Coffeeshopeihin ne kuuluu, kasvatus sopimuskasvattajalle.
Suomeen tarvitaan tervettä päihdekulttuuria ja konkreettisia toimivia rajoitteita päihteille. Päihteiden lukumäärä on toissijainen suure kulttuurillisten tekijöiden rinnalle.
Alas verottomuus, alas kaikkea tyrkyttävä diileri, alas järjestäytynyt huumerikollisuus, alas kieltolaki, alas hysteerinen politikointi, alas hoitamattomuus ja välinpitämättömyys. Alas lailliset kontrollimattomat päihteet.
Ylös pragmaattinen toiminta ja järkiperäisyys. Ylös terveet käyttömäärät- ja muodot. Ylös omaehtoinen valvonta, ylös matalan kynnyksen hoito, totuudenmukainen valistus ja ihmisen omien valintojen kunnioittaminen.
Vasemmistonuorten kanta on oikeahenkinen muttei riittävän jyrkkä, ei riittävän pragmaattinen. Juuri kotikasvattelun laillistaminen kertoo tämän. Ei yhteiskunnallisen vastuunkannon ideaa edelleenkään.
Olen sekä hiukan ylpeä vasureista... että hiukan pettynyt että jättävät noin puolitiehen.
0Äänestä
ei ole liian helppoa
Oluen paneminen ja kotiviinin käyttäminen ovat Suomessa laillisia. Siitäkin huolimatta vaikka näiden aineiden laitonta kauppaa (niitähän ei saa myydä) jonkinverran tapahtuukin, niin ne eivät näyttele isoa osaa Suomen päihdeongelmassa. Tiukka viina näyttelee isoa osaa kännitapoissa ja muissa humalahölmöilyissä ja autokemikaalit (sekkä pirtu ja itäviinat) näyttelevät jonkinlaista osaa rappioalkoholismissa, jota lisäksi lähes poikkeuksetta tehostetaan pillereillä.
Ja koska kannabis nyt vain on niin paljon lievempi huume kuin viina (jota myös kotiviinissä ja oluessa on), pyytäisin Sinua vielä harkitsemaan kantaasi kotikasvatukseen.
Mielestäni Suomessa on erittäin hyvä kannabiskultuuri (mitä nyt virkavalta sitä välillä sotkee). Havaintojeni mukaan kotikasvatus ei aiheuta käyttäjälle ainakaan useammin ongelmia kuin kadulta ostaminen.
Siksi mielestäni kotikasvatus olisi hyvä luvanvaraistaa tiukihkoin ehdoin ja laittaa verolle.
Kannabiksen myyntiä tietenkin käsiteltäisiin (törkeänä?) huumausainerikoksena ja alaikäisille myyntiä lisäksi alaikäisen törkeänä pahoinpitelynä. Poislukien tietenkin coffareille kasvattavat ammattilaiset lisenssivalmistajat (joilla ei tietenkään olisi luvallaista myydä kuin laillisille coffeeshopeille.)
Kannabiksen kasvattaminen kun ei ole sen kummempi harrastus kuin chilien kasvattaminen.
0Äänestä
...........................
ei ole liian helppoa kirjoitti:

Salakuljetuskaan ei ole "liian helppoa".
Vaikeusastetta omaavat asiat taipuvat muuttumaan bisnekseksi.
"Siitäkin huolimatta vaikka näiden aineiden laitonta kauppaa (niitähän ei saa myydä) jonkinverran tapahtuukin, niin ne eivät näyttele isoa osaa Suomen päihdeongelmassa."
"Jonkinverran" on paha aliarvioitu. Väitän että vähintään 70% kotikasvattajista lohkoo ostajille osuutensa.
Tämän tiedän yksinkertaisesti siitä että itsekin olen entinen kotikasvattaja ja siis todellakin myin tavaraa eteenpäin. En monelle, mutta muutamalle sitäkin enemmän. (koska se toiminta verkottuu automaattisesti). Itse olin ns. moraalinen kotikasvattaja koska en suosinut muita huumausaineita ja ainakin itselleni oikeutin toiminnan siten että nää stuffit on ainakin pois järjestäytyneeltä rikollisuudelta.
Toisaalta tiesin että se jolle myin paljon käytti myös niitä oikeita huumeita. Eli hänen asiakkaansa olivat siis edelleen kytköksissä toisiinkin huumausaineisiin.
"Ja koska kannabis nyt vain on niin paljon lievempi huume kuin viina (jota myös kotiviinissä ja oluessa on),"
Silti se on päihde ongelmineen ja yhteiskunnallinen vastuunkanto tulee olla päihteen käyttäjillä itsellään. Ongelmat valuvat yhteiskunnalle sitten jos (ja kun) elämänhallinta menee. Entisenä kotikasvattajana tiedän mitä tapahtuu kun himassa polttelee 500g kuivaa... Se on määrä josta riittää ongelmaksi asti. Ja varsin kohtuullisen puutarhan ihan realistinen tuotantotavoite yhdeltä neliömetriltä. Hupu2000 neuvoo kyllä kuinka ko. tavoite saavutetaan.
Vastuunkanto mitataan käytännössä vain rahalla ja rahavirta tarkoittaa verottamista - joka toimii vain coffeeshopissa.
"Kannabiksen myyntiä tietenkin käsiteltäisiin (törkeänä?) huumausainerikoksena ja alaikäisille myyntiä lisäksi alaikäisen törkeänä pahoinpitelynä."
Tämä ei ole pysäyttänyt toimintaa nykyisinkään vaan takaisi korkean hinnan ja intressin myydä.
"Kannabiksen kasvattaminen kun ei ole sen kummempi harrastus kuin chilien kasvattaminen."
Chili ei päihdytä.
0Äänestä
täydentävät yhtälön
........................... kirjoitti:

