimatulehdukseen kuolee.
adventismin yliannostukseen. Mato ajatteli, että parempi kuolla kuin olla adventistien kokeissa räplättävänä.
Ehkä se ylösnousi ja on tuomitsemassa Jumalan vasemmalla puolella, Jeesus taisi varata jo oikean puolen paikan. Tätäkin mahdollisuutta kannattaisi vakavasti pohtia =/
myrkyksi! Parempi suojella aivojaan, kuin lirittää ne pottaan!
Jesaja:
25:6 Ja Herra Sebaot laittaa kaikille kansoille tällä vuorella pidot rasvasta, pidot voimaviinistä, ydinrasvasta, puhtaasta voimaviinistä.
HUOMAATKO *** VOIMAVIINISTÄ *** ,ei ole mehua!
Tulen tulen, toki! Ihmetyttää kyllä, että uskontoon koitetaan väkipakolla änkeä omia käsityksiä siitä, mikä on sopivaa ja mikä ei! Raamatun suhtautuminen viiniin on hyvin suotuista. YHWH kehottaa ihmisiä riemuitsemaan häntä, syömään lambaa ja juomaan olutta ja viiniä (World English Bible kääntää myös STRONG DRINK).
Onko siel Koskenkorvoo?
Mie oon likköörist ja välikaljast alottan.
Tään maaliman herran juhlis oon mones käyny ja millaasiihan nuo halluumaanne juhlat on? Oikein ydinrasvaa, loppasuut!
Ehkä se ei taivaallisen ruumiin verisuoniin tartu.
Ei oo kolestoroolii.
Kyl tuo velpoika jonka luo aamulla tarttaan on tuota ydinluuta imeskelly ja alle 60.pisenä ensi toispuolinen halvaus ja nyt parvuotta sitten uusi toisel puolen. Tosin on parantunt aika hyvin.
Puhe men toisel kertaa. Ol kuulema kova kokemus, ku yritti puhhuu, ymmärsi kaeken, mutta kun se puhe oli yhtä puuroo ja porukka ei ottanut tosissaan. Nyt ymmärtää kylält yhen kaverin, joka kiertää ja puheongelmaa sil vierahal on ja kyläläiset kahtoo sit kieroon.. No velmies soittelee sil hanurii ja kaveri on onnellinen, että saa tavallaan yrittää laulaa, jost nyt ei saa selevää.
Mut, tuosta rasvast, ehkä sitten ei tuu ongelmaa ja ku ei oo kuolemaa sillon olemassa, niin kaet se Luoja tekkee luomisihmeitä jatkuvasti, että Kaanaan viini ihme toistuu jatkuvasti ja luut ytimineen pöytään lisääntyy.
Montakohan vakallista jää yli?
kyseinen käännös on väännös. Alkutekstin sanan merkitystä ei todellisuudessa tiedetä. Saattoi olla vaikka mehua. "voimaviini" merkitys on johdettu muista kielistä lainatuilla merkityksillä ja silloinkin on epäselvää, mitä sillä oikeasti alunperin tarkoitettiin.
Minkä takia on olemassa viinitarhoja?
9:20 Ja Nooa oli peltomies ja ensimmäinen, joka istutti viinitarhan.
9:21 Mutta kun hän joi viiniä, niin hän JUOPUI ja makasi alasti majassansa.
Siksikö, että saataisiin mehua?
Ei niin tyhmä kannata olla, että viinalla läträä.
Mitä tyhmää on alkoholin juomisessa? Kehottaahan YHWH:kin ihmisiä juomaan viiniä ja olutta, ja juhlimaan hänen edessään? Israelissakin viljeltiin paljon viiniä, oliko Jumalan kansa siis tyhmää kansaa? Oliko Jumalakin tyhmä kenties? Sinä se tyhmä taidat olla...ja säälittävä myös kun koitat tunkea "absolutismia" Raamattuun vaikka siellä sellaista ei ole!