Unohtui tähdentää, että oma mallini sisältäisi kotikasvatuksen lisäksi coffeeshopmyynnin. Noh, lukeehan se siellä ohessa, mutta olisi pitänyt tähdentää sitä enemmän.
Ja kyllähän sitä tavaraa "valuu" nykyisiltä kotikasvattajilta kavereille ja kavereiden kavereillekin. Voit jopa osua aika oikeaan 70%:n arviollasi. Kuitenkin homman ei olisi pakko olla näin mikäli kannabiksen kotikasvatus ja coffeeshopit olisivat laillisia. Silloin entistä useampi voisi kasvattaa kannabiksensa itse tai olla kasvattamatta ja ostaa ne coffeeshopeista. Silloin laittoman kannabiksen kysyntä vähenisi, joten laittoman kannabiksen kauppakin vähenisi. Mikäli kotikasvatukseen lisättäisiin kallis vero (esim. 200 €/vuosi), jonka tietenkin menettäisi mikäli myyntiä tapahtuu, niin tämä lisäisi teon rankaistavuutta, joten tarjontakin saattaisi vähetä.
""Kannabiksen myyntiä tietenkin käsiteltäisiin (törkeänä?) huumausainerikoksena ja alaikäisille myyntiä lisäksi alaikäisen törkeänä pahoinpitelynä."
Tämä ei ole pysäyttänyt toimintaa nykyisinkään vaan takaisi korkean hinnan ja intressin myydä."
Alaikäisille myyntiä ei käsitellä nykyään noin. Siksikään diileri ei papereita kysele.
""Kannabiksen kasvattaminen kun ei ole sen kummempi harrastus kuin chilien kasvattaminen."
Chili ei päihdytä."
Ei kannabiksen _kasvattaminenkaan_ päihdytä ennen kuin kasvi valmistetaan ja käytetään huumausaineeksi. Siksi kannabiksen kasvatus ei ole sen kummenpi harrastus kuin chilien kasvatus.
0Äänestä
kotikasvatuksen
laillistaminen ei olisi fiksua? se on KASVI, se kasvaa ihan itsekseen, se kasvaa kun siemenen pistää multaan oli ruukku tai pelto. se kasvaa ilman mitään taikavoimia joilla kasvattaja saa sen nousemaan. se kasvaa vaikka joku tiputtaisi siemenen vahingossa.
jos nyt joku hippi olisi viskannut budista poimimansa siemenet pihamaalle niin että ne olisivat alkaneet kasvaa ja myöhemmin toinen hippi löytäisi kasvin, taittaisi siitä itselleen kukkasen ja polttaisi, olisiko se siementen viskoja rikollinen?
jos tää hippi olisikin pistänyt siemenet ruukkuun ja siinä antanut kasvaa, sitten kutsunut sen toisen hipin kylään ja antanut kotonaan sen ottaa kukkasen kasvista, olisiko hän silloin rikollinen?
unohtakaa laki, ajatelkaa ihan moraaliselta kannalta. voiko kasvi olla rikos? voiko siemenen kylväminen olla rikos? voiko kasvin taittaminen, kuivaaminen tai sen osien polttaminen olla rikos?
se on kasvi. se ei ole hyvän ja pahan tiedon puu josta jumala on kieltänyt syömästä, tai paholaisen luoma houkutin. se on evoluution tuottama eliö joka lisääntyy ihan itsekseen. myös ihminen on evoluution tuote, samoin ihmisen endokannabinoidijärjestelmä ja hampun thc.
ajatelkaa vähän pidemmälle.
0Äänestä
sitten?

eikö se ole parempi kuin että ne ostajat kävisivät igorin ovella (tai ainakin pk-seudulla hyvin tunnetuissa myyntipaikoissa joista saa ylihintaista, ala-arvoista paskaa)?
sitä ostetaan joka tapauksessa, ja kotikasvattajilta ostaminen on paljon parempi kuin mafialta ostaminen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kannabiksen laillistaminen fiksua.
Kotikasvatuksen laillistaminen ei.

http://www.adressit.com/allekirjoitukset/formulaykkoset